Kuvaelementti


03.04.2008

Lisätietoja: Ylitarkastaja Hanna Ahonen, puh. 040 868 2774
(eri arviointikohteista lisätietoja antavien yhteystiedot liitteinä olevissa tiedotteissa)



Etelä-Suomen läänin peruspalveluiden arvioinnin tulokset 2007: Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen vaatii yhteisiä ponnistuksia

Peruspalvelujen arviointitulokset vahvistavat näkemystä, että kunta- ja palvelurakenteita uudistettaessa hallinnonalojen rajoja täytyy madaltaa. Palvelujen tuottamisessa monialaisuus ja moniammatillisuus korostuvat aiempaa enemmän. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen on hyvä esimerkki tehtävästä, jota mikään hallinnonala ei yksin voi hoitaa. Ei riitä, että toimintakäytännöt sovitaan työntekijätasolla. Kunnan päätöksentekijöiden on hyväksyttävä yhteiset toimintamallit, korostaa maaherra Anneli Taina.

Palveluja arvioitiin ensisijaisesti lasten ja nuorten näkökulmasta. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi on kehitetty monenlaisia palveluja. Ongelmana on kuitenkin se, että palvelut ovat hyvin hajanaiset eikä kunnassa ole kokonaisvastuuta palveluketjun toimivuudesta. Lasten- ja nuortenpsykiatrian hoitotakuu ei myöskään toteudu.

Entistä tehokkaampia keinoja syrjäytymisen estämiseksi tarvitaan myös niiden nuorten varalle, jotka peruskoulun jälkeen eivät hae ja sijoitu jatkokoulutukseen. Peruskoulun päättäneistä kahdeksan prosenttia ei välittömästi sijoittunut tutkintoon johtavaan koulutukseen tai perusopetuksen lisäopetukseen. Heidän joukkonsa on kasvanut edellisvuodesta. Peruskoulun päättävien, koulutuspaikkaa hakemattomien nuorten ”löytämiseksi” tarvitaan monen hallinnonalan yhteistyötä. Syrjäytymisen ongelmia eivät voi ratkaista koulu, sosiaalitoimi, nuorisotoimi tai poliisi yksin, vaan tarvitaan kaikkien saumatonta yhteistyötä.

Lääninhallitusten tehtävänä on vuosittain arvioida, ovatko kansalaisille välttämättömät peruspalvelut saatavilla yhdenvertaisesti eri alueilla. ”Lapset ja nuoret” -teemaan liittyvät arviointikokonaisuudet olivat hyvinvointi, osaaminen, turvallisuus, liikenne sekä hallinnon toimivuus. Perustana ovat hallitusohjelmaan kirjatut hyvinvoinnin politiikkaohjelman tavoitteet lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi sekä syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Arviointiraportti kokonaisuudessaan.

Tiedotteet arviointikohteista:

Lasten ja nuorten psykososiaaliset palvelut ovat hyvin hajanaiset
Lisätietoja: ylitarkastaja Marja-Leena Stenroos, puh. 071 873 2516, 040 829 6841,
ylitarkastaja Hanna Ahonen, puh. 040 868 2774

Riittämätön aineistohankinta heikentää kirjasto- ja tietopalveluja
Lisätietoja: sivistystoimentarkastaja Kristiina Kontiainen,
puh. 071 873 2242, 040 5249 960

Liikuntapaikkojen käyttömaksuilla vaikutetaan kuntalaisten
liikuntakäyttäytymiseen
Lisätietoja: suunnittelija Antti Blom, puh. 071 873 2762, 040 767 3085

Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksissa suuria vaihteluja
Lisätietoja: ylitarkastaja Pia Tasanko, puh. 071 873 2254, 050 328 9761

Elintarvikkeita jalostavien pienten yritysten määrä kasvaa –
valvonnassa puutteita
Lisätietoja: ylitarkastaja Arja-Leila Fagerholm, puh. 071 873 2157

Ennaltaehkäisevä eläinten terveydenhuolto varmistaa laadukkaat
elintarvikkeet
Lisätietoja: läänineläinlääkäri Tapani Parviainen, puh. 071 873 2544

Toimintavalmiusajoissa puutteita korkeiden riskiluokkien alueilla
Lisä tietoja: pelastustarkastaja Markku Kirvesniemi, puh. 071 873 2698, 0400 154 670

Palotarkastusten määrä laskussa erityisesti Uudellamaalla

Lisätietoja: pelastustarkastaja Markku Kirvesniemi, puh. 071 873 2698, 0400 154 670

Poliisin hälytysmäärät kasvussa

Lisätietoja: lääninpoliisiylitarkastaja Matti Vuorinen, puh. 071 873 2390
 
Kuntien viranomaisten ja poliisin yhteistyöllä keskeinen rooli syrjäytymisen ja väkivallan ehkäisyssä
Lisätietoja: lääninpoliisiylitarkastaja Matti Vuorinen, puh. 071 873 2390
 
Yhteispalvelu osaksi palvelustrategiaa
Lisätietoja: lääninpoliisiylitarkastaja Matti Vuorinen, puh. 071 873 2390
 
Toisen asteen koulutuksen saavutettavuus keskimääräistä parempi, mutta alueelliset erot ovat suuret
Lisätietoja: suunnittelija Tarja Paananen, puh. 071 873 2752 (suomenkielinen opetustoimi)
erikoissuunnittelija Aino Pyöriä, puh. 071 873 2721, 0400 754 077 (suomenkielinen opetustoimi)
sivistystoimentarkastaja Sonja Ollas-Airinen, puh. 071 873 2461 (ruotsinkielinen opetustoimi)

Lähes kaikille peruskoulun päättäneille opiskelupaikka, sukupuolten väliset erot tasoittumassa
Lisätietoja: erikoissuunnittelija Marita Lindqvist-Lagerbohm, puh. 071 873 2456, 040 513 2591
 
Perusopetuksen alueellinen saavutettavuus edelleen hyvä, oppilaiden koulumatkat kohtuullisia
Lisätietoja: erikoissuunnittelija Aino Pyöriä, puh. 071 873 2721, 0400 754 077 (suomenkielinen opetustoimi)
erikoissuunnittelija Marita Lindqvist-Lagerbohm, puh. 071 873 2456, 040 513 2591 (ruotsinkielinen opetustoimi)

Opiskeluyhteydet sujuvia, vapaa-ajan liikenneyhteyksissä ongelmia
Lisätietoja: erikoissuunnittelija Samuli Kallio, puh. 071 873 2205, 040 525 9091

Liikenneturvallisuustyössä keskeistä lasten ja nuorten liikenneturvallisuuden edistäminen
Lisätietoja: erikoissuunnittelija Sonja Heikkinen, puh. 071 873 2199, 040 831 3355



Takaisin | Tulosta sivu