|
|  |
Itä-Suomen läänin kuntien sosiaalityöntekijätilanne
|
Julkaisun verkkoversio: | Julkaisu_154.pdf (120 Kt)
|
Kuvaus:
| Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli KASTE-ohjelman yhtenä tavoitteena vuosille 2008–2011 on palveluiden laadun, vaikuttavuuden ja saatavuuden paraneminen sekä alueellisten erojen vähentyminen. Tavoitteen toteutuminen edellyttää sitä, että kunnissa on riittävästi pätevää henkilöstöä. Yhtenä mittarina tämän tavoitteen seuraamisessa sosiaalihuollon osalta on sosiaalityöntekijöiden määrän vähenemisen seuranta.
Sosiaali- ja terveysministeriö halusi selvittää ennen KASTE-ohjelman toimeenpanoa, kuinka suuri määrä epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä kunnissa työskentelee. STM halusi myös selvittää epäpätevien koulutusta toimenpiteiden tarkoituksenmukaista suuntaamista varten. Vastausten perusteella on tarkoitus suunnitella tarkemmat toimenpiteen vajeen vähentämiseksi yhteistyössä opetusministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Suomen lääninhallitukset saivat tehtäväkseen toteuttaa sosiaalityöntekijätilannetta koskevan kyselyn omilla alueillaan. Itä-Suomen läänin osalta sosiaalityöntekijätilanne haluttiin nostaa esiin tarkemman raportin muodossa.
|
| Julkaisusarja: | Itä-Suomen lääninhallituksen julkaisusarja 154/2008 |
| Sivuja: | 25 |
| ISBN: | 978-951-562-071-2 |
| ISSN: | 1455-7428 |
| Tilaustiedot: |
Tilaa tästä |
Takaisin | Tulosta sivu
| |