|
Peruspalvelut kartalla
|  |
Peruspalvelujen arviointi
Arviointi tukee kansalaisten peruspalvelujen kehittämistä Peruspalveluilla tarkoitetaan palveluja, jotka koskevat suurta määrää ihmisiä ja vaikuttavat kansalaisten jokapäiväiseen elämään. Niiden puuttuminen aiheuttaisi merkittäviä ongelmia.
Kunnat vastaavat kansalaisten kannalta tärkeimpien peruspalvelujen järjestämisestä ja myös seuraavat ja arvioivat palvelujen saatavuutta ja laatua. Aluehallintovirastojen suorittama arviointi yhteistyössä elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten kanssa tuottaa alueellista tietoa peruspalveluista säädösvalmistelua ja valtakunnallista suunnittelua varten. Arviointi myös tukee kuntia peruspalvelujen tilan arvioinnissa ja palvelujen kehittämisessä. Aluehallintovirastot yhdistävät arviointitoiminnassaan eri alojen asiantuntemuksen ja tuovat esiin usean hallinnonalan yhteisen näkemyksen laaja-alaisten kysymysten arvioinnissa.
Arviointi tehdään ministeriöiden ohjauksessa Ohjaavat ministeriöt määrittävät vuosittain arvioitavat kohteet, poikkihallinnolliset kohteet sovitaan yhteisesti. Edellistä vuotta koskeva arviointi valmistuu maaliskuun loppuun mennessä.
Raportointi ja tulosten hyödyntäminen Arvioinnin tuloksista on julkaistu vuosittain kokoomaraportti ja asiakaslehden teemanumero. Lisäksi on tehty hallinnonalakohtaisia erillisjulkaisuja. Arvioinnin tuloksia hyödynnetään keskus- ja aluehallinnossa ohjaus- ja kehittämistoiminnassa.
Lisätietoja: erikoissuunnittelija Aino Pyöriä, etunimi.sukunimi(at)avi.fi
|
 |  |
På svenska
| |