|
|
29.04.2009 Lisätietoja: Lääninlääkäri, tulosjohtaja Kirsti Riihelä, puh. 071 873 2669, 040 535 8951 Etelä-Suomen lääninhallituksessa on valmistumassa raportti siitä, miten alueen terveydenhuolto on varautunut häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin sekä erityisesti influenssapandemiaan. Alustavat tulokset näyttävät hyviltä. Terveyskeskukset ovat tiedostaneet pandemian mahdollisuuden ja laatineet varautumissuunnitelmat. Henkilökuntaa on koulutettu sekä hankittu tarvittavia välineitä. Erityistä huomiota on kiinnitetty viestintään ja kansalaisten neuvontaan. Etelä-Suomen lääninhallitus on tehnyt vuosina 2005, 2006 ja 2008 kyselyt alueen terveyskeskuksien valmiussuunnitelmien ajantasaisuudesta sekä päivityksistä. Kahdessa viimeisessä kyselyssä selvitettiin erityisesti varautumista pandemiaan. Alustavat tulokset näyttävät hyviltä. Kaikki terveyskeskukset ovat hyvissä ajoin tiedostaneet pandemian mahdollisuuden ja laatineet varautumissuunnitelmat. Henkilökuntaa on koulutettu ja hankittu tarvittavia välineitä. Terveyskeskukset ovat myös tehneet suunnitelmat lääkehoidosta ja perehtyneet hyvin tartuntatautilakiin ja sen velvoitteisiin. Sairaanhoitopiirit ovat jo aiemmin tehneet omat varautumissuunnitelmansa pandemian varalta. Varautumissuunnitelmissa on hyvin huomioitu yhteistyö muiden viranomaisten kanssa, erityisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön sekä lääninhallituksen kanssa. Varautumissuunnitelmissa on kiinnitetty erityistä huomiota myös viestintään ja kansalaisten neuvontaan. Kun ensimmäiset tiedot sikainfluenssasta tulivat Meksikosta, ovat lääninhallituksen saaman käsityksen mukaan kaikki sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset tehostaneet varautumista. Valmistumassa olevan raportin mukaan ne ovat myös huolellisesti käyneet läpi sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistukset. Myös toimintaohjeet ja käytännöt on tarkistettu. Kaikissa sairaanhoitopiireissä on infektiolääkärit ja hygieniahoitajat sekä terveyskeskuksissa tartuntatautilääkäri. Kansallisen pandemiasuunnitelman mukaisesti perustettiin vuonna 2006 sairaanhoitopiireihin ja kuntiin alueelliset tartuntatautien torjunta-asiantuntijaryhmät. Tuolloin myös Etelä-Suomen lääninhallitus perusti osana kansallista pandemiasuunnitelmaa läänin moniammatillisen tartuntatautien johtoryhmän. Siihen kuuluu lääketieteen, muun terveydenhuollon, eläinlääketieteen sekä sosiaalihuollon edustajia. Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt vuosina 2005 ja 2007 alueen sairaanhoitopiireille yhteensä 2,3 milj. euroa tartuntatautien torjuntaan tarkoitettua valtionavustusta varautumisen ylläpitoon ja kehittämiseen. Määräraha on kohdennettu välineisiin, lääkitykseen, koulutukseen sekä tarvittaviin virkalisäyksiin. Lääninhallitus varmistaa myös sen, että sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeet menevät aina perille eri toimijoille läänin alueella. Takaisin | Tulosta sivu |



