|  |
10.06.2009
Lisätietoja: Etelä-Suomen lääninhallitus: tarkastaja Erkki Kallio, puh. 071 873 2185, 040 740 0905
etunimi.sukunimi(at)laaninhallitus.fi
Kuluttajavirasto: erikoissuunnittelija Marja Nygren, puh. 010 605 7154
etunimi.sukunimi(at)kuluttajavirasto.fi
Asumisen kokonaiskustannukset ovat monen maksun summa - Vanhusten yksityisten palvelutalojen hinnoittelu kirjavaa
Vanhuksille tarkoitettujen yksityisten palvelutalojen hinnoittelu on varsin kirjavaa. Vertailua vaikeuttaa se, että palvelutalot ilmoittavat hinnat eri tavoin ja sama palvelunimike voi sisältää hyvinkin erilaisia ja erihintaisia palveluja. Samassa palvelutalossa voi myös olla kunnan ostopalvelusopimuksella sijoitettuja asiakkaita, kunnan palvelusetelillä maksavia sekä täysin itse maksavia asiakkaita. Kunnan sijoittama asiakas maksaa asumisesta ja palveluista kunnan osoittaman määrän tuloistaan ja palvelusetelin saanut omavastuuna setelin ylittävän osuuden kuluista. Palveluseteliä käyttävä ja itse maksava asiakas saavat itse valita hoitopaikkansa. Ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevien palveluasuminen maksoi keskimäärin 3 915 euroa kuukaudessa. Etelä-Suomen lääninhallitus selvitti kuluttajaviraston toimeksiannosta palveluasumisen kustannuksia yritysten, yhdistysten ja säätiöiden ylläpitämissä palvelutaloissa lähinnä pääkaupunkiseudulla. Maalis-huhtikuussa tehdyssä selvityksessä oli mukana 29 palvelutaloa. Niissä kaikissa oli tehostetun palveluasumisen ryhmäkotipaikkoja ja 15 niistä tarjosi asuntoja myös tavalliseen palveluasumiseen. Asumisen kustannukset palvelutalossa Palvelutalossa asumisen kustannukset koostuvat vuokrasta ja muista asumiskustannuksista, perusmaksusta, eli ns. asumispalvelumaksusta, ateriamaksuista sekä yksilöllisestä palvelupaketista. Palvelupaketti kattaa hoito- ja hoivamaksut sekä tukipalvelumaksut, eli mm. siivouspalvelut, turvapuhelinpalvelut, vaatehuollon sekä henkilökohtaisen hygienian mikäli ne eivät sisälly johonkin aikaisempaan ryhmään. Käsitteiden sisältö vaihtelee eri palvelutalojen välillä. Tavallisessa palveluasumisessa palvelut hinnoitellaan usein kulloisenkin tarpeen mukaan joko eritasoisina paketteina tai tehtäväkohtaisesti. Erilaisten hinnoittelutapojen vuoksi hintoja ei voi täsmällisesti verrata palvelutalojen välillä.
Tavallinen palveluasuminen Vuokra-asunnot olivat kooltaan 14-70 m², halvin neliövuokra oli 11,35 euroa, kallein 42 euroa ja keskiarvo noin 16 euroa/ m². Asuntojen kokonaisvuokrat vaihtelivat 222 euron ja 1 554 euron välillä kuukaudessa. Vuokraan saattoi sisältyä sähkö, vesi, sauna ja muita hygieniapalveluja, siivous ja pyykkituvan käyttö, turvapuhelin ja yövalvonta sekä jyvitetty osuus yhteisiin tiloihin. Vaihtoehtoisesti näistä palveluista laskutettiin erikseen tai ne sisällyttiin perusmaksuun. Perusmaksu, eli asiakaspalvelumaksu kattoi varsin erilaisia palveluita. Perusmaksuun sisältyi useimmiten turvajärjestelmät ja toisinaan ympärivuorokautinen päivystys myös tavallisessa palveluasumisessa. Lisäksi perusmaksuun kuului terveydenhoitajan palveluja, asiointiapua, hygieniapalveluita, ateriat, vaatehuoltoa, viikkosiivous, yhteiset tilat, virkistystoimintaa ja kuntosalin käyttömahdollisuus. Perusmaksun suuruus oli 30 - 298 euroa/kk.
Palvelutalo saattoi tarjota aterioita täysi- ja puolihoitoina. Asiakas voi olla myös kokonaan käyttämättä ateriapalveluita tai ostaa vain yksittäisiä aterioita. Keskimäärin ateriat sai 381 euron kuukausimaksulla. Palvelumaksu, eli palvelupaketti koostuu hoito- ja hoivamaksuista sekä tukipalvelumaksuista. Palvelupaketin sisältö ja kokonaishinta määräytyy henkilökohtaisen hoito- ja palvelusuunnitelman mukaan. Palvelut hinnoiteltiin esimerkiksi seitsemään luokkaan, jotka sisälsivät palveluja 1 - 70 tuntia/kk, kokonaishinta 290 - 2 060 euroa/kk. Kaikilta saatettiin periä vähintään alin palvelupaketin hinta, joka sisälsi palveluita 7 - 10 tuntia kuukaudessa. Jotkut palvelutalot ilmoittivat kotipalvelu- ja hoitomaksut tuntihintoina, esimerkiksi 31,50 euroa tunnilta. Jos siivous ei kuulunut johonkin palvelukokonaisuuteen, siitä voitiin laskuttaa tuntiveloituksena tai siten, että esimerkiksi imurointi maksoi 10 euroa ja pölyjen pyyhkiminen 5 euroa. Tuntihinnat olivat yleisesti yli 30 euron. Pyykinpesu saattoi olla osana palvelu
pak ettia, siitä voitiin laskuttaa kotipalvelun hinnaston mukaisesti tai jokin kiinteä maksu, kuten 15 - 30,45 euroa/kerta.
Asukkaat maksoivat yleensä lääkkeensä itse. Lääkehuolto tai osa siitä saattoi sisältyä palvelumaksuun tai siitä perittiin aikaan perustuva tai tehtäväkohtainen korvaus. Lääkkeiden jako dosettiin saattoi maksaa 7,50 euroa kerta ja lääkkeiden oton seuranta 5 euroa/kerta. Dementoituneiden tai fyysisesti huonokuntoisten ryhmäasuminen Tehostetusta palveluasumisesta puhuttaessa tarkoitetaan palveluasumista, jossa asiakkaat tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa. Dementoituneiden tai fyysisesti huonokuntoisten ryhmäkodeissa kustannukset olivat keskimäärin 3 915 euroa kuukaudessa; halvimmillaan 2 397 euroa ja kalleimmillaan 5 065 euroa. Hinta riippui hoitoluokasta ja palvelujen sisällöstä.
Palvelupakettien ulkopuolelle jäivät usein mm. lääkkeet, matkakulut, lääkäri- ja laboratoriokulut, sairaalamaksut ja saattoapu, hygieniatarvikkeet ja vaipat, henkilökohtainen vaatetus, vaatehuolto ja siivous sekä kampaaja. Osa näistä palveluista saattoi kuittenkin kuulua palvelupaketteihin. Asiakkaan maksamat maksut Kun kunta sijoittaa asukkaan yksityiseen palvelutaloon, palvelutalo tuottaa hoito- ja hoivapalveluita ostosopimuksen mukaisesti. Asiakas maksaa kunnalle tulojensa mukaan ja kunta palveluntuottajalle tekemänsä sopimuksen mukaan. Useimmat tehostetun palveluasumisen asukaspaikat oli täytetty kunnan ostosopimuksella.
Yksityisiin palvelutaloihin itse maksavina hakeutuvien kannattaa selvittää tarkkaan miten hinnat muodostuvat ja mitä palveluita niihin sisältyy. Sopimukset kannattaa lukea tarkkaan ja selvittää, kuinka toimitaan silloin, kun palveluita tarvitaan enemmän ja maksukyky tätä kautta heikkenee. Asukas voi hakea KELA:lta asumistukea tulojensa perusteella ja hoitotukea lääkärintodistuksen perusteella arvioidun hoitoisuutensa mukaan.
********************************** Kaikki vertailun hintatiedot ovat yhden ihmisen asumisen tai ryhmäkotipaikan kuluja.
Palveluasumisen kustannuksia selviteltiin myös muissa lääneissä. Kuluttajaviraston valtakunnallinen selvitys löytyy osoitteesta www.kuluttajavirasto.fi
Kesäkuun 10. päivänä ilmestyvässä Kuluttaja-lehden numerossa on vertailun tuloksista kertova artikkeli. LIITTEET: Taulukko asumiskustannuksista
Esimerkkejä yksittäisistä maksuista
Luettelo vertailussa mukana olleista palvelutaloista
Takaisin | Tulosta sivu
| |