Kuvaelementti
AITO-ohjelmat

Opetusministeriö sopi lääninhallitusten kanssa vuotta 2004 koskevissa tulossopimuksissa, että lääninhallitukset laativat yhteistyössä alueen TE-keskusten, maakuntien liittojen ja julkisesti rahoitetun aikuiskoulutuksen järjestäjien kanssa aikuiskoulutuksen vaikuttavuutta koskevat alueelliset toimenpideohjelmat (AITO-ohjelmat), joihin sisältyy arvio alueen elinkeinoelämän ja aikuisväestön koulutustarpeista, koulutustarjonnasta ja sen kehittämistarpeista.
Vuonna 2005 jokaisesta Etelä-Suomen maakunnasta tehtiin maakunnallinen AITO-ohjelma. AITO-ohjelmien lisäksi koottiin lääniraportti, jossa esitettiin olennaisimmat tiedot aikuiskoulutuksesta maakunnallisen vertailun mahdollistamiseksi.
Vuoden 2005 lääniraportti päivitettiin ensimmäisen kerran keväällä 2008 ja toisen kerran syksyllä 2009. Raportissa "Etelä-Suomen läänin aikuiskoulutuksen alueellinen toimenpideohjelma" tarkastellaan aikuiskoulutuksen tilaa viimeisimpien tilastojen valossa sekä luodaan kokonaiskuva aikuiskoulutuksen määrällisestä kehityksestä. Raportti sisältää suomen- ja ruotsinkielisen koulutuksen kokonaistarkastelun. Raporttia ei ole julkaistu paperiversiona, mutta se on saatavilla sähköisenä luonnoksena (AITO_2009.pdf).






Liitteet
AITO_2009.pdf


Takaisin | Tulosta sivu