Kuvaelementti
Nuorisotoimen arviointi

Nuorisotoimi arvioi vuosittain nuorisotyön tavoitteellisia peruspalveluja.

Vuoden 2009 arviointi
Nuorisotoimen arviointikohteena on vuoden 2009 osalta nuorten työpajatoiminta. Arvioinnin pohjana käytettiin nuorten työpajoille lähetetyn kyselyn vastauksia.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston vuoden 2009 peruspalvelujen arviointiraportti on luettavissa oheisesta linkistä
Etelä-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelujen arviointi 2009

Vuoden 2008 arviointi

Nuorisotoimen arviointikohteena oli nuorisolain 7 §:n mukaiset tavoitteelliset peruspalvelut. Arvioinnin pohjana käytettiin marraskuussa kuntien nuorisotoimesta vastaaville viranhaltijoille lähetetyn kyselyn vastauksia.

Etelä-Suomen lääninhallituksen vuoden 2008 peruspalvelujen arviointiraportti on
luettavissa oheisesta linkistä
Peruspalvelut Etelä-Suomen läänissä 2008
Nuorisotoimen arviointitulokset löytyvät raportin sivuilta 167-176.

Vuoden 2007 arviointi
Nuorisotoimen arviointikohteena oli nuorisolain 8 §:n edellyttämä nuorten osallistuminen ja kuuleminen kunnissa. Arvioinnin pohjana käytettiin marraskuussa kuntien nuorisotoimesta vastaaville viranhaltijoille lähetetyn kyselyn vastauksia.

Etelä-Suomen lääninhallituksen vuoden 2007 peruspalvelujen arviointiraportti on
luettavissa oheisesta linkistä
Peruspalvelut Etelä-Suomen läänissä 2007
Nuorisotoimen arviointitulokset löytyvät raportin sivuilta 173-180.

Valtakunnallinen peruspalvelujen arviointiraportti on puolestaan luettavissa seuraavasta linkistä
Lääninhallitusten keskeiset arviot peruspalvelujen tilasta 2007
Nuorisotoimen arviointitulokset löytyvät luvun 7 Osaaminen alta.

Nuorisotoimen valtakunnallinen peruspalvelujen arviointiteksti englanninkielisenä.

Vuoden 2006 arviointi
Nuorisotoimi jatkoi nuorten työpajatoiminnan arviointia. Arvioinnin pohjana käytettiin vuoden 2005 tapaan marras-joulukuussa nuorten työpajoille lähetettyä kyselyä.
Vuoden 2006 peruspalvelujen arviointiraportti on luettavissa oheisesta linkistä
Peruspalvelut Etelä-Suomen läänissä 2006
Nuorten työpajojen arviointi löytyy raportin sivuilta 123-132







Sivun vastuuhenkilö: Pia Tasanko


Takaisin | Tulosta sivu