Kuvaelementti
Lähisuhteissa ja perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäiseminen 2004-2007

Aluehallintovirasto koordinoi läänin alueella valtakunnallisen lähisuhteissa ja perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäiseminen -toimintaohjelman toteutumista vuosina 2004 – 2007. Ehkäisyhanketta varten asetettiin Kehittämisryhmä ja kolme alueellista asiantuntijaverkostoa. Kehittämisryhmä oli hankkeen johtoryhmä ja sen puheenjohtajana toimi läänin maaherra Anneli Taina.

Kehittämisryhmän ja asiantuntijaverkoston työhön osallistui eri hallinnonalojen ja järjestöjen edustajia Etelä-Suomen läänin alueelta. Lähisuhteissa ja perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäisytyössä tarvitaan laaja-alaista, moniammatillista ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kolme alueellista asiantuntijaverkostoa omalta osaltaan tukivat hankkeen tavoitteiden toteutumista.

Tavoitteena oli edistää läänin alueella sosiaali- ja terveystoimen perus- ja erityispalveluihin perheissä ja lähisuhteissa tapahtuvan väkivallan ehkäisyyn, sekä uhrien ja tekijöiden tunnistamiseen ja auttamiseen tarvittavat toimintakäytännöt Sosiaali- ja terveysministeriön toimintaohjelman mukaisesti.

Kolmen alueellisen asiantuntijaverkoston eli Uudenmaan alueellisen -, Malmin malli- sekä Turvallinen lapsuus- asiantuntijaverkoston toiminta oli osaltaan muotoutunut jo aiemmin tehdyn työn pohjalta. Vuosina 1998 – 2002 lääninhallituksessa toteutettiin Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyhanke, johon sisältyi mm. kaksi palveluita kartoittavaa kyselyä läänin kunnille. Kyselyjen tulokset on huomioitiin hankkeen tavoitteissa.

Lähisuhteissa ja perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäisyhankkeen visio vuodelle 2008 oli, että Etelä-Suomen läänin alueen kaikki kunnat ovat mukana ainakin yhdessä moniammatillisessa asiantuntijaryhmässä, jolla on vastuu lähisuhteissa ja perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäisemisestä sekä väkivaltatilanteisiin joutuneiden uhrien alueellisten hoitopalveluiden järjestämisestä.

Päätöksellä väkivaltaa vastaan! Ohessa loppuraportti luettavaksenne.

Lisätietoja:
Tiina Savola
Projektikoordinaattori
Aluehallintovirasto sosiaali- ja terveysosasto
Puh. 050 456 4993, etunimi.sukunimi@eslh.intermin.fi











Liitteet
Loppuraportti.pdf

Sivun vastuuhenkilö: Tiina Savola


Takaisin | Tulosta sivu