Kuvaelementti
Lähisuhteissa ja perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäiseminen 2004-2007

Uudenmaan alueellinen asiantuntijaverkosto

Uudenmaan alueellinen asiantuntijaverkosto koostuu Uudenmaan alueen työntekijä- ja auttajatahoista, jotka tekevät työtä uhrien ja väkivallan tekijöiden auttamiseksi: järjestöissä, kunnissa ja kuntayhtymissä. Lisäksi ryhmässä on tutkimuksen alan asiantuntijoita. Uudenmaan alueellinen asiantuntijaverkosto on toiminut vuodesta 1998 lähtien ja sen kokoonpano on joustavasti muuttunut vuosien mittaan. Verkostolla on ollut tavoitteena saada kuntiin moniammatilliset työryhmät, kouluttaa ammattihenkilöitä, keskustella rakentavasti ja tiedottaa. Uudenmaan alueellinen asiantuntija verkosto kiinnittää erityistä huomiota naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn.

Uudenmaan alueellinen asiantuntijaverkosto asetti kaksi alatyöryhmää: Koulutustyöryhmän sekä Lakityöryhmän. Koulutustyöryhmän tehtävänä oli laatia hankkeeseen sisältyvän lähisuhde- ja perheväkivallan kokonaiskoulutussuunnitelma sekä huolehtia suunnitelman päivittämistyöstä. Lakityöryhmän tehtävänä oli selvittää naisiin kohdistuvan väkivallan näkökulmasta lainsäädännöllisiä sekä muita ajankohtaisia kysymyksiä.

Lakityöryhmä vei esityksensä ministeriöön lähisuhderauhalaista. Koulutustyöryhmä vei aktiivisesti lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyä osaksi oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opetussuunnitelmia vuoden 2007 aikana. 

Asiantuntijaverkostosta suunnitteli vuoden 2007 aikana lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottamisesta taskumuistikortinomaisen apuvälineen sosiaalityöntekijöille. Taskumuistilista on valmis ja se lähetetään väkivallan ehkäisyn yhdyshenkilöiden kautta kunnille. Taskumuistilistaa voi tarvittaessa kysellä sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Työryhmä jatkaa toimintaansa asiantuntijaverkoston jäsenen Jussi Pullin kutsumana vuonna 2008.

Puheenjohtaja:
Ylitarkastaja Leena Ahti, Aluehallintovirasto

Jäsenet:

Ylitarkastaja Helena Ewalds, Sosiaali- ja terveysministeriö
Johtaja Jari Hautamäki, Lyömätön Linja Espoossa
Osastonhoitaja Arja Heittola, Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä
Projektisihteeri Kati Jääskeläinen, Kirkkohallitus
Aluevastaava Jaana Koivukangas, Rikosuhripäivystys, Uudenmaan aluetoimisto
Psykoterapeutti Jukka Lampinen, Lyömätön Linja, Miessakit ry
Kehittämispäällikkö Jussi Pulli, Ensi- ja turvakotien liitto
Toiminnanjohtaja Sari Laaksonen, Pääkaupunkiseudun turvakoti ry
Projektipäällikkö Pirjo Pehkonen, Naisten Linja ry
Projektipäällikkö Sirkka Perttu, Helsingin yliopisto, Palmenia
Toiminnanjohtaja Petteri Sveins, Vihdin mielenterveysseura ry, Vihti
Johtaja Marjukka Taos, Porvoon turvakoti
Toiminnanjohtaja Kristiina Valkama, Raiskauskriisikeskus Tukinainen
Ohjaaja Timo Tammi, Karjaan turvakoti, Samfundet Folkhälsan i Svenska Finland rf
Asiakastyön koordinaattori Natalie Gerbert (ent. Aljosina), Monika-naiset liitto ry

Sihteeri:
Projektikoordinaattori Tiina Savola, Aluehallintovirasto

Hankkeen aikana ennen vuotta 2007 asiantuntijaverkoston toimintaan osallistuneet:
Erikoistutkija Pirkko Kiviaho, Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaalityöntekijä Pirkko Ahonen, Hakunilan perheneuvola, Vantaa
Projektityöntekijä Kirsi Mustonen, Miesten Kriisikeskus
Toiminnanjohtaja Ulla Mäihäniemi, Pääkaupunkiseudun turvakoti ry
Projektikoordinaattori Virpi Dufva, Aluehallintovirasto
Projektikoordinaattori Kristel Ruusaar, Monika-naiset liitto ry
Toiminnanjohtaja Pirkko Turunen, Raiskauskriisikeskus Tukinainen






Sivun vastuuhenkilö: Tiina Savola


Takaisin | Tulosta sivu