Pirjo Ala-Kapee
PÄIVÄKIRJANI KERTOO 1996 - 2008

III ITÄ-SUOMEN LÄÄNINHALLITUKSEN ENSI ASKELEET SYKSYLLÄ 1997

Uusi suurlääni juhlinnan ja ihmetyksen aiheena 
 

1.9.1997

Uppo-Nalle, valkoinen tekokukka ja Hessen ”Vaiheet”

Itä-Suomen lääninhallituksen aurinkoinen syntymäpäivä, syyskuun ensimmäinen, on kohta ohi. Istun lääninhallituksen yläkerrassa työhuoneessani ja kirjoitan. Kello on 24 ja vuorokausi vaihtuu. Lääninhallituksen yläkerrasta näkee koko ajan kellonajan torin toisella puolella olevan rakennuksen seinästä.  Ikkunasta eteeni avautuva Mikkelin kaunis tori uinuu jo yöuntaan. Kohta on mentävä minunkin nukkumaan. Aamulla on aikainen lähtö Kuopioon.

Edessäni pöydällä on upouusi pehmolelu Uppo-Nalle, valkoinen tekokukka ja kortti, jossa on katkelmia Herman Hessen runosta ”Vaiheet”. Nämä kolme lahjaa olen nyt päättänyt pitää esillä niin kauan kuin olen täällä töissä.  Uppis on nimetty virallisesti tänään meidän lääninlemmikiksemme ja kirjailija Elina Karjalainen oli myös kirjoittanut juhlaan avajaistekstiä. Tämä tänään minulle torilla lahjoitettu Uppo-Nalle on taatusti oikea taikanalle. Sain tämän avulla tänään jo torilla tyynnyteltyä yhden parkuvan pikku lääniläisenikin.

Valkoisen tekokukan tarina on liikuttava. Sain kukan iltapäivällä tuntemattomalta papalta, joka lääninhallituksen virastomestareja uhmaten oli vaatinut päästä ojentamaan sen onnentoivotuksin suoraan maaherralle. Pappa vakuutti, että kukka on kaunein, mitä Mikkelistä löytyy, ja toivotti kaikkea hyvää. Tämä onnittelu liikutti minua erityisesti.

Hessen ”Vaiheet” sain vantaalaiselta ystävältäni Anja Palotieltä ”Onnea matkaa Pipsa ”-toivotuksin.
Olimme Anjan kanssa 1970-luvulla Koivukylän koulun kouluneuvostossa puuhaamassa kodin ja koulun yhteistyötä. Monet muistot tulvahtavat mieleen lastemme kouluajoilta. Siksi Hessen säkeet osuivat suoraan sieluun:

”Jokainen kukka kuihtuu,
vanhuudeksi lakastuvi nuoruus.
Tuokion vain kukkii elämän joka vaihe,
hyve, totuus, vain aikaansa,
ei ikuisuutta varten.
Kun kutsuu elämä, siis,
sydän valmis taas ole jäähyväisiin,
uuden alkuun.

Iloiten lähde, nurkumatta katko
siteesi entiseen,
päin uutta riennä.
On lumousta joka matkaan lähtö,
se auttaa elämään,
se meitä suojaa.

Vain sillä, ken on vapaa,
valmis lähtöön,
on voimaa murtaa tottumuksen kahleet,
ja kuolinhetkelläkin vielä kerran
tajuta nuorin silmin uudet etäisyydet.

Elämän kutsu loputon on meissä…
Siis tyynny sydän,
hyvästele, lähde.”

Kiinnitin Anjan lähettämän kortin yläkerran työhuoneeni seinälle työpöydän yläpuolelle. Luen runon aina silloin, jos elämä alkaa maistua yhdentekevältä ja harmaalta. On yritettävä aina säilyttää henkinen vapaus ja voima murtaa tottumuksen kahleet. Valkoisen tekokukan vien alakerran työhuoneen ikkunalle. Silmäni osuu siihen aina ja muistan tavalliset ihmiset, joiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden eteen teen tätäkin työtä.  Uppo-Nallen otan alakerran työhuoneeseen assistentikseni muistuttamaan luovuudesta, huumorista, lapsen uskosta ja ilosta, joita ilman ei kukaan voi elää täyttä elämää.

Avausjuhla Mikkelin torilla ja iltavastaanotto lääninhallituksessa

Itä-Suomen lääninhallituksen ensimmäinen aamu Mikkelissä 1.9.1997 valkeni erittäin kauniina ja kuulaana. Aurinko paistoi. Oli lämmintä heti aamusta. Mikkelin toria pantiin juhlakuntoon, kun parin tunnin unien jälkeen heräsin klo 6 ja kurkistin yläkerran ikkunasta ulos. Miten ihana tori - kuin italialainen piaza! Katselen toria varmasti tästä lähtien usein täältä torin varren kauneimman rakennuksen toisen kerroksen ikkunasta.

Lääninuudistuksen avausjuhlat alkoivat klo 8.30. Torilla tarjottiin kansalaiskahvit ja järjestettiin köydenvetokilpailu sekä ohjelmaa lapsille. Mikkelin kaupunki oli mukana järjestelyissä. Hallintoministeri Jouni Backman piti puheen ja ojensi minulle juhlallisesti Itä-Suomen lääninhallituksen upouuden vaakunan. Väkeä oli paikalla torin täydeltä tuhatmäärin siitä huolimatta, että oli maanantai ja normaali työpäivä. Backmanin puhe luonnollisesti kosketteli hallinnon ja palvelujen kehittämistä. Mikkelistä Backman jatkoi Hämeenlinnaan, jossa juhlittiin Etelä-Suomen läänin syntyä.

Mikkeliläiset olivat ilmiselvästi tyytyväisiä, kun Mikkelistä nyt tuli uuden suurläänin pääkaupunki. Perinteinen savolainen mittelö leijui vitsailuina ilmassa. Onhan Etelä-Savo ja Mikkeli vanhaa Suur-Savoa ja Pohjois-Savo ja Kuopio vain Vähä-Savoa. Kuopio on uuden läänin suurin kaupunki ja Joensuu toiseksi suurin, mutta mikkeliläisiä se ei näytä häiritsevän. Täällä on totuttu elämään ikään kuin maailman keskipisteenä.

Mikkeli on kaupunki, jonka syntyyn ja kehitykseen lääninhallitus on olennaisesti vaikuttanut. Mikkelin lääninhallitus muutti keisari Nikolai I:n mahtikäskystä vuonna 1843 Heinolasta uuteen upeaan palatsiin Mikkeliin. Varsinainen Mikkelin kaupunki alkoi tämän jälkeen pikku hiljaa rakentua muutamien kymmenien talojen pikku kylästä lääninhallituksen rakennuksen suunnittelijan, Venäjän hallituksen luottoarkkitehti Carl Aleksander Engelin hahmotteleman ruutukaavan mukaisesti. Hallinto, sairaala ja vankila riittivät tuolloin kansalaisten peruspalveluiksi. Mikkelissä kaiken keskipisteenä on aina ollut tori ja lääninhallituksen mahtava empire-tyylinen hallintokeskus.

Tarina kertoo, että tsaarin edustajat juotettiin, syötettiin ja viihdytettiin Mikkelissä niin hyvin, etteivät he kyenneet jatkamaan matkaa Ristiinaan, jonne lääninhallitus alun perin oli aikomus sijoittaa. Ristiinaan olisi päässyt hyvin myös suurilla aluksilla, mitä suunnitelmissa alun perin pidettiin hyvin tärkeänä. Mikkelin satamaolosuhteet ja sataman rakentamisen mahdollisuudet olivat kehnot, mutta paikallisen väestön ylenpalttinen vieraanvaraisuus pani tsaarin edustajien päät pyörälle.

Mikkelissä mitataan etäisyyksiä edelleen torilta käsin. Perinteet elävät vahvoina. Tämä on Marskin kaupunki ja päämajakaupunki. Kenraalit, piispat ja maaherrat ovat aina olleet Mikkelin arkea. Sotien aikana Marski johti operaatioita Naisvuoren kupeessa olevasta koulusta ja naapurista Naisvuoren uumenista viestikeskus Lokista välitettiin käsipelillä kaikki puhelut. Marskin saattoi nähdä päivittäin kiiltävissä saappaissaan kulkemassa ryhdikkäästi seurueineen ruokailemaan torin varteen Mikkelin klubille.

Tämä kaupunki on ollut leimallisesti aina hallinto-, sotilas- ja koulukaupunki, mikä varmasti tuntuu edelleen myös tämän pikku kaupungin henkisessä ilmapiirissä. Perinteet ovat vahvat. Hyvät ystäväni ovat luonnehtineet suhtautumista kaikkeen itseriittoiseksi. Muualta tulevien on kuulemma täällä vaikea päästä sisälle kantaväestön elämänmenoon. Mielenkiinnolla odotan, millaista täällä on tänään asua ja elää pääkaupunkiseudun sallivaan, dynaamiseen ja kansainväliseen ilmapiiriin tottuneena.

Omassa lyhyessä puheessani avausjuhlassa painotin, että hallinto on ihmistä varten ja rakennettava ihmisten tarpeista. Kansalaisten hyvinvointi ja turvallisuus ovat kaiken hallinnonkin lopullisena tavoitteena ja tuotoksena. Korostin Itä-Suomen läänin maakuntien yhteistyötä. Etelä- ja Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala ovat maakuntina monessa mielessä samojen haasteiden edessä. Venäjän läheisyys on mahdollisuus ja vahvuus sekä erityinen elinkeinopoliittinen vetovoimatekijä. Itä-Suomen muita vahvuuksia ovat ihmiset, yhteistyö. kulttuuri, koulutus, tiede sekä poikkeuksellisen, monimuotoinen ja puhdas luonto.

En ehtinyt kauaa torilla olla, sillä oli riennettävä tiedotustilaisuuteen. Klo 15 tapasin myös Mikkelin kaupunginhallituksen edustajat. Kalenteri oli täynnä tapaamisia. Illalla klo 18 oli lääninhallituksen alakerrassa vielä maaherran vastaanotto. Kutsua oli noudatettu hyvin. Pohjoiskarj alaiset kunnat toivat tuliaisiksi vaakunoitaan, joita olin erityisesti pyytänyt. Tarkoitus oli ripustaa Itä-Suomen läänin kaikkien 68 kunnan vaakunat Mikkeliin lääninhallituksen yläportaikkoon, kun yläkerran maalausremontti saataisiin valmiiksi.

Tuusniemen valtuuston puheenjohtaja Anna-Liisa Happonen oli ensimmäinen vieraani, savolainen tomera nainen Itä-Suomen läänin keskipisteen kunnasta. Keskustelin hänen kanssaan pitkään. Taisi käydä niin, että Anna-Liisa savolaiseen tapaan vaivihkaa huomaamattani selvitti keskustelun kuluessa samalla sukutaustani ja kaiken muunkin tarpeellisen. Anna-Liisa on pitkän linjan kunnallispoliittinen vaikuttaja ja puhuu ilmeikästä Savon murretta, jota on ilo kuunnella.  

Ensimmäinen videoyhteys Mikkeli-Kuopio-Joensuu

Ennen torijuhlaa otimme heti aamusta Mikkelistä videoyhteydet klo 8 Kuopion ja Joensuun yksikköihimme omaan henkilökuntaamme. Toivotimme toisillemme näin hyvää syntymäpäivää ja onnea ja menestystä yhteisessä työssämme.

Olin tosi pettynyt videokuvan laatuun. Myös ääniyhteyksien tasossa oli suuria puutteita. Tämä ensimmäinen kerta ei ollut mitenkään kehuttava. Tarvitsemme yhtä aikaa kolme yhteyttä. Nykytekniikka ei näytä siihen oikein riittävän. Tällä hetkellä en tiedä täällä idässä muita vastaavia asiakkaita, joten tuskin toimittaja ryhtyy yhteyksiä vain meitä varten erityisen ponnekkaasti kehittämään. Meidän kaltaisiamme verkko-organisaatioita ei vielä toistaiseksi vuonna 1997 ole.

Jos kuvan ja äänen taso ei parane, näin heikkolaatuisesta palvelusta ei kyllä kannata maksaa nykyistä huippukallista hintaa. Puhelinkokoukset ovat yksinkertaisuudessaan hyvä työkalu, johon on syytä siirtyä, jos videokokousten tekninen taso ei tästä nopeasti kehity. Katsotaan nyt vielä, miten videotekniikka alkaa toimia. Alku ei teknisesti kyllä ollut kovin lupaavaa.

Toivotimme siis toisillemme kaikkea hyvää yhteiselle alkavalle taipaleelle. Uskon, että kun itse panee itsensä peliin, useimmiten myös muut tekevät samoin. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Nämä raamit on annettu poliittisin päätöksin ja keskushallinnosta. Mitä me näiden raamien puitteissa pystymme tekemään, riippuu meistä kaikista.

Marskin luona iltalenkillä

Panin vastaanoton jälkeen illan klo 23 lenkkitossut jalkaani ja suunnistin Marskin patsaalle pienelle iltakävelylle. Päivä oli ollut kiireinen, mutta olin luvannut itselleni käydä tervehtimässä Marskia heti ensimmäisenä iltana. Oli myöhä ja pimeää. Mikkeli vaikutti rauhallisen tuntuiselta ja uinuvalta kaupungilta.. Tosin minua on jo erityisesti varoitettu, ettei täällä ole turvallista liikkua yksin myöhään illalla. Mikkeli tuntuu kuitenkin pääkaupunkiseutuun verrattuna suorastaan lintukodolta, vaikka näytti täälläkin tapaavan kadulla humalaisia nuoria.

Marskin patsaan paikasta on Mikkelissä kiistelty vuosikymmeniä. Alun perin patsas oli tarkoitus pystyttää torille, mutta paikaksi tulikin poliittisin päätöksin Maaseurakunnan kirkon vanhan hautausmaan sivulla oleva kenttä. Paikka oli illalla mielestäni vaikuttava kauniine valaistuksineen ja istutuksineen. Marskilla on tilaa ottaa avaralla ja hoidetulla nurmikentällä marssiaskel kohti Savonlinnaa. Sinnepäin hän on minulle kerrotun mukaan menossa.

Patsaan siirtoa pidetään vireillä edelleen. Minua on jo yritetty saada asiassa sekä vastustajien että kannattajien puolelle. Mikkeli kehittää imagoaan Marskin kaupunkina, joten patsaan siirto torille Mikkelin sydämeen liittyy myös tähän kokonaisuuteen. Marskin patsaan siirto on myös ollut ensimmäinen asia, johon minua maaherrana on toivottu puuttuvan. Olen kieltäytynyt kohteliaasti. Kun tulen tänne neljänneksi suurimmasta kaupungista, jossa asukkaiden peruspalvelut, lasten päivähoitopaikat ja koulutilat ovat tärkeimpiä huolen aiheita, en tällaisin patsasasioihin oikein jaksa lämmetä. Tuli mieleen, että tällaisiako tämän alueen ongelmat ovat.

Olen itse tehnyt selkeän periaatepäätöksen, etten ryhdy ottamaan kantaa maaherrana minkään kunnan sisäiseen poliittiseen päätöksentekoon, ellei se suoraan koske lääninhallituksen toimialaa. Yritän visusti pysyä myös Mikkelin paikallisten poliittisten kiistojen ulkopuolella. En ole tullut töihin Mikkelin kaupunkiin vaan Itä-Suomen lääninhallitukseen.

Iltalenkilläni pysähdyin Marskin patsaan eteen ja tervehdin Marskia kunnioittavasti. Olen melko varma, että hän nyökkäsi ja iski tavoistaan poiketen poikamaisesti silmää.

2.9.1997 

Kuopiossa toimittajat tivaavat säästöjä ja läänin johtamista

Olin ensimmäistä kertaa uuden autonkuljettajani Tuula Ukkosen kyydissä, kun porhalsimme entisen Mikkelin lääninhallituksen vanhalla mustalla Saabilla heti aamusta Kuopioon. Tuula on aitoja Mikkelin tyttöjä ammatiltaan kuorma-autonkuljettaja, kaunis, pitkä ja tummatukkainen, iloinen nuori nainen. Tuulalla on ajokokemusta ja taitoa. Ehdin jo ihmetellä hänen kykyjään peruuttaa auto vaikka minkälaiseen paikkaan. Tuula kertoi ajaneensa Helsingissä maitoautoa ja hallitsevansa tämän lajin. Tulin vakuuttuneeksi, ettei moni poliisikaan osaisi ajaa autoa yhtä hyvin kuin uusi kuljettajani Tuula.

Kuopiossa olimme koko johtoryhmänä paikalla ja tapasimme omaa henkilökuntaamme. Entisen Kuopion lääninhallituksen 1880-luvulla valmistunut mahtava rakennus toimii luonnollisesti edelleen työtiloinamme. Työthän eivät ole muuttuneet, vaikka johtamisjärjestelmä muuttuu. Lääninhallituksen osastot ovat tehtäviltään hyvin erilaisia. Tarkoitus on, että kukin osasto järjestää oman organisaationsa asiantuntijaverkostoksi Mikkelin, Kuopion ja Joensuun toimistoissamme omien tarpeidensa mukaan keskittäen, hajauttaen ja delegoiden. Osastoissa tämä työ on hyvässä vauhdissa. Suunnittelu aloitettiin viime keväällä.

Pohjois-Savo on Itä-Suomen läänin maakunnista asukasluvultaan suurin 256 700 asukkaallaan. Etelä-Savossa on asukkaita 171 800 ja Pohjois-Karjalassa 175 000. Etelä-Savon maakuntaa on pienentänyt huomattavasti Heinolan, Hartolan ja Sysmän siirto Etelä-Suomeen läänin alueeseen.

Itä-Suomessa Kuopio on kaupungeista suurin. Monen mielestä siitä olisi pitänyt tehdä Itä-Suomen hallinnollinen keskus. Uuden maaherran Kuopio ottikin tylysti vastaan. Kuopiolainen pulu töräytti lennosta kakkapaukun hartioilleni, kun astuin autosta ulos lääninhallituksen rappusten edessä.. Räjähdimme Tuulan kanssa nauruun. Ei täällä näköjään koreilla ja asiat ilmaistaan melko suoraan.

Lääninhallituksen keltaisessa juhlasalissa pidettiin tiedotustilaisuus. Koko johtoryhmä oli paikalla. Eero Järnefeltin maalaaman vapaaherratar Elvira Standerskiöldin upean muotokuvan eteen ryhmittyneenä kävimme lyhyesti ensin läpi lääninhallituksen tehtävät ja painoalueet osastoittain sekä uuden suurläänin toimintaperiaatteet. Kierrämme läänin kaikki kihlakunnat ja samalla tapaamme kaikki kuntien edustajat heti syys-lokakuun aikana.

Eniten toimittajat olivat kiinnostuneita, paljonko uuden läänin kautta saadaan säästöjä, miten tällaista suurlääniä voi johtaa ja onko kuopiolaisten osastopäällikköjen muutettava nyt Mikkeliin.
Olin aika tyrmistynyt! Valitettavasti se myös näkyi. Ei täällä oltu huolestuneita laaja-alaisen yhteistyön tärkeydestä, ei uusista työmenetelmistä eikä lääninhallituksen tehtävistä. Vanhojen rakenteiden perään haikailtiin ja kysymykset olivat sen mukaisia. Huomasin yhden toimittajan jopa laskevan, montako kertaa käytin sanaa yhteistyö! Vähät on huvit näillä kairoilla!

Lääninuudistuksen säästöt oli määritelty jo maaliskuussa. Itä-Suomessa tiedämme, että tulemme saavuttamaan työllä ja vaivalla sisäministeriön meille asettamat 10 miljoonan markan säästötavoitteet. Uusi lääninhallitus rakentaa oman organisaationsa Mikkeliin, Kuopioon ja Joensuuhun verkostoksi. Kaikki lääninhallituksen palvelut saa jatkossakin näissä kaupungeissa. Kenenkään ei tarvitse muuttaa paikkakuntaa. Kuopiolaiset osastopäälliköt Tuula Eerola, Heikki Laakso ja Ismo Heikkinen johtavat osastojaan edelleen Kuopiosta. Yhdistämme alueellisuuden ja maakunnallisen asiantuntemuksen.

Maaherralta tivattiin, miten maaherra pystyy työnsä tässä suurläänissä hoitamaan. Totesin, että maaherra johtaa lääninhallitusta, sehän varsinainen työni on. Kyllä nä in pienen, parin sadan hengen ja selkeän organisaation johtaminen on mahdollista, vaikka se toimiikin kolmella paikkakunnalla kolmessa maakunnassa. Olen aikaisemmin Vantaalla johtanut liki 10 000 hengen organisaatiota. Siihen verrattuna Itä-Suomen lääninhallitus on lilliputti. Näkökulmia on nyt kaikkien syytä avartaa. Suuret kansainväliset yritykset toimivat eri maaosissa eikä niidenkään johtaminen nykyaikana sisällä erityistä mystiikkaa.

Panin vähän leikiksi ja tokaisin, että ryömikää nyt vihdoin esiin juoksuhaudoista ja ryhdytään töihin. Vaikka kova akka olenkin, on tietysti niin, etten pysty yksin yhtä aikaa yhtä moneen paikkaan kuin kolme miestä! Jokaiseen tapahtumaan en ehdi osallistua, mutta aion säännöllisesti tehdä töitä kaikissa kolmessa toimistossani ja kaikkien kolmen maakuntani sidosryhmien kanssa. Edustaminen ei ole päätehtäväni. Pidän enemmän uuden kehittämisestä. Kun tulen tähän tehtävään kaikkien paikallisten myrskyjen ulkopuolelta, luulen pystyväni katsomaan asioita myös objektiivisesti.

Johtamisesta perinteisiä käsityksiä

Johtamisesta näyttää tällä Itä-Suomessa olevan sellainen perinteinen käsitys, että johtajan pitää vahtia paikan päällä koko ajan, mitä henkilökunta tekee. Olen jo monta kertaa yrittänyt selittää, että delegointi ja työnjako ovat aivan keskeisiä. Lääninhallitus on asiantuntijaorganisaatio. Jokainen tietää vastuunsa ja valtansa. Myös työpaikkademokratiaa on vahvistettava.

Verkko-organisaatiot ovat tätä päivää.  Esimerkkinä olen käyttänyt Vantaata, maan neljänneksi suurinta kaupunkia. Kysymys on johtamisjärjestelmästä, jonka pitää olla selkeä ja toimiva. Kaikkien ei tarvitse olla saman katon alla, mutta kaikkien tulee tietää tavoitteensa, tuloksensa, oikeutensa, valtansa ja vastuunsa. Tietoyhteyksin tehtävät ja yhteydenpito voidaan hoitaa välimatkoista huolimatta nopeasti ja tehokkaasti. Vantaalla henkilöstöpäällikkö oli minusta 300 metrin päässä eri talossa. Jos Itä-Suomen lääninhallituksen henkilöstöpäällikkö on 300 kilometrin päässä, päivittäinen asiointi hoituu samalla tavalla sähköisin välinein.

Verkostot avartavat näköaloja

Korostin, että uusi suurlääni ja uudet verkostot saattavat avartaa kaikkien, myös kuntien näköaloja ja yhteistyömahdollisuuksia sekä synnyttää uutta yhteistyötä ja uusia työtapoja kunnissa, maakunnissa ja koko valtionhallinnossa.

Vanhat rakenteet tulevat taatusti lähivuosina muuttumaan sähköisen asioinnin ja tietotekniikan kehittyessä edelleen. Hierarkiat murenevat, koska tiedonkulku ei enää noudata perinteisiä käskytysväyliä. Kunnat tulevat ennen pitkään yhdistymään vapaaehtoisesti. Pakkoliitoksia en entisenä kuntajohtajana missään tapauksessa kannata. Rakkausavioliitot ovat ainoa kestävä vaihtoehto.

On näköjään koko ajan syytä tähdentää sitä, ettei lääninhallituksilla ole maakuntaliittojen kanssa päällekkäisiä töitä. Nyt maakuntaliitot hoitavat maakuntien asiat ja kehittämislinjaukset syntyvät kunnissa paikallisesti sekä kuntien yhteistyönä seudullisesti ja maakunnallisesti. Lääninhallituksen tehtävät tulevat valtion keskushallinnosta. Ei maaherra eikä lääni pysty Itä-Suomen ongelmia ratkaisemaan. Liian moni täällä Itä-Suomessa näyttää odottavan valtiolta apua. Maakunnissa ja kunnissa on luotettava omiin voimiin ja innovaatioihin.

Muuttoliike etelään ei ole Suomelle onneksi. Sitä myös ääneen aprikoin. Mitä Itä-Suomen väestökadon vuoksi voidaan tehdä, sen ratkaisemiseen pitäisi toden teolla tarttua yhteisvoimin. Työpaikkoja tarvitaan lisää. Elinkeinorakenteen monipuolistamiseksi on tehtävä töitä. Uusilla TE-keskuksilla on edessään kovat haasteet.

Vantaan entisenä kaupunginjohtajana tunnen muuttoliikkeen ongelmat myös muuttovoittokunnissa, joissa palvelut laahaavat koko ajan väestökasvun perässä. On pulaa päivähoitopaikoista, koulupaikoista sekä sosiaali- ja terveystoimen palveluista. Samaan aikaan tänne Itä-Suomeen valmiiksi rakennettu palveluverkko rapistuu käyttämättömänä. Yhteiskuntapoliittisesti ja taloudellisesti nykyinen kehityslinja on todella huono.

3.9.1997

Joensuussa odottava tunnelma

Jatkoimme aamulla ensimmäistä toimistokierrostamme koko johtoryhmän voimin Joensuuhun. Lääninhallituksen henkilökunta on odottavalla kannalla. Tietooni on tullut, että osa Joensuun toimiston väestämme haluaisi minun nimeävän jonkun heistä hoitamaan maaherran valtuuksin Joensuun toimistossa esimies- ja edustustehtäviä.

Pohjois-Karjalan lääninhallituksessa on ollut erityisen autoritaarinen johtamisjärjestelmä. Kaikki asiat ovat kulkeneet pienessä Pohjois-Karjalan lääninhallituksessa tiukasti maaherran kautta. Kukaan muu ei ole edes saanut tiedottaa asioista. Nyt Itä-Suomen lääninhallituksen työskentely tulee pohjautumaan delegointiin ja osastopohjaiseen kolmen toimiston verkkotyöskentelyyn. Tämä uusi poikkeaa täysin entisestä toimintamallista. Osastopäälliköillä ja osastoilla on selkeästi oma vastuunsa ja valtansa. Maaherra ei puutu kaikkeen mahdolliseen. Uusi johtamisjärjestelmämme näyttää olevan erittäin vaikeaa sisäistää. Vanhat käytännöt istuvat tiukassa.

Omalle henkilökunnalleni yritin Joensuussa taas kerran parhaani mukaan selvittää uutta toimintatapaamme ja verkostomme kehittämistä. Henkilökunta on selvästi odottavalla kannalla. Paikallisen lehdistön kirjoittelu vaikuttaa täällä erityisen voimakkaasti. Karjalainen on kirjoittanut 1.9.1997 pääkirjoituksen otsikolla ”Valtio ei enää hallinnoi meitä Pohjois-Karjalassa”. Pohjois-Karjalan lääni ja sen maaherrat saivat erityisesti kiitosta. Maaherrat tunnettiin. He asuivat kansan keskuudessa. Pohjois-Karjalan läänin aikana kaikki kehittyi suotuisasti suurelta osin läänin ansiosta. Nyt uudelta suurlääniltä odotettiin näyttöjä samoin kuin maaherraltakin ja ennustettiin suurläänien katoavan, kun nykyiset maaherrat jäävät eläkkeelle.

Luin pääkirjoituksen tarkkaan. Siinä ei sanallakaan sanottu mitään maakuntaliitoista, puhuttiin vain epämääräisesti ”maakunnan väestä”. Lopussa nimittäin todettiin: ”Jos maakunnan väki nostaa Pohjois-Karjalan uudelleen kasvuun, ei valtionkoneisto sitä estämäänkään tule.” 

Juuri niinhän se on. Maakuntaliitolla on ollut jo vuodesta 1994 lain vahvistama oikeus ilman valtion holhousta ja käskytystä päättää demokraattisesti ihan itse omista asioista. Maakuntajohtaja ja maakunnan oma hallinto ottakoon nyt sen vallan vihdoinkin, joka sille on annettu jo kolme vuotta sitten säädetyillä muutoksilla. Lisäksi kunnallislain ja valtionosuuslakien uudistus on vuosi sitten sinetöinyt kunnallisen itsemääräämisen.

Minusta Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle onneksi, että Itä-Suomen lääninhallitus muodostettiin. Vihdoinkin Pohjois-Karjalan maakuntaliitto voi itsenäistyä valtion aluehallinnon holhouksesta ja ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Ministeriöt ovat kiinnostuneita vain omista asioistaan

En voi välttyä taaskaan siltä johtopäätökseltä, että maakuntaliittojen ja lääninhallitusten tehtävät edelleen sekoitetaan toisiinsa. Maakuntaliittojen nykyistä tehtävä oman alueensa kehittäjänä, päättäjinä ja kuntien yhteisenä organisaationa on uusi ja edelleen yllättävän tuntematon. Liian moni muistaa sen ajan, jolloin lääninhallitus päätti kuntien puolesta jopa, mitä virkoja kuntiin voitiin perustaa. Nyt on voimassa vahva kunnallinen itsehallinto, jota on lupa käyttää. Ukko Kruunulta ei tarvitse kysellä lupaa tehdä.

Olen kyllästynyt selvittämään tätä asiaa koko ajan. Lääninhallitus hoiti vuosisatoja laajasti alueelliset tehtävät, jopa siis jakoi kuntiin valtionapuun oikeuttavat virat ja määräsi alueelliset kehittämisohjelmat. Maakuntaliitot saivat vuonna 1994 kehittämistehtävät itselleen. Samalla lääninhallituksista tuli leimallisesti valtion lupa-, turvallisuus- ja kansalaisten hyvinvointia valvova viranomainen. Muutoksia ei ole yleisesti täällä vielä sisäistetty ja jatkuvasti kysytään, mitä se lääni tekee.

Lääninhallitusten nykyisiä tehtäviä ei siis tunneta, ei myöskään maakuntaliittojen tehtäviä. Tämän olen joutunut puolen vuoden ajan toteamaan lähes päivittäin. Eikö sisäministeriön tehtävä olisi aluehallintoministeriönä selkeämmin ja tehokkaammin tiedottaa, millaiset muutokset aluehallinnossa on jo vuosia sitten tehty? Valistunee tkaan toimittajat ja kansalaiset kun eivät kulje lakikirja kainalossa. Monet kansanedustajatkin ovat antaneet asiasta kummallisia lausuntoja. Etelä-Suomessa valtion hallinnosta ei olla samalla tavalla kiinnostuneita kuin täällä Itä-Suomessa, jossa ollaan riippuvaisia valtion rahoituksesta.

Uusien TE-keskusten tehtävät ovat selkeämmät kuin lääninhallitusten, jotka saavat työnsä peräti seitsemältä ministeriöltä. TE-keskuksista tulee tärkeitä maakunnallisten hankkeiden rahoittajia. Olen sivusta seurannut, miten tarmokkaasti ja määrätietoisesti TE-keskuksia ohjaavat ministeriöt, erityisesti työministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö ovat ryhtyneet kehittämään uusia keskuksia.

Lääninhallitusten tehtävien kokonaisuutta ei siis yksikään ministeriö tunne. Lääninhallitusten kaikki seitsemän ministeriötä ovat kiinnostuneita omasta osuudestaan ja sisäministeriö hallinnosta ja syntyvistä säästöistä. Lääninhallitusten ennuste on huono. En ole lainkaan vakuuttunut sisäministeriön virkakunnan halusta ja kyvystä kehittää lääninhallituksia. Ministeri Jouni Backman pitää kehittämistä tärkeänä ja on luvannut kaiken tukensa, mutta häntä en ainakaan minä aio näissä arjen ongelmissa koko ajan vaivata. Asiat pitää saada hoitumaan SM:n virkamiesten kautta.

Minusta tuntuu, ettei SM:n virkakunta ole sitoutunut koko lääninuudistukseen. Kun Ritva Viljanen siirtyi Väestörekisterikeskuksen johtoon, koko lääninuudistus näyttää jääneen henkisesti ihan tyhjän päällä. Kansliapäällikkö Juhani Perttunen on vetäytynyt koko asiasta. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mitä ylijohtaja Pekka Kilpi ihan oikeasti ajattelee. Hän on selvästi kiusaantunut SM:n väärin arvioimista säästöistä, jotka lääninuudistuksen yhteydessä oli tarkoitus saavuttaa. Siksi saamme koko ajan kuulla, että säästöt on saatava. Yhtälö on mahdoton, sillä henkilöstömenot ovat suurin menoerämme eikä ketään irtisanota uudistuksen vuoksi. Tavoite toteutuu vain meillä Itä-Suomessa eläköitymisten ja virkasiirtojen laskiessa henkilöstömenoja. Henkilökuntaa ei kuitenkaan loputtomiin pysty vähentämään, kun tulossopimuksissa sovitut tehtävätkin on hoidettava.

Asiantuntijavirkamiehet tuntevat Pohjois-Karjalan

Kehotin Joensuussa rakentamaan tuulimyllyjä ja kaikkia pyrkimään tuulensuojista pois tekemään yhteistyötä. Tiedotustilaisuudessa toimittajat olivat etupäässä kiinnostuneita siitä, keitä johtajia toimisi Joensuussa. Henkilöstöpäällikkö Kyrö Kuittinen tulee Joensuusta huolehtimaan koko lääninhallituksen henkilöstöasioista, siis myös Kuopion ja Mikkelin toimistojen. Se ei näyttänyt toimittajille riittävän. Olisi pitänyt olla maaherratasoista johtoa.

Maakunnan toimittajat selvästi myös täällä epäilivät, voiko Mikkelissä tai Kuopiossa toimiva asiantuntijavirkamies tuntea pohjoiskarjalaiset asiat. Vakuutin, että kyllä tuntevat. Asiantuntijuus on vahvuutemme. Olemme nyt yhdistäneet kolmen pienen läänin korkeatasoiset asiantuntijavoimat yhteen ja näin moninkertaistaneet tietämyksemme ja ammattitaitomme sekä tehostaneet toimintaamme. Monet toimittajat pyörittivät päätänsä. Niin erityisiksi he Pohjois-Karjalan asiat luokittelivat.

Tapasin TE-keskuksen johtajan Matti Kuosmasen. Matti oli huolestunut TE-keskusten johtamisjärjestelmästä, jossa johtajalla ei ollut mitään valtaa. Ei homma lähde kunnolla käyntiin, jos johtaja ei saa edes johtaa. Tällaista valtion touhu pahimmillaan sitten on! Aivan käsittämätöntä näin entisen kaupunginjohtajankin näkökulmasta! Matti Kuosmanen on Outokummun entinen kaupunginjohtaja.

Maakuntajohtaja Tarja Cronberg  lähti mukanani päivän päätteeksi Helsinkiin, mutta sitä ennen minulla oli ilo osallistua Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun lukuvuoden avajaisiin.

Kertakoulutuksesta elinikäiseen oppimiseen

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun lukuvuoden avajaisissa pääsin puhumaan lempiaiheestani elinikäisestä oppimisesta ja tietoyhteiskunnan perusvalmiuksien antamista kaikille kansalaisille. Tietoverkkoja hyödyntäviä opetusmenetelmiä ja oppimateriaaleja on kehitettävä. Tulevaisuuden työntekijä tarvitsee valmiuksia uudistua ja yrittäjäh enkisyyttä. Ammattikorkeakoulujen erityinen tehtävä on edistää myös alueen elinkeinoelämää ja työllisyyttä.

Ammattikorkeakoulukokeilu käynnistyi vasta viisi vuotta sitten. Olen koko ajan ollut ammattikorkeakoulujen kannalla. Nyt onkin käynyt jo selväksi, että ammattikorkeakoulut muodostavat tiede- ja taidekorkeakoulujen rinnalle kilpailukykyisen, työelämän asiantuntijatehtäviin johtavan vaihtoehdon.

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu on aloittanut toimintansa vakinaisena ammattikorkeakouluna viime vuonna yhtenä ensimmäisten yhdeksän ammattikorkeakoulun joukosta.. Suunnitelmissa on, että vuonna 2 000 ammattikorkeakoulujen lukumäärä olisi 25. Ammattikorkeakoulujen verkosto on laajenemassa nopeasti. Niillä tulee olemaan erityinen alueellinen ja paikallinen merkitys elinkeinoelämän kehittymisessä.

Muistan hyvin, kun opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen kysyi minulta 1990-luvun alussa kulmiaan kohottaen hämmästyneenä: ”Jaa-ha. Kannatatko sinäkin näitä ammattikorkeakouluja?” Erityisesti yliopistoissa ammattikorkeakouluihin suhtauduttiin alussa hyvin kriittisesti. Yliopistoissa pelättiin kilpailua määrärahoista sekä ongelmia opetuksen tasossa ja päällekkäisyyksissä. Kaikki on tähän asti kuitenkin sujunut varsin hyvin, mikä on iloinen asia.

Työmatkalle Helsinkiin

Tähän saa tottua, että monet työkokoukset tulevat viemään Helsinkiin. Kirjoittelen vuorokauden vaihtuessa Vantaan kodissani keittiön pöydän päässä. Huomenna on kestävän kehityksen paikallisjaoston kokous, tapaan uuden lääninhallitusten asioiden valmistelusta vastaavan virkamiehen, hallitusneuvos Tarja Hyvösen ja käyn Latvian suurlähetystössä.

Tarja Cronberg tuli kyydissäni Helsinkiin. Ajoin tietysti itse. Eihän ole järkevää Helsingin matkoihin käyttää kuljettajaa. Tätä maaherran virkaa on syytä arkipäiväistää. Palkka on pieni. Keskikokoisten kaupunkien johtajat ansaitsevat enemmän. Erityiseen herran elämään läänin rahat eivät riitä. On säästettävä kaikessa. Tulin ensin virastomestari Tuulan kuljettamana Joensuusta Mikkeliin ja sitten Mikkelistä Helsinkiin omalla autolla. Perillä Tarjan kanssa olimme hieman ennen puoltayötä. Keskustelimme koko matkan yhteisestä aiheestamme: Itä-Suomen kehitysnäkymistä. Samaa mieltä olimme siitä, ettei maakuntaliittojen ja lääninhallitusten asemaa ja tehtäviä yleisesti tunneta.

Ensimmäinen viikonloppu Mikkelissä 

 
6.9.1997 

Lyhyt maaherra 

Ensimmäinen lauantaini Mikkelissä ja vapaapäivä. Sataa. Taivaskin itkee. Olen katsellut TV:stä prinsessa Dianan hautajaisia parin miljardin muun ihmisen kanssa. Meitä katsojia on 185 maassa. Itkemme kaikki samalla omaa elämäämme ja kaikkia vastoinkäymisiämme. Miten kauhea ikävä minulla on Ekeä! Miksi hänen piti kuolla? Ihminen ei jaksa ymmärtää, miksi on koettava näin suurta tuskaa ja luovuttava rakkaistaan.

Tapasin torstaina Latvian suurlähetystössä ulkoministeri Tarja Halosen, joka heitti minut virka-autollaan kotiin Vantaalle. Muutama sana ehdittiin vaihtaa lapsista ja elämänmenosta. Päätimme tavata tässä lähiaikoina.

Perjantaina ajoin taas aamulla Vantaalta Mikkeliin. Tapasin Etelä-Savon TE-keskuksen johtajan Matti Kellokummun ja myös Etelä-Savon maakuntajohtajan Hannu Vesan. Monien mielestä yhteistyöstä puhuminen on Savossa syntiä. Pojat varottivat liikaa uhomasta yhteistyön nimissä.

Kävin äsken kaupassa ja tutustuin Mikkelin keskustan arkeen. Pakko kirjoittaa hauskat ensi kokemukset ylös.

Ystävällinen tuntematon rouva juoksi liikennevaloissa luokseni ja huohotti hengästyneenä liikennevalojen vaihtumista odottaessamme: ”Voi ihme, onko se meijän maaherra näin lyhyt!”  Huvittuneena kysyin, että haittaako se. ”No eihän tuo haittaa, lyhyt sitä miäkin oon, mutta televisiossa näytätte kyllä pitemmältä”, vastasi rouva ja nauroi. Hauska kohtaaminen! Halasimme!

Tarzan Mikkelin torin lyhtypylväässä

Jatkoin matkaani Mikkelin torin poikki. Ei voi olla totta! Tällaista en ole nähnyt ennen! Mikkelin torin Porrassalmenkadun puoleisessa päässä kiemurteli epä toivoisen oloisena lyhtypylvääseen sidottu pelkkään taljaan puettu ilmetty Tarzan. Kaukaa näki, että kyseessä oli polttareita viettävä, hieman humaltunut, erittäin komea sulhasmies. Tiedustelin varovaisen kohteliaasti vointia ja minne muu polttariporukka oli kadonnut. Tarzan vastasi onnettomana, että muut menivät paikalliseen baariin oluelle ja jättivät hänet köytettynä tähän lyhtypylvääseen. Aika epäreilua, kuittasimme yhdessä.

Toivotin Tarzanille ja myös hänen Janelleen koko Itä-Suomen lääninhallituksen puolesta onnea ja kaikkea hyvää. Annoin vielä käyntikorttinikin hääparille yllättävän tapaamisemme muistoksi. Kun tulin kaupasta, äänekäs polttariseurue oli vapauttamassa vangittua Tarzania ja juhlat ilmeisesti jatkuivat. Toivottavasti Tarzan kuntoutui varsinaiseen H-hetkeen ihan vain sisar Janeakin ajatellen mahdollisimman hyvin.

Varsin vauhdikkaasti elämäni Mikkelissä on siis alkanut. Taitaa tämä pikku kaupunki toreineen ollakin mielenkiintoisempi, mitä kuvittelin. 

7.9.1997

Mikkelin tuomiokirkossa on Sortavalan kirkko

Tänään on sunnuntai ja olin päivällä vihkimässä Sulkavan kirjastoa. Sain puhua sydämen pohjasta kirjastojen merkityksestä ja uudesta monipuolisesta sivistystehtävästä tietoyhteiskunnassamme. Suomalainen kirjastoverkko on esimerkillinen. Sitä on kehitetty kansansivistysaatteella ja ammattitaidolla. Sulkavan uusi kirjasto on komealla mäellä kaunis ja toimiva kokonaisuus. Uskon, että siitä tulee asukkaiden yhteinen olohuone.

Illalla lähdin Mikkelissä kävelylle ja huomasin, että klo 18.30 tuomiokirkossa oli iltakirkko. En ollut koskaan aikaisemmin ollut Mikkelin tuomiokirkossa sisällä. Kun astui elämäni ensimmäisen kerran kirkkoon, koin ihmeen. Kirkon alttarin kahdessa lasimaalauksessa kuvattiin toisessa Karjalan ja toisessa Savon hengellistä elämää. Karjalan lasimaalauksessa oli Sortavalan kirkko, sodan aikana palanut isäni suvun rippikirkko.

Sydämessä läikähti. Minusta tuntui lapsenuskoisesti, että Taivaan Isä oli johdattanut minut täällä Mikkelissä Karjalan kotiin. Elämä jatkuu. Kaikella on aikansa. Olin liikuttunut ja kiitollinen, kun tuntematon rouva vielä taputti minua olkapäähän iltakirkosta lähtiessämme ja toivotti lempeästi hymyillen maaherralle onnellisia päiviä Mikkelissä.

Elämässä voi olla täynnä yllättäviä yhteensattumia. Haluan elää ja säilyttää uteliaisuuden kokea ne elämän tuomat yllätykset.

Itä-Suomen läänin kierros alkaa

9.9.1997

Ensimmäiset kuntatapaamiset Kuopiossa ja Juankoskella

Kihlakuntakierros alkoi tänään Kuopiosta ja Juankoskelta koko johtoryhmän voimin. Paikalle oli kutsuttu kuntien edustajat ja valtion paikallis- ja aluehallintoviranomaisia. Kävimme osastoittain läpi lääninhallituksen tehtävät ja painoalueet. Keskustelu oli mielestäni rakentavaa ja asiallista. Kuntaväen kanssa keskustelu on kuin Vantaan kaupunginjohtajan työn jatkamista. Tunnen kunta-asiat ja ihmiset.

Siilinjärven kunnanjohtaja Jouni Mutanen otti esiin Siilinjärven palvelutarpeet ja kunnan taloudelliset vaikeudet. Kunnan väestörakenne on poikkeuksellisen nuorta. Koulut, päiväkodit ja terveydenhuollon palvelut on järjestettävä. Kunnan talous on ollut väestönkasvusta johtuvien palvelutarpeiden vuoksi jatkuvissa ongelmissa. Siilinjärvi on myönteisen väestönkasvunsa ansiosta Itä-Suomessa yksi valonpilkku.

Mikään suuri uutinen tämä Siilinjärven tilanne ei minulle tietystikään ollut. Kuntaliiton hallituksen pitkäaikaisena jäsenenä olen tarkasti seurannut valtionosuusuudistusten vaikutuksia kasvukunnissa. Vantaalla on ollut koko ajan sama ongelma kuin Siilinjärvellä. Valtionosuusjärjestelmä ei riittävästi ota huomioon kasvukuntien tarpeita. Muutakin yhteistä Vantaalla ja Siilinjärvellä on. Molemmissa on lentokenttä ja sitä kautta myös elinkeinoelämän kehittymiselle erittäin suotuisat olosuhteet.

Mieleen tuli myös muisto 11 vuoden takaa. Opetusministerinä tein syksyllä 1986 Kuopion lääninhallituksen esityksestä poikkeavan päätöksen ja nostin Siilinjärven Toivalan koulun rakennushankkeen Kuopion läänissä kärkeen valtionosuuksia myöntäessäni. Tästä päätöksestäni sain peräti muutaman nimettömän haukkumakirjeen, jossa ministeriä moitittiin puolueelliseksi. Kuopion lääninhallituksen esitystä olisi pitänyt ehdottomasti noudattaa. Päätöstäni en ole kuitenkaan koskaan hetkeäkään katunut. Siilinjärven tuolloiset oppilasennusteet osoittivat tilatarpeen huutavaksi ja Siilinjärvi on ollut koko ajan kasvukunta. Koulu tuli todelliseen tarpeeseen.

Itä-Suomen läänin alueella on 14 kihlakuntaa ja 68 kuntaa. Tämän syksyn aikana pidämme yhteistyökokoukset tällä tavoin kaikkien paikallisten toimijoiden kanssa. Urakka on tehtävä heti. Samaan aikaan osastojen on jatkettava organisaationsa kehittämistä. Kolmen entisen läänin asiantuntijavoimat on yhdistyttävä uudeksi työyhteisöksi ja kokonaisuudeksi.

Olen perehtynyt maakuntaohjelmiin. Niiden painoalueet Itä-Suomen kehittämiseksi ovat hyvät. Myös Itä-Suomen yhteiset ohjelmalinjaukset ovat kannatettavia. Lääninhallituksen tehtävä on luonnollisesti tukea omalta osaltaan näiden tavoitteiden toteutumista. On muistettava, että kunnallinen itsehallinto on vahva. Itse asiassa maakunnallisten ohjelmien toteutuminen riippuu hyvin paljon siitä, miten kunnat omassa päätöksenteossaan noudattavat ohjelmien linjauksia. On turha puhua elinkeinopolitiikasta, jos tarjolla ei ole edes kaavoitettua maata.

Olen joutunut jo pari kertaa toteamaan, ettei lääninhallituksella ole mitään erityistä taikasanaa Itä-Suomen ongelmien ratkaisemiseksi. Sananvalta on nyt selkeästi kunnilla ja maakuntien liitoilla. Tuemme lääninhallituksessa omassa toiminnassamme näiden yhteisten tavoitteiden toteuttamista. Lääninhallituksen varsinaiset tehtävät tulevat seitsemästä ministeriöstä ja liittyvät valvontaan, lupahallintoon, arviointiin ja turvallisuuteen. Lääninhallituksella on myös tärkeä rooli viestittää koko ajan valtion keskushallintoon alueelliset kehittämistarpeet. Sitä päivittäistä vuorovaikutusta ei sovi unohtaa.

En varmasti lakkaa ihmettelemästä koskaan sitä, miten täällä Itä-Suomessa kaikessa odotetaan ylhäältä apua ja ohjeita. En ymmärrä tätä ajattelua! Pitäisi uskaltaa tehdä hommat ihan itse ilman lupaa oman mielen mukaan niin kuin parhaaksi tietää. Kaikki viisaus ei ole kasaantunut Helsinkiin Senaatin torin liepeille valtion keskushallintoon.

On pakko koko ajan korostaa lääninhallituksen nykyisiä tehtäviä. Lääninhallitushan valvoo alueellaan, että eduskunnan säätämät lait kansalaisten palveluista ja eduskunnan hyväksymät talousarviopäätökset toteutuvat. Kansalaiset voivat valittaa lääninhallitukseen, jos palveluissa on puutteita tai epäkohtia.

Olen kansanedustajana 10 vuotta säätänyt lakeja ja yli kahdeksan vuotta pannut niitä kaupunginjohtajana toimeen ja nyt maaherrana valvon, miten lait toteutuvat palveluissa käytännössä. Varsin mielenkiintoiset työjaksot. Olen saanut tehdä kansalaisten hyvinvointiin liittyviä tehtäviä kolmesta eri näkökulmasta.

Valvontaa ja ohjausta on myös se, että lääninhallitus järjestää koko ajan koulutusta kuntien henkilökunnalle. Tämä tehtävä on erittäin tärkeä varsinkin lainsäädännön muutostilanteissa, kun koko maassa pyritään luomaan yhtenäiset toimintalinjat. Ymmärrän entisenä kaupunginjohtajana erittäin hyvin kuntien toimintamahdollisuudet ja myös ongelmat. Valvontaa voi tehdä monella tavalla. O lemme valinneet avoimen, asiallisen ja kuntien työtä myönteisesti tukevan linjan.

Itä-Suomen lääninhallituksen toiminta-ajatus

Toiminta-ajatustamme olemme viilanneet kauan. Emme halunneet hokea jotain yksikertaista mantraa parhaasta, palvelevasta Itä-Suomen lääninhallituksesta, kuten nyt olisi niin trendikästä ja muodikasta. Halusimme muotoilla toiminta-ajatuksemme yksityiskohtaisesti ja täsmällisesti.

Tällainen toiminta-ajatukseksemme on: ”Lääninhallitus toimii monialaisena valtion alueellisena asiantuntijavirastona. Se toteuttaa valtakunnallisia ja alueellisia tavoitteita läänin asukkaiden tarpeiden mukaisesti. Lääninhallitus valvoo hyvinvointi-, turvallisuus. ja hallintopalvelujen tasapuolista ja kohtuullista saatavuutta, tukee ja edistää läänin kehitystä ja kuntien toimintaa sekä ohjaa alaistaan valtion paikallishallintoa. Lääninhallitus edistää yhteistyötä sen ja valtion piirihallinnon, eri maakunnallisten yhteisöjen sekä elinkeinoelämän kanssa läänin olojen kehittämiseksi”.

Toiminta-ajatus pitäisi olla hyvin lyhyt ja iskevä, sanovat organisaatiokonsultit. Kuitenkin näiden oppien vastaisesti halusimme tietoisen täsmällisesti kirjata toimintamme tärkeät linjat. Korostamme monialaista asiantuntemusta, valvontaa, kansalaisten palveluja ja laajaa yhteistyötä. Yksinkertaisella tunnuksella ”Iloa Itä-Suomesta” haluamme kuvata myönteisesti itäsuomalaisia vahvuuksia: ihmisiä, luontoa, osaamista ja aitoutta.

Tietoyhteiskunta, kestävä kehitys, turvallisuus ja yhteispalvelu painoalueina

Olemme päättäneet kihlakuntakierroksellamme ottaa lakisääteisten tehtäviemme ja osastojen tehtävien esittelyn lisäksi esiin neljä tärkeänä pitämäämme yhteiskunnallista painoaluetta. On syytä pyrkiä erityisesti toimimaan Itä-Suomen kehittämiseksi tietoyhteiskunnallisten valmiuksien, ympäristöterveyden ja kestävän kehityksen periaatteiden, kuntien ja valtion yhteisten palvelujen laajentamisen sekä turvallisuuden puolesta.

Nämä ovat tärkeitä asioita, jotka eivät vanhene edes vuonna 2003, jolloin kauteni maaherrana päättyy.

14.9.1997

Kolme veteraaniasioiden neuvottelukuntaa

Tänään sunnuntaina olen ollut Savonlinnassa puhumassa veteraanien kirkkopyhässä ja vihkimässä veteraanien palvelutalon. Veteraanien kirkkopyhässä oli väkeä kirkon täydeltä ja tunnelma oli harras. Vantaalla tein kaupunginjohtajana veteraanien kanssa tiivistä yhteistyötä. Olen iloinen, että voin jatkaa myös nykyisessä tehtävässäni tätä työtä.

Veteraanit ovat olleet huolissaan, miten lääninhallitusten yhteydessä ennen toimineet veteraaniasiain neuvottelukunnat uusissa lääneissä organisoitaisiin. Tuleeko Itä-Suomen lääninhallitukseen vain yksi neuvottelukunta ja ketä siihen valittaisiin?

Olen todennut, että teen juuri niin kuin veteraanit itse haluavat. Jos he haluavat maakunnalliset neuvottelukunnat, perustamme siinä tapauksessa heidän toiveidensa mukaisesti kolme neuvottelukuntaa. Veteraaneilta on jo tullut viestejä, että kolme olisi hyvä määrä. Siispä Itä-Suomen lääniin tullaan perustamaan maakuntakohtaisesti kolme veteraaniasiain neuvottelukuntaa veteraanijärjestöjen esitysten mukaisesti.

Mymmeli saa nimen

Takana on kuntoa kysyvä viikko. Eilen olin Tampereella perhejuhlassa, kun veljeni tyttären toinen lapsi kastettiin Iiris Minervaksi. Ajoin aamulla Mikkelistä Tampereelle. Iloiset sukujuhlat ovat ihana asia. Tapasin omatkin lapsenlapseni, lapseni ja äidin.

Sukumme uusi tulokas Iiris on tummatukkainen. TV:n lastenohjelmissa seikkailee mustatukkainen ja vihreäsilmäinen tyttö nimeltä Mymmeli. Tyttärentyttäreni olivat kirjoittaneet Iiriksen kasteonnitteluihin nimeksi suoraan Mymmeli ja piirtäneet Iirikselle myös vihreät silmät. Kaikkien ennusteiden mukaan Iiriksestä tulee kuitenkin vaalea ja sinisilmäinen.

Ajoin Tampereelta Mikkeliin takaisin myöhään lauantai-iltana. Olin aika väsynyt, mutta onneksi Luoja järjesti minulle matkalla tähän vuodenaikaan harvinaisen ilotulituksen. Ukonilma saatteli menoani. Juuri läänin rajalla Pertunmaalla 5-tiellä taivas repesi yhtäkkiä hetkek si liekehtiväksi valomereksi. Tällaista en ole koskaan ennen kokenut. Syyskuun pimeys moninkertaisti salamoiden vaikutuksen. Mahtavaa, ihastelin ääneen.

Smolnasta ja Hämeenlinnasta mallia Mikkelin remonttiin

Kävin viime torstaina Helsingissä Elinikäisen oppimisen komitean kokouksessa. SOL:in toimitusjohtaja Liisa Joroinen on tarmokas puheenjohtaja. Saamme kohta työmme valmiiksi. Samalla reissulla kävimme Mikkelin lääninhallitusrakennuksen remonttiväen kanssa Helsingissä Smolnassa katsomassa, miten Engelin värimaailma siellä on toteutettu.

Smolnassa on tullut käytyä monta kertaa, mutta koskaan en ole katsonut oikein tarkkaan, miten huoneiden värit on valittu. Myös Hämeenlinnan lääninhallituksen rakennus käytiin tutkimassa saman tien. Nyt on hyvä pohja valita sopivat värit myös Mikkeliin.

16.9.1997 

Oppimisen ilo

Avasin aamulla maanpuolustuskurssin Mikkelissä. Puhuin nuorten muutosta ja siitä, miten tärkeää on panostaa elinkeinoelämän monipuoliseen kehittämiseen. Aihe ei ole mitenkään uusi. Minua on kuitenkin suoraan sanoen hämmentänyt ajoittain se, että poismuuttoa Helsingin seudulle pidetään itsestäänselvyytenä ja suotavanakin. Vain siellä on useimpien vanhempien mielestä nuorelle parhaat etenemisen mahdollisuudet ja kansainväliset yhteydet. Kansainvälistyminen vie nuoret yhä useammin ulkomaille. Mikkelistä on aina totuttu lähtemään etelään, kun omalla alueella ei ole työtä.

Etelään minäkin lähdin heti maanpuolustuskurssin avauksen jälkeen. Helsingissä Kuntatalolla oli jälleen Elinikäisen oppimisen komitean kokous. Päätimme panna mietinnön nimeksi ”Oppimisen ilo”. Ilohan kaiken pohjana on. Se utelias oppimisen ilo siivittää koko elämän ajan uuden oppimiseen. Myös muutoksissa ja uudistuksissa pitää olla aimo annos oppimisen iloa.

Kuntatalolla oli vielä iltapäivällä laatuprojektin kokous. Olen ollut kuntien laatutyössä mukana alusta lähtien. Laatuprojekti on oppimisen iloa parhaasta päästä. Aion juurruttaa laatuprojektin periaatteet myös oman lääninhallitukseni kehittämistyöhön.

Kunnallishallinto on tällä hetkellä hallinnon kehittämisessä selvästi edelläkävijä. Valtionhallinnossa on valitettavan sekava tilanne. Virkakunnasta kenelläkään ei ole käsitystä siitä, mitä olisi järkevää tehdä. Jokainen miniteriö virittelee omia projektejaan milloin tietohallintoon, milloin mihinkin yksityiskohtaan. Kokonaisuus on virkamiestasolla hukassa. Hallintoministeri Jouni Backmanilla riittää kyllä töitä, sillä työsarka on valtava. Yleinen muutosvastarinta on vahva.

Ministeri Erkon läksiäisissä

Ministeri Aatos Erkko oli kutsunut iltapäivällä läksiäisjuhlaansa Övre Nybackaan, yhteen kauneimmista Vantaan alueella olevista vanhoista pihapiireistä ja taloista. Vein symbolistiseksi tuliaiseksi Itä-Suomesta pullon ilomantsilaisen Peltohermannin Aino marjaviiniä. Erkon läksiäisjuhlassa oli iloinen tunnelma ja tupa täynnä väkeä.

Erkkoon olen tutustunut Vantaan kaupunginjohtajana erityisesti Marja-Vantaan maankäytön ja kaavoituksen suunnittelun yhteydessä. Erkko on loistava ja historian perin pohjin tunteva keskustelija. Olen monta kertaa todennut hänelle, että hänen kaltaistensa patruunoiden pitäisi arvioida tulevaisuuden vaihtoehtoja nykyistä useammin julkisuudessa. Erkon mielestä läänejä ei tarvita, mutta se ei ole este keskustella asioista, myös lääninhallitusten nykyisistä tehtävistä.

Vuorokausi vaihtuu juuri. Olen taas täällä Mikkelissä Helsingin keikan jälkeen. Ainakin on totuttava matkustamaan, ajamaan autolla pitkiä matkoja ja lyhyisiin yöuniin. Sitäkin olen jo ehtinyt miettiä, miten pitkään tällaista vauhtia jaksaa. Totuinhan kansanedustajana ja kaupunginjohtajana pitkiin työpäiviin ja lyhyihin uniin, mutta nyt lisäksi ovat tulleet pitkät matkat.

19.9.1997

Etelä-Savon värisuora

Olen ollut koko tämän perjantaipäivän Leppävirralla koulujen näyttelypäivässä ja yrityskäynnillä Hackmanilla. Leppävirran koulut olivat järjestäneet erityisen yritystoimintaa ja koulujen työtä valott avan näyttelyn. Erittäin mielenkiintoinen ja hyvä päivä. Hackmanin yritysvierailu oli myös kiinnostava, onhan yritys perinteinen ja tasokas. Leppävirtaa on kiitetty yritysystävälliseksi kunnaksi. Kunnanjohtaja Jussi Huttusella on tässä erittäin suuret ansiot.

Olen tänään ajanut vielä autolla Vantaalle. Perillä olin klo 21. Pyykkikone käy. Joskus on pestävä vaatteitakin ja yritettävä tehdä pientä vaatehuoltoa. Olen itse itseni yksinhuoltaja. Olen myös kaiken menon ja ihmisvilinän keskellä suoraan sanoen aika yksinäinen.

Kihlakuntakierros on edennyt tällä viikolla Mikkeliin ja Pieksämäelle. Teemat ovat olleet samat. Mikkelin kihlakuntatapaamisessa koin pienen yllätyksen. Hirvensalmen kunnanvaltuuston puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jossa hän moitti hallinnossa nyt syntynyttä värisuoraa. Kysyin ääneen, mitä hän nyt oikein tarkoittaa. Puheenjohtaja totesi, että sitä hän nyt tarkoittaa, että hallintoministeri Backman on demari, maakuntajohtaja Vesa on demari ja sitten vielä maaherra on demari. Tästä tulee se värisuora!

Ajattelunäkökulma on mielenkiintoisen nurkkakuntainen ja kovin eteläsavolainen. Valtion keskushallinto, aluehallinto ja kuntien oma maakuntahallinto muodostaa siis poliittisissa puheissa täällä Etelä-Savossa ainakin joidenkin mielestä kokonaisuuden. Tämä on taas hyvä esimerkki valtion ja maakuntahallinnon sekoittamisesta toisiinsa. Vielä mukaan olisi voinut listata tällä periaatteella presidentinkin, joka myös on demari! Piirit ovat täällä kovin pieniä.

Itse en osaa ajatella ihan näin yksinkertaisesti politiikasta. Kunnat itsehän valitsevat maakuntajohtajan. Maakuntaliitto ei ole valtionhallintoa. Keskustalla on täällä kunnissa vahvat asema ja omat värisuorat joka paikassa. Se ei minua mitenkään huoleta. Eiköhän tässä kuitenkin pystytä asioita hoitamaan puoluekannoista huolimatta. Tapaus on kuitenkin syytä kirjoittaa ihan ylös huvittavana yksityiskohtana. Sain kuulla, että aiheesta on ollut tarinaa lehtienkin palstoilla.

Vuorokausi on vaihtunut Vantaalla. Aamulla lähden klo 8 ajamaan Tampereelle. Otan äidin ja anopin kyytiin ja ajan isomummit Ouluun Justuksen 1-vuotissynttäreille. Pitkä ajomatka edessä, mutta hauska matkaseura pitää kyllä hereillä ja virkeänä. Perillä Oulussa odottavat pienet ja suuret rakkaat: Minna, Seppo, Vea, Milja ja Justus.

Ensimmäinen kuukausi takana

30.9.1997 

Pohjois-Karjalasta uusia ystäviä 

Kirjoitan tätä pitkän päivän päätteeksi Joensuussa hotellissa. Aamulla lähdimme kuljettajani Tuulan kanssa autolla Mikkelistä ja ajoimme Kolille Itä-Suomen poliisien kokoukseen, jossa minulla oli puheenvuoro. Samalla oli hyvä tilaisuus tutustua alueen poliiseihin. Aamun valjetessa Kolin maisemat avautuivat syysusvan sylistä mahtavina. Koli on upea kokouspaikka. Matkailun tulisi saada alueella enemmän mahdollisuuksia, vaikka kysymys onkin kansallismaisemasta.

Joensuussa olen ollut kaupungin ja Joensuun yliopiston vieraana sekä tavannut kaupunginjohtaja Juhani Meriläisen ja rehtori Paavo Pelkosen. Illalla oli kulttuuria. Apulaiskaupunginjohtaja Pirkko Kylänpää oli kutsunut katsomaan Viktoriaa ja hänen husaariaan. Tutustuin myös Pohjois-Karjalan radion johtajaan Arja Airaksiseen, jonka havaitsin heti sukulaissieluksi. Arja pitää kasvisruuista ja ajattelee muutenkin elämän arvoista ja kestävän kehityksen kysymyksistä hyvin samalla tavalla kuin minä.

Ihanaa, että joskus tapaa uusia tuttavuuksia, joiden kanssa juttu alkaa heti luistaa. Tulee sellainen tunne, että ollaan sukulaissieluja ja vanhoja tuttuja, melkein kuin siskoksia. Olen erittäin iloinen tutustuttuani Arjaan. Maakuntajohtaja Tarja Cronberg on samanlainen uusi sukulaissieluinen tuttavuus.

Kihlakuntakierroksissa olemme edenneet hyvin. Savonlinnan, Suonenjoen ja Varkauden kihlakunnat on kierretty. Koko johtoryhmä on ollut mukana. On erittäin tärkeä, että osastopäälliköt itse esittelevät omat tehtävänsä. Ehkä ne lääninhallituksen nykyiset tehtävät sitä kautta pikku hiljaa aletaan tietää paremmin. Kihlakuntakierros on melkoinen ur akka koko johtoryhmälle, mutta se on tehtävä nyt heti eikä odotettava ensi vuotta.

Syyskuussa työmatkalla 13 paikkakunnalla

Elinikäisen oppimisen komitean työ, Oppimisen ilo, saatiin viime viikolla valmiiksi. Myös Mikkelin lääninhallituksen rakennuksen seinien värit valittiin ja remontti voi alkaa. Suunnittelijat lupasivat, että remontti on valmis joulukuun 19. päivä. Pari kuukautta siis saan elää remontin vuoksi täyden kaaoksen ja pölyn keskellä, mutta mitäs se haittaa, kun Mikkelissä tulee oltua niin vähän näiden kaikkien menojen vuoksi. Pidän Vantaan kotiani edelleen oikeana kotina. Vantaan kodistani en ole ottanut Mikkeliin muuta kuin tarpeelliset vaatteeni.

Viime viikolla kihlakuntakierroksen yhteydessä vietettiin Varkauden kirjastolaitoksen 120-vuotisjuhlaa. Nykyiset tilat ovat kauniit. Kokonaisuus on toimivan tuntuinen. Pääsin taas kehumaan kirjastoa paikkakunnan henkisen vireyden lähteenä ja tiedon keskuksena.

Listasin äsken mielenkiinnosta, mitä muuta olen ensimmäisenä kuukautena tehnyt. Itä-Suomen läänin alueella olen ollut 11 paikkakunnalla ja lisäksi Vantaalla ja Helsingissä työmatkoilla. Vielä olen ehtinyt sukuloida Tampereella ja Oulussa sekä lisäksi käynyt kylässä ystävilläni Ahlgreneilla Sysmässä. Olen pitänyt 12 puhetta ja kiertänyt 7 kihlakuntaa. Aika ei ole tullut pitkäksi.

Hirvistä minua on varoiteltu kovasti. Hirvet liikkuvat syksyllä hämärissä. Hirvikolareita on varsin usein. Nyt niihin kiinnittää toisella tavalla huomiota kuin Helsingin seudulla. Näin itsekin Siurossa pahan hirvikolarin, kun tulin äidin ja anopin kanssa Oulusta Justuksen syntymäpäiviltä sunnuntaina 21.9.1997. Veli pakotti nukkumaan Tampereella muutama tunti, ennen kuin jatkoin matkaa Mikkeliin.

Ajoin vasta aamuyöstä maanantaina Mikkeliin ja koko matkan säiliöauton perässä. Naisen logiikka toimii näin: hirvi tuskin osuu väliimme. Tuon viikonlopun ajo oli melkoinen suoritus: yli 1700 kilometriä. Minulla on ollut ajokortti vasta 1,5 vuotta. Sain ajokortin suoritettua pari viikkoa ennen Eken kuolemaa. Olen vielä hieman arka, mutta ajaessahan se kokemus karttuu pakostakin. Olen varma, että Eke ja suojelusenkelien armeija vahtii pilven reunalla menoani.

1.10.1997

Varamaaherraa kaivataan Joensuussa

Lokakuu alkoi Joensuussa. Heti aamusta pidin Joensuun toimistomme oman henkilökunnan edustajien kanssa kokouksen. He olivat nyt esittäneet, että määräisin jonkun hoitamaan Joensuussa maaherran valtuuksin johtamiseen ja edustamiseen kuuluvia tehtäviä Pohjois-Karjalassa. Kysymys oli eräänlaisen varamaaherran valitsemisesta. Pientä kisaa olin jo havainnut myös tehtävään havittelevien keskuudessa.

Esitys ei sopinut minun mielestäni koko uuteen johtamisjärjestelmäämme eikä verkko-organisaatioomme, jossa osastot ovat viimeistelemässä parhaillaan toimintaansa kolmeen toimistoomme. On muodostettu osastokohtaisesti uudet asiantuntijaryhmät tai tiimit, jotka toimivat poikkihallinnollisesti kaikissa toimistoissamme yhdistäen osastot kokonaisuuksiksi.

Myös hallinto on tarkoitus yhdistää kokonaisuudeksi mahdollisimman pian. Ongelmia on syntynyt kolmen vanhan lääninhallituksen hyvin erilaisista käytännöistä ja kulttuureista. Myös johtamisessa on ollut melkoisia eroja. Erityisesti Pohjois-Karjalan ääriautoritaarinen johtamistyyli on poikennut hyvin paljon Kuopion ja Mikkelin lääninhallitusten johtamisesta. Totutut tavat ja mallit istuvat tiukassa. Liian moni on nyt kiinni vanhassa perinteessä. On vaikea luopua entisestä.

Yritin vakuuttaa, ettei näin pienen organisaation johtamista ole syytä yliorganisoida eikä hajottaa. Lääninhallituksen johdossa on tällä hetkellä maaherra ja lisäksi kansliapäällikkö ja seitsemän osastopäällikköä. Johtajia on tämän kokoiseen organisaatioon vähintäänkin riittävästi. Turhaa sekaannusta syntyisi, jos Joensuuhun valittaisiin vielä maaherran valtuuksin joku henkilö. On vain totuttava siihen, että olemme yksi kokonaisuus ja osastojen työhön pohjaava asiantuntijaorganisaatio ja että toimimme verkossa. Osastopäälliköillä on nyt täysi työ saada osastojen oma sisäinen yhteistyö kuntoon verkostoksi kolmeen toimistoomme. Joensuun toimiston varamaaherra vain sekoittai si tätä työtä.

Joensuun toimistossamme on äärimmäisen vahva oman talon herran kaipuu, jota ei voi ymmärtää muuten kuin Pohjois-Karjalan lääninhallituksen perinteiden kautta. Maaherra on entisessä pienessä organisaatiossa puuttunut kaikkeen. Kaikki asiat kulkivat hänen kauttaan, vaikka talossa oli myös kansliapäällikkö ja kaiken kukkuraksi vielä osastopäälliköt. Muilla ei oikein ollut lupaa tehdä yksin mitään. Tiedän, ettei kukaan Pohjois-Karjalan läänissä voinut edes tiedottaa mistään. Maaherra vastasi kaikesta. Hän oli Joensuun punatiilisen virastotalon seinien sisällä herra ja yksinvaltias.

Sellainen toimintamalli ei enää ole nykypäivää. Nyt on vain pakko uskoa siihen, että hallinto ja asiantuntijapalvelut paranevat ja tehostuvat toimiessamme verkostona. Demokraattiset toimintatavat, delegointi ja oman vastuun ja vallan käyttö ovat näköjään täällä monelle ilmeisen uusia asioita. Vastuuta ilman valtaa ei voi antaa. Valta ja vastuu kulkevat delegoinnissa käsi kädessä.

Pohjois-Karjala 2005 - rupusakin slummi vai menestyjien paratiisi

Joensuussa Akavan aluetoimikunta järjesti seminaarin otsikolla Pohjois-Karjala 2005 - rupusakin slummi vai menestyjien paratiisi. Olen viidettä viikkoa täällä töissä ja saan jatkuvasti todistella eri tilaisuuksissa, ettei Itä-Suomi ole mikään kurjala. On ollut pakko melko usein painottaa, että omien asenteiden pitäisi myös muuttua. Täällä on jäänyt liian monelle päälle oman työn vähättely ja valittaminen ikään kuin varmuuden vuoksi. Pitäisi olla enemmän tervettä itsetuntoa ja ylpeyttä omasta osaamisesta.

Sanoin taas ääneen, että asenteiden on muututtava. On syytä markkinoida omaa aluettaan myös itse myönteisesti. Surkeilu ei vie asioita eteenpäin. Pohjois-Karjalassa on erityisosaamista, jota ei ole muualla. Joensuun yliopiston metsäosaaminen ja Venäjän sekä Karjalan tutkimus on esimerkiksi kaikkien tiedossa. Venäjän läheisyys on valtava voimavara, jonka merkitys kasvaa koko ajan. Tämä on monien mahdollisuuksien maakunta. Mutta alueen asukkaiden on sanottava se myös itse ääneen ja uskottava maakuntansa tulevaisuuteen.

Johtoryhmämme järjesti Joensuussa kihlakuntatapaamisen ja esille nousivat koulujen peruskorjaukset. Suurin osa kouluista on rakennettu 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Nyt kuntien koulukeskukset ovat sitten peruskorjauksen tarpeessa. Valtiolla ei tähän ole varattu tarvetta vastaavasti rahaa, joten monessa tapauksessa hankkeet tulevat siirtymään. Valitettavasti koulurakentaminen on aina ollut rahasta kiinni ja teettänyt kunnissa paljon töitä ja harmia. Harvalla kunnalla on varaa rakentaa koulut ilman valtion tukea.

Joensuun kaupungilla on Pohjois-Karjalan maakunnassa vahva asema. Kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen on arvostettu ja hänen sanansa painaa. Täällä on hyvä yhteistyön perinne, josta varmasti tässä vuosien myötä kehittyy vielä nykyistä vahvempaa elinkeinopoliittista ja seudullista yhteistyötä.

Tapasimme johtoryhmänä illan päätteeksi vielä Pohjois-Karjalan liiton edustajat. On tärkeä tuntea ihmiset. Silloin yhteistyökin sujuu paremmin. Yhteistyön suhteen olen optimistinen. Lääninhallituksena emme lähde nokittelemaan emmekä vähättelemään muita alueellisia toimijoita. Yritämme olla mahdollisimman hyviä, avoimia ja reiluja yhteistyökumppaneita. Olen painottanut, ettemme lähde julkisesti arvostelemaan muita, vaikka siihen ärsytettäisiinkin.

2.10.1997

Petotutkija Tuire Nygren Ilomantsista

Aamulla suuntasimme johtoryhmänä Ilomantsin kihlakuntaan. Suurpetokysymys nousi tapaamisen keskeiseksi teemaksi. Ilomantsilaiset ovat asiassa varmasti parhaita asiantuntijoita. Kunnanhallituksen II varapuheenjohtajakin on petotutkija Tuire Nygren.

Itse olen lukenut petoasioista vain lehdistä enkä koskaan ole ollut nokikkain suden tai karhun kanssa. On ymmärrettävää, että asukkaat ovat huolissaan liian suuresta petokannasta ja erityisesti lasten turvallisuudesta.

Petotutkija Tuire Nygren teki minuun lähtemättömän vaikutuksen: nainen ja arvostettu petotukija, lisäksi kunnallispoliitikko. Tuire Nygren opasti meitä asialliseen tapa ansa, miten petoon tulisi kohtaamistilanteessa suhtautua. On peräännyttävä rauhallisesti turhia liikkeitä tekemättä. Voi myös puhua hiljaa ja rauhoittavasti. Katsekontakti ei ole suotava. Tuskin itse pystyisin tosi tilanteessa käyttäytymään näin järkevästi, mutta hyvä ainakin teoriassa tietää, mitä pitäisi tehdä.

Ilomantsi on itäisin kuntamme. Siellä on myös EU:n itäisin piste. Ei ollut yllätys, että esiin otettiin myös läänin sisäiset välimatkat. Maaherra on monen mielestä aivan liian kaukana Mikkelissä. Korostin, että tosiasiassa lääninhallitus ja maaherra ovat yhtä lähellä kuin lähin puhelin tai sähköposti. Sähköinen asiointi on tätä päivää normaaleissa hallintoasioissa eikä fyysisellä välimatkalla ole enää merkitystä. Vakuutteluni sähköisen asioinnin toimivuudesta ja tulevasta kehityksestä eivät selvästikään täysin onnistuneet.

Knut Grassneckin jalanjäljillä

Ilomantsista siirryimme iltapäiväksi Kiteelle kihlakuntatapaamiseen. Tämän alueen kuntien tilaisuutta olen odottanut erityisesti, sillä karjalaisen isäni äidin, Maria-mummon Raassina-suku on lähtöisin Kiteeltä. Suvun esi-isä saksalainen sotilas Knut Grassneck tuli Kiteelle 1600-luvun loppupuolella Ruotsin armeijan mukana ja asettui asumaan paikkakunnalle. Syntyi kolme sukuhaaraa: Kiihtelysvaaran, Uukuniemen ja Sortavalan Raassinat. Suku levittäytyi Kiteelle, Tohmajärvelle, Kiihtelysvaaraan, Sortavalaan ja Uukuniemelle. Kitee on Raassinoiden lähtöpaikka.

Tilaisuuteen saapuneet kuntien miespuoliset edustajat olivat aluksi varsin nyreitä. He olivat saaneet sen käsityksen, että minä pidän heitä rupusakkina! Voi hyvät hyssykät! Tämä kummallinen luulo johtui siitä, että Akavan eilisen seminaarin teema oli Pohjois-Karjala 2005 - rupusakin slummi vai menestyjien paratiisi. Tilaisuudesta oli juttu tämän päivän Karjalaisessa.

Aluksi en ymmärtänyt, mistä nyt oli kysymys. Kun yksi näytti tämän päivän Karjalaista ja otsikkoa, jonka mukaan maaherra oli ravistellut eilen Joensuussa rupusakkimentaliteettia, aloin ymmärtää, mistä loukkaantuminen johtui. Kukaan ei ollut lukenut juttua tarkkaan ja että en itse ollut keksinyt tilaisuudelle tätä otsikkoa ja että olin korostanut Pohjois-Karjalan vahvuuksia.

En malttanut olla hehkuttamatta, että karjalainen Raassina-sukuni on Kiteeltä lähtöisin ja että olen nyt esi-isäni jalanjäljillä.  Jää alkoi pikku hiljaa sulaa ja pääsimme käsiksi varsinaisiin asioihin.

Karjalaisen myönteinen arvio ilahdutti

Ilokseni olen lukenut, että Karjalainen on tämän päivän pääkirjoituksessaan suhtautunut lääninhallitukseen ja myös minuun erittäin myönteisesti. Merkitsen tämän arvion ylös nöyränä ja yllättyneenä. Lehti kirjoittaa: ”Joka tapauksessa itäisellä Suomella olisi voinut olla huomattavasti heikompikin herra- tai rouvaonni maaherroja valittaessa. Kun ministeri Jouni Backmania on yleensä nujuutettu mennen ja tullen, on syytä esilletuoda myös kiitokset siitä, että houkutteli Pirjo Ala-Kapeen EU:n itäisimmäksi kuvernööriksi. Kenties keskeisimmin olisikin vaikutettava siihen, että itäisestä Suomesta tulevat esitykset on otettava vakavasti. Se merkitsee asenteiden tarkistamista myös täällä.”

Karjalaisen päätoimittaja Pekka Sitari ei toistaiseksi tiedä, miten hyvin tunnen hänet. Olen käynyt kouluni Tampereella kuten Pekka Sitarikin ja ollut keskikoulussa samalla luokalla Pekan pikkusiskon Taimin kanssa. Taimi oli poikamainen pitkälettinen tyttö ja hyvin ylpeä isoveljestään. Taimi kertoi meille kavereilleen usein, mitä mieltä Pekka oli kansainvälisistä poliittisista tapahtumista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Meillä muilla luokkatovereilla ei ollut isojaveljiä ja olimme Taimille äärettömän kateellisia. Olisipa meilläkin sellainen kaikkitietävä isoveli! Ei ole siis ihme, että Pekasta sitten on tullut arvostettu lehtimies. Hän oli jo koululaisena pikkusiskonsa kertomusten perusteella yhteiskunnallisesti poikkeuksellisen valveutunut poika.

5.10.1997 

Uusia tuttavuuksia Etelä-Savossa 

Tänään on sunnuntai ja pitkästä aikaa mahdollisuus ulkoilla Mikkelissä oikein kunnolla! Ilma on ollut kaunis. Panin lenkkivaatteet päälle ja lähdin kävelemään Pankalammen ympäristöön. Kolme henkilöä tunnisti minut ja tuli iloisesti tervehtimään. Pääkaupunkiseudulla olen tottunut siihen, etteivät ihmiset ole näkevinään ja kulkevat ohi. Lapsuuteni ja nuoruuteni kaupungissa Tampereella en toistaiseksi ole pystynyt kävelemään rautatieasemalta Hämeenkatua Keskustorille asti, ettei joku olisi huikannut: ”Moro Pipsa! Mitä sulle kuuluu?” Myös täällä Mikkelissä tuntuu elävän vielä lämmin pikkukaupungin henki. Se tuntuu hyvältä.

Johtoryhmämme teki töitä myös eilen, vaikka oli lauantai. Juvan kihlakuntatapaaminen jouduttiin järjestämään lauantaina Juvalla, kun muuta yhteistä aikaa ei olisi löytynyt. Juvan kunnanjohtaja Heikki Laukkanen on loistotyyppi. Rantasalmen, Juvan, Puumalan ja Sulkavan kuntien Rajupusu- yhteistyö ja kehittämishankkeet ansaitsevat erityisen kiitoksen. Vielä ehdin iltapäivällä Etelä-Savon OAJ:n tilaisuuteen alustamaan opetuksesta. Kotiin Mikkeliin tulin klo 19 ja lähdin pienelle iltakävelylle ja sen jälkeen saunaan.

Kovin on ohjelmoitua tämä nykyinen elämäni. Ei kunnolla ehdi aina edes hengähtää. Perjantai oli täynnä tapaamisia. Martat tarjosivat aamulla uutispuuroa. Entinen kansanedustaja Pentti Poutanen kävi tervehtimässä. Lounasti maakuntajohtaja Hannu Vesan kanssa. Tapasin piispa Panteleimonin. Päivään mahtui vielä rautaisannos kulttuuriakin. Suur-Savon toimitusjohtaja Leo Laukkanen oli lähettänyt kutsun Carita Mattilan upeaan konserttiin Mikaeliin. Tutustuin tilaisuudessa Martti Talvelan leskeen, Annukka Talvelaan, joka osoittautui lämpimäksi ja ihanaksi ihmiseksi. Päätimme tavata ja jatkaa kulttuurista ja elämästä keskustelua paremmalla ajalla.

12.10.1997 

Viikon kierros Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Uudellamaalla

Vaihteeksi kirjoitan nyt Vantaalla. On sunnuntai-ilta. Vilkas viikko on takana. Olin tänään aamupäivällä puhumassa Ristiinassa kotiseutujuhlassa ja ajoin sieltä Kouvolan kautta Vantaan kotiini. Huomenna on Helsingissä kokouksia aamusta lähtien.

Ilma on ollut ikävän sateinen. Olen tänä iltana ehtinyt käydä kylässä Vantaalla hyvän ystäväni ja entisen työtoverini Ritva Rupan luona. Ritva oli kutsunut paikalle myös entisen Vantaan sihteerini Sadun. Totta on, että meillä on ollut toisiamme ikävä. Vaihdoimme kuulumiset. Vantaalla kaupungin taloudellinen ahdinko jatkuu. Asukkaita tulee koko ajan lisää ja palvelutarve kasvaa. Teen töitä nyt päinvastaisessa muuttotappioympäristössä. Mitään yksinkertaista ratkaisua kumpaankaan näistä ongelmista ei valitettavasti ole.

Tulin kotiin juuri äsken. Kello on 22. Panin saunan päälle. Lämpiämistä odottaessani kirjoitan.
Viikko on hurahtanut nopeasti. Maanantaina 6.10. aloitimme viikon oman johtoryhmän kokouksella Kuopiossa. Olemme päättäneet pitää joka toisen johtoryhmän kokouksen videoneuvotteluna ja muuten kierrättää kokouksia Mikkelin, Kuopion ja Joensuun toimistoissamme. Samalla osastopäälliköt voivat vahvistaa omien osastojensa organisoitumista kolmelle paikkakunnalle.

Arjen rutiinit ja pelisäännöt keskusteluttavat johtoryhmäämme näin alussa erittäin paljon. Kolmessa entisessä läänissämme on ollut todella erilaiset käytännöt ja tavat ja hämmästyttävää kyllä myös henkilöstöpolitiikan periaatteet. Erilaisten käytäntöjen yhdenmukaistaminen vie aikaa.

Olen kehottanut osastopäälliköitä organisoimaan omien osastojensa toiminnan parhaalla mahdollisella tavalla joustavaksi. Osastojen tehtävät ovat erilaisia, joten samaa toimintamallia ei voi kaikkiin osastoihin soveltaa. Tässä työssä vastuu on osastopäälliköillä ja osastoilla. Yhdessä on selvitettävä työprosessit, karsittava päällekkäisyydet, poistettava prosesseista turhat kiemurat ja kartoitettava osaamisen vahvuudet ja mahdolliset aukot.

Sähköposti on otettava koko lääninhallituksen yhteiseksi työkaluksi. Valmistelutyötä on siirrettävä verkkoon. Face to face kokoukset ovat paikallaan ideointivaiheessa, mutta normaalit työkokoukset tulee jatkossa hoitaa videon ja puhelimen välitykse llä ja sähköpostia apuna käyttäen. Asioiden sähköinen valmistelu lisää tuottavuutta. Valtionhallinnossa työtapoja on muutettava ja tehostettava.

Savon Sanomien päätoimittaja Lepola yllättää

Kuopiossa tapasin Savon Sanomien päätoimittaja Tapani Lepolan, joka kuului sarjassamme uusiin mielenkiintoisiin tuttavuuksiin. Olen lukenut Savon Sanomista Lepolan juttuja ja tiedän hänen opiskelleen historiaa, mutta Lepola osoittautui vielä lehtikirjoituksiaankin fiksummaksi mieheksi. Hänessä ei ollut vähääkään monelle ammattikuntansa edustajalle ominaista ylimielisyyttä.

Keskustelimme pitkään kansainvälisestä politiikasta ja myös yhteiskunnallisista ilmiöistä. Lääninuudistus jäi vähemmälle huomiolle, sillä suhtauduimme asiaan samalla tavalla. Jokainen aikakausi luo omat rakenteensa, jotka tulevat muuttumaan koko ajan. Verkostot, tietotekniikka ja informaatioteknologia ovat murtaneet entiset hierarkiat ja johtamisjärjestelmät. Vain muutos on pysyvää.

Tilaisuuksia riittää Savossa

Nimipäivänäni tiistaina 7.10. oli johtoryhmämme kihlakuntakierroksella vuorossa Ylä-Savon kihlakunta. Tilaisuus oli hyvä ja rakentava. Tapasin tietysti myös hyvät ystäväni toiminnanjohtaja Jouko Pennasen, isä Eliaksen ja kaupunginjohtaja Martti Harjun. Ylä-Savossahan vierailin Vantaan kaupunginjohtajana vuosi sitten, kun en vielä edes tiennyt tulevani tänne Itä-Suomeen töihin. Vastaanotto oli jälleen hyvin sydämellinen. Kävin Evakkokeskuksessa ja Pyhän Eliaksen  kirkossa, jossa kuoro esitti pienen messun. Sielu lepäsi.

Tyttäreni syntymäpäivänä keskiviikkona 8.10. olin taas vaihteeksi Mikkelissä. Tapasin kauppakamarin ja yrittäjien edustajia. Tutustuin Dine-projektiin, jossa tietotekniikan avulla hyödynnetään etäopetuksen mahdollisuuksia. Erittäin mielenkiintoinen hanke. Illan päätteeksi Mikaelissa oli Rauno Lehtisen 50-vuotisjuhlakonsertti. Väkeä oli yllättävän vähän, vaikka tarjolla oli parasta suomalaista viihdemusiikkia. Myös taitelija Helka Hynninen esiintyi ja sain tilaisuuden keskustella hetken hänen kanssaan.

Oman tyttären syntymäpäivä herkisti mieltä. Miten nämä vuodet ovat kulkeneet näin nopeasti! Minna täytti jo 33 vuotta. Omaa ikääni en yleensä edes muista. Minun on ikävä rakkaita läheisiäni. Mielelläni asuisin lähempänä tyttäreni perhettä. Lapsenlapset kasvavat nopeasti. Haluaisin olla enemmän heidän kanssaan. Mikkeli tosin osin hieman lähempänä Oulua kuin Vantaa, mutta Vantaalta on lentäen lyhin matka joka paikkaan.

Itä-Suomen kansanedustajien kanssa lounaalla

Olen päättänyt ottaa tavaksi tavata itäsuomalaiset kansanedustajat ainakin kerran vuodessa ja tarjota eduskunnassa lounaan. Torstaina 9.10. Ilonan päivänä tapasin kansanedustajat eduskunnassa. Suuri osa kansanedustajista on entisiä työtovereitani, mutta suuri osa on myös uusia tuttavuuksia. Informoin lyhyesti lääninhallituksen työstä ja toimintaperiaatteista. Samalla toin esiin Itä-Suomen alueen sosiaali- ja terveystoimen sekä koulutoimen saneeraus- ja rakentamistarpeet. Hankkeisiin olisi saatava lisää määrärahoja.

Opposition kansanedustajille koko lääninuudistus on edelleen epämiellyttävä asia, sen aistii kaikesta. Yritin selittää, että Itä-Suomen lääninhallituksen väki pyrkii tekemään lakisääteiset tehtävänsä ja ministeriöistä määrätyt työt parhaalla mahdollisella tavalla. Arja Alhon ero ja Jouko Skinnarin valinta ministeriksi puhutti eduskunnassa. Olen lähettänyt Arjalle pienen kirjeen ja toivottanut jaksamista ja kaikkea hyvää. Politiikassa on paha tapa lyödä ihmisiä joskus liian kanssa ja ripustaa kaikkien syljettäväksi.

Tervon Lohimaalla on mahdollisuuksia

Aleksis Kiven päivän aamuna lensin Vantaalta Mikkeliin ja ajoin sieltä Tervoon. Minut oli kutsuttu yrittäjätilaisuuteen puhumaan projektissa nimeltä tyhjät tilat käyttöön. Puheeni ei ollut mitenkään vauhdikas verrattuna toisen puhujan Jyväskylän ammattikorkeakoulun Timo Partasen lennokkaaseen visiointiin. Korostin alueen luontaisia vahvuuksia sekä matkailun ja maatilamatkailun merkitystä.

Puheilleni vahvistusta sain tutustuttuani tilaisuuden päätteeksi Tervon Lohimaahan. Se on todella kehittämisen arvoinen, mutta edellyttäisi matkailuvaltiksi tullakseen uusia investointeja. Itä-Suomea vaivaa rahapula. Tarvittaisiin rohkeita investoijia, jotka uskaltavat yrittää ja riskeerata. Puhdas ja kaunis luonto täällä on, mutta matkailu ei kehity kilpailukykyiseksi ilman pääomia ja rohkeita visioita.

Pieksämäen naisenergiaa

Käytin hyväkseni Tervosta tullessani matkareitin mahdollisuudet ja poikkesin naisten tilaisuuteen Pieksämäen maalaiskuntaan. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Liisa Ruokoselkä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Pirjo Suuronen, johtaja Arja Kilpeläinen, emäntä Päivi Manninen, konttoripäällikkö Marketta Moilanen, yrittäjä Sirpa Savolainen, Sinisen Siilin Eija Vatanen ja työvoimatoimiston johtaja Sirkka Rytkönen ovat yhdistäneet positiivisen naisenergiansa. He ovat yhdessä visioineet kampanjan, jonka nimenä on Seudun eväät.

Pienyrittäjät tarvitsevat toistensa tukea. Pieksämäen maalaiskunnan naisten yhteistyö on tästä hyvä esimerkki. Uskoni tulevaisuuteen vahvistui. Naiset ovat rohkeita ja aloitteellisia. Moni on tuotteistanut oman osaamisensa ja käärinyt hihat. Pieksämäen naiset kävisivät oma-aloitteellisuudesta hyviksi esimerkeiksi missä tahansa.

Työ täyttää ajan

Lauantaina 11.10. avasin aamulla luomumessut Mikkelissä ja illalla puhuin Varkaudessa SAK:n 90-vuotisjuhlassa. Tapasin runsaasti ystäviä ja entisiä työtovereita: Seppo Kääriäisen, Lauri Ihalaisen, Kyllikki Muttilaisen ja Kerttu Törnqvistin. Muistuipa elävästi mieleen, miten olin itse mukana organisoimassa SAK:n 70-vuotisjuhlia Tampereen Työväen Teatteriin 20 vuotta sitten. Tuntuu kuin se olisi ollut vasta äsken. SAK:n edeltäjä perustettiin Tampereella tuolla paikalla vuonna 1907.

Olen rakentanut aikatauluni niin, että nyt ensimmäisinä kuukausina heti alussa tutustun mahdollisimman paljon lääniin ja ihmisiin. Samalla kuitenkin pyrin huolehtimaan siitä, että lääninhallituksen henkilöstöpolitiikka ja organisaatio kehittyvät. Sähköpostin luen päivittäin vasta iltamyöhään. Matkoilla on hyvää aika perehtyä selvityksiin ja raportteihin. Myös puhelut ja yhteydet voi hoitaa matkalla, vaikka kännyköiden kuuluvuusalueet eivät täällä Itä-Suomessa toistaiseksi ole läheskään kattavia. Pitkiä taipaleita on vielä ilman yhteyksiä.

Olen ohjelmoinut itseni niin, että heti kuntakierrosten jälkeen aloitan henkilökohtaiset keskustelut koko henkilökunnan kanssa. Ne on tarkoitus viedä läpi kevääseen mennessä. Kun kaikki tämä on tehty, voin keskittyä laatutyöhön ja kehittämiseen.

Minulla on seitsemän osastopäällikköä, kansliapäällikkö, talouspäällikkö, henkilöstöpäällikkö, tiedostuspäällikkö ja koulutuspäällikkö sekä 210 muuta osaavaa ammattilaista. Hyvällä delegoinnilla, yhteistyöllä ja työnjaolla organisaation on mahdollista saavuttaa tavoitteet ja kehittyä työtavoiltaan joustavaksi ja verkostomaiseksi. Yksi ongelma kuitenkin on se, että voimavarat ovat ministeriöistä meille osoitettuihin tehtäviin nähden erittäin niukat.

Jos minulla olisi perhe, aviomies ja vaikkapa murkkuikäisiä lapsia, en tällaista rallia pystyis i vetämään. Lemmikkieläinkin olisi nyt liikaa. Kultakalatkin saattaisivat kuolla, kun liikun niin paljon. Olen täyttänyt työllä vuorokaudet eikä omaa aikaa juurikaan jää. Jos tästä urakasta laskisi työtunnit, työaikalakia tulee rankasti rikottua. Tällä rikoksen tiellä on kanssani ollut myös koko johtoryhmäni, joka on sitoutunut pitkien työpäivien uhallakin nopeaan kuntakierrokseen. Saamme kierroksen tehtyä jo tulevalla viikolla, kun vuorossa ovat viimeiset kihlakunnat, Lieksa ja Nurmes.

Olen erittäin tyytyväinen työtovereiden panokseen näillä alkumetreillä. Ilman heidän apuaan ja tukeaan tämä kaikki ei onnistuisi. Tiedotuspäällikkö Pirkko Willberg pitää puheista huolta ja sihteerini Raija Hirvonen aikatauluttaa kalenterit ja hoitaa matkaohjelmat. Kaikki on sujunut tähän asti erinomaisesti.

Pahoja aavistuksia ja iloisia yllätyksiä

13.10.1997

Maaherrat perehtyvät ministeriöiden putkihallintoon

Tänään oli sikäli historiallinen päivä, että OPM oli kutsunut meidät maaherrat neuvotteluihin. Kansliapäällikkö Vilho Hirvi kertoi, mitä kaikkea OPM on delegoinut ja haluaa delegoida lääninhallitusten tehtäväksi. Hirvi korosti, että lääninhallituksiin tarvittaisiin OPM:n tehtäviä hoitamaan nykyistä enemmän henkilökuntaa. Tilaisuus oli erittäin hyvä ja rakentava. OPM:n virkakunta piti lääninhallitusten työtä välttämättömänä ja korosti, ettei OPM pystyisi hoitamaan tehtäviään ilman lääninhallituksia.

Sivistysosastojen voimavaratilanne ei meille maaherroille ollut mikään yllätys. Osastopäälliköt ovat valistaneet meitä jo johtoryhmissämme. Itä-Suomen lääninsivistysneuvoksemme Heikki Laakso on puhunut asiasta useaan otteeseen. Sama resurssivaje näyttää tosin vaivaavan muitakin osastoja. Meille töitään delegoineet ja uskoneet ministeriöt, OPM, STM, LVM, MMM, KTM, OM ja SM:n poliisi- sekä pelastusosasto haluavat kaikki omiin toimintoihinsa lääninhallituksissa lisää resursseja.

Maaherrojen kokous jatkui SM:ssä SM:n kansliapäällikön johdolla. Juhani Perttunen on mukava mies, mutta hänen viestinsä meille oli perin tyly. On edelleen säästettävä, että sovitut säästövelvoitteet voidaan täyttää. Oikeastaan muusta kuin säästöistä Perttunen ei sitten näyttänyt olevankaan kiinnostunut. Ei hän erityisesti lämmennyt keskustelemaan lääninhallitusten laajasta tehtäväkokonaisuudesta.

Olen olettanut, että SM olisi lääninhallituksia ohjaavana ja aluehallinnon vastuuministeriönä erittäin kiinnostunut ja myös tietoinen siitä, millainen tehtäväkokonaisuus lääninhallituksilla on valtion aluehallintoviranomaisina eri ministeriöiden toimeksiantojen perusteella hoidettavanaan. Karu tosiasia kuitenkin on, ettei SM ole kiinnostunut muista kuin lääninhallitusten säästövelvoitteiden toteutumisesta ja hallinnosta. Itä-Suomi säästää sovitut 10 miljoonaa markkaa. Muut läänit eivät tule yltämään tavoitteeseensa.

Pahin uhkakuva pitää paikkansa. Mikään ministeriö ei todellakaan ole kiinnostunut lääninhallitusten tehtäväkokonaisuudesta. Tämä tosiasia on järkyttävää. Jokainen ministeriö elää omaa elämäänsä ja on kiinnostunut vain omasta toimialastaan, vahtii reviirejään ja käyttäytyy kuin valtio valtiossa.

Entisenä kaupunginjohtajana tiedän, että valtion putkihallinto haittaa kuntien toimintaa, sillä liian monet asiat yhdistyvät poikkihallinnollisiksi kokonaisuuksiksi vasta kunnan tasolla. Olen tämän omakohtaisen kokemuksen sanonut jo moneen kertaan ääneen, vaikkei SM:n virkakunnasta kukaan sitä tosiasiaa halua kuulla. Valtionhallinnosta kaikki tulee kuntiin putkista. En kuitenkaan olisi uskonut, että valtiolla on varaa pitää putkihallintoa omassa aluehallinnossaankin.

Aluehallinnolta odotetaan alamaisuutta

Vanhat maaherrat Eino Siuruainen ja Hannele Pokka vaikuttivat korrektin rauhallisilta, mutta me suurläänien uudet maaherrat Tuula Linnainmaa, Heikki Koski ja minä kummastelimme ääneen resursseja, ministeriöistä tulevia lisääntyviä töitä sekä ministeriöiden ohjauksen ja ministeriöiden välisen yhteistyön puutteita. Tuula Linnainmaa on tullut tehtävään liikenneministerin paikalta. Heikki Koski on hallinnon monialainen ammattilainen. Emme noin vain halua tyytyä entiseen menoon. Yritämme saada aikaan myönteisiä muutoksia.

Aistin selvästi, ettei maaherrojen aluehallinnon edustajina ole lainkaan suotavaa arvostella SM:n virkakunnan toimintalinjoja eikä lääninhallitusten tulosohjausta. Mutta minkäs teet? Olisi synti istua tuppisuuna ja hyväksyä nöyrästi epämääräiset ja jopa virheelliset ylhäältä annetut johtopäätökset ja määräykset.

Siispä yritän kehitysoptimistina vaikuttaa ja sanon mielipiteeni, vaikka en aina edes näytä saavan puheenvuoroa ja vaikkei näillä puheilla ainakaan heti näytä olevan mitään vaikutusta. Olen tottunut siihen, että ideat ja ajatukset kasvavat teoiksi vuosien kuluessa, kun niitä vain jaksaa toistaa ja jumputtaa kaikesta vähättelystä huolimatta. Siemenet itävät aikojen päästä.

Kun henkilö luulee lopulta itse keksineensä jo kauan ilmassa olleen idean, alkaa tapahtua ja sehän on pääasia. Hienosti ilmaistuna kyse on sisäisestä sitoutumisesta. Niin tulee tapahtumaan vuosien kuluessa nytkin. Hyvä esimerkki ovat yhteispalvelupisteet. Vantaa on ollut niissä edelläkävijä. Yhteispalvelupisteet tulevat yleistymään, vaikka SM:n virkakunnasta kukaan ei ole niihin tällä hetkellä lämmennyt.

Valtionhallinto on edistyneimpiä kaupunkeja vuosia kehittämisessä jäljessä. Ei valtiolla näytä olevan kunnon laskentajärjestelmiä, ei yksikköhintoja, ei oikeaa tuottavuuslaskentaa, ei arvioida yhteiskunnallista vaikuttavuutta eikä käsitystä asiakkaista. Lisäksi tietojärjestelmät ovat hajanaiset eivätkä pelaa yhteen. Keltaisessa budjettikirjassa tavoitteet on määritelty luvattoman epämääräisesti. Tavoitteet ilmaistaan liian usein substantiivitautisesti kehittämisen edistämisen lisäämisen turvaamisena.

SM haluaa sitouttaa meitä maaherroja pelkkään talouteen ja hallintoon.  Mihin tarvitsemme pelkkää hallintoa? Hallintohan on yhteiskunnallisten palvelujen mahdollistaja ja tuki. Kansalaisen näkökulmasta tärkeimmät lääninhallitusten tehtävät liittyvät peruspalveluihin, erityisesti sosiaali- ja terveystoimen sekä opetukseen ja turvallisuuteen. Niitä pitäisi lääninhallitustenkin työssä priorisoida ja arvioida kansalaisen kannalta. Maaherra Heikki Kosken kanssa olen jo ehtinyt usein näitä asioita yhdessä huokailemaan. Ajattelemme kehittämistarpeista samalla tavalla.

Minusta lääninhallituksen tehtäviä pitäisi pystyä arviomaan poikkihallinnollisesti kokonaisuuksina eikä viipaloida niitä eri ministeriöiden mukaan. Kyllä tämän kokonaisnäkemyksen synnyttäminen on SM:n ja muiden ohjaavien ministeriöidemme tehtävä. Onhan valtion keskushallinnossa tiedettävä, millainen kokonaisuus ministeriöistä alueille delegoiduista tehtävistä syntyy.

Tulosohjauksen on kehityttävä

Olen siis pettynyt ja kirjoitan sen myös nyt selkeästi ylös, jos vaikka turhautuneisuus helpottaisi. Olen tutustunut entisten lääninhallitusten sisäiseen kehittämistyöhön aikaisemmin ihan ammatillisesta mielenkiinnosta. Missä edeltäjämme olivat menossa ennen lääninuudistusta, se on kiinnostanut minua. Entisten lääninhallitusten kehittämishalu oli kova, olihan lääninhallituksissa myös useita erittäin kokeneita ja päteviä suunnittelijoita. Ongelmana oli vaan se, että kaikki läänit joutuivat yrittämään omilla tahoillaan ilman SM:n tukea. Valtion keskushallinnossa ei ollut kuvaa valtionhallinnon kokonaisuudesta ja tavoitetilasta.

Tiedän, että monet entiset maaherrat olivat erittäin kriittisiä SM:n tulosohjaukseen ja kyseenalaistivat ylhäältä annettuja määräyksiä. En yhtään ihmettele, miksi maaherrat ja SM joutuivat usein törmäyskurssille. Jos meno jatkuu tätä rataa, en minäkään voi pitää suutani kiinni.

Kyllä valtionhallinnon on syytä kehittyä kokonaisuutena. Ei aluehallintoa voi uudistaa keskushallinnosta irrallisena. On surkeaa seurata, miten ministeriöt kilpailevat yhteistyön asemasta keskenään. Eihän tästä tule mitään, etteivät kaikki ministeriöt voi edes lukea toistensa lähettämiä sähköposteja. En minäkään saa nyt ympäristöministeriöstä minulle nykyiseen SM:n tietojärjestelmään lähetettyä sähköpostia auki. Vantaalla ne aukesivat. O n siis syytä saada muutosta aikaan epäsuosioon joutumisenkin uhalla.

Illalla Pirkko Leino-Kaukiainen tuli Vantaan kotiini kylään. Mukava tavata sydänystävä ja keskustella avoimesti. Ministeriöiden ja aluehallinnon ongelmilla ja työasioilla en Pirkkoa rasittanut. Pirkko itse on vapaa tutkija. Näitä omia byrokratian kahleita en viitsi hänelle esitellä. Oikeasta elämästä me Pirkon kanssa yleensä puhumme, tästä päivästä ja tulevasta, lapsista ja rakkaistamme. Veimme Eken haudalle kanervat ja panimme haudan talvikuntoon.

14.10.1997

Kaupunginjohtaja Niilo Tirkkonen tiukkana 

Lensin varhain aamulla Vantaalta Joensuuhun. Tapasin toimistossamme Karjalan Heilin päätoimittajan. Haastatteluja on ollut paljon ja kysymykset ovat harmittavan pinnallisia. Puolessa tunnissa ja muutamalla palstalla ei lääninhallituksen asioita pysty kukaan selvittämään. Jutuista tulee pinnallisia. Ei toimittajilta tietysti voi odottaakaan hallinnon korkeaa perehtyneisyyttä, mutta olen näihin pinnallisiin kysymyksiin kyllästynyt.

Panee miettimään, miksi joissakin maakunnissa jaksetaan jauhaa tämänkaltaisia valtion aluehallinnon asioita. Oman maakuntaliiton roolia ja tehtäviä olisi syytä korostaa. Olen yrittänyt erityisesti koko ajan korostaa maakuntaohjelmien merkitystä, kun minulta on kysytty, miten Itä-Suomen läänin aluetta olisi kehitettävä. Eihän lääninhallitus näitä asioita päätä. Pohjois-Karjalassa ei ihan oikeasti ole kunnolla tajuttu, etteivät lääninhallitukset enää määräile maakuntien asioita eikä läänillä myöskään ole mitään erityistä rahasäkkiä toiveiden täyttämiseksi.

Suunnistimme yhdessä johtoryhmän kanssa Lieksaan kihlakuntatapaamiseen. Lieksan kaupunginjohtaja Niilo Tirkkonen ei erityisesti rakastanut uutta Itä-Suomen lääninhallitusta, sen hän sanoi suoraan. Tirkkonen ei ole aikonut muuttaa mielipiteitään, sillä hän on ollut yksi lääninuudistuksen kovimmista vastustajista. Näiltä vastustajilta olen huumori silmäkulmassa tavannut kysyä, tunnetteko ihan oikeasti lääninhallituksen nykyiset tehtävät. Niin tein nytkin saamatta vastausta. Ystävinä kuitenkin erosimme.

Sain puisen pampputaulun kihlakunnanvirastolta muistoksi. Kihlakunnanvouti Ville-Pentti Tuominen korosti kihlakunnan itsenäisyyttä. Lieksan alueella on ollut jo 166 vuotta itsenäinen poliisipiiri, jonka Tuominen toivoi edelleen säilyvän. Huoli on ymmärrettävä, sillä koko ajan pinnan alla jatkuu keskustelu kihlakuntien tulevaisuudesta.

Kihlakunnilla on sama ongelma kuin lääninhallituksillakin. Mikään ministeriö ei koe niitä omikseen, koska molemmat ovat monialaisia ja niitä tulosohjaa usea keskushallinnon organisaatio. Ei valtion keskushallinnossa ole yhteistyöstä ja kokonaisuudesta huolta kantavaa tahoa! Putkihallinto ja omien reviirien vartiointi on valtionhallinnon nykyinen toimintafilosofia. Poliitikot eivät pysty tätä linjaa murtamaan, sillä ministerit joutuvat valtioneuvostossa taistelemaan oman hallinnonalansa määrärahoista keskenään.

15.10.1997

Joulukaupunki Nurmes kuntakierroksemme viimeisenä

Tänään päätimme kihlakuntakierroksemme Nurmekseen. Yövyimme Bombassa. Yöllä oli satanut ensi lumi. Kun katsoin ikkunasta ulos, oli kuin lapsuuden muistojen kaunein jouluaattoaamu. Valkoinen lumipeite verhosi aamuun herääviä jyhkeitä karjalaistaloja. Puut olivat koristautuneet valkoisiin pitsipukuihin. Auringon hento kajo pilkisteli aamutaivaalta. Talojen savupiipuista nousi savujuovia kuulaaseen pakkassäähän.

Sain Nurmeksen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouni Piriseltä lahjaksi joululaulukirjan, sillä Nurmes on julistautunut joulukaupungiksi. Mikä mieleenpainuva yhteensattuma, sillä olinhan herännyt aamulla Bombassa kuin lapsuuden muistojen valkeaa jouluaattoon.

Nurmeksessa kuntien edustajat valittelivat Pielisen Karjalan seudullisen yhteistyön puutetta. Seudullinen elinkeinoyhteistyö oli mennyt kiville eikä matkailuyhtiötäkään pystytty perustamaan.
Kaikki seudun kunnat, Nurmes, Valtimo ja Juuka olivat pettyneitä yhteistyön kariutumiseen.

Jotenkin tuntuu nurinkuriselta, ettei täällä vielä ole löytynyt yhteistä säveltä, sillä juuri täällä yhteistyö toisi voimaa ja lisäarvoa. Ei yhteistyöhön voi lääninhallituskaan kuntia pakottaa, jos yhteistä tahtoa ei ole. Nyt yritetään kilpailla naapuri hengiltä ja pärjätä yksin vähillä voimavaroilla. Kuntien talous on toistaiseksi kohtuullisen hyvä, mutta nuoret lähtevät työn perässä muualle. Tällainen kehityslinja vie kunnat pitkän päälle umpikujaan.

Mietteitä kuntakierroksen päätteeksi

Nurmeksen tilaisuus oli kierroksemme viimeinen. Itä-Suomen läänin alueen 68 kunnan edustajat oli tavattu ja samoin tutustuttu 14 kihlakunnan ja valtion paikallishallinnon toimintaan.
Urakka oli melkoisen tiukka. Suoriuduimme kierroksesta seitsemässä viikossa. Nyt ryhdyn itse suunnittelemani aikataulun mukaisesti käymään henkilökohtaisia keskusteluja jokaisen henkilökuntaamme kuuluvan kanssa. Osastopäälliköt jatkavat osastojen organisoitumista verkostoiksi.

Osastopäälliköt esittelivät kierroksellamme lääninhallituksen osastojen nykyiset tehtävät. Keskustelimme kuntien omista ajankohtaisista huolista ja saimme yleiskuvan läänimme tilasta kuntien näkökulmasta. Korostimme tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia, kestävää kehitystä ja ympäristöterveyttä, turvallisuuden merkitystä sekä yhteispalvelua kuntien ja valtion palveluja järjestämisessä.

Nuoret muuttavat pois työn perässä. Itä-Suomessa tähän on totuttu. Omiin vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin ei täällä riittävästi uskota. On totuttu odottamaan, että ratkaisut tulevat ylhäältä. Kuntien itsehallinto on joillekin kunnille melkein rasitus, kun vastuu ja päätökset oman kunnan kehittämisestä on itsellä. Omiin maakuntaliittoihin ei vielä oikein uskota. Valtionhallinnolta odotetaan edelleen apua ja ratkaisumalleja.

Valitettavasti lääninhallitus ei ole nykyisen työnjaon mukaan kuntien ahdingon poistaja eikä uusia työpaikkoja luova hyvä haltija. Uudet TE-keskukset on valjastettu työvoima- ja elinkeinopolitiikkaan, mutta niidenkään toimintalinja ei vielä ole kirkastunut. Vaikuttaa siltä, että lääninhallituksilta entiseen tapaan odotetaan ratkaisuja joka ongelmaan. TE-keskukset tulevat nopeasti nousemaan, sillä niitä ohjaavat ministeriöt KTM ja TM panostavat kiitettävästi keskusten kehittämiseen. SM taas näkee lääninhallitukset melkein kiviriippoina, joiden on ensisijaisesti saatava lääninuudistuksen yhteydessä SM:n arvioimat säästöt kasaan.

Yleisesti ei tiedetä, että lääninhallitukset hoitavat tällä hetkellä kansalaisten peruspalveluihin ja oikeusturvaan, turvallisuuteen ja alueelliseen hyvinvointiin liittyviä tehtäviä. Ehkä tämä kaikki ajan myötä kirkastuu. Jokaisella organisaatiolla on omat selkeät tehtävänsä. Suorastaan liikuttavaa on kuitenkin lukea esimerkiksi sanomalehdistä lääninhallituksia koskevia juttuja. Vielä ei tieto ole monenkaan toimittajan hallussa. Usealle on jäänyt päälle hokema, että lääninhallitukset on lakkautettava.

Ikävää on, ettei SM aluehallintoministeriönä tee tiedon lisäämiseksi mitään. Ritva Viljasen lähtö Väestörekisterikeskukseen oli lääninhallitusten kannalta harmi. SM:n virkamiehistä kukaan ei tällä hetkellä ole kiinnostunut lääninhallitusten tehtäväkokonaisuudesta. Käynnissä ja vireillä olleet entiset kehittämishankkeet ovat kuivuneet kokoon.

Tavoitteet ovat nyt hukassa. Viljasen tilalle tullut hallitusneuvos Tarja Hyvönen ei VM:stä tulleena juristina näy kiinnostuvan OPM:n ja STM:n lääninhallituksille delegoimista laajoista alueellisista tehtävistä. SM askaroi suppeissa hallinnon pienissä yksityiskohdissa. Vaikka poliisi- ja pelastustoimi ovat osa SM:n ja myös lääninhallitusten toimialaa, ministeriö ei koordinoi edes tätä kokonaisuutta omassa työssään. SM:n eri osastot elävät omaa elämäänsä.

Löysin oikotien Kaavin Telkkämäkeen

Nyt on pakko hieman kehua omia kartanlukukykyjään. Lähdimme kuljettajani Tuulan kanssa Nurmeksen tilaisuudesta kovalla kiireellä ajamaan kohti Kaavin Telkkämäkeä, josta oli suora radiolähetys aiheesta maaseutukuntien tulevaisuus. Sihteerini Raija Hirvonen laatii aikataulut ja oli er ityisesti tähdentänyt, että ajoaikaa on niukasti. Perille ehtisimme juuri ja juuri. Tuula ajoi ja minä keskityin takapenkillä lukemaan viimeisiä alueraportteja.

Yhtäkkiä Tuula voihkaisi, että oli todennäköisesti ajanut ohi jo puoli tuntia sitten siitä tiehaarasta, mistä piti kääntyä. Otin kartat esiin. Totta. Ohi oli ajettu. Emme ehtisi ajoissa paikalle. Pieni paniikki iski, mutta sitten huomasin kartalta, että voisimme ehkä oikaista Telkkämäkeen sivuteitä pitkin.

Oli pakko ottaa riski. Neuvoin Tuulaa ajamaan kartan mukaisesti tielle, joka tosin oli toivottoman kapea, santainen ja sankan lepikon ja pajukon reunustama. Kartan mukaan tie veisi suoraan Telkkämäkeen. Korkeat pensaistot viistivät auton kylkiä ja santa lensi. Tie kapeni ajoittain uhkaavasti. Oksat pyyhkivät tuulilasia. Tiheän pensaiston keskeltä emme nähneet ympärillämme mitään muuta. Pelkäsimme koko ajan, että menomme tyssäisi ajokelvottomaan pöheikköön.

Tie oli aivan liian kapea henkilöautolle sekä lisäksi mutkainen ja kuoppainen. Kukaan tätä tietä ei ollut vuosiin ajanut millään ajopelillä. Porhalsimme läpi puskien lievästi epätoivoisina, mutta sitten maisema aukesi yhtäkkiä. Pöllähdimme mustalla virka-autolla suoraan metsästä Kaavin Telkkämäen kaskiperinnetilalle täsmällisesti tasan sovittuun aikaan.

Vastaanottajat olivat odottaneet meitä aivan päinvastaisesta suunnasta ja olivat tulosuunnastamme ja perillepääsystämme yhtä hämmästyneitä kuin me itsekin. Emme tietenkään paljastaneet, miksi tulimme tätä erikoista oikotietä. Kehuin omahyväisesti vain loistavaa kartanlukutaitoani, jonka olin saanut pitkän kokemuksen kautta edesmenneen mieheni vauhdikkaassa kyydissä. Koskaan en kartanlukijana vielä ole epäonnistunut, vakuutin. Sitä en kertonut, että täällä Savon pöpelikössä usko kartanlukutaitoihin oli matkalla ehtinyt jo hetken horjua.

Päätoimittaja Erkki Laatikaisen kanssa samoilla linjoilla

Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen on kotoisin Kaavilta, siis syntyperäinen savolainen tiukasta keskisuomalaisuudestaan huolimatta. Kaavin pitäjäseura oli kutsunut hänet ja minut keskusteleman Itä-Suomen tulevaisuuden näkymistä Kaavin Telkkämäen kaskimuseosta lähetettävään suoraan radiolähetykseen. Paikalla oli myös pitäjän omaa väkeä ja Savon Sanomien hyväntuulisen lupsakka toimittaja Seppo Kononen.

Laatikainen korosti kasvukeskuspolitiikkaa. Kuntien tulee kehittää kuntakeskuksistaan vetovoimaisia. Olin Laatikaisen kanssa täysin samaa mieltä emmekä saaneet aikaan keskinäistä väittelyä mistään asiasta, vaikka järjestäjät ehkä niin olivat ajatelleet. Laatikainen on keskustalainen lääninuudistuksen vannoutunut vastustaja ja minä demari sekä yksi Laatikaisen vihaamien suurläänien uusista maaherroista. Alkuasetelmahan oli näin katsoen kunnon tappelulle otollinen.

Ihmettelin, että Itä-Suomelle etsitään koko ajan ulkoapäin jotakin erityistä pelastusrengasta. Eikö omiin ideoihin ja suunnitelmiin luoteta? Mielestäni on syytä korostaa maakuntaohjelmien merkitystä. Niihinhän on kirjattu kaikki merkittävät kehittämiskohteet. Itä-Suomi tarvitsee erityiskohtelua ja -tukea, mutta tavoitteet on jo maakuntaohjelmissa määritetty. Ei muuta kääritään hihat ja töihin. Minusta Itä-Suomen maakuntien ohjelmat ovat erittäin hyvät. Ei anneta häiritä arviota savolaisista projekteista, jotka ovat yleensä ”alotusta vaille valamiita”.

Kaskimuseotilan savupirtissä oli vielä pakko hehkuttaa, että olemme siirtyneet kaskikaudesta kännykkäkauteen. Tietotekniikka ja verkostoituminen ovat mullistaneet ajan ja paikan käsitteet. Etätyön mahdollisuudet paranevat ja palveluja voidaan tuottaa verkojen kautta. Valtionkin töitä voidaan teettää verkkojen ansiosta muualla kuin Senaatintorin tuntumassa. Näihin uusin mahdollisuuksiin on tartuttava.

Kirjoitan tätä Vantaalla, jonne lensin Telkkämäen tilaisuuden jälkeen Kuopiosta. Olen illalla pessyt auton, siivonnut ja kirjoittanut. Huomenna tapaan Helsingissä pääministeri Paavo Lipposen ja työministeri Liisa Jaakonsaaren, joiden kanssa keskustelen Itä-Suomen tilanteesta. Molemmilla on vakaa aikomus panostaa mahdoll isuuksiensa mukaan Itä-Suomen hyväksi. Omalta osaltani yritän vahvistaa näitä aikomuksia.

Spekulointia suurläänien vastustajista

Olen miettinyt, miksi Laatikainen ja hänen johtamansa Keskisuomalainen ovat ottaneet missiokseen läänien listimisen. Lääninuudistus oli vastustajille luonnollisesti ensinnäkin arvovaltatappio ja poliittinen häviö, joka on päätetty kostaa. Kieliikö oman läänin kaipuu epäuskosta yksin oman maakunnan voimaan? Eihän muuten voi ymmärtää, että myös valtionhallinnon tulisi tukea maakuntarajojen pysyvyyttä, vaikka tehtävät ja tehokkuus edellyttävät laajempaa kuin yhden maakunnan kokonaisuutta? Entä kirkon ja puolustusvoimien organisaatioiden rajat, miksi ne eivät aiheuta samanlaista keskustelua?

Maantieteellisesti tässä hallinnon rajojen keskustelussa on huomattavia eroja. Pääkaupunkiseudulla näitä asioita ei pahemmin pohdita. Siellä tiedotusvälineissä on muutakin miettimistä. Etelä-Suomessa keskustelua pidetään yllä etupäässä Kouvolassa ja entisen Kymen läänin alueen lehdistössä. Kaivataanko siellä valtionhallinnosta omaan maakuntaan vahvistusta? Lapin ja Oulun läänien alueilla ei mitään muutoksia rajoissa tehty, joten siellä keskustelu lääneistä on vähäistä. Muuttumattomaan tilanteeseen ollaan tyytyväisiä.

Toiseksi voisi spekuloida, että entiset Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan, Kuopion, Kymen ja Mikkelin läänit olivat pieniä maakuntaläänejä, jotka noudattivat varsin hyvin myös maakuntalehtien levikkialueita. Suurläänien muodostaminen poikkesi tästä maankuntakokonaisuudesta. Olisiko suurlääneillä vaikutusta tulevaisuudessa muuhunkin kuin pelkkään valtionhallintoon? Miten käy kuntien? Muuttuvatko niiden rajat? Miten maakuntien rajat kehittyvät? Miten käy vaalipiirijakojen ja perinteisten talousalueiden? Siinä sivussa voi myös kysyä, miten käy maakuntalehtien levikkialueiden, jotka noudattavat hyvin säntillisesti nykyisiä maakuntarajoja.

Kolmanneksi pohdinnaksi voi nostaa entisen Vaasan läänin. Miksi sen perään haikaillaan? Sehän ei ollut yhden maakunnan lääni. Vaasan lääni oli tarkemmin ajatellen pohjalaisille hyvin tärkeä yhdysside. Se oli kokoava voima, joka yhdisti pohjalaiset kartalta katsottuna omituisen muotoiset ja kielipoliittisesti hahmottuneet maakunnat yhdeksi kokonaisuudeksi. Siksi entisellä Vaasan läänillä oli aivan erityinen maakunnat kokoava merkitys.

Neljänneksi on otettava huomioon maakuntaliitot. Ei Itä-Suomessakaan maakuntaliittojen yhteistyö ole vielä sillä tasolla, ettei koko ajan vahdittaisi hieman kateellisina ja epäluuloisina naapurin tekemisiä. Vaikka Itä-Suomen lääni on alueellisesti erittäin selkeä ja vaikka sen maakuntaliitot tekevät yhteistyötä, läänin kolmesta maakunnasta ei mikään pidä lääniä omanaan. Niin se vaan on, että maakuntaliitot karsastavat uusia suurläänejä ja ehkä pelkäävät, että läänit syövät maakuntaliittojen identiteettiä. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan liitot tosin viis veisaavat koko Etelä-Suomen läänistä, mutta Kymessä oman vanhan läänin kaipuu on edelleen polttava, samoin Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa.

Länsi-Suomen läänin alue on uusista suurlääneistä kaikkein haasteellisin. Päätoimittaja Erkki Laatikainen ei todennäköisesti laske sanan säiläänsä, ennen kuin suurläänit on listitty. Poliitikoille läänien lakkauttaminen on myös oiva puheenaihe, jolla näyttää taatusti pääsevän varsinkin maakuntalehdissä otsikkoihin ja saavan runsaasti palstatilaa sekä ylittävän uutiskynnyksen myös muissa tiedotusvälineissä.

Kaikesta tästä huolimatta olen entistä vakuuttuneempi siitä, että vasta tämä lääninuudistus antaa maakuntaliitoille mahdollisuuden ottaa omiin käsiinsä vuosia sitten lain voimalla osoitettu valta Nyt niiden pitäisi osasta käyttää valtaansa viisaasti. Maakuntien keskuskaupungit ovat maakuntaliittoja resursseiltaan ylivertaisia ja voimakkaampia, sillä kunnallinen itsehallinto takaa kunnille itsemääräämisvallan. Jos olisin maakuntajohtaja, kokoaisin ympärilleni kuntajohdon ja eri kuntien parhaat asiantuntijavoimat. Sillä tavalla yksinkertaisesti verkottuen maakuntaliitot voimistuisivat nopeasti ja samalla vahvistuisivat myös maakunnat.

Suomalaiseen maakuntahallintoon on sisään rakennettu kunnallisen itsemääräämisoikeuden ristiriita. Hyvätkään maakuntaliittojen hankkeet eivät toteudu ilman jäsenkuntia. Jos kunnissa ei ole riittävästi edes kaavoitettua maata, on vaikea uskoa maakunnan monipuoliseen, dynaamiseen ja kansainväliseen kehitykseen, vaikka maakuntaohjelma niin vakuuttaisikin. Maakuntaliittojen yksi tehtävä on koota maakunnan voimat yhteistyöhön. Pahimmillaan maakuntaliitoista on kuitenkin tullut jäsenkuntien keskinäisten taistojen temmellyskenttä.

18.10.1997

Itärajan katselmus ja rakkaus taiteeseen

Lauantai ja vapaapäivä Mikkelissä. Sataa. Pesukone jauhaa pyykkiä. Rauhallinen koti-ilta Kirjoittelen. Tällainen oma aika on juhlaa. Huomenna sunnuntaina on työpäivä Savonlinnassa. Tutustun naisten messuihin, joiden teema on ”Avain vireyteen”. Lisäksi puhun Savonlinnan musiikkiopiston 40-vuotisjuhlassa ja Karjalaisten iltamissa.

Eilen oli mielenkiintoinen ja perin epänormaali päivä. Lensin ensin aamukoneella Vantaalta Joensuuhun. Rajavartiosto odotti helikopterin kanssa maakuntajohtaja Tarja Cronbergia ja minua. Saimme tutustua 304 kilometriä pitkään itärajaamme ilmasta käsin. Retki oli meille molemmille mielenkiintoinen kokemus. Rajavartioston edustajat selostivat samalla omaa toimintaansa. Kävimme myös Suomen itäisimmässä pisteessä Ilomantsin Hattuvaarassa. Pohjois-Karjalasta jatkoin matkaa Kuopioon edelleen helikopterin kyydissä.

Kuopiossa olin Pohjois-Savon maakuntaliiton vieraana. En usko Itä-Suomen lääninhallituksella ja alueemme maakuntaliitoilla olevan keskenään mitään asiallisia ongelmia, ellei sitten haluta nostattaa poliittisia myrskyjä näissä omissa sisäisissä vesilaseissa. Olen korostanut, että Itä-Suomen lääninhallitus priorisoi yhteistyön. Ei meillä valtion aluehallinnossa ole mitään syytä lähteä mukaan maakuntasarjan kisailuun paremmuudesta. Maakuntaliitot ovat omilla alueillaan kunkkuja. Kaikkien alueellisten toimijoiden pitää oppia kunnioittamaan toinen toisiaan.

Illalla minulla oli ilo avata Kuopion taidemuseossa Leonardo da Vilhun säätiön kokoelman näyttely ”Rakkaudesta taiteeseen”. Tunnen kokoelman synnyn erittäin hyvin. Olen yli neljän vuoden ajan seurannut, miten ystäväni taiteilija Risto Vilhunen on saanut lahjaksi, kerännyt ja ostanut hyvää taidetta säilyttääkseen sitä kokoelmana jälkipolville. Vilhu on sijoittanut kokoelman nyt Kuopioon, onhan Vilhu myös syntyisin pohjoissavolainen. Kokoelmaan kuuluu tällä hetkellä yli 2 700 työtä ja kokoelma kasvaa koko ajan. Vilhu korostaa, että kyse on myös piirustustaiteen geenipankista.
Vilhun kokoelmassa on piirustuksia, maalauksia, ikoneita, grafiikkaa.

Vilhu halusi kokoelmaansa minultakin yhden tietyn taulun. Olin tietysti todella imarreltu. Jokaisella tekemälläni taululla on oma tarina, niin tälläkin. Keväällä 1990 tyttäreni odotti esikoistaan. Oli pakko maalata öljyväreillä yhtenä toukokuun heleänä viikonloppuna kukkahiuksinen tyttö lakanakankaalla päällystetyn kipsoniittilevyn pintaan. Kipsoniittilevyn valinta materiaaliksi oli pakon sanelema. Rakensimme tuolloin omakotitaloa eikä rakennustyömaalta inspiraation iskiessä siihen hätään löytynyt muuta maalauskelpoista alustaa. Tauluun piirtyi syntymisen ihmeen odotus ja tulevan isoäidin hellät rakkauden tunteet. Nimeksi tuli työn edetessä ”Kevät kulkee metsässä”. Kevät ja nuoruus ovat uuden alku.

Ehkä joskus ryhdyn maalaamaan

Vilhu on innostanut minua maalaamaan ja pohjustanut kankaitakin. Kun tulin maaherraksi, lupasin itselleni omaa aikaa myös maalausharrastukselleni. Toisin on kuitenkin toistaiseksi käynyt. Kaikki aika on mennyt työhön näitä omia kirjoitushetkiä lukuun ottamatta. Toivottavasti voin taiteilla vielä kokopäiväisesti viimeistään eläkkeellä.

Haave taiteilijan vapaudesta ja luovuudesta pitää minut hengissä ja uteliaana tulevaisuudelle. Ammatinvalintatestien perusteella minun olisi jo 15-vuotiaana pitänyt päättää lukion jälkeen suuntautuvani jollekin taidealalle. Toisin kuitenkin kävi. Menin yliopistoon opis kelemaan historiaa ja kansainvälistä politiikkaa rehtorini Rauno Mattilan varoiteltua, ettei taiteella elä. Rehtorin mielestä minusta tulisi hyvä historian ja suomen kielen opettaja.

Elämä on suuri seikkailu, jonka käsikirjoitus harvoin on omissa käsissämme. Monet asiat vaikuttavat elämän eri vaiheisiin. Minusta tuli opettaja ja tutkija, sitten kansanedustaja, kaupunginjohtaja ja nyt maaherra. Mitä teen tämän kauden päätyttyä vuonna 2003, sitä en vielä tiedä. En olisi hakenut tähän tehtävään, jos mieheni ei olisi kuollut. Halusin Eken kuoleman jälkeen elämääni täyden muutoksen. Kaikella on tarkoituksensa. Uskon johdatukseen. On tärkeää säilyttää elämässään henkinen vapaus tulla, mennä ja lähteä. Nurkkaan ajetuksi ei koskaan saa suostua.

Olen tosissani vuosikausia tutkiskellut taidealan opintoja ja haaveillut joskus osallistuvani niihin. Olen varma, että elämässäni vielä tulee sellainenkin hetki, että saan harrastaa päätoimisesti kuvaamataiteita. Jokainen ihminen tarvitsee unelmia, sillä unelmat ja usko tulevaisuuteen pitävät meidät hengissä. Taide on minun unelmani.

23.10.1997

Muutos vaatii enemmän aikaa

Olen tullut juuri Joensuusta. On myöhäinen torstai-ilta. Yläkerran työhuoneestani avautuu Mikkelin tori puhtaan valkoisessa lumivaipassaan. Suuria kimaltelevia lumihahtuvia leijuu hiljalleen maahan. Torilla kulkee muutama rakastuneen oloinen pariskunta. Näky on yhtä hurmaava kuin väliverhon avautuessa ja Pähkinänsärkijän alkutahtien soidessa.

Meillä oli tänään Joensuussa oman johtoryhmän kokous. Asioita on runsaasti. Esille tuli jälleen se, ettei SM piittaa muusta kuin säästöistä. Suunnitelmissaan ja visioissa lääninhallitukset ovat kovin yksin. Ministeriöillä ei ole yhteistä näkemystä lääninhallitusten tehtävistä. SM, STM ja OPM ovat tärkeimmät yhteistyöministeriömme. Miksi ne eivät ole aluehallinnon kokonaisuudesta kiinnostuneita?

Lounastin hallintoministeri Jouni Backmanin kanssa Helsingissä tiistaina 21.10. ja keskustelimme tästäkin aiheesta. Ministeriöiden putkihallinto muuttuu hitaasti vain ajan kanssa. Muutoksia tarvittaisiin myös ministeriöiden työnjaoissa. Hallintoministerin tehtävä on epäkiitollinen. Jokainen ministeri ja ministeriö joutuvat katsomaan asioita vain omasta näkökulmastaan. Myönteistä kuitenkin on, että hallintoa nyt edes yritetään tarkastella kokonaisuutena. Totesin Backmanille, että valtion keskushallinto jos mikä olisi suuren remontin tarpeessa.

Johtoryhmässä käsittelimme talouteen ja ensi vuoden toimintaan liittyviä kysymyksiä. Me selviämme säästövelvoitteistamme ja myös ministeriöiden meille antamista tehtävistä. Huolestuttavaa on, että henkilökunnasta tulee koko ajan viestejä työuupumuksesta. Lääninuudistus on merkinnyt monelle aseman ja tehtävien muutosta. Myös työtavat ovat muuttuneet, kun työskentelemme kolmessa kaupungissa.

Entisen poisoppimiseen pitäisi olla aikaa. Vanhoissa lääninhallituksissa on ollut hämmästyttävän erilaisia sovelluksia kaikissa säännöissä ja myös henkilöstöpolitiikassa. Yhdenmukaistaminen on tehtävä nopeasti, sillä koko henkilökunnalla pitää tietysti olla samat oikeudet ja velvollisuudet.

Sen voi jo nyt todeta, että tämän lääninuudistuksen toteutukselle ei ole annettu riittävästi aikaa. Meitä nyt ohjaavat SM:n virkamiehet eivät näytä koskaan olleen todellisina muutosjohtajina. Heidän ohjeensa ja käskytyksensä ovat paperinmakuisia, ikään kuin tämä muutos hoituisi SM:lle laadittavilla erilaisilla selvityksillä. Todellinen muutos tapahtuu korvien välissä.

Ylilääkäri Matti Ylikoski piti tänään Joensuun toimistomme henkilökunnalle muutoksesta hyvän luennon, jossa jälleen kerran tuli esiin se tosiasia, että muutos vaatii aina aikaa. Tällaiset luennot lisäävät tuskallista tietoisuutta siitä, että meille SM:stä ja eduskunnasta määrätty aikataulu on mahdoton.

Pitäisi ottaa huomioon myös yksi tärkeä tosiasia. Lääninhallitusten henkilökunnan motivaatioon on vaikuttanut erityisesti se, että lääninhallituksista on käyty vuosikausia julkista vähättelevää keskustelua. Eräät poliitikot ja tiedotusvälineet jatkavat keskustelua systemaattisesti edelleen ehkä osittain ymmärtämättömyyttään mutta osittain myös täysin tietoisesti. Puoluepolitiikka sekoittaa nyt pahasti valtion henkilöstöpolitiikkaa ja vie siltä uskottavuutta. Miten henkilöstön tukeminen onnistuu, jos ulkoapäin tulee jatkuvasti iskuja. Tämä ristiriitainen tilanne on ollut usein esillä eri kokouksissamme. Millään sisäisellä koulutuksellamme emme tätä meistä riippumatonta henkilöstöpoliittista ongelmaa pysty ratkaisemaan.

Olen erityisen pettynyt myös tietotekniikan surkeaan tilaan. Olemme Itä-Suomessa perustaneet koko toimintamme verkkojen ja sähköpostin varaan. Kyllä valtion on saatava omat verkkonsa ja sähköposti pelaamaan. SM ja muut ministeriömme lähettävät tänne aluehallintoon vanhanaikaisen byrokraattisesti tavallisen postin kautta kirjekuoreen pakattuna paperille präntätyt virallisesti allekirjoitetut viestinsä. Olisi pystyttävä sopimaan nopeasti edes siitä, että valtiolla ryhdytään käyttämään omassa sisäisessä asioinnissa ja valmistelussa sähköpostia. Se tehostaisi työskentelyä olennaisesti ja lisäisi myös tuottavuutta. Olen turhautunut jouduttuani työtavoissa takaisin viime vuosisadalle. Vantaan dynaamisuutta ja innovatiivista kehittämisilmastoa on ikävä.

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren vieraana ja emäntänä

Tasavallan presidentti oli kutsunut meidät maaherrat viikon alussa maanantaina 20.10. lounaalle Mäntyniemeen. En henkilökohtaisesti tunne Ahtisaarta erityisen hyvin, mutta pidän hänen myönteisestä asenteestaan. Ahtisaari oli kiinnostunut, miten läänien toiminta oli käynnistynyt. Kaikkia murheitamme emme presidentin syliin kaataneet, mutta totesimme muutoksen tarvitsevan aikaa. Presidentti kysyi näkemyksiämme myös lähialueyhteistyöstä ja poliittisista valtiosihteereistä.

Minulla oli mahdollisuus jatkaa keskustelua jo keskiviikkona 22.10., kun tasavallan presidentti ja rouva Eeva Ahtisaari tekivät Pohjois-Savoon maakuntavierailun. Iisalmen Evakkokeskus, Pyhän Eliaan kirkko, Olvi, Runni, Kiuruvesi, veteraaniasiat, hevosten kasvatus ja teollisuuden sekä maaseutuelinkeinojen tulevaisuus esiteltiin korkeille vieraille.

Presidenttipari sai jälleen kiitosta aidosta kiinnostuksestaan maakuntia kohtaan. Ahtisaaret ovat tutustuneet ahkerasti eri maakuntien olosuhteisiin, mikä on maakunnissa tulkittu kansalaisten ja maakuntien arvostuksena. Presidenttiparin vierailu on aina erittäin mieluinen tapahtuma ja kunnianosoitus paikkakunnalle.

Lääninhallituksen tehtävä on auttaa presidentin maakuntamatkojen järjestelyissä, ja maaherran on yleensä osallistunut presidentin seurueeseen. Tämä oli minulle ensimmäinen kertani tässä tehtävässä. Presidenttipari oli erityisen kiinnostunut Pohjois-Savon kehitysnäkymistä ja tyytyväinen tiiviin päiväohjelman antiin. Meille kaikille mukana olleille jäi vierailusta iloinen, leppoisa ja hyvä muisto.

26.10.1997

Viinitietokeskuksesta hirvimetsälle 

Kesäaika päättyy tänään. On sunnuntai ja lumi maassa. Tuleeko talvi tänä vuonna näin aikai sin? Olen tänään levännyt ja käynyt pienellä kävelylenkillä Mikkelin ruutukaava-alueella. Taas on omaa aikaa kirjoitellakin.

Perjantaina olin puhumassa Muuruveden uuden viinitietokeskuksen tilojen vihkiäisissä. Marjaviinien valmistus on yksi mielenkiintoinen kehittämiskohde täällä Itä-Suomen alueella. Viinitietokeskuksessa paneudutaan laatuun ja neuvontaan. EU:n lippu liehui upeasti salossa, sillä tähän projektiin on saatu myös EU:n tukea. Keskellä lumista Pohjois-Savoa EU:n lippu pisti erityisesti silmään, mutta ehkä siihenkin pikku hiljaa totutaan.

Erittäin tärkeää on, että voimme hyödyntää hyvissä hankkeissa EU:n rahoitusmahdollisuudet. Itä-Suomessa niillä on suuri merkitys. Muuruveden uusi rakennus kalusteineen maksoi 4,5 miljoona markkaa. EU rahoitti 50 prosenttia, OPM 35 prosenttia ja loput rahoitti kuntayhtymä. Rehtori Kari Saloheimo kertoi viinitietokeskuksen idean syntyneen jo 1990 Unkarissa oppilaitosvierailun yhteydessä. Avajaisissa juhlaväki voikin maistella jo valmiita tuotteita.

Lauantaina oli sitten vuorossa toinen mielenkiintoinen kokemus. Olin elämäni ensimmäisen kerran hirvimetsällä. Maankuulu pieksämäkeläinen leipomoyrittäjä ja Moilas-tuotteiden valmistaja Juhani Moilanen haki minut varhain aamulla Etelä-Juvalle hirvijahtiin. Ajattelin, että kyllähän tämäkin on Itä-Suomessa syytä kokea, vaikka ei koskaan ole itse ampunutkaan eikä aio ampua.

Juhani Moilanen oli varustanut myös minulle repun eväineen ja punaisine varusteineen. Ei muuta tarvinnut kuin hypätä kyytiin. Yöllä oli satanut sankasti lunta, joten hirvien jäljet oli helppo havaita.
Sain Moilaselta menomatkalla lyhyen hirvenmetsästysoppitunnin. Pääsisin ajomieheksi yhdessä ukkojen ja nuorten poikien kanssa. Ei tarvitse muuta kuin kävellä ketjussa.

Perillä kokoontumispaikalla oli varhaisesta aamusta huolimatta melkoinen vilske. Minulle kerrottiin, että ajoon lähtee 12 koiraa, 40 miestä ja minä. Sain henkilökohtaiseksi avustajaksi kokeneen eränkävijän, Pekka Auvisen. Lähdin ukkojen ja poikien kanssa kulkemaan ketjussa tarkoituksena ajaa niemessä olevat hirvet ampujien eteen. Syvä lumi oli raskasta kulkea ja olin vähän väliä rähmälläni. Olisin läkähtynyt jo alkumetreille, mutta onnekseni ketjun vanhimmat miehet myös hengästyivät ja joutuivat hidastamaan vauhtia.

Kuljin koko päivän ketjussa ja illalla tuntui siltä kuin olisin juossut kylmiltään maratonin. Päivän aherrus palkittiin ja saaliiksi saatiin vasa. Olin rättiväsynyt, mutta retkeen erittäin tyytyväinen, vaikka poskia kuumotti ja jalkoja pakotti. Pahaksi onneksi olin saanut matkalla lunta saappaisiini ja sukkani ovat aivan litimärät. Pelkäsin, että vilustuisin. Tungin märkiä vaatteitani Moilasen antamaan reppuun ja vaihdoin kuivat varasukat.

Illalla oli hirvipeijaiset ja myös niihin piti tietysti osallistua. Kävin ennen peijaisia katsastamassa Juvalla Hämäläisen tilan lihakarjan komeat sonnit ja viisaat navettakissat. Kun Juhani Moilanen peijaisten päätteeksi kuljetti minut takaisin Mikkeliin, otin vahingossa mukaani Moilasen repun. Vasta sisällä huomasin, että repusta olisi pitänyt ottaa vain märät vaatteet. No, jossain vaiheessa pitää muistaa palauttaa reppu Moilaselle.

Mahtava oli ensimmäinen metsästyskokemukseni! Ajomiehenä kaiken voi ottaa kuntoilun kannalta, mutta vastaisuuden varalle on hankittava kunnon jalkineet, joiden varsista lumi ei pääse sisään.

2.11.1997

Keväällä on päästävä kalenterinsa herraksi 

Olen koko tämän sunnuntain puuhastellut Vantaan kodissani pihatöissä. Piha ja talo on saatava talvikuntoon. Naapurit auttavat minua pihan hoidossa, mutta kyllä tässä yhdelle naisihmiselle on melkoinen työ.

Täällä etelässä ei vielä ole lunta, vaikka läänini koreilee jo lumipuvussa. Olin eilen käymässä äidin ja anopin luona Tampereella. Pyhäinpäivän kunniaksi tein perinteisen hautakierroksen, jonka aloitin Helsingin pitäjän hautausmaalta Eken haudalta. Kierros jatkui yhdessä äidin ja anopin kanssa Tampereella isän ja Ylöjärvellä appiukon haudoille. Äiti oli tehnyt pyhän kunniaks i oikeita jouluruokia laatikoineen.

Viime viikolla tutustuin Mikkelissä Etelä-Savon ympäristökeskukseen, Savon Prikaatiin, Mikkelin ammattikorkeakouluun ja maakunnan sanomalehteen Länsi-Savoon. Mikkelissä on erinomaisia yhteistyökumppaneita. Myös Länsi-Savon päätoimittaja Ilkka Juva on erittäin fiksu uusi tuttavuus ja kertoi harrastavansa kaiken lisäksi vielä historiaa.

Ehdin piipahtaa viikolla Pohjois-Savossakin. Iisalmi on saanut viimeisenä kaupunkitaajamana 5-tien varteen ohikulkutien. Tiejohtaja Matti Tuiremo, kaupunginjohtaja Martti Harju, arkkitehti Rainer Qvick ja minä paljastimme 30.10. komean punatiilestä  tehdyn Iisalmen lähestymiskiven. Samalla juhlittiin uuden monipuolisen huoltoasemakeskuksen, Marjahaan, avajaisia. Iisalmelaiset halusivat esitellä minulle vielä lukion ja Ylä-Savon ammattioppilaitoksen rakennushankkeiden yhdistämistä.

Olen kahdessa kuukaudessa pitänyt harva se päivä useita julkisia puheita. Iisalmessa olen ehtinyt maaherrana käydä nyt jo kolme kertaa. Tiejuhlat olivat komeat ja liput liehuivat mahtavasti ylikulkusillalla. Iisalmen lähetymiskivi ja Marjahaka ovat uusia maamerkkejä, jotka myös houkuttelevat ohikulkijoita poikkeamaan Iisalmeen.

Tämä menoputki alkaa tuntua. Syksy on pimeimmillään ja työmenoja on melkein joka ilta. Kalenterini täyttyi jo viime keväänä ja kesänä. Puhujapyyntöjä eri tilaisuuksiin ja vierailukutsuja oli valtavasti. Vain osan niistä on voitu toteuttaa. Se on nyt tunnustettava, että olen ottanut kalenterini liian täyteen. Tätä menoa ei montaa vuotta jaksa. Ensi keväänä olen päättänyt ryhtyä oman kalenterin herraksi. On pidettävä myös vapaita iltoja ja viikonloppuja.  Ellei pidä varaansa, aikataulut menevät inhimillisesti katsoen täysin mahdottomiksi.

Vaikea on menoja priorisoida. Olen tällä läänin alueen kierroksella samalla tutustunut ihmisiin ja asioihin. On ollut mahdollisuus perehtyä monipuolisesti kuntien tilanteeseen, palvelujen laatuun ja elinkeinoelämään. Tiistaina 4.11. menen Liperiin puhumaan MTK:n 80-vuotisjuhlaan ja tutustun luomutuotantoon. Itä-Suomen läänissä on paljon sellaista, mihin on perehdyttävä paikan päällä. Alkutuotanto on tärkeää. Puhdas luonto ja puhtaat elintarvikkeet ovat kilpailuvaltteja. Lähiruuan puolesta kannattaa rummuttaa. Se on kestävää kehitystä. Liperi on perinteikäs leipäpitäjä ja laatutuotteistaan tunnettu. Omasta osaamisesta on aina syytä olla ylpeä.

9.11.1997

Miesjärjestö Mikkelin herraklubi 

Sunnuntai-ilta Mikkelissä. Saatoin juuri äsken hyvän ystäväni Marjaana Valkosen Mikkelin asemalle Helsingin junaan. Marjaana tuli jo perjantaina. Kävimme Mikkelissä työpaikkakäynneillä ja tutustuimme Räsänen OY:n ja OPA:n tuotantoon. Mukana oli myös entinen työtoverini Paula Kivivuori Mikkelin SAK:n toimistosta.

Mikkelin kotini on kaaoksessa remontin keskellä ja pölyn vallassa. Salien huonekalut on kerätty keskelle lattioita ja peitetty suojamuoveilla. Korkeat maalaustelineet reunustavat salien seiniä. Lattiat on peitetty suojapahveilla. Pöly tunkeutuu joka paikkaan, myös keittiöön, jossa remontti ei vielä ollut alkanut. Maalinkatkut kiemurtelevat makuuhuoneen ovenraoista sisälle. Minun on pakko lähteä täältä kohta evakkoon, kun remontti etenee keittiötiloihin. Täällä ei ole nyt terveellistä asua.

Kävin puhumassa perjantai-iltana kauppakorkeakoulun kansainvälisen linjan juhlassa. Lauantaina olimme Marjaanan kanssa yhdessä Savonlinnan taidelukion 30-vuotisjuhlassa, jossa myös puhuin. Valvoimme molempina iltoina myöhään Mikkelin tilojen remontin ja kaaoksen keskellä. Keskustelunaiheista ei todellakaan ollut puutetta.

Erityisesti Mikkelin herraklubin tällä viikolla julkisesti nostattama kohu antoi meille mojovan aiheen hersyviin nauruihin ja räävittömään miesten sättimiseen. Marjaana ja minä olemme 1970-luvun lopulla yhdessä tutkineet suomalaisen naisen merkitystä työelämässä ja ammattiyhdistysliikkeessä. Suomalainen nainen on aina tehnyt työtä ja tuntenut oman arvonsa. Ilman naisten työtä emme nyt eläisi hyvinvointiyhteiskunnassa.

Mikkelin klubi nousi tietoisuuteeni yllättäen tällä viikolla, kun olin 5.11. työmatkalla Helsingissä.  Iltasanomien toimittaja Eija Kallioniemi soitti kännykkääni ja halusi haastatella minua Mikkelin klubista. Toimittaja kertoi, ettei klubi huoli minua jäsenekseen, koska olen nainen. Olin hetken aivan sanaton. En tiennyt koko klubista mitään. Toimittaja täsmensi ystävällisesti, että kyse oli satavuotiaasta herrojen klubista, jossa aina ennen maaherra oli automaattisesti jäsen. Kun maaherra nyt on nainen, jäsenyys ei voi tulla kysymykseen.

Koko asia ällistytti ja huvitti minua. Totesin toimittajalle, että vastaan viittä miestä ja etteivät herrat yleensä tule ilman minua toimeen. Painotin, etten kuitenkaan ole kiinnostunut mistään miesten salaseuroista. Hengessäni siunasin, että minun piti naisena vielä tällainenkin äijien kotkotus kokea.

Valkeni sitten 6.11. ja Svenska dagen. Iltasanomat oli tehnyt asiasta jutun kuvan kanssa peräti viidellä palstalla. Otsikko oli muhkea: ”Naismaaherra ei kelpaa jäseneksi Mikkelin klubiin”.  Klubin puheenjohtajaa varatuomari Juha Ollikaista oli haastateltu ja hän pahoitteli tilannetta. Klubin säännöt edellyttävät, että jäsen on ”mieshenkilö”.

Jutun mukaan Mikkelin klubi on todella suosittu, sillä peräti 29 jäsenkandidaattia odotti malttamattomana parhaillaan nytkin jäseneksi pääsyä. Jäseniä oli 490. Klubi haluttiin pitää puhtaasti miesten järjestönä. Mikkelin kaikki merkittävät miehet olivat jäseniä. Jäsenistä yli sata oli Mikkelin ulkopuolelta, kuten valtakunnalliset kuuluisuudet Aake Kalliala, Heikki Kinnunen, Ere Kokkonen ja Johan af Grann. Puheenjohtaja Ollikainen arveli, että minä naispuolisena maaherrana jää nyt paitsi miesten tärkeää keskinäistä solidaarisuutta.

Jutussa uhosin mahtipontisesti: ”Vastaan viittä miestä! On hyvä, jos herrat tulevat toimeen ilman minua, mutta yleensä eivät ole tulleet. Yrittäkööt nyt sitkeästi.” Moitin miehiä varsinaisiksi juoruajiksi. En missään tapauksessa haluaisi olla tällaisessa miesten juorujärjestössä mukana.

Heti aamusta puhelimeni alkoi soida. Naistuttavani pääkaupunkiseudulta soittivat ja luonnehtivat mikkeliläisiä miehiä monin seksuaalisesti värittynein sekä hyvien tapojen ja sukupuolimoraalin rajoja rikkovin sanakääntein. Myös Mikkelin miesten henkistä kapasiteettia arvioitiin ääni säälistä väristen. Voiko Mikkelissä todella olla noin nuijia miehiä? Moni kysyi tätä. Miksi ihmeessä lähdit sinne keskelle henkistä keskiaikaa? Tule tänne takaisin pois sieltä puskasta, kehotettiin useammassakin tekstiviestissä. Sain myös pääkaupunkiseudun valistuneilta tasa-arvomiehiltä solidaarisuuden ilmauksia ja varauksetonta tukea.

Vaikka tässä jutussa ja reaktioissa oli mukana aimo annos huumoria, Mikkelin imagoon juttu kyllä vaikutti. Onko Mikkeli perinteiltään pikku kaupunki, pysähtynyt ja sisäänpäin kääntynyt? Onko Mikkelissä tunkkainen henkinen ilmapiiri? Näitä moni pääkaupunkiseudun tuttavani kyseli. Poliittinen nokkani haistoi, että suurella todennäköisyydellä jutun aihe oli keksitty poikamaisen innostuksen vallassa itse Mikkelin klubilla. Mistä Iltasanomat muuten olisi tiennyt koko Mikkelin klubista mitään?

Kansliapäällikkö Reijo Luhtavaaran läksytin. Minulle selvisi, että hän on klubin aktiivinen jäsen kuten kaikki muutkin valtionhallinnon, puolustusvoimien ja kuntien korkeat miespuoliset virkamiehet Mikkelissä. Mielestäni oli tyhmää vahvistaa Mikkelin julkista kuvaa ja mainetta vanhanaikaisena ukkojen peräpiukulana.

Kerroin saamastani palautteesta. Myös klubin jäsen lääninasessori Pentti Palin kuunteli purkaustani melkein asennossa. Olisin toivonut, että arvoisat herra työtoverit olisivat kertoneet minulle etukäteen klubista ja naiseuteeni liittyneistä pohdinnoista. Vakuutin, etten todellakaan haluaisi olla jäsen missään miesjärjestössä. Ei klubin olisi tarvinnut moista asiaa pohtia. Mutta nyt munasitte itsenne.

Uhkasin Luhtavaaralle, etten vastavuoroisesti kutsu koskaan millekään vastaanotoilleni yhtään Mikkelin klubin miesjäsentä. En tule myöskään viemään omia vieraitani Mikk elin klubin tiloihin, vaikka klubi on suosittu tilausravintola ja historiallinen nähtävyys. Marsalkka Mannerheim ruokaili sodan aikana klubilla seurueineen päivittäin. Minun puolestani te klubin herrat saatte olla siellä aivan kaikessa rauhassa. En ole teitä tähänkään asti tarvinnut.

Itä-Suomen ensimmäiset maistraattipäivät

Itä-Suomen maistraattien väki kokoontui 6.11. ensimmäisen kerran Mikkeliin. Pidin tilaisuudessa puheenvuoron, jossa korostin jatkuvaa muutosta. Kihlakuntauudistuksen yhteydessä maistraatit synnytettiin vanhasta henkikirjoittajajärjestelmästä. Tulevaisuus näyttää nyt valoisalta. Ennakoin maistraattien tehtävien laajenevan. Maistraateista on mahdollisuus tulla paikallishallinnon yleishallintoviranomaisia. On tärkeää kehittää valtion paikallis- ja aluehallintoon toimiva palveluverkko, jossa työnjako on selkeä ja asiakasnäkökulma keskeinen.

Korostin, että seuraavat suuret valtionhallinnon muutokset olisi tehtävä keskushallinnossa, jonka jäykät rakenteet eivät enää vastaa tämän päivän tarpeita. Valtionhallinto on kokonaisuus ja sen jokainen osa on tärkeä. Paikallis- ja aluehallintoa on saneerattu, mutta valtion keskushallinnon henkilökuntamäärä on kasvanut eikä hallintoa ole uudistettu lainkaan. Ongelmat näkyvät ja tuntuvat. Ministeriöt tekevät päällekkäistä työtä, kiistelevät reviireistä eivätkä tunne toistensa painotuksia. Saman ministeriön eri osastotkin saattavat toimia toisistaan piittaamatta.

Valtionhallinnossa on tehtävä selkeä työnjako. Keskushallinto keskittyköön strategisiin tehtäviin. Keskushallinnosta on mahdollista siirtää töitä ja tehtäviä aluehallintoon. Ei ole järkevää hoitaa Helsingistä käsin operatiivisia tehtäviä. Tällä linjalla on jo nyt verohallinto ja kela. Valtion tulee tukea itse omalla selkeällä työnjaolla ja omien tehtäviensä alueellisella organisoinnilla koko maan kehitystä.

16.11.1997

Vantaan datsalla

Olen viettänyt viikonlopun yksin Vantaan kodissani. Eilen ja tänään olen käynyt kävelemässä Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla. Siellä iäisyyden tunne karkottaa kaikki kiireet. Oli kaunista. Haudat oli laitettu talvikuntoon ja monella haudalla paloi kynttilöitä. Tällä hautausmaalla on tapana viedä kynttilöitä haudoille ympäri vuoden. Minäkin vien Eken haudalle aina viiden vuorokauden öljykynttilät, kun olen käymässä Vantaalla. Eken kuolemasta on kulunut nyt 1,5 vuotta. Minun on häntä niin ikävä, ei enää tuskallinen, vaan kauniin sininen kuin keväinen kimppu sinivuokkoja. Suurin suru on poissa, mutta sininen ikävä jää ikuisesti.

Viime viikon aloitin kenraali Olli Nepposen kanssa Mikkelissä kutsunnoissa. Kiihtelysvaarasta tuli seurue tervehtimään maaherraa Mikkeliin ja samalla tutustumaan lääninhallituksen tiloihin. Lääninhallituksen yläkerta tosin on remontin alla, joten tutustuminen jäi pintapuoliseksi. Joudun muuttamaan yläkerrasta itsekin pölyn vuoksi väliaikaisesti kuukaudeksi pois. Elämä Mikkelissä tuntuu nyt kovin väliaikaiselta ja Vantaan koti ainoalta oikealta.

Kuopion koululaitos juhli 125-vuotisjuhlaansa tiistaina 11.11. ja olin tilaisuudessa puhumassa. Samalla reissulla tapasin piispa Ville Riekkisen ja tutustuin Savo-Karjalan tiepiiriin. Kuopiossa sää oli talvinen, luminen pakkassää ja tuuli oli navakka. Kun lensin illalla Vantaalle, sää oli kesäisen lämmin. Suomessa sää voi vaihdella eri paikkakunnilla todella paljon. Vaatetustarvetta on vaikea ennakoida, kun reissaa idästä etelään.

Työ kuljettaa eri paikkakunnille eri tilaisuuksiin. Tällä viikollakin on ollut tilaisuuksia viidellä paikkakunnalla. Helsingissä käyn lähes viikoittain työmatkoilla. Vantaan kotini on minulle tärkeä kiinnekohta. On hyvä tulla nyt tänne omaan kotiin Vantaalle Mikkelin remontin jaloista. Olen päättänyt pitää Vantaan taloni muuttamattomana.

Leikillisesti olen alkanut kutsua tätä Vantaan taloani datsaksi. Vien täältä Mikkeliin vain vaatteeni, muutamia pikkuesineitä ja pöytäliinoja. Ostan Mikkeliin uuden sängyn, matot, vuodevaatteet, valaisimet ja astiat, kun remontti saadaan ennen joulua valmiiksi. Moni to sin on neuvonut minua myymään Vantaan taloni. Ehdimme asua tässä yhdessä rakentamassamme talossa vasta vuodesta 1993, joten en missään tapauksessa raaski luopua tästä.

Suur-Savon maanpuolustusmitali

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi etenee kohti itsenäisyyspäivää. Ilahduin kovasti, kun Suur-Savon maanpuolustuksen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Lamberg kävi juhlallisesti luovuttamassa minulle ensimmäisen Suur-Savon maanpuolustusmitalin 14.11. Mikkelin työhuoneessani. Mitali on tehty itsenäisyyden 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja sen tuotto menee reserviläistyöhön. Itsenäisyyden juhlavuoden 90-vuotispäivänä on tarkoitus tehdä hopeinen ja 100-vuotisjuhlaksi vuonna 2017 kultainen mitali.

Sain mitali numero yhden.  Kaksi, kolme ja neljä luovutettiin Itäisen maanpuolustusalueen komentajalle Ilkka Ilmolalle, Mikkelin sotilasläänin komentajalle Olli Nepposelle ja Savon Prikaatin komentajalle Lauri Kiianlinnalle.

17.11.1997

Synkkyyttä pimeyden keskellä

Odotin tämän päivän lääninhallitusten yhteistyöryhmän kokoukselta paljon. Paikalla oli SM:n ja muiden yhteistyöministeriöiden edustajat sekä maaherrat. Tarkoitus oli keskustella lääninhallitusten tehtävistä ja resursseista, jotka ovat epätasapainossa. Resursseja on tehtäviin nähden liian vähän. Lääninhallitusten tulosohjaus on sikäli ongelmallinen, että rahat tulevat SM:stä ja tehtävät substanssiministeriöistä. Kokous lisäsi synkkiä ajatuksia, sillä SM kehotti vain säästämään ja substanssiministeriöt valittivat lääninhallitusten vähiä resursseja. Asiatasolle keskusteluissa ei ylletty.

Meillä Itä-Suomen lääninhallituksessa tilanne on sikäli hallinnassa, että pystymme toteuttaman säästövelvoitteemme. Olemme onnistuneet yhdistämään kolmen entisen pienen lääninhallituksen asiantuntijavoimat uudeksi entistä tehokkaammaksi kokonaisuudeksi. Myös meitä vaivaa kuitenkin resurssipula. Erityisesti suurimmat osastomme, STM:n tehtäviä tekevä sosiaali- ja terveysosasto ja OPM:n tehtäviä hoitava sivistysosasto tarvitsisivat lisää tekijöitä.

On kohtuutonta lisätä jatkuvasti tehtäviä sekä vaatia parantamaan valvontaa, ohjausta ja neuvontaa. Jo pelkkä muutos kuluttaa voimavaroja. Muutoksen hallintaan pitäisi olla mahdollisuus panostaa. Kun lisääntyvät työt painavat koko ajan päälle, ei henkilökunnalle jää yksinkertaisesti riittävästi aikaa muutoksen käsittelyyn.

Muutos on nähtävä pitkänä prosessina eikä vain muutamana sarjana luentoja. Muutoksen läpiviemiseen olisi pitänyt antaa aikaa ja lisäresursseja. Emme pysty nyt vaikuttamaan riittävästi omiin töihimme. Liikkumavara on olematon ja liian moni asia tulee ylhäältä annettuna. Luottamusmies Helvi Alhonsaari Joensuun toimistostamme on usein huolestuneena viestittänyt tilanteesta ja myös siitä, että työuupumus on lisääntymässä.

Pimeys tulee tähän aikaan vuodesta jo klo 16. Ei elämä ole pelkkää synkkyyttä pimeyden keskellä. Illalla näin hetken valoa, kun menin käymään ICL:ssä katsomassa, millaisia ovat tietotekniikan viimeisimmät tuotteet. Tekniikka kehittyy koko ajan vauhdilla. Asiakkaan on tiedettävä, mitä tahtoo ja miten aikoo uutta tekniikkaa omassa työssään hyödyntää. Ei markkinamiesten vika ole, jos asiakas ostaa tarpeetonta tekniikkaa. Muistelimme aikoja, kun ICL:n nykyiset asiantuntijat olivat rakentamassa Vantaan sisäisiä tietojärjestelmiä arjen työssään tietotekniikkaa tarvitsevan hallintohenkilökunnan kanssa. Asiakas tiesi, mitä tarvitsi, ja tuotteesta tuli hyvä.

18.11.1997

Virastopäällikköpäivät Marina Centerissä

Valtionhallinnossa järjestetään säännöllisesti virastopäällikköpäivät. Esitelmöitsijät olivat tällä kertaa korkealta tasolta: tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ja hallintoministeri Jouni Backman. Presidentti puuttui puheessaan valtiosihteerikysymykseen. Hän korosti, että virkamiestaso ja poliittinen taso oli syytä pitää erillään ja kannatti vara- tai apulaisministerijärjestelmää. Olen tässä Ahtisaaren kanssa samaa mieltä. Kyse on uudesta poliittisesta järjestelmästä ja sen on syytä näkyä myös nimikkeessä.

Toimin taas vaihteeksi autonkuljettajana. Lupasin kuskata kansliapäällikkö Reijo Luhtavaaran ja Etelä-Savon TE-keskuksen johtajan Matti Kellokummun Mikkeliin. Matkalla oli melkein kolme tuntia aikaa vaihtaa kuulumisia. Työministeriö ja Kauppa- ja teollisuusministeriö kehittävät TE-keskuksia yhdessä määrätietosesti. Kaikkia koskee sama muutosprosessikoulutus ja tulostavoitteiden kehittäminen. Myös tunnusluvut ja tuottavuuden mittarit ovat yhteisesti tarkasteltavina. Tulosohjausta ja raportointia uudistetaan.

Vaikuttaa siltä, että TE-keskuksia ohjaavat ja niillä töitään teettävät ministeriöt tietävät, mitä TE-keskuksilta haluavat. Jokaisella muutoksella tulee olla selkeä tavoite. Valitettavasti lääninhallituksia ohjaavilla seitsemällä ministeriöllä ei tuota yhteistä tavoitetta ole eikä myöskään yhteistä näkemystä tulosohjauksesta ja sen kehittämisestä. Jokainen hoitaa lääninhallituksen osastojen kanssa vain oman siivunsa. Vain lääninhallituksissa tiedämme tehtäväkokonaisuutemme ja pyrimme tekemään yhteistyötä.

Illan päätteeksi olen tehnyt vielä yötöitä Mikkelissä. Oli luettava sähköposti ja vastattava. Myös paperipostia oli työpöydällä melkoinen pino. Se oli käytävä läpi. Kaikki rutiinityöt on tehtävä vielä pois, etteivät suotta jää seisomaan työpöydälleni.  Aamulla menen avaamaan maanpuolustuskurssit, tutustun kenraali Ilkka Ilmolan opastuksella puolustusvoimien tiloihin ja vihin vanhusten palvelutalon. Osallistun illalla Mikkelissä ystäväkuntien edustajien tapaamiseen, jossa entinen työtoverini Pentti Turunen esitelmöi Sveitsistä. Huomenna illalla ennen puoltayötä olen taas Vantaalla. Olen luvannut kuljettaa Pentti Turusen Tikkurilaan samaa matkaa.

20.11.1997

Itä-Suomi pilottina kestävässä kehityksessä 

Kuntatalolla oli tänään kestävän kehityksen paikallisjaoston kokous. Helsinki ja Tampere esittelivät omat ohjelmansa. Molemmat kaupungit ovat tehneet kestävän kehityksen hyväksi mallikelpoista työtä. Tämän jaoston puheenjohtajana olen koko ajan ajanut sitä linjaa, että tutustumme konkreettisiin ohjelmiin ja niiden toteutukseen. Samalla saamme erinomaisia arjen esimerkkejä, miten kestävää kehitystä voidaan käytännössä toteuttaa. Olemme hylänneet perinteiset paperinmakuiset kokonaisselvitykset.

Itä-Suomesta tulee nyt kestävän kehityksen pilottialue, sillä sosiaali- ja terveysosastomme ryhtyy organisoimaan prosessia, jonka tuloksena ympäristöterveyden ohjelmat tulee ajanmukaistettua Itä-Suomen kunnissa. Olen erittäin iloinen, että voimme lääninhallituksena olla mukana tässä työssä. Itä-Suomessa puhdas luonto ja korkealaatuiset elintarvikkeet ovat vahvuuksia, jotka ovat myös markkinointivaltteja. Mikkelin ekoläänin perintöä on syytä vaalia.

Kävin OM:ssä tulosneuvotteluissa. Miten ulosoton organisaatio tulee kehittymään, ei ole lainkaan selvää. Tehtävät voidaan niin haluttaessa keskittää lääninhallituksiin tai sitten perustaa uusia organisaatioita. Ei minulle selvinnyt, mikä ministeriön tahtotila tässä asiassa on. Painotin kuitenkin sitä, että teemme meille OM:stä annetut tehtävät parhaalla mahdollisella tavalla. Oikeushallinto-osastomme on pieni, mutta osaava ja asiantunteva.

Illan päätteeksi piipahdin Helsingissä Unifemin tilaisuudessa Helvi Sipilän kunniaksi. Entiset työtoverit Elisabeth Rehn ja Riitta Uosukainen olivat paikalla ja melkoinen osa muistakin suomalaista naisvaikuttajista. Tapasin myös rouva Anja Toivasen, johon olen tutustunut Vantaan kaupunginjohtajana, onhan Onnisen pääkonttori Vantaalla. Keskustelin Anjan kanssa pitkään. Anja oli kovin kiinnostunut, miten viihdyn Mikkelissä. Reippaaseen tyyliinsä hän kommentoi Mikkelin miehiä. Kyllä Mikkelin klubin miehet näissä naispiireissä edelleen hyvin säälittävinä muistettiin Iltasanomien jutun perusteella.

27.11.1997

Aloitin keskustelut henkilökunnan kanssa 

Viime viikonloppu oli vaihteeksi täynnä tilaisuuksia Mikkelissä. Perjantaina oli yrittäjien juhla ja lauantaina liike- ja virkanaisten juhla, jossa puhui vuoden nainen Mirja Pyy kkö. Minulle on ollut tulossa flunssa koko viikon. Eilen ääni muuttui pihiseväksi bassoksi. Oli pakko peruuttaa tapaamisia. Olen muuttanut Mikkelin kodistani remontin tieltä Nuijamiehenkadulle evakkoon. Tähän flunssaan remontin pöly on taatusti yksi syypää. Olisi pitänyt muuttaa pois jo viikkoja aikaisemmin.

Lääninhallitukselle katsotaan perinteisesti kuuluvan kaikenlaisia tehtäviä. Savo täyttää 1 000 vuotta. Eräät puuhamiehet olivat sitä mieltä, että näitä juhlia olisi pitänyt ryhtyä suunnittelemaan lääninhallituksessa. Minusta tehtävä ei kuulunut läänille. Savolaisuus on identiteetin vaalimista ja edunvalvontaa. Kutsuin Etelä-Savon ja Pohjois-Savon liittojen edustajat koolle. Eilen liitot päättivät yhdessä ryhtyä juhlien järjestäjiksi. Tämä pieni esimerkki on osoitus siitä, että maakuntaliittojen edusvalvonta ja rooli identiteetin luojana on vielä hakusessa. Monet myös epäilivät, pystyykö Etelä-Savo ja Pohjois-Savo edes tällaisissa asioissa tekemään yhteistyötä.

Tänään aloitin henkilökunnan kanssa keskustelut Mikkelissä. Tapaan siis kaikki henkilökuntamme edustajat kahden kesken. Olen korostanut, että keskustelut ovat luottamuksellisia ja vapaaehtoisia. Niissä jokainen saa ottaa esille ne asiat, mistä itse haluaa keskustella. Minun tavoitteeni on näiden keskustelujen avulla saada itselleni käsitys henkilökunnan näkemyksistä ja toiveista. Samalla haluan tutustua kaikkiin uusiin työtovereihini ja madaltaa organisaatiomme henkisiä kynnyksiä. Olen laskenut saavani tämän keskustelukierroksen loppuun kevääseen mennessä.

Tänään alkoi palomiesten lakko. Miten se vaikuttaa?  Pystytäänkö turvallisuus takaamaan? Näitä asioita olemme miettineet pelastusosaston asiantuntijoiden kanssa. Turvallisuus on kansalaisten näkökulmasta yksi tärkeimmistä asioista. Pelastus- ja poliisitoimi ovat lääninhallituksissa luontevat yhteistyökumppanit. Yksi poliisitoimen tärkeä nimitys ratkeaa huomenna, kun teen päätöksen Joensuun kihlakunnan poliisipäälliköstä. Olli Soinneen esityksen mukaisesti nimitän tehtävään Kai Markkulan.

30.11.1997

Pikkujoulutunnelmissa Kuopiossa ja Mikkelissä

Tänään on 1.adventtisunnuntai. Olen ollut aamulla laulamassa Hosiannaa Mikkelin kauniissa Tuomiokirkossa kirkon 100-vuotisjuhlassa, jossa puheenvuoroni oli vastauksia pastori Esa-Matti Peuran esittämiin kysymyksiin. Korostin suvaitsevuuden ja lähimmäisenrakkauden kuuluvan olennaisesti kristinuskon sanomaan. Mikkelissä ja Joensuussa rasismista on keskusteltu koko syksyn. Itse uskon, että tämänkokoisissa kaupungeissa ongelmat on mahdollista saada hallintaan yhteisvoimin. Siihen työhön tarvitaan kaikkia, niin julkista hallintoa, kirkkoa, vanhempia kuin kaikkia kansalaisjärjestöjäkin.

Mikkelin hiippakunnan piispa Voitto Huotarin järjestämälle vastaanotolle osallistuin juhlajumalanpalveluksen jälkeen. Voitto ja Irene Huotari ovat lämpimiä ihmisiä. Heidän lisäkseen olen tutustunut tuomiorovasti Simo S. Saloon ja rouva Hilkkaan, jotka uusina tuttavina tuntuvat kuin vanhoilta hyviltä ystäviltä. Simo puhuu lapsuudestani kotoista Tampereen murretta, jota täällä Etelä-Savossa harva taitaa. Ehkä juuri siksi tuntuu, kuin olisin tuntenut Salot koko ikäni.

Adventtini jatkui Mikkelin työväenyhdistyksen järjestämissä itsenäisyyspäiväjuhlissa Mikkelin perinteisessä ”Töpärissä”, työväentalossa. Yhdistyksen puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Viitamies, Kimmo Aholainen ja Maija-Liisa Paananen ottivat minut lämpimästi vastaan. Puheenvuorossani korostin tämän alueen mahdollisuuksia ja vahvuuksia. Osaaminen, puhdas luonto ja korkeatasoiset tuotteet ovat valttejamme. Etätyön ja matkailun mahdollisuudet on hyödynnettävä.
Tuntui hienolta aloittaa itsenäisyyden 80-vuotisjuhlinta Mikkelin työväentalosta. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja iloinen.

Tämän vuoden adventti tulee juhlittua monin menoin. Eilen pikkujouluaattona olin Kuopiossa heti aamusta joulutorin avajaisissa. Oli upean talvinen sää. Suuria, valkoisia lumihiutaleita leijui maahan hiljalleen, kun oikea Joulupukki ja oikea Pakkasukko saapuivat lavalle avaamaan kan ssani Kuopion joulua. Maisema oli kuin vanhasta postikortista ja tunnelma harras.

Joulupukki ja Pakkasukko tuntuivat olevan vanhoja kavereita ja hyviä kollegoja. He kertoivat avajaisyleisölle viihtyvänsä Kuopiossa erinomaisesti ja viettävänsä täällä yhdessä juhla-aikaa joulun ja uuden vuoden seutuvilla pitkiäkin rupeamia. Tämä oli erityisen iloinen viesti avajaisjuhlien pienimmille, jotka silmät suurina tuijottivat kahta komeaa ja maailman odotetuinta miestä.

Kaupunginjohtaja Kauko Heuru vaimonsa kanssa tarjosi avajaisten kunniaksi Puijon tornissa lounaan. Paikalla oli myös Kuopion Matkailupalvelun ideoita pulppuava toimitusjohtaja Heikki Kähärä. Kuopiosta on tarkoitus kehittää Winter City sekä Joulupukin ja Pakkasukon kaupunki. Venäläiset turistit ovat jo nyt löytäneet seudun ja markkinointia on tarkoitus tehostaa.

Idea on erittäin hyvä, kehuin. Kuopio ja Puijo ovat loistavia kohteita myös talvella ja lähistöllä on Nilsiän kasvava Tahkon alue. Turistit hakevat elämyksiä ja puhdasta luontoa. Kuopion korkeudella on yleensä oikea talvi. Yhdessä ihailimme Puijon tornista lumipeitteeseen kääriytynyttä Kuopion kaupunkia ja Kallavettä saarineen ja selkineen. Kohta Kallan jäällä luistellaan ja hiihdellään. Ne ovat kaikenikäisten kuopiolaisten talviharrastuksia.

2.12.1997

Tyhjenevätkö Itä-Suomen keskuksetkin?

Itä-Suomen kolmen maakunnan väestömenetykset ovat puhuttaneet viime päivinä. Kolmena perättäisenä vuonna on väki vähentynyt. Kuolleisuus on ylittänyt syntyvyyden. Pohjois-Savossa vain Kuopion seutu on vetänyt väkeä. Pohjois-Karjalassa vain Joensuu kasvoi. Yliopistokaupunkeina Kuopio ja Joensuu saavat opiskelijoita uusiksi asukkaikseen, kun opiskelijat muuttavat kirjansa opiskelukaupunkeihin. Mutta virta vie nyt voimakkaasti etelän kasvukeskuksiin ja Ouluun. Laman hellitettyä uudet työpaikat ovat syntyneet Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun seuduille. Savon Sanomat kyseli äskettäin, mitä pitäisi tehdä.

Pohjois-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Jorma Huuhtanen korosti, että nuoriin oli vedottava henkisesti. Liitossa oli valmisteltu maakuntasuunnitelma, jonka mukaan työpaikkojen luominen on ykkösasia. Myös Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja Pekka Selenius korosti nuorten työpaikkojen tärkeyttä sekä tutkimusta ja tuotekehittelyä. Pohjois-Karjalan liiton suunnittelujohtaja Risto Poutiainen piti tavoitteena saada Pohjois-Karjalaan vuoteen 2001 mennessä 6 000 uutta työpaikkaa muovi-, metalli-, metsä- ja elintarvikealoilla.

Tietysti myös minä painotin elinkeinopolitiikkaa ja työpaikkoja. Totesin, että maakuntaohjelmat olivat hyviä, mutta pelkillä ohjelmilla ei työpaikkoja synny. Tarvitaan yhteistyötä ja päätöksiä ja yhteiset tavoitteet.  Kaikille hyville hankkeille on mahdollista saada rahoitusta. Pulaa on enemmänkin toteuttamiskelpoisista ideoista kuin rahasta. Itä-Suomen läänissä on kolme maakuntaa ja niiden yhteinen väkimäärä on vain 600 000. Alue on harvaan asuttu, mikä korostaa yhteistyön välttämättömyyttä.

Useat seudut kilpailevat turhaan keskenään. Oulun seutua ei täällä Itä-Suomessa saa käyttää esimerkkinä, siitä minulle on jo pari kertaa ystävällisesti huomautettu. Rohkenin kuitenkin todeta, että Oulun seudun kokemukset osoittavat, miten vahvasta tahdosta ja yhteistyöstä voi syntyä tuloksia. Kuopion ja Joensuun yliopistojen, Mikkelissä olevien korkeakouluyksiköiden ja ammattikorkeakoulujen ympärillä on jo nyt hyvät yhteistyöverkot. Näiden vahvistaminen edelleen on tärkeää, kun tavoitellaan uutta kehitystä ja uusia työpaikkoja.

Teollisuudessa, maataloudessa ja matkailussa on meneillään erittäin innovatiivisia hankkeita, joista syntyy uusia työpaikkoja. Kaikki oikea kehittäminen lähtee omista vahvuuksista ja osaamisesta. Itä-Suomeen on saatava myös korkeatasoisia tietoyhteiskunnan työpaikkoja. Muuten koulutetut nuoret joutuvat lähtemään työn perässä muualle.

Olin eilen 1.12.1997 Jäppilässä Varkauden seudun kuntien talousaluepäivillä. Paikalla olivat kuntajohtajat Jussi Hoskonen Heinävedeltä, Matti Reijonen Varkaudesta, Paavo Rinnemaa Joroisista, Jussi Huttunen Leppävirralta, Antti Kokkonen Kangaslammilta, Tenho Tiili Jäppilästä ja Rantasalmen yritysasiamies Risto Hiltunen. Osa kunnista kuuluu Etelä-Savon maakuntaan, osa Pohjois-Savoon. Talousalueet eivät aina ymmärrä noudattaa maakuntarajoja, joten maakuntien yhteistyötä tarvitaan.

Korostin Jäppilän tilaisuudessa maakuntasuunnitelmia ja ohjelmia. Niissä linjatut elinkeinopoliittiset tavoitteet on yhteisesti sovittu. Lisäksi tietysti jokaisella kunnalla on omat tavoitteensa, mutta maakunnat kuntien omina organisaatioina ovat voimien kokoamisesta ja yhteisten tavoitteiden edistämisestä vastuussa.

 Illalla Mikkelissä vieraanani oli naisia Mikkelin poliittisista johtoelimistä ja virkakunnasta. Samoja asioita pohdimme. Nämä asiat askarruttavat kaikkia päättäjiä ja virkamiehiä täällä Itä-Suomessa paikkakunnasta riippumatta.

Savon korkean teknologian säätiö, kirkkomuseo ja Kuopion yliopisto

Savossa toimii Savon korkean teknologian säätiö, jonka valtuuskunnan puheenjohtajana sääntöjen perusteella toimii maaherra. Olin 2.12.1997 ensimmäistä kertaa jakamassa Kuopiossa lääninhallituksen juhlasalissa apurahoja. Säätiön asiamiehenä toimii professori Osmo Hänninen. Naiskeksijät saivat apurahoista tällä kertaa puolet. Yli 170 000 markan apurahojen yhteissumman jakoi 17 hanketta.

Suurimman apurahan, 20 000 markkaa, sai fil.lis. Satu Åkerman Kuopiosta hankkeeseen Modifoitujen membraanien käyttö lääkeaineiden erottelussa. Elimistössä oleva säiliö voisi annostella esimerkiksi sokeritautipotilaan insuliininsaannin sen mukaan, miten verensokeri vaihtelee. Pistoksia ei silloin tarvittaisi. Muitakin mielenkiintoisia palkittuja hankkeita oli, kuten uusien tyrnilajikkeiden valinta kaupalliseen tuotantoon, älykäs jätteen lajittelulinja ja pk-yritysten sähköinen tiedonvälityshanke.

Tutustuin samalla Kuopion reissulla mahtavaan ortodoksiseen kirkkomuseoon sekä arkkipiispa Johanneksen residenssiin. Lounasti arkkipiispan ja kaupunginjohtaja Kauko Heurun kanssa. Lisäksi vierailin professori Juhani Jänteen opastamana Kuopion yliopistossa ja sain perinpohjaisen informaation kansainvälisestikin huipputasoisesta tutkimuksesta. Kuopion yliopisto on kehittymässä huimaa vauhtia, mikä on koko Itä-Suomen kannalta erittäin tärkeää.

3.12.1997

Tulosneuvottelut SM:n kanssa

Lähdin klo 7 aamulla Mikkelistä Helsinkiin. Tietoyhteiskunta-asioiden neuvottelukunnan kokous oli ensin ja sitten ylijohtaja Pekka Kilven johdolla SM.ssä tulosneuvottelut. Mitään erityisen innostavaa ei kummassakaan kokouksessa ollut. Neuvottelukunta linjaa hienoja asioita, mutta kun tietää, millaisia tietotekniset asiat arjen tasolla ovat valtionhallinnossa, ei jaksa tämän muutaman kuukauden kokemuksen jälkeen ylevistä tavoitteista enää suunnattomasti innostua.

Pekka Kilven viesti oli, ettei rahaa ole. Tämä viesti on tuttu. Me selviämme juuri ja juuri ja saavutamme tavoitteemme, mutta uuden organisaation kehittämiseen ei ole riittävästi aikaa eikä mitään ylimääräist ä tukea. Yritin ottaa puheeksi tehtävien kokonaisuuden ja sosiaali- ja terveystoimen sekä sivistystoimen tarpeet, mutta SM on kiinnostunut vain hallinnosta.

Lääninhallitusten kansainvälinen toiminta on SM:ssä erityisen syynin kohteena. Ylijohtaja Kilven allekirjoittamana on lähetetty syksyn aikana eri toimijoille kirjeitä, joissa on tähdennetty, etteivät lääninhallitukset hoida kansainvälisiä asioita. Kirjeissä on korostettu, että maakuntien liitot ovat nyt vastuussa kansainvälisestä yhteistyöstä. Maaherrojen näkyvä osallistuminen kansainväliseen toimintaan näyttää ärsyttävän monia. Maaherrat Eino Siuruainen ja Hannele Pokka ovat tehneet Pohjois-Suomessa kansainvälisissä asioissa näkyvää ja hyvää työtä. Nyt maaherroille näytetään SM:stä kaapin paikkaa.

Minulle tämä asia ei ole arvovaltakysymys eikä henkilökohtaisesti tärkeä, mutta sitä pidän välttämättömänä, että lähialueyhteistyö kehittyy koko ajan. Olen keskustellut asiasta maakuntajohtaja Tarja Cronbergin kanssa ja hän on vakuuttanut Pohjois-Karjalan liiton tekevän lähialueyhteistyössä parhaansa. Pohjois-Karjalan vastakumppani Interreg-hankkeissa on Karjalan tasavalta. Luotan Tarjan sanaan. Tarjalla on Karjalan tasavaltaan myös hyvät henkilökohtaiset suhteet. Suhteiden kehittäminen on merkittävää. Itä-Suomen läänillä on 300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Viidessä vuodessa rajanylitykset ovat henkilöliikenteessä kolminkertaistuneet.

Venäläiset ovat löytäneet Suomen korkeatasoiset palvelut hotelleissa, kylpylöissä, maaseudulla sekä hyvät ostosmahdollisuudet. Itä-Suomen vesistöt, kauniit maisemat ja hyvät palvelut ovat tulleet jo nyt venäläisten matkailijoiden keskuudessa suosituiksi. Itä-Suomi on Venäjän luontaista markkina-aluetta. Itä-Suomesta voi kehittyä Venäjän lähialueen yli kymmenen miljoonan asukkaan tavaran ja palvelujen toimittajana. Ulkomaiset sijoittajat ovat alueesta kiinnostuneita. Itä-Suomessa on osaamista ja henkilöitä, jotka ovat olleet pitkään kehittämässä lähialueyhteistyötä. Joensuun yliopisto sekä ammattikorkeakoulut suuntautuvat tiiviisti myös Pietarin alueella yhteistyöhön.

Itä-Suomen lääninhallituksella on edelleen entisten lääninhallitusten perintönä liikunta- ja nuorisotoimessa ja laajemminkin sivistystoimessa sekä sosiaali- ja terveystoimessa yhteistyötä Viroon, Karjalan tasavaltaan ja Venäjälle. Ei ole mitään mieltä katkaista näitä suhteita, joten osastot voivat mielestäni jatkaa työtään varsinkin, kun OPM ja STM pitävät tätä lähialueyhteistyötä tärkeänä ja tukevat osastoja. Myös minä kannustan henkisesti osastoja jatkamaan työtään, vaikka SM:n virkamiesjohto meiltä maaherroilta onkin virallisesti kansainväliset työt kieltänyt.

Huomenna tapaan hallintoministeri Jouni Backmanin ja lounastan Marjaana Valkosen kanssa. Keskustelen Jounin kanssa tietoyhteiskunta-asioista ja teknologian hyödyntämisestä hallinnossa. Aion kertoa ensimmäisten kuukausien kokemuksiamme, jotka kaikki eivät ole kovin rohkaisevia. Keskushallinto lähettää kaiken materiaalin vanhaan malliin postin kautta kirjekuoressa kauniisti monistettuna. Sähköpostin käyttö keskushallinnosta meille aluehallintoon on harvinaista. Keskushallinto edellyttää meidänkin lähettävän heille vain paperipostia. Tekniikka takkuilee luvattoman usein. Tekninen toimintavarmuus on edellytys, että saamme verkko-organisaatiomme käyttökelpoiseksi.

Yksi ministeri ei kesää tee, mutta Jouni on joka tapauksessa erittäin innostunut edistämään tietotekniikan käyttöä. Pikku hiljaa asiat etenevät, vaikka nyt tuntuu, että aivan liian tuskallisesti ja hitaasti. Otan Jounin kanssa puheeksi myös lääninhallitusten kehittämisen, mutta ministerillä on muutakin ajateltavaa kuin meidän huolemme. Kyllä meidän viiden Manner-Suomen maaherran on itse pystyttävä hoitamaan yhteisvoimin omat asiamme SM:n virkamiesjohdon kanssa ihan ilman ministerin apua.

8.12.1997

Läheltä piti

Kirjoitan tätä maanantai-iltana Mikkelissä ja ihmettelen, että olen vielä hengissä. Lähdin ajamaan Vantaalta Mikkeliin yöllä. Oli rauhallista ajaa. Muita autoja ei juur i näkynyt. Olin Queen of the high way. Klo 4 Lahdessa moottoritien päässä tie tuli yllättäen jäätävän liukkaaksi. En heti huomannut muutosta. Pelästyin, kun pyörät osuivat tiellä olleisiin jääpaakkuihin, jarrutin ja korjasin ohjausta liian nopeasti. Auto otti jäisellä tiellä sivuluisun, kääntyi nokka menosuuntaan ja pössähti perä edellä lumipenkkaan tien reunaan 30 sentin päähän lyhtypylväästä.

Olin hetken hiljaa ja siunasin itseni. Minulla oli mukana sankka joukko suojelusenkeleitä. Auto ei lähtenyt käyntiin. Menin ulos tutkimaan vaurioita. Autossa ei ollut rypyn ryppyä, sillä perä oli puskenut pehmeään lumipenkaan. Paikalle tullut aura-auto veti auton penkasta irti. Nuori mies pikkuautoineen pysähtyi ja tarjoutui myös auttamaan. Miehet miettivät, miten saada auto käyntiin. Soitin tiepalveluun, josta todettiin, että auto on hinattava Lahteen korjattavaksi. Ilmeisesti moottori oli törmäyksessä liikahtanut.

Aura-auto jatkoi matkaansa ja jäin kaksin nuoren tuntemattoman auttajani kanssa miettimään, voisiko vielä jotain yrittää. Kaivoin esiin kaapelit ja otimme autooni virtaa. Niin sitten kävi, että auto käynnistyi heti kuin kuolleista herännyt. Pääsin jatkamaan Mikkeliin matkaa. Matka oli melkoinen liukkaan ja vaarallisen kelin ajo-opetus. Sää muuttui todella kurjaksi. Satoi jäätävää tihkua. Oli pakko pysähtyä useita kertoja puhdistamaan tuulilasia ja sulkia.

Suomen 80-vuotisjuhlat

Eduskunta vietti perjantaina 5.12.1997 klo 14 itsenäisen Suomen 80-vuotisjuhlia kauniin arvokkaasti. Juhlavuoden teemoina ovat itsenäisyys iloisena asiana ja kehotus olla rohkeasti suomalainen. Veikko Sinisalon lausuma runokin korosti teemojen mukaisesti mielen valtaa mielivaltaa vastaan. Itsenäinen Suomi on nuori, valtion ikänä 80 vuotta on lyhyt aika. Oma äitini täyttää ensi kuussa 80 vuotta, on syntynyt 28.1.1918 samana päivänä, kun kansalaissota alkoi. Suomi ja äiti ovat kuin sisarukset.

Kun olin lähdössä eduskuntatalolta rautatieasemalle junalle, Venäjän suurlähettiläs tarjosi kohteliaasti kyytiä. Hän halusi ehdottomasti viedä minut rautatieasemalle eduskuntatalolta. Niin sitten saavuin rautatieaseman eteen komeasti mustalla autolla, jonka nokalla liehui Venäjän lippu. Tunsin hetkeksi oloni todella herraksi valtavan auton muhkealla penkillä himmennettyjen lasien takana. Tunne kesti tosin vain hetken, sillä ahtauduin muiden matkustajien tavoin täpötäyteen K-junaan, taistelin onnistuneesti istumapaikan ja keskityin odottamaan Koivukylän asemalle tuloa.

Suomen juhlapäivän kunniaksi päätin 6.12.1997 lähteä aamulla Pyhän Laurin kirkkoon jumalanpalvelukseen ja seuraamaan virallista seppeleenlaskua sankarihaudalle. Ulkona satoi vettä kaatamalla. Vuosi sitten olin laskemassa kaupunginjohtajana Vantaan seppeleen. Kirkko oli tietysti täynnä tuttuja ja ihmiset tulivat halaamaan. Ystävien ja entisten työtovereiden tapaaminen liikutti. Ehtoollisella minua alkoi itkettää.

Kaikki muistot kulkivat mielessä. Tyttäreni on päässyt tässä kirkossa ripille ja mieheni on siunattu haudan lepoon tämän alttarin edessä. Rukoilin voimaa jaksaa tästä eteenpäin. Iltapäivällä menin vielä Korson työväenyhdistyksen järjestämiin perinteisiin itsenäisyyspäiväjuhliin, joissa myös aina ennen itsenäisyyspäivänä kävin. Halasin kaikki ystävät. Näin sanoin vantaalaisille hetkeksi hyvästit. Vuosi sitten en vielä tiennyt, että vaihdan työpaikkaa ja paikkakuntaa. Ehkä vielä joskus palaan tänne takaisin. Elämä on suuri seikkailu.

Linnan juhlissa olen ollut 12 kertaa.  Olin vuonna 1995 linnan juhlissa yksin, kun Eke ei enää jaksanut lähteä mukaan. En ollut juhlissa silloin kuin tunnin, en edes syönyt enkä juonut mitään. Lähdin hyvin nopeasti kotiin. Olin huolissani Eken voinnista. Tunsin oloni iloisen juhlakansan keskellä täysin ulkopuoliseksi. Nytkin pelkäsin, etten löydä juttukavereita. Toisin kuitenkin kävi. Törmäsin ensimmäisten valssin tahtien kaikuessa YTV:n johtajaan, hyvään ystävääni ja entiseen työtoveriini Juha Sipilään. Kysyin Juhalta, missä Rauni-vaimo on. Juha vastasi poikamaisesti hymyillen, että Italiassa työmatkalla, maalaamassa.

Meillä oli koko illan hulvattoman hauskaa. Juha on loistava tanssija. Minulla ei ollut mitään valittamista. Minusta kuitenkin tuntui, että meitä tuijotettiin ja olin siitä hieman vaivautunut. Meitä myös kuvattiin ahkerasti. Moni näytti tekevän tiettyjä johtopäätöksiä. Se alkoi huolestuttaa minua.
Juha totesi, ettei kannata välittää. Tammikuussa ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä hän ja joukko tunnettuja miehiä tulevat julkisuuteen kertomalla eturauhassyövästään. He ovat myös perustaneet eturauhassyöpäjärjestön. Tämä miesten tauti on ollut tabu, mutta nyt on löytynyt joukko rohkeita, jotka haluavat nostaa asian esille.

Juhassa todettiin eturauhassyöpä muutamia vuosia sitten. Juha kertoi minulle syövästään hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän tiesi Eken sairastavan syöpää, joten kertominen oli helppoa. Myös Raunin kanssa ymmärsimme heti toisiamme. Olimme kaikki kohtalotovereita. Tämä kova elämänvaihe on yhdistänyt ja lähentänyt meitä ihmisinä.

Jatkoimme siis tanssimista koko illan linnassa ja vielä Kuntaliiton toimitusjohtajan Jussi-Pekka Alasen ja Leenan kanssa jatkoilla Kalastajatorpalla. Olimme kaikki varmoja, että Rauni maalaa upeita tauluja Italiassa ja että myös hän nauttii olostaan. Tanssi on loistavaa liikuntaa. Tämän itsenäisyyspäivän tanssi vastasi hyvinkin maratonia.

Lehdissä Juhasta ja minusta on ollut komeita kuvia. Yksi iltapäivälehti vihjaili, että maaherra tanssitti Sipilää ankarasti ja vaimo oli muka Italiassa työmatkalla. Moni asia ei kuitenkaan aina ole sitä, mitä luullaan. Ehkä tammikuussa luulot sitten lopullisesti karisevat.

14.12.1997

Pikkujoulujen aika 

Takana on työviikko Mikkelissä. Tosin keskiviikkona kävin myös Joensuussa ja perjantaina Helsingissä. Nyt vietän rauhallista sunnuntai-iltaa Vantaalla. Soittelen klassista musiikkia ja kirjoittelen. Huomenna on maaherrojen kokous Helsingissä.

Olen jatkanut kahdenkeskisiä keskusteluja henkilökunnan kanssa. Olen tullut jo nyt vakuuttuneeksi, että näin saan tärkeää tietoa siitä, millaiseksi työympäristö koetaan, miten muutoksiin suhtaudutaan ja millaisia parannuksia on tehtävä. Suuri osa henkilökunnasta on ollut pitkään lääninhallitusten palveluksessa. Heidän arvioitansa pidän erittäin arvokkaina. Moni kymmeniä vuosia talossa ollut on todennut, että on nyt elämänsä ensimmäisen kerran maaherran huoneessa ja kahden maaherran kanssa. Maaherran huoneen kynnys on ollut ylittämättömän korkea. Toivon sen nyt poistuvan kokonaan.

Itä-Suomen lääninhallitukseen syntyy uusia perinteitä. Tiedotuspäällikkö Pirkko Willbergin ehdotuksesta olemme päättäneet järjestää tiedotusvälineiden edustajille kaikilla kolmella toimintapaikkakunnallamme puurotilaisuuden pikkujoulutapaamisen merkeissä. Mikkelin tilaisuus pidettiin jo maanantaina 8.12. Joensuussa toimittajat olivat vieraanamme keskiviikkona 10.12. ja Kuopion tilaisuus on ensi keskiviikkona.

Mikkelissä tiedotusvälineiden edustajien tapaaminen sujui leppoisan tutustumisen merkeissä, mutta Joensuussa syntyi pientä sanailua. Eräät Karjalaisen toimittajat olivat sitä mieltä, etteivät halua enää haastatella lääninhallituksen virkamiehiä, koska eivät usko, että Mikkelissä ja Kuopiossa toimivat asiantuntijat osaavat hoitaa Pohjois-Karjalan asioita. Tiedämme heidän soittaneen lääninhallitukseen ja erityisesti kysyneen, missä vastaaja työskentelee. Jos vastaaja on ollut muualta kuin Joensuusta, toimittajat ovat antaneet ymmärtää, että he tuskin tuntevat asioita.

Itäsuomalainen yhteistyö ja kokemusten vaihto etenevät kuitenkin kiitettävästi. Mikkelissä vieraanani oli 9.12. Joensuun, Kuopion ja Mikkelin johtavia luottamushenkilöitä ja virkakuntaa. Maakuntien keskuskaupunkien yhteistyö on tärkeää ja uskon sen vahvistuvan.

Elämäni Mikkelissä alkaa vakiintua. Eilen lauantaina pääsin vihdoin muutamaan takaisin evakosta lääninhallituksen yläkertaan Mikkelin kotiini. Remontti alkaa olla valmis. Katselin kaupoista itselleni uutta sänkyä, mutta en vielä löytänyt mieleistäni. Kävin puhumassa Pieksämäellä Lucia-juhlassa illalla ja lähdin ajamaan Vantaalle klo 23. Nyt ajoin todella varovasti. Ulosajo oli minulle melkoinen opetus ja liukkaan kelin harjoitus.

Tänään olen käynyt Helsingissä Toivasten jouluglögeillä. Paikalla oli runsaasti tuttuja, mutta myös uusia tuttavuuksia. Professori Pekka Häyry tuli esittäytymään ja osoittautui vävyni Sepon isän Tapani Vainion oppilaaksi ja yhdeksi läheisimmistä työtovereista. Tapani Vainio oli nuori lupaava tutkija, mutta menehtyi 1960-luvulla auto-onnettomuudessa. Pekka Häyry kertoi valvoneensa ”Tapsun” kuolinvuoteella ja kokeneensa läheisen ystävän ja työtoverin poismenon erittäin raskaana. Kerroin, etten paljoa tiedä Tapani Vainiosta eikä vävynikään. Seppo oli isänsä kuollessa vasta 4-vuotias. Pekka Häyry lupasi lähettää minulle kopioita aineistosta, jota hän oli säilyttänyt muistona Tapanista kaikki nämä vuosikymmenet.

15.12.1997

Maaherrakokouksessa valitus resursseista jatkuu

Mitään uutta näissä maaherrojen ja SM:n yhteisissä kokouksissa ei ole. Maaherrat valittavat kuorossa rahojen ja voimavarojen vähyyttä, kansliapäällikkö Juhani Perttunen ja ylijohtaja Pekka Kilpi puolestaan säästämisen välttämättömyyttä. Emme ole päässeet mihinkään kehittämistä koskeviin keskusteluihin.

Otin esille tietotekniikan kehittämisen ja mahdollisuuksien hyödyntämisen. Meidän verkko-organisaatiomme työn edellytys on, että systeemit toimivat. SM:n tietohallintojohtaja Timo Piikkilä kokee kritiikin selvästi henkilökohtaisesti, mitä se suinkaan ei ole. Ei kukaan yksittäinen virkamies voi olla vastuussa järjestelmien toimimattomuudesta. Ei Piikkilälle voi vierittää yksin syytä siitä, ettei valtionhallinnossa osasta hyödyntää tietotekniikkaa ja että eri ministeriöt ovat rakentaneet erilaisia järjestelmiä, jotka eivät pelaa yhteen.

Valitettavasti minulla on sellainen tunne, ettei näillä puheilla ole välitöntä vaikutusta. Jokainen ministeriö kulkee omia teitään. Vaikka tietoyhteiskunta-asioita varten on korkean tason neuvottelukunta, jota ministeri Olli-Pekka Heinonen ja Jouni Backman johtavat, se neuvottelukunta ei pysty tekemään ministeriöissä ratkaisuja eikä linjaamaan kehittämistä. Jokainen ministeriö päättää itse omista asioistaan. Valtionhallinnossa näitä asioita ei kunnolla pysty koordinoimaan kukaan. Silti jaksan uskoa, että tällä jatkuvalla asian esille ottamisella on jotain vaikutusta tulevaisuuteen.

Näyttää siltä, etteivät muut maaherrat ole omassa työssään käyttäneet tietotekniikkaa samalla tavalla kuin minä viimeiset kahdeksan vuotta Vantaalla. Olemme rakentaneet organisaatiomme Itä-Suomessa sen varaan, että uusi tekniikka toimii ja kehittyy. Kun Vantaan kokemuksesta tiedän tietotekniikan mahdollisuudet ja kun nyt näen, ettei niitä valtionhallinnossa käytetä hyödyksi eikä kehitetä, kärsimättömyyteni ja kritiikkini tulee toivottavasti ymmärrettäväksi.

21.12.1997

Talvipäivänseisaus

On sunnuntai, Tuomaan päivä, vuoden lyhin päivä ja talvipäivänseisaus. Olen Mikkelissä ja mietin, miten kalustaisin yläkerran edustustilat. Tämä on mukavaa sunnuntaityötä. Nyt salien seinät on maalattu upean värisiksi. On helmenharmaita saleja, roosan värinen sali, sininen sali ja suurin sali on aurinkoisen keltainen. Ruokasali on maalattu lehmuksen vihreäksi. Yksikertaiset verhot on soinnutettu seinien sävyihin. Katot on maalattu valkoisiksi. Nyt minulla on röykkiö huonekaluja, tauluja ja mattoja, joille on löydettävä sopiva paikka. Olen kanniskellut tavaroita ympäriinsä. Tämä käy hyvästä kuntosalilla rehkimisestä.

Olen remontin tulokseen ja yleisilmeeseen tyytyväinen, vaikka moitin luovutustilaisuudessa muutamia yksityiskohtia ja liiankin kovasanaisesti. En hyväksynyt tiettyjä ratkaisuja. Vaadin esimerkiksi poistettavaksi seinään kiinnitettyä vieraskirjalle tarkoitetun pöydän, joka oli mielestäni tilaan sopimaton. Jälkeenpäin harmitti, olisihan sen voinut ottaa itsekin pois vähin äänin. Vasara ja meisselit pysyvät kyllä kädessä.

Viime keskiviikkona oli Mikkelissä henkilökunnan jouluhartaus. Jokaisessa entisessä läänis sämme on ollut omat jouluperineet. Joensuussa läänihallitus on järjestänyt koko virastotalon henkilökunnalle joulukahvit, kun metsäylioppilaat ovat tuoneet taloon kuusen. Myös Joensuussa on ollut hartaushetki, jonka ovat pitäneet luterilainen ja ortodoksinen seurakunta yhdessä. Joensuun tilaisuus järjestettiin perjantaina perinteisellä tavalla. Joulu on nyt toivotettu tervetulleeksi toimistoihimme ja kaikkien mieliin.

Keskiviikkona tapasin Mikkelissä ”vanhat toverit”. Yhtenä heidän puuhamiehistään on maaherra Uki Voutilainen, joka edelleen toimii vaimonsa Ainin kanssa Mikkelin järjestöelämässä erittäin aktiivisesti. Olin saanut aiheekseni ”Pystyvätkö savolaiset ja karjalaiset yhteistyöhön?”. Tätähän asiaa nyt sekä leikkimielisesti että tosissaan Itä-Suomessa mietitään. Uki Voutilainen on itse Pohjois-Karjalan poikia, aina iloinen ja suhtautuu asioihin myönteisesti. Hän jos kuka on hyvä esimerkki siitä, miten savolaisten kanssa tulee hyvin toimeen. Uki on erittäin arvostettu kaikissa yhteiskuntapiireissä.

Eilen piipahdin kenraali Olli Nepposen pikkujouluvastaanotolla Mikkelissä. Varmasti kaikki silmäätekevät mikkeliläiset olivat paikalla. Nämä kutsut ovat myös perinne, niin oletan. Itse en voi yksin Mikkeliä varten kutsuja järjestää, kun toimintakenttä on kolmen maakunnan alueella. Maaherrat pitivät ennen omaa hoviaan, mutta nyt aika on muuttunut. Maaherrojen uuden vuoden vastaanotot säilyvät, mutta muuhun seurusteluun ei varsinaisen työn lisäksi sitten aika riitäkään. Maaherrojen tehtävät ovat arkipäiväistyneet ja niin maaherratkin.

23.12.1997

Joululounas Katajanokalla

Lounastin tänään ylijohtaja Pekka Kilven kanssa Kanavarannassa. Joulurauha alkoi laskeutua mieliin. Keskusteluaiheet kulkivat silti työasioissa. Tunnen Pekan pitkältä ajalta, aina 1970-luvulta, kun tulin kansanedustajaksi. Pekkaa näytti erityisesti tähtäävän siihen, etteivät lääninhallitukset hoitaisi kansainvälisiä asioita. Puhuin puolestani tietotekniikan hyödyntämisestä ja kehittämisestä. Tuli melkein rukoiltua, että Pekka edesauttaisi asiaa SM:ssä. Aika erikoista on, että nämä asiat eivät ole valtionhallinnossa hoidossa.

28.12.1997

Joulumuistoja

Joulu on sitten taas ohi. Sitä odotetaan ja valmistellaan koko syksy, mutta joulunpyhät menevät hetkessä ohi. Lähdin aattoaamuna käymään ensin Eken haudalla. Hautausmaalla oli tungosta, parkkipaikkaa sai hakea. Monet olivat jo käyneet sytyttämässä kynttilät. Hautareissun jälkeen pakkasin auton ja lähdin hiljakseen ajamaan kohti Tamperetta. Olen viettänyt kaikki jouluni äidin luona ja varmasti vietän niin kauan, kun äiti elää.

Äiti alkaa jo syksyllä paistaa piirakoita ja leipoa kakkuja joulua varten. Kenenkään muun tekemät laatikot, rosollit ja salaatit eivät maistu yhtä joululta kuin äidin valmistamat. Kun pääsin Tampereelle, pöytä oli jo katettu ja äiti, Pekka-veli ja vaimonsa Kaija odottivat minua jouluruualle. Julistimme toisillemme kiireettömän joulurauhan. Ruuan jälkeen kävimme tervehtimässä veljen tyttären Katjan perhettä, haimme anopin kyytiin ja lähdimme perinteiselle hautakierrokselle.

Jouluaamuna lähdimme naisvoimin Kaija, Katja ja minä joulukirkkoon. Katja halusi tällä kertaa omaan rippikirkkoonsa, Aleksanterin kirkkoon. Olemme aina ennen käyneet joulukirkossa Tampereen tuomiokirkossa, joka on minun rippikirkkoni ja Pekan ja Kaijan vihkikirkko.
Näen lähisukuani nykyisin liian harvoin. Aika kulkee. Äiti täyttää kohta 80 vuotta. Anoppi on jo 80-vuotias ja puhuu kuolemastaan koko ajan. Äiti on elämäniloinen ja ajattelee asioista myönteisesti. Äiti sanoo usein, että hänen sielunsa käy edelleen rippikoulua. Sellaisen otteen elämään haluan myös itse säilyttää.

Tapaninpäivänä lähdin ajamaan Tampereelta Mikkeliin, jonne tyttäreni perhe ja Riitta-maami tulivat Espoosta. Minna, Seppo ja lapset olivat viettäneet joulua Maamin luona Espoossa. Tapasimme siis Mikkelissä ja jatkoimme yhdessä joulun viettoa. Eilen kaupat olivat auki ja pikkutytöt halusivat ehdottomasti ostoksille. Meno ja vilske täyttivät lääninhall ituksen suuren keittiön, jonka jaan valtion kanssa.

Tänään lapset jatkoivat autolla matkaa Ouluun ja Maami meni junalla Helsinkiin. Huomenna on maanantai ja työpäivä. Istun täällä Mikkelissä työpöytäni ääressä ja kirjoitan. On tyhjä tunne ja läheisiä ikävä. Tunnen itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi juuri nyt.

1.1.1998

Vuosi vaihtuu Mikkelin torilla

Uudenvuodenyö. Raketteja sujahtelee vielä taivaalle, mutta kovin räiske on laantunut. Tätä vuotta on eletty jo pari tuntia. Olen ollut ottamassa uutta vuotta vastaan Mikkelin kaupungintalon parvekkeella yhdessä kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran ja piispa Huotarin kanssa. Nyt olen soittanut uudenvuodentoivotukset kaikille sukulaisille ja voin rauhassa kirjoitella.

Torin ympärillä olevat rakennukset on juhlavalaistu. Olen huolestunut lääninhallituksen vanhoista sähkökynttilöistä, jotka asennetaan ikkunoille aina vain tätä juhlaa varten. Sähkökynttilöiden johdot ovat niin kuluneita, ettei mikään paloturvallisuusviranomainen niitä enää hyväksyisi. Virastomestari Juhani Rahikainen oli nytkin sytyttämässä kynttilät ja vahtimassa, että kaikki sujuu hyvin. Kai maaherra tästäkin on vastuussa, jos jotain tapahtuisi.

Olen pari viimeistä päivää yksin kalustanut kaikki illat ja yökaudet näitä yläkerran edustustiloja. Se on ollut erittäin mielenkiintoista työtä. Olen karsinut kaikki tyyliin sopimattomat huonekalut ja valaisimet pois. Ihmeellisellä tavalla esineet ovat loksahdelleet paikoilleen. Kädet ovat kipeät, kun olen nostellut ja kantanut raskaita tuoleja ja pöytiä. Taulutkin olen mielestäni saanut sijoitettua hyvin.  Eilen pyysin kansliapäällikkö Reijo Luhtavaaran, koulutuspäällikkö Ulla-Maija Suuniitun, tiedotuspäällikkö Pirkko Willbergin ja sihteerini Raija Hirvosen makutuomareiksi katsomaan, mitä olin saanut aikaan. Kaikki kehuivat kuorossa ja olin tyytyväinen.

Olin viikon alussa Joensuussa kaksi päivää ja kävin henkilöstökeskusteluja. Tapasin myös päätoimittaja Pekka Sitarin ja rehtori Paavo Pelkosen. Karjalan maan päätoimittajaa en erityisesti tunne, mutta hän oli mielestäni kirjoittanut lääninhallituksen asioista vääristellen. Puhuin hänelle puhelimessa suurin kirjaimin. Ei lääninhallitus ole mikään poliittinen sylkykuppi. Teemme vain työmme ja yritämme hoitaa ne parhaalla mahdollisella tavalla. Meidän vikamme ei ole, jos toimittaja ei tiedä, mitä me teemme.

Maailman menoa tulin miettineeksi erityisesti uuden vuoden vastaanottoon valmistautuessani ja ollessani Mikkelissä Moision sairaalassa joululounaalla. Potilaat tervehtivät tulijaa lämpimän ystävällisesti ja huomaavaisesti. Tutustuin sairaalan pieneen museoon ja mielisairaanhoidossa ennen käytettyihin välineisiin ja instrumentteihin. Tuli ajatelleeksi miten häilyvä raja on mielen terveyden ja sairauden välillä.

Lähden aamulla ajamaan Vantaalle. Käyn Vilhulla katsomassa muotokuvani maalaustyön edistymistä. Otan samalla Vantaan kodista Mikkeliin sopivia pikkuesineitä ja pieniä liinoja pöydille edustustiloihin. Maaherrat ovat täällä aina koristelleet näillä tarvikkeilla lääninhallituksen yleiset edustustilat. Perinteitä on vaalittava.

Lauantaina 3.1.1998 on ensimmäiset maaheran kutsuni Mikkelissä, vasta remontoidussa upeassa Engelin suunnittelemassa rakennuksessa. Päädyin järjestämään juhlat vuoden ensimmäisenä lauantaina, että mahdollisimman moni voisi osallistua pitkienkin matkojen takaa. Samalla jokainen voi rauhassa viettää uudenvuodenjuhlansa perheen ja tuttavien kanssa. Toivon, että mahdollisimman moni noudattaa kutsua ja tulee lauantaina Mikkeliin.

Takaisin | Tulosta sivu