Pirjo Ala-Kapee
PÄIVÄKIRJANI KERTOO 1996 - 2008

V MUUTOS ON NORMAALIA

Kymmenen vuotta sitten samat asiat ajankohtaisia 

20.9.2008

Moni kehittämisasia on etenemässä nyt myönteisesti

Olen kesälomalla lukenut päiväkirjojani syksyltä 1998 ja vuodelta 1999. Tuolloin elettiin lääninuudistuksen ensimmäisiä vuosia. Moni kehittämisasia oli iduillaan, mutta harva oli vielä edennyt ajatusta pidemmälle. Suurläänejä vierastettiin. Ne sotkivat monen perinteisiä ajatuskuvioita. Läänien tehtävät olivat muuttuneet, mutta mielikuva läänistä ja maaherrasta oli kuin menneestä maailmasta ja Runebergin tarinoista.

Monet kunnat pelkäsivät pakkoliitoksia. Demareiden uskottiin katalasti ajavan keskustalainen kuntakenttä kaupunkien syliin. Mikkelin seudulla tosin oltiin edelläkävijöitä ja suunniteltiin avoimesti yhteistyössä uutta Mikkeliä yhdistämällä maalaiskunta ja Anttola itse kaupunkiin. Tietotekniikan hyödyntämistä ei vielä ymmärretty. Sähköpostikin takkusi. Uusista työmenetelmistä, ministeriöiden yhteistyöstä sekä asiakkaista ja palvelujen laadusta puhuttiin, mutta harva tiesi, mitä niillä oikeasti tarkoitettiin.

Nyt kymmenen vuoden kuluttua monet kehittämisasiat ovat kypsyneet erittäin hyvin. Aluehallinnon uudistus ALKU etenee valmistelussa vauhdilla. ALKU tulee aivan oikein selkiyttämään valtion pirstaleista aluehallintoa kahdeksi kokonaisuudeksi ja vahvistamaan maakuntaliittojen vastuuta. Vuonna 2010 on tarkoitus siirtyä uusiin organisaatioihin.

Aluehallinnon uudistus on nyt suunnitellussa muodossa erinomainen ja kannatettava. Aluehallinto vahvistuu eikä hajoa eri ministeriöiden putkihallinnoksi, kuten vielä muutama vuosi sitten oli pelättävissä. ALKU lisää alueiden omia ja itsenäisiä toimintamahdollisuuksia, mikä on ainoa oikea suunta.

Myös hallinnon uusia ja entistä tehokkaampia työmenetelmiä selvitetään VM:ssä tarmokkaasti. Tietotekniikan hyödyntäminen ja verkkoasiointi on otettu agendalle. PARAS-hankkeen myötä on syntynyt ja syntyy edelleen uusia ja entistä vahvempia kuntakokonaisuuksia. Johtaminenkin on nyt koko valtionhallinnossa yhteisen koulutuksen painoalue.

Laatutyö on organisaatioiden normaalia arkea, arviointeineen ja palautteineen. Suoritteiden mittaaminen, tuottavuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat pohdittavana muutenkin kuin mekaanisen mittaamisen kannalta. Kaikessa ei enää uskota ulkopuolisiin konsultteihin ja markkinamiehiin, vaan omaa kokemusta ja tervettä järkeä pidetään arvossa.

Ja listaa voi jatkaa edelleen. Ministeriöiden yhteistyö ja tulosohjaus on vihdoin uskottavan kehittämisen kohteena, vaikka tulokset näemmekin vasta uuden aluehallinnon toiminnassa vuonna 2010.  Yhteispalvelu on hyväksytty viralliseksi toimintalinjaksi, jolla pyritään turvaamaan asukkaiden palvelut.

Henkilöstön hyvinvointiin kiinnitetään erityistä huomiota Kaiku-hankkeen avulla. Uusia raikkaita tuulia puhaltaa muutenkin. Alivaltiosihteeri Juhani Turunen on kieltänyt puhumasta alaisesta hallinnosta valtion aluehallinnon yhteydessä ja haluaa korostaa valtion keskushallinnon ja aluehallinnon yhteistyön merkitystä.

Alue- ja paikallishallinnon asioiden siirto Vanhasen II hallituksen ohjelman mukaisesti SM:stä VM:lle on ollut järkevä ratkaisu. Samoin koko hallinnon ja tietotekniikan kehittämisen keskittäminen VM:n yhteyteen on oikea linja. VM:llä on budjetin lisäksi nyt selkeä konsernivastuu koko valtionhallinnon ja myös kuntia koskevassa kehittämisessä. Olen itse kannattanut tätä linjaa jo pitkään, sillä ilman VM:n selkeää keskitettyä konsernivastuuta ja -suunnittelua koko valtionhallinto olisi ajelehtinut kehittämisen loputtomia meriä ilman kompassia ja päämäärää.

Kypsyin itse tähän VM:n konserniohjaukseen 2000-luvun alussa, kun alkoi näyttää siltä, että eri ministeriöt rakentelevat koko ajan omia putkiorganisaatioitaan eivätkä pysty oikein missään avoimeen yhteistyöhön keskenään. Kun on tehnyt lääninhallituksen johtajana työtä seitsemän ministeriön ohjeiden mukaan, ei voi olla havaitsematta ministeriöiden yhteistyön ongelmia. Samat ongelmat näkyvät hyvin myös kuntien johdossa, sillä kunnat joutuvat kansalaisten palvelujen järjestäjinä sovittamaan yhteen omassa työssään ministeriöiden ristiriitaiset ohjeet.

Dosentti Seppo Tiihosen vuonna 2006 ilmestynyt kirja ” Ministeriön johtaminen” kuvaa hyvin myös omia havaintojani niin kansanedustajana, ministerinä, kaupunginjohtajana kuin maaherranakin. Tiihosen kanssa olen täysin samaa mieltä, että valtion keskushallinto on uudistettava.

Valtion keskushallinnon uudistustyö edellyttää vahvaa poliittista näkemystä ja rautaista tahtoa vielä enemmän kuin nykyiset kunta- ja aluehallinnon uudistukset. Ministeriöt osallistuvat hallitusten ohjelmien valmisteluun varsin tiiviisti ja moni kehittämistavoite on syntynyt ministeriöiden asiantuntijoiden ansiosta. On kuitenkin perin inhimillistä ja ymmärrettävää, että itseä koskevat muutokset harvoin ovat kovin radikaaleja ja käänteentekeviä.  

SM:n ongelmana oli aina Ritva Viljasen kansliapäälliköksi tuloon vuoteen 2003 asti virkamiesjohtajuuden puute. Jokainen SM:n osasto eli omaa elämäänsä ja oli myös tottunut rakentamaan omia putkiaan ministeriön sisälle ja suoraan alue- ja paikallishallintoon. Ritva Viljanen ryhtyi johtamaan ministeriötä, mikä ei erityisesti ilahduttanut kaikkia itsenäiseen vapauteen tottuneita osastopäälliköitä.

Lääninhallitusten työn kannalta Viljanen on ollut erittäin hyvä yhteistyöjohtaja. Hän oli SM:n kansliapäälliköistä ensimmäinen, joka ymmärsi yhteistyön ja lääninhallitusten tehtävien merkityksen aluehallinnossa. Hän perehtyi myös aluehallinnon poikkihallinnollisiin kysymyksiin. Yhtenä tuloksena tästä on ollut lääninhallituksiin tukeutuva sisäinen turvallistyö, joka kattaa koko hallinnon kentän ministeriöistä kuntiin.

Allut ja ellut

Moni TE-keskuksen ja ympäristökeskuksen henkilökunnasta luuli kevääseen 2008 asti, että aluehallinnon uudistus koskisi vain lääninhallituksia. Tämä oli varsin ymmärrettävää, sillä maaherrojen virkojen ja lääninhallitusten lakkauttaminen oli hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen ansiosta keväästä 2007 lähtien aluehallinnon uudistamisen kestouutinen. Sitä pidettiin tiedotusvälineissä esillä suurena valtion aluehallinnon uudistuksena, vaikka lääninhallitukset ovat vain 15 prosenttia koko aluehallinnon henkilökunnasta.  Nokkelinkaan toimittaja ei sitä ensin näyttänyt huomanneen.

Ilmeisesti uutisoinnin taustalla on ollut yksinkertaisesti tiedon puute. Saattaa jopa olla niin, etteivät sen paremmin toimittajat kuin kansalaisetkaan kovin tarkasti tunne nimeltä muita valtionhallinnon organisaatioita kuin vuosisatoja toimineet lääninhallitukset. Muutenhan tiedotuksen sisältöjä ja sanomaa ei voi ymmärtää.

Keväällä 2008 vihdoin myös TE-keskuksille, ympäristökeskuksille, tiepiireille ja työsuojelupiireille alkoi valjeta, että valtion aluehallinnon uudistus koski myös niitä. Lääninhallituksissa henkilökunta oli tuolloin jo melko hyvin valmistautunut tulevaan uudistukseen. Tosin lääninhallituksissa oltiin tympääntyneitä jatkuviin yksipuolisesti lääninhallituksia koskeviin lakkautusuutisiin, vaikka kaikki muutkin organisaatiot tultaisiin ALKU-hankkeessa samalla tavalla lakkauttamaan. Lääninhallitusten henkilökunnasta kaikki tietysti tietävät, että valtaosa lääninhallitusten tehtävistä on lakisääteisiä ja että työntekijät tarvitaan uusissa organisaatioissa myös jatkossa näihin asiantuntijatehtäviin.

Myönteistä on ollut, että lääninhallituksissa henkilökunta on sitoutunut kehittämään uutta nykyistä parempaa aluehallintoa. Kahden uuden organisaation muodostamista ja uusia tehtäväkokonaisuuksia on pidetty hyvänä kehittämislinjana. Lääninhallituksen henkilöstön keskuudessa sai valmistelun eri vaiheissa laajaa kannatusta myös yhden aluehallintoviranomaisen malli, jossa koko valtion aluehallinto olisi yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä malli toteutunee 10 vuoden kuluttua. Tähän suuntaan kehityksen on ennakoitu kulkevan. Mikään uudistus ei ole se lopullinen, vaan muutos on jatkuvaa.

Muutostilanteissa on tärkeää, että viestintä toimii hyvin ja että koko henkilökunta voi olla itse muutoksentekijänä. Suurin osa lääninhallitusten nykyisistä tehtävistä siirtyy tuleviin alluihin. Millaiset allujen alueet tulevat olemaan, riippuu maakuntaliittojen päätöksistä. Millaisia omia yhteistyöalueita ne haluavat? Minusta tämäkin on oikea lähestymistapa. Ei valtionhallinnon tule määrätä maakuntien yhteistyötä. 

Itä-Suomen lääninhallituksen henkilökunta on tottunut työskentelemään verkostoissa tietotekniikkaa ja uusia työmenetelmiä käyttäen, joten uudet haasteet uusista alueista ollaan valmiit ottamaan vastaan. Omassa lausunnossaan Itä-Suomen lääninhallitus on pitänyt hyvänä Itä-Suomen Sotilasläänin kokoista allua, koska näin saataisiin lisää välttämätöntä alueellista voimaa ja samalla voitaisiin myös yhdenmukaistaa Itä-Suomen allun rajojen kanssa jo päätettyjen, nimittäin verottajan, tiepiirin, sotilasläänin ja kelan alueet.

Päätökset tulevasta tietysti askarruttavat koko henkilökuntaa. Mihin toimipaikat sijoittuvat, pitäisi ratkaista mahdollisimman pian. Siirtymäajan tulisi olla ainakin kolme vuotta, mieluiten viisi. Vuonna 1997 aluehallinnon uudistuksessa tehtiin suuri virhe, kun uudistuksen läpiviennille ei annettu aikaa. Toinen virhe oli, että jokainen lääninhallitus ryhtyi kehittämään omaa visiotaan, omia strategioita, henkilöstöpolitiikkaa ja menettelytapojaan. Viime vuodet onkin ollut pakko yhdenmukaistaa erilaisia käytäntöjä jo yksin henkilöstön tasavertaisuuden vuoksi. Tämä työ olisi pitänyt aloittaa viimeistään 10 vuotta sitten.

Itä-Suomen allusta tulee ainakin nykyisen läänin suuruinen

Olen erittäin iloinen siitä, että Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntaliitot ovat kuluneiden 10 vuoden aikana vahvistaneet yhteistyötään. Vuonna 1998 ei ollut lainkaan itsestään selvää, että maakuntaliitot olisivat olleet keskeisistä kysymyksistä samaa mieltä muutoin kuin juhlapuheiden tasolla. Moni kokous kului keskinäisessä kinastelussa ja kilpailussa.

Itä-Suomen allusta on nyt tulossa ainakin nykyisen läänin suuruinen. Tosiasia on, että Itä-Suomen lääninhallituksessa tehty työ ja yhteistyöhenki ovat hyvä pohja tulevan Itä-Suomen allun ja myös ellujen työlle. Olemme kymmenen vuotta työskennelleet omalta osaltamme Itä-Suomen kolmen maakunnan kehittämisen puolesta. Tasapuolisuus on ollut yksi keskeinen periaatteemme. On erittäin tärkeää, että maakuntaliittojen oma yhteistyö on tällä hetkellä määrätietoista ja yksituumaista. Itä-Suomen tulevaisuus riippuu yhteistyöstä ja vahvoista yhteistyöverkoista.

Nyt kukaan ei enää aseta tätä kolmen itäsuomalaisen maakunnan yhteistyötä kyseenalaiseksi. Vuonna 1998 tilanne oli toinen. Tiedotusvälineissä oli toistuvasti arveluja siitä, että Itä-Suomen lääni oli liian suuri ja ettei kolmen maakunnan organisaatio pysty hoitamaan tehtäviään. Läänille toivottiin nopeaa hajoamista. Monen mielessä kangastelivat entiset pienet läänit ja käpertyminen entisiin ympyröihin.

Tapahtuipa niinkin, että toimittajat soittelivat lääniin Pohjois-Karjalan asioissa ja paheksuivat kovasti, jos saivat vastauksen Kuopiossa tai Joensuussa työskentelevältä läänin asiantuntijavirkamieheltä. Maakuntalehdet tuntuivat läänin alkuaikoina vahtivan omia levikkialueitaan ja puolustavansa vain omaa maakuntaansa.

Kolmen maakunnan lääni ei ollut minkään maakunnan ikioma lääni. Ylimaakunnallinen yhteistyö ei ollut kovin muodikasta. Mustasukkaisesti vahdittiin vain omaa maakuntaa. Tuntui siltä, ettei kolmen maakunnan lääninhallitus aluksi meinannut millään sopia perinteisiin lehtien levikkirajoihin. Omaa olemassaolon oikeutusta moni kirkasti uuden organisaation arvostelulla ja työn vähättelyllä.

Nyt on vihdoin ymmärretty, ettei yksi maakunta pärjää yksin kovenevassa alueiden kilpailussa ja että Itä-Suomen kolmen maakunnan yhteistyöalue tarvitsisi vahvistusta Etelä-Karjalasta ja myös Kymenlaaksosta. Millaisia ratkaisuja syntyy, jää lähikuukausina nähtäväksi. Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen siitä, että Itä-Suomen lääninhallituksen yhteistyötä korostava toimintalinja tulee joka tapauksessa toteutumaan tulevissa ratkaisuissa.

Itä-Suomen lääninhallitus on omalta osaltaan tehnyt syksystä 1997 työtä kolmen maakunnan Itä-Suomen hyväksi. Työmme on ollut tärkeää. Yhteistyön myönteiset tulokset on luettava henkilökohtaiseksi saavutukseksi kaikille niille, jotka ovat toimineet tämän yhteistyön vahvistamiseksi. Uusien maakuntajohtajien, Jussi Huttusen ja Matti Viialaisen ansiosta maakuntien yhteistyö on noussut täysin uudelle tasolle.

Päiväkirjani kertoo 10 vuoden takaisista Itä-Suomen lääninhallituksen ensimmäisistä vuosista ja osoittaa, että samat asiat kuin nytkin liikkuivat ilmassa. Tuolloin suurläänejä arvosteltiin tuntematta läänien uusia tehtäviä. Maakuntaliitot eivät vielä olleet löytäneet omaa rooliaan ja yrittivät ajoittain hankkia itselleen kannuksia lääninhallintoakin arvostelemalla. Yleinen luulo oli, että lääninhallitukset olivat maakuntaliittojen kilpailijoita ja että niissä olisi paljon päällekkäistä työtä. Näin ei kuitenkaan ollut, mikä ALKU-hankkeen valmistelussa varsin nopeasti havaittiin. 

Uudet asiat ovat monesti pitkään ilmassa, ennen kuin ne kypsyvät päätöksiksi. Hyvä esimerkki on yhteispalvelu, jota organisoitiin esimerkiksi Vantaalle jo 1990-luvun alussa. Itä-Suomessa yhteispalvelu oli maaherraksi tullessani melkoisen eksoottinen asia.

Mutta eivät itäsuomalaiset aivan jälkijunassa ole kulkeneet, sillä yhteispalvelu on tulossa valtakunnalliseksi toimintalinjaksi vasta nyt, kun on kulunut 15 vuotta ensimmäisten yhteispalvelupisteiden perustamisesta. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen on nyt laatinut selvitysmiehenä esityksen, miten yhteispalvelu tulee organisoida kunnissa. Timo on erittäin kehityskelpoinen yksilö, sillä omalta kaupunginjohtajan ajaltani muistan, ettei Timo silloin ollut mitenkään fanaattisen innostunut koko yhteispalveluideasta.

Jos yhteispalveluun nyt liitetään määrätietoinen sähköisen asioinnin kehittäminen, kokonaisuudesta tulee toimiva. Enää ei ole kuitenkaan järkevää rakentaa pelkkiä fyysisiä palvelutiloja eikä kiinteitä toimistoja, sillä suuri osa asiakkaista haluaa palvelunsa vaivattomasti verkosta.

Turhautuminen uhkasi syksyllä 1998

Olin syksyllä 1998 erittäin kriittinen. Olin ollut vuoden uuden Itä-Suomen läänin maaherrana, kiertänyt kolmen maakuntani kaikki kunnat ja perehtynyt läänini arkeen. Olin turhautunut SM:n tapaan ohjata lääninhallituksia. Suhtauduin erittäin kärkevästi valtionhallinnossa vallitsevaan tietotekniseen tilaan ja tietotekniikan heikkoon hyödyntämiseen arjen työssä.

Itä-Suomen lääninhallitus oli varustettu alusta lähtien täysin uudenaikaisella tekniikalla videoneuvottelulaitteineen. Kansliapäällikkö Reijo Luhtavaara ja talouspäällikkö Jaakko Seppänen olivat nähneet todella paljon vaivaa uuden tekniikan saamiseksi. Heillä oli myös selvä näkemys, miten tekniikkaa olisi pitänyt hyödyntää. Uudelle suurläänille oli luvattu kaikki tuki soveltaa työssään viimeisintä tekniikkaa. Olisimme tietysti halunneet myös käyttää uutta tekniikkaa täysimääräisesti, mutta se ei onnistunut, koska ministeriöt elivät edelleen vanhakantaista kokous- ja paperinpyöritysaikaa.

Minusta tuntui, että olin joutunut Vantaan dynaamisesta kehittämisilmastosta hierarkioita ja muodollisuuksia vilisevässä keskushallintojohtoisessa valtionhallinnossa takaisin kivikaudelle. Me käytimme lääninhallituksessa omassa toiminnassamme uusinta tekniikkaa, mutta ministeriöiden kanssa tehtävässä yhteistyössä siitä ei ollut mitään hyötyä. Posti ministeriöihin kulki edestakaisin siististi kirjekuorissa.

Kaikki kehitys oli tuolloin valtionhallinnossa työn ja tuskan takana. Laatutyökin piti aloittaa lääninhallituksessamme melkein SM:ltä varkain, koska se oli keskushallinnossa melko uusi asia. Ministeriö halusi keksiä itse kaikki alaisen hallinnon ja erityisesti lääninhallitusten kehittämisprojektit. Ikävintä oli, että jotkut SM:n määräykset olivat ristiriidassa lääneissä jo aloitetun kehittämistyön kanssa. Syntyi myrskyjä vesilasissa ja arvovaltataisteluja. SM halusi näyttää uusille lääninhallituksille, missä valta oli, sillä ennen lääninuudistusta – näin minulle kerrottiin – maaherrat äksyilivät liikaa eivätkä totelleet SM:n kaikkia ohjeita.

Olin kaupunginjohtajana ollut virittelemässä Kuntaliitossa yhteispalvelua, kansalaisten osallisuushankkeita, tietotekniikan hyödyntämistä ja myös laatutyötä. Huvittavaa oli, että yhdessä yössä muutuin viholliseksi Kuntaliiton joidenkin virkailijoiden silmissä tultuani valtionhallintoon ja maaherraksi. Entinen hyvä yhteistyökumppanini Kuntaliitosta oli Salme Sundqvist. Hänen silmiinsä syttyi välittömästi epäluulon palo. Salme vastusti kaikkea, mitä läänit edustivat ja erityisesti kuntien valvontaa ja peruspalvelujen arviointia. Olin siirtynyt vihollisen leiriin.

Kuntaliitossa eli vahvana tuolloin käsitys, että kuntakentän pahin vihollinen on valtionhallinto. Kehittämisen kannalta on ollut valitettavaa, että Suomen kaltaisessa pienessä maassa on tuhlattu valtavasti voimavaroja näihin lapsellisiin reviiritaisteluihin. Aika on kulunut omissa projekteissa ja kokouksissa. Jokainen on halunnut keksiä ihan oman pyörän. Eskon puumerkki on ollut tärkeämpi kuin yhteistyön kautta syntyvät innovaatiot ja henkinen kapasiteetti.

Syksyllä 1998 huomasin, että tein kolmen miehen työt, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Minulla on ollut koko ajan ahkerat ja erinomaisen innovatiiviset ja ammattitaitoiset työtoverit, joiden kanssa on ollut ilo tehdä työtä. Jokainen heistä teki parhaansa, että uusi Itä-Suomen lääninhallitus pääsisi hyvin työnsä alkuun.  

Lääninhallituksessamme uutta verkko-organisaatiota oli sitouduttu kehittämään yhdessä. Tehtävä tuntui ajoittain äärettömän raskaalta, koska tiedotusvälineet ruokkivat koko ajan lääninhallituksia vähätteleviä näkemyksiä. Selkeää siirtymäaikaa uuteen organisaatioon ei keskushallinnosta annettu, mikä lisäsi väliaikaisuuden tuntua henkilökunnassa.

Tutustuin ensimmäisen vuoden aikana kaikkiin kuntiin, joiden johdosta valtaosan tunsin entisenä kaupunginjohtajana jo entuudestaan. Kutsuja eri tilaisuuksiin tuli runsaasti. Itä-Suomessa oli totuttu, että maaherra oli aina paikalla. Poissaoloa paheksuttiin ja pidettiin ylimielisyyden osoituksena.

Vuoden 1999 alussa annoin itselleni uuden vuoden lupauksen. Päätin hiljentää tahtia ja yrittää ottaa aikaa myös itselleni. Tuolloin en osannut aavistaa, että vuosisadan viimeinen vuosi tulisi olemaan monessa mielessä tärkeä käännekohta myös omassa henkilökohtaisessa elämässäni.

Itä-Suomen läänin toinen vuosi työllistää ja turhauttaa 

10.9.1998

Laila Hietamies Mannerheimin jalanjäljillä

Viikkoni alkoi mielenkiintoisesti. Olin maanantaina 7.9. SM:ssä Veturi-ryhmän kokouksessa. Olisipa näillä tietotekniikan soveltamisideoilla jo nyt mahdollisuus toteutua! Pirjo Myyry on aivan mahtava johtaja Lieksan kelasta. Hän on saanut kehittää ja kokeilla uutta tekniikkaa asiakkaan näkökulmasta. Kela on edelläkävijä ja haluaa tietoisesti soveltaa palveluissaan uutta tietotekniikkaa. Tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia ja kannustavia.

Miten näitä kelan periaatteita voisi soveltaa nyt muuallakin valtionhallinnossa? Vastaus on tietysti, ettei mitenkään toistaiseksi. Mikään ei etene, koska valtiolla keskushallinnossa ei kehittämisestä ole mitään yhtenäistä näkemyksiä. Valtion keskushallinto on auttamaton putkihallinto. Jokainen miettii vain omia asioitaan. Kokonaisuudesta ei pidä huolta kukaan.

Valitettavasti veturi-ryhmällämme ei ole riittävää voimaa virittää edes SM :ssä jonkinlaista yhteistyötä aikaan. SM:n omilla ratkaisuilla olisi todellista vaikutusta koko valtionhallintoon ja tietysti myös lääninhallituksiin. SM:ssä on kuitenkin vallalla henki, ettei mikään uudistus koske itse ministeriötä. Olen täysin turhautunut siihen, miten valtionhallinnon virkakunta väheksyy tietotekniikan mahdollisuuksia hallintoa tehostettaessa. Tunnen joutuneeni täällä valtionhallinnossa pimeään keskiaikaan.

Palasin omalla autolla maanantaina Mikkeliin mukanani hyvä ystäväni kirjailija Laila Hietamies. Laila tuli Mikkeliin arkistoihin tutkimaan Mannerheimin jalanjälkiä. Laila oli vieraanani kaksi päivää ja keskustelimme kaksi iltaa myöhään yöhön Mannerheimistä, historiasta, elämästä ja kuolemasta. Laila oli päivät Mikkelin arkistoissa sekä Päämajamuseossa ja minä omissa töissäni. Paransimme iltaisin myöhään yöhön maailmaa kotoisesti lääninhallituksen yläkerrassa keittiön pöydän päässä.

Laila on yhtä lämmin ja elämää sykkivä kuin hänen kirjansakin. Laila kertoi tekevänsä aina työtä ilon voimalla. Jokaiseen kirjaansa hän kokoaa ensin huolellisesti laajan lähdeaineiston. Sitten tarina alkaa elää. Henkilöt syntyvät ja saattavat muuttua juonen kehittyessä yllättävälläkin tavalla. Kun kuuntelin Lailaa, tulin vakuuttuneeksi hänen työn ilostaan. Sen aistii myös hänen romaaneissaan. Varmasti juuri siksi Lailalla on myös niin laaja ja uskollinen lukijakunta.

Keskiviikkoaamuna lähdimme yhdessä Mikkelistä Helsingin seudulle. Laila ryhtyi Tuusulan kodissaan tutkimaan arkistolöytöjään ja minä jatkoin Helsinkiin johtamaan Kestävän kehityksen paikallisen jaoston kokousta.

Pelastushelikopteri kastettiin Ilmariksi

Tänään 10.9. torstaina olen kastanut Itä-Suomen pelastushelikopteri Ilmarin juhlallisin menoin Varkaudessa. Olen myös tutustunut Kuopion Petosella Pelastusopiston harjoitusalueeseen. On syytä olla ylpeä kansainvälisestikin korkeasta tasosta, joka näkyy Pelastusopiston opetuksessa ja toimitiloissa. Kuopion Pelastusopisto on kansainvälisesti huippuluokkaa.

11.9.1998 

Eläkkeellä oleva diplomikauppias Kuopiosta opettaa diplomatiaa

Lennän parhaillaan päivän päätteeksi Kuopiosta Vantaalle. Aamulla olin yhdessä kaupunginjohtaja Kari Häkämiehen ja Pohjois-Savon TE-keskuksen johtaja Jaakko Kekonin kanssa avaamassa yhdessä Kuopion kalaryssäystä. Puhuimme kaikki kolme antaumuksella kalastuksen merkityksestä ja tapahtuman tärkeydestä. Kyllä tuli ryssäys avattua viimeisen päälle.

Heti avauksen jälkeen alkoi yllättäen raju rankkasade. Yleisömme hakeutui juosten suojaan katosten ja räystäiden alle. Me kolme jäimme hämmästyneinä seisomaan katetulle esiintymislavalle sateen vankeina. Näky oli aika hauska: kolme puhujaa eikä yhtään yleisöä.

Armoton rankkasade kesti kymmenisen minuuttia. Koko tapahtumapaikka ja kaikki kadut lainehtivat vettä. Hypimme vesilammikoiden yli kohti virka-autoani, jolla meidän oli yhdessä tarkoitus jatkaa matkaa työpaikoillemme kaupungintalolle, TE-keskukseen ja lääninhallitukseen. Tunnelma oli hilpeä. Kaikki hihkuivat yrittäessään loikkia vesiesteiden yli eteenpäin. Ilmeisesti vain Kuopion kaltaisessa huumorintajuisten ihmisten kaupungissa osataan laskea leikkiä kaikesta, jopa vettä lainehtivista kaduista ja lotisevista kengistä.

Kun ylitin viimeistä vesilätäkköä pitkällä loikalla, keskellä lätäkköä seisoi hyväntuulisesti hymyilevä, pieni, iäkäs herrasmies ja kysyi, mitä Vantaalle kuului. Vastasin, etten oikein tiedä, kun en ole enää siellä töissä. Mies valpastui ja totesi, että hänpä tietää, kun hänen tyttärensä asuu Vantaalla. Päivittelimme yhdessä, että tämäpä nyt oli mukava yhteensattuma. Uusi tuttavuuteni saatteli minut herrasmiehenä kohteliaasti virka-autolleni, jossa Kekoni ja Häkämies jo kärsimättöminä odottelivat.

Mies esittäytyi eläkkeellä olevaksi diplomikauppiaaksi, joka oli tehnyt Kuopiossa koko elämäntyönsä. Hän taputteli virka-auton kattoa ja avoinna olevaa takaovea todeten: "Oishan se mukavoo kerran elämässään piästä muaherran kyyvvissä kottiin." Hän kertoi asuvansa ihan matkamme varrella ja olettavansa, ettei hänen kotikyytinsä meidän matkaamme edes kohtuuttomasti pitkittäisi. Sanoin, että auto oli nyt aika täynnä, mutta takapenkille voisi lain mukaan vielä yhden ottaa. En päässyt lausetta loppuun, kun entinen diplomikauppias jo istui tyytyväisenä takapenkillä vieressäni, paukautti oven kiinni ja sanoi sukkelasti kuljettajallemme Tuulalle osoitteensa.

Saimme kaikki oppia, etteivät nämä Kuopion entiset diplomikauppiaat todellakaan aikaile eivätkä arkaile. Mies kertoi ensimmäisen sadan metrin ajomatkallamme elämäntarinansa. Myös vaimo oli entinen kauppias. Eläkkeellä olivat molemmat, terveitä ja nauttivat elämästään. Paljon oli nyt lähipiirissä ja tuttavilla sairautta ja surua. Viikonlopussa oli tiedossa läheisen ystävän hautajaiset. Elämä on kuitenkin aina myös täynnä hauskoja yllätyksiä, jos on myönteinen ote asioihin. Menestyvä ja osaava kauppias hän oli ollut, nauttinut työstään ja palvellut ilolla asiakkaitaan. Entinen asiakaskunta oli edelleen hyviä ystäviä.

Miestä alkoi harmittaa, ettei tästä maaherran kyydistä nyt tullut edes muistoksi valokuvaa. ”Oishan se mukavoo, jos sais muistoksi kuvia ja voisi tutuillekin näyttää.” Vaimo oli kotona ja siellä oli myös kamera, mutta miten saada tieto kotiin, että vaimo tulisi ulos kuvaamaan. Kysyin, voiko vaimolle soittaa. Mies vastasi, että voi tietysti, mutta kun ei ollut puhelinta mukana. No, annoin kännykkäni. Mies soitti ja asia selvisi sekunnissa. Vaimo olisi meitä vastassa kuvaamassa.

Ja vaimo oli vastassa ja ikuisti tämän maaherran kyydin. Kuvia otettiin maaherran virka-autosta ja entisestä diplomikauppiaasta halaamassa maaherraa. Hyvästelimme sydämellisesti. Toivottelin kaikkea hyvää vaimolle ja ihanalle diplomikauppiaalle, joka oli elämänmyönteisyytensä, huumorinsa ja mutkattomuutensa ansiosta varsinainen päivän pelastaja ja valonpilkku. Miehellä oli mahtava savon kielen sanavarasto ja laaja sydämen sivistys. Entinen kauppiaspariskunta jäi iloisesti vilkuttamaan kotiovelleen, kun jatkoimme matkaa.

Kaupunginjohtaja Häkämies istui etupenkillä nyrpeänä ja totesi, ettei hän itse kyllä olisi ottanut ketään kyytiin, koska hän ei ollut enää mikään poliitikko. Kekoni ja minä olimme räjähtää nauruun. Viimeksihän Häkämies meistä kolmesta oli poliitikkona toiminut. Kekonin kanssa olin samaa mieltä siitä, että Kuopion kaupunki ja myös kaupunginjohtaja tänä päivänä tarvitsisivat lisää rohkeaa yrittäjyyttä, avoimuutta, huumoria ja elämänmyönteisyyttä. Eläkkeellä oleva diplomikauppias oli mutkaton ja kursailematon vanhan kansan edustaja. Kyllä hänestä ainakin sen voisi oppia, että jatkuva turha tärkeily tappaa elämänilon ja kyvyn kohdata eteen tulevia arjen yllätyksiä.

14.9.1998 

Maaherrat Kirkkonummella

Maaherrat kokoontuivat SM:n virkamiesten ohjauksessa tänään maanantaina koko päivän. Länsi-Suomen maaherra Heikki Koski on hallinnon ammattilainen ja se näkyy myös kokouksissamme hyvin. Koski tuntee valtion- ja kunnallishallinnon, käyttää analyyttisiä asiantuntijapuheenvuoroja, mutta ei koskaan erityisesti rehentele osaamisellaan.

Valitettavasti maaherrakokouksemme ovat edelleen hyvin muodollisia, vaikka joukossamme olisi runsaasti kokemusta ja käyttökelpoista erityisosaamista. Ei meidän osaamistamme haluta hyödyntää. Koski on meistä monialaisin osaaja ja kokenein. Ministereinä meistä maaherroista ovat olleet kaikki Ahvenanmaan maaherraa ja Eino Siuruaista lukuun ottamatta. Meillä on Koskea ja Ahvenanmaan maaherraa lukuun ottamatta kansanedustajina kokemusta lainsäätäjinä. Koski, Pokka ja Siuruainen ovat väitelleitä tohtoreita. Itse olen tullut tähän nykyiseen tehtävään neljänneksi suurimmasta kaupungista, jossa hallinnon ja palvelujen kehittäminen on valtionhallintoa valovuosia edellä.

SM:n virkakunta on ottanut elämäntehtäväkseen armollisesti informoida meitä. Informaatiota voisi jakaa tietysti muutenkin kuin vanhanaikaisesti kokoontumalla koko päiväksi samaan paikkaan. Itse olen koko ajan toivonut, että voisimme yhdessä keskustellen tasavertaisesti luoda uutta kulttuuria valtion aluehallintoon. Turha toivo. Kysymys on vanhanaikaisesta vallasta. Aluehallinto on SM:n alaista hallintoa, painon ollessa sanalla alainen.

Meitä tulosohjaavat SM:n virkamiehet eivät halua laskeuta korkeuksistaan aluehallinnon ja lääninhallitusten tasolle. Me aluehallinnossa olemme kuin hallinnon pohjasakkaa, jolle ministeriö armollisesti valottaa joitakin asioita ja antaa samalla ymmärtää, että suurin viisaus on pesiytynyt keskushallintoon ja SM:n uumeniin. SM:n linjauksia ei sovi arvostella. Mitään uudistuksia ei aluehallinnosta kannata esittää, koska hyvät esitykset syntyvät vain ministeriössä. Taidan olla nyt melko turhautunut.

Yksi keino olisi koukata tuttujen ministereiden kautta ja yrittää panna kehittämiseen vauhtia. En kuitenkaan halua sitä tietä käyttää. Toivon, että virkakunnassa syntyy puutteiden oivaltamisesta oma kehittämistahto. Monet kunnat ovat omassa työssään huomattavasti valtionhallintoa edellä. Vantaata on nyt ikävä.

Henri Broms ja Vesa Paavola tarokkijohtamisesta

Kaivoin kirjahyllystäni esiin minulle paljon iloa tuottaneen, vuonna 1991 ilmestyneen Henri Bromsin ja Vesa Paavolan kirjan "Tarokkijohtaminen, organisaatioiden ikuinen käsikirja". Sain kirjan Hannele Koivuselta Vantaan hallinnonuudistusta toimeenpannessamme. Monet naurut olemme juuri tämän kirjan ansiosta Hannelen kanssa nauraneet. Broms ja Paavola valottavat kirjassaan johtamista ja hallintoa älykkäällä tavallaan kriittisesti ja myyttien valossa. Aina on hyvä välillä tuulettaa ajatuksiaan ja myös kyseenalaistaa ylhäältä annettuja totuuksia.

Strategian nimiin vannovat kaikki, Broms ja Paavola totesivat.  Militääriset metaforat ovat organisaatioissa tuttuja. Strategia ei ole sen kummempaa kuin oppi sodan voittamisesta. Nyt on hoivastrategiaa ja erilaista strategiaa joka lähtöön. Termit ovat hallinnossakin kovin sotaisia. Kohta varmasti puhutaan aggressiivisesta vanhuspolitiikastakin, Broms ja Paavola ennustivat vuonna 1991.

Broms ja Paavola kirjoittivat hallinnon rituaaleista ja seremonioista, joita organisaatioissa on. Jonkun hallintoelimen virallinen kokous saattaa olla muodoltaan pelkkä rituaali. Päätökset on ennalta sovittu ja kokouksen tehtävä on vain siunata ne virallisesti. Samalla kokous rituaalina vahvistaa ja tuo esille vallitsevia valtasuhteita.

Nämä meidän maaherrakokouksemme SM:n virkakunnan kanssa eivät ole missään mielessä ideoivia, vaan ne on tarkoitettu pelkiksi rituaaliksi vahvistamaan ja osoittamaan lääninhallitusten alamaissuhdetta, alisteisuutta ja SM:stä tulevaa korkeimman johdatusta. Olen turhautunut, sillä olen odottanut voivani vaikuttaa ja kehittää tässä tehtävässä valtion aluehallintoa. Olen pettynyt valtionhallinnon jähmeyteen, tietotekniikan surkeaan tasoon ja alamaisuutta edellyttävään organisaatiokulttuuriin. Tiedän olevani sietämätön, kun aina marisen näistä asioista ymmärtämättä pitää suutani kiltisti kiinni. En pysty yksinkertaisesti näissä työasioissa teeskentelemään ja sanon melko suoraan, mitä ajattelen.

Vantaa-Rastatt ja Anttola-Hauhala

Viikonloppuni on ollut rallia. Lauantaina olin Vantaan ja Rastattin piirikunnan ystävyysjuhlassa Königstedissä. Isännyyttä hoiti opetusministeri Antti Kalliomäki. Tapasin maaneuvos tohtori Werner Hudelmayerin pitkästä aikaa ja sain saksalaisilta ystäviltämme komean mitalin.

Sunnuntaina lähdin klo 6 ajamaan Vantaalta Anttolaan. Hauhalassa oli kyläjuhlat, jotka alkoivat jumalanpalveluksella. Sää oli lämmin, plusasteita 20. Ajoin illalla takaisin Vantaalle tämän päivän maaherrojen kokouksen vuoksi. Ralli jatkuu ja ajokokemus karttuu. Minulla on ollut ajokortti vasta runsaat kaksi vuotta.

22.9.1998

Joudun erottamaan Mikkelin poliisipäällikön

Olen tänään tiistaina erottanut Mikkelin poliisipäällikkö Aarno Kulosen tehtävästään. Mikkelin poliisilaitoksella on jo pitkään kuohunut. Kulosen tapa johtaa on herättänyt henkilökunnassa kovaa kritiikkiä. Olen pitkään saanut tietooni hälyttäviä viestejä poliisilaitoksen henkilökunnan pahoinvoinnista. Mikään ei ole muuttunut, vaikka lääninpoliisijohto on yrittänyt ojentaa Kulosta ja yrittänyt myös saada Kulosta siirtymään muihin tehtäviin. Hänen johtamistapansa on tylyn autoritaarinen, vaikka hän siviilissä yksityishenkilönä onkin hyvin hillitty ja miellyttävä keskustelukumppani.

Länsi-Savo paikallislehtenä on ollut asiasta tietysti kiinnostunut. Yleisönosastolla on ollut kirjoituksia puolesta ja vastaan. Olen harkinnut ratkaisuani pitkään ja perusteellisesti. Olisin tänään antanut Kuloselle vielä viikon miettimisaikaa, mutta Kulosen itse halusi minun tekevän päätökseni heti. Hän ei myöskään suostunut mihinkään erityisjärjestelyihin. Hän ei tuntenut johtajana itseään mitenkään syypääksi laitoksen erittäin huonoon työilmapiiriin.

Allekirjoitin erottamispäätökseni tänään klo 13 Kulosen läsnä ollessa Mikkelin työhuoneessani kahdenkeskisessä neuvottelussamme. Totesin, etten tehnyt päätöstä mielelläni, mutta olen nyt päätynyt erottamiseen pitkän harkinnan jälkeen. Lukuisista neuvotteluista ja huomautuksista huolimatta Kulosen johtamistyyli ei ole muuttunut. Minulle ei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin yrittää hänen erottamisellaan turvata Mikkelin poliisilaitoksen toimintakyky.

Kulonen tulee tietysti valittamaan päätöksestä. Valtion virkamiestä on liki mahdoton lopullisesti erottaa johtotehtävästä, vaikka hänen johtamistapansa aiheuttaisivat todistettavasti koko organisaatiossa suuria ongelmia. Mikkelin poliisilaitoksen tilanne on ajautunut vakavaan kriisiin, joten muutos on välttämätön. On pakko saada nyt aikaa tervehdyttää työilmapiiriä. Johtajan erottaminen on äärimmäinen keino, mutta käytettävissä olevat muut keinot ovat loppuneet. Jos Kulonen valituksen kautta tulee takaisin tehtäväänsä, hän varmasti myös itse oppii jotain tästä kovasta prosessista ja muuttaa johtamistaan enemmän ennakoitavaksi ja  vähemmän autoritaariseksi.

Suomen halki sukulointia

Olen tutustunut Joensuussa Abloyn ja Skilan tehtaisiin, tavannut ammattiyhdistysväkeä, avannut maanpuolustuskurssit ja johtanut johtoryhmämme videokokouksen. Perjantaina 18. päivä ajoin Vantaalta Tampereelle, otin äidin ja anopin kyytiin ja ajoin mummojen kanssa halki Suomen Ouluun katsomaan Justuksen syntymäpäivien kunniaksi Minnaa, Seppoa ja lapsia. Oulun viikonloppukyläily oli piristävää. Me kaikki mummit nautimme ja virkistymme lastemme seurasta.

Sunnuntaina 20. päivä suuntasin isomummien kanssa klo 6 auton nokan kohti Mikkeliä. Olin luvannut puhua päivällä kaatuneiden omaisten juhlassa Mikaelissa. Tätini Ida Niemitalo Alajärveltä on toiminut järjestössä pitkään, sillä hänen veljensä ja minun setäni Martti Hämäläinen kaatui sodassa. Tapasimme Ida-tädin ja vaihdoimme pikaisesti kuulumiset.

Äiti ja anoppi lähtivät iltapäivällä Mikkelistä junalla Tampereelle. Minä ryhdyin tekemään sunnuntain kunniaksi Mikkelissä töitä: käsittelemään sähköpostia, käymään läpi päätösesityksiä, tutustumaan muistioihin ja purkamaan työpöydälle kertyneitä paperipostipinoja.

Työpaikalla asuminen on viheliäistä. Teen varsinaiset työni ilta- ja yötöinä. Vapaa-aikakin menee työntekoon, kun ei ole perhettä toppuuttelemassa. Nytkin tein toimistolla normaaleja töitäni klo 1 asti yöllä. Aamulla aloitin varsinaisen työviikon varhain matkaamalla Tuulan kyydissä Joensuuhun tulevaisuusfoorumiin. Jos Itä-Suomen tulevaisuus ratkaistaisiin näillä erilaisilla lukuisilla tulevaisuusseminaareilla, mitään ongelmia ei enää olisi ollut vuosikausiin. Olen ollut työssäni vasta vuoden, mutta seminaarien osanottajat ja esitykset ovat jo tuttuja. Milloin kääritään hihat?

27.9.1998

EU:n itäisin piste Ilomantsissa

Matkustan parhaillaan sunnuntai-iltana junalla Mikkelistä Tikkurilaan. Aamulla lennän Moskovaan valtion- ja kunnallishallinnon edustajien kanssa tutustumaan naapurin viimeaikaiseen kehitykseen paikan päälle. Edessä on kolmen päivän mielenkiintoinen ja varmasti avartava matka. Venäjä muuttuu nopeasti, ehkä nopeammin kuin havaitsemmekaan. Tällä hetkellä Venäjä ei ole vahvimmillaan, mutta Venäjä on aina rikas suurvalta, jota ei saa koskaan aliarvioida. Olen oman Paasikiveni lukenut.

Viime perjantaina teimme koko Itä-Suomen lääninhallituksen henkilökunta retken EU:n itäisimpään kolkkaan Ilomantsiin. Retki oli kiinnostava. Olemme päättäneet tehdä syksyisin henkilökunnan virkistyspäivänä retkiä vuorotellen kolmen maakuntamme kohteisiin. Sillä tavalla koko henkilökunta oppii tuntemaan koko läänimme aluetta nykyistä paremmin.

Erilaisia traditioita on syytä kehittää. Olen päättänyt kutsua Itä-Suomen alueen kansanedustajia yhteisiin lounastapaamisiin, joissa keskustellaan ajankohtaisista yhteisistä asioista. Tapasimme eduskunnassa 23. päivänä. Varapuhemies Kerttu Törnqvist toimi yhdyshenkilönä. Yhteisenä huolenamme ovat peruskorjaukseen ja rakentamiseen kunnille suunnatut valtion määrärahat. Oman tunnelmansa koko tapaamiselle antoi se, että työttömät telttailivat sankoin joukoin eduskuntatalon edessä.

Ehdin samana iltana myös privaattivierailulle Lohjalle Kyllikki ja Bror Ahlgrenille. Meillä oli ainutlaatuista kulttuuriohjelmaa. Lohjan kirkkoherra Kaiku Mäenpää esitteli meille Lohjan vanhan kauniin kirkon ja Vivamon sekä myös pienen rakenteilla olevan kivikirkon, jota hän omin käsin pystyttää. Kaiku rakentaa kirkkonsa vaimonsa kuoleman surusta ja rakkaudesta. Siitä tulee kaunis.

Kirkoissa on tullut käytyä siis Länsi-Uudellamaalla ja myös Etelä-Savossa. Tänään olin perhekirkossa Mikkelin tuomiokirkossa. Lääninhallituksen edustustiloissa sotainvalidien naisjärjestö emännöi myös tänään perinteisen kahvikonsertin, jossa Savon sotilassoittokunta esiintyy. Naisjärjestö leipoo mahtavat täytekakut ja keittää kahvit. Sekä keltainen että vaaleanpunainen sali oli täynnä väkeä. Tämän konserttiperinne on syntynyt maaherra Uki ja maaherratar Aini Voutilaisen aikana.

30.9.1998

Venäjä tulee nousemaan

Kahden päivän matka Moskovaan ja tutustuminen Venäjän tilanteeseen on ollut avartava kokemus. Palasimme tänään Suomeen. Venäjä tulee nousemaan uudestaan suurvallaksi ennen pitkään. Kaikki tuntuu takkuavan nyt, mutta suuressa maassa on suuret voimavarat. Muutokset ovat olleet rajuja ja jatkuvat edelleen. Historia opettaa, että Venäjä on heikkoudenkin tilassa rikas maa. Juho Kusti Paasikivi on oikeassa.

Kotona Suomessa keskustelu kuohuu ministeri Arja Alhon menettelystä Ulf Sundqvistin vahingonkorvausasiassa. Alho on kertonut eilen TV:ssa, että pääministeri Paavo Lipponen olisi pyytänyt Alhoa etsimään ratkaisua kesällä 1997. Paavo on kiistänyt asian. Melkoinen sotku joka tapauksessa on syntynyt.

Kun ei itse ole toiminut noissa myrskyn silmissä, ei tiedä, mitä todella on tapahtunut. On mahdoton lähteä tuomitsemaan ketään, mutta tiedotusvälineissä etsitään nyt syyllisiä ja tuomittavia armotta. Laman jälkeisessä Suomessa on vallalla verenhimoinen lynkkausmieliala. Jostain pitää nyt löytää ristiinnaulittavia vapahtajia, joiden kautta koko kansakunta ja oikeat rosvot puhdistuisivat lamasynneistään. Ennen uhrattiin eläimiä jumalten lepyttämiseksi. Nyt kansakunnan puolesta voi enää uhrata poliitikkoja, joita eläinsuojelulakikaan ei suojele. Poliittiselle oppositiolle tilanne on herkullinen. Näistä mestauksista keskusta haluaa nauttia vaaleihin asti.

4.10.1998

Arvojen akatemia

Arkkipiispa kutsui minut arvojen akatemiaan Järvenpäähän kahdeksi päiväksi. Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja monipuolisen antoisa avoimine keskusteluineen. Yksi alustajista oli SDP:n Tarja Filatov, jonka teemana oli ”Suomalainen tulevaisuus”. Näyttelijä Kari Hakalan esitys Markuksen evankeliumista teki vaikutuksen. Hakala totesi, että Jumala puhuu hänen kauttaan.

Myös hyvä ystäväni Marjaana Valkonen oli saanut kutsun kirkon arvojen akatemiaan. Marjaana on ihka tuore isoäiti. Iralla on pieni tyttö. Marjaanassa näkyi jo kauas isoäidin onni. Näin ne vuodet kiitävät. Ajan kulun huomaa parhaiten nykyisin lastenlasten varttumisesta.

Ballet Mikkeli: Giselle

Minulla on ollut poikkeuksellinen viikonloppu. Kutsuin lauantaiksi lääninhallituksen vieraaksi Ballet Mikkelin Giselleen joukon baletin ystäviä. Pekka Kilpi tuli puolisonsa Leenan kanssa, samoin Tuula Linnainmaa, Tarja Hyvönen ja Jouni Backman. Giselle oli hieno esitys, vaikka Mikkelin Mikaelin sali on balettiesitykseen rajoittavan pieni. Venäläiset taiturit osaavat kuitenkin tanssia mahtavasti tilassa kuin tilassa. Esityksen tasoa on vaikea kuvata sanoin. Maailman valiot ovat aina mestareita.

13.10.1998

Luomumessut Mikkelissä, yrittäjäjuhlat Tohmajärvellä

Avasin perjantaina 9.10. Mikkelissä luomumessut. Toistaiseksi Mikkeli on luomun keskus, mutta kuinka kauan? Asiakkaat ovat pääkaupunkiseudulla. Tuntuu siltä, ettei täällä Etelä-Savossa oikein itse uskota luomutuotantoon, vaikka täällä on alan korkeatasoista tutkimusta ja myös tuottajia. Luomutuotanto hiipuu, elleivät tuottajat ja markkinointiväki verkotu nykyistä paremmin. Se olisi Etelä-Savolle vahinko.

Vielä toistaiseksi näyttää into olevan päällä. Puhtaat elintarvikkeet ja luomu olisivat juuri tämän alueen luonnollisia valtteja. Sen huomasi jo edeltäjäni Mikkelin läänin maaherra Uki Voutilainen, joka julisti lääninsä ekolääniksi. Tuolloin1980-luvulla moni naureskeli koko asialle, mutta nyt ei enää naura kukaan. Uki oli edelläkävijä.

Lauantaina 10.10. olin Tohmajärven yrittäjien 10-vuotisjuhlassa puhumassa.  Tilaisuus oli erittäin hyvä ja vakuutti kunnan yrittäjien hyvästä yhteistyöstä. Venäjän läheisyys näkyy Tohmajärven viimeaikaisessa kehityksessä erittäin hyvin. Matkailu on vireyttänyt kuntakeskuksen liiketoimintaa. Venäjä nähdään mahdollisuutena. Venäjän olojen toivotaan vakiintuvan.

Mitä Venäjällä tapahtuu?

Maaherrat ovat kokoontuneet tänään tiistaina Helsingissä Venäjän tilanteen johdosta. Saimme aiheesta lyhyen informaation. Venäjän pääministeri Jevgeni Primakov on pyytänyt EU:lta ruoka- ja humanitaarista apua. Elintarvikepula on tosiasia, sillä kesän viljasato oli poikkeuksellisen heikko. Jeltsin keskeytti kiertomatkansa Keski-Aasiassa ja on keikkunut vallan kahvassa, vaikka hänen eroaan uumoiltiin jo viime keväänä. 

Venäjän tilanne vaikuttaa nyt melko sekavalta. Aiheuttaako elintarvikepula levottomuuksia ja kansanliikkeitä, sitä ei osaa kukaan varmuudella ennustaa. Kyllä Venäjän tilanne askarruttaa. Meillä Itä-Suomessa oli normaalin suunnitelman mukaiset valmiusharjoitukset 6.- 8.10. Hallitsematon maahanmuutto on usein yksi valmiusharjoitusten teema. Nyt se tuntuu ajoittain jopa uhkaavan todenperäiseltä.

Testasimme valmiusharjoituksessamme nyt myös uusittujen järjestelmien mukaisia sähköpostin käyttömahdollisuuksia. Tilajärjestelyt Naisvuoressa oli nyt muutettu toiveitteni mukaisesti ja mallia oli haettu myös Oulun lääninhallituksesta. Olin varsin tyytyväinen, vaikka kaikki ei nytkään mennyt harjoituksessa suunnitelmien mukaan. Mukana oli vain 10 kuntaa ja niistä peräti neljässä sähköposti ei toiminut. Harjoituksen tulos siis oli taas, ettei sähköpostiin voi toistaiseksi luottaa. Onhan sekin tulos. Vierailin myös Mikkelin kaupungin ja maalaiskunnan johtokeskuksissa, jotka vaikuttivat tekniseltä varustukseltaan melko vanhanaikaisilta. Vielä täällä idässä on pitkä matka kuljettavana tietotekniikan hyödyntämisessä.

8.10.1998

Kuopiossa koulutuspolitiikkaa, Joensuussa maanpuolustuskurssit

Lääninhallituksen yhteydessä toimii neuvottelukuntia, joista koulutusasioiden neuvottelukunnan asiat ovat erittäin tärkeitä. Hyvä koulutuspolitiikka on parasta aluepolitiikkaa. Hieman olen puheenjohtajana ollut tuskaantunut siihen, että työministeriön ja opetusministeriön keskushallintotason erimielisyydet heijastuvat ajoittain myös tänne valtion aluehallintoon. Kysymys on simppeli: kumpi ministeriö on kunkku aikuiskoulutuksessa. Ei tämä kiista kansalaisten koulutusta kyllä kohenna.

Minusta aluehallinnossa ei tule riidellä asioista, joiden ratkaisut ministeriöiden tulee sopia ensin keskenään. Kuopiossa 14.10. pidetyssä kokouksessa pientä sanailua syntyi OPM:n ja TM:n erilaisten linjausten vuoksi. Pohjois-Savon TE-keskuksen johtaja Jaakko Kekoni saa ohjeensa TM:stä ja lääninhallitus OPM:stä. Olemme Itä-Suomen läänin alueella toistaiseksi pystyneet tästä huolimatta tekemään hyvää yhteistyötä. Keskustelua on syntynyt, mutta ei riitaa.

Avasin 15.10. Joensuussa maanpuolustuskurssit, joiden valmistelu on lääninhallituksen ja puolustusvoimien käsissä. Koulutus on tärkeää sekä uusimman turvallisuuspoliittisen tiedon että eri toimijoiden alueellisen yhteistyön kannalta. Kurssit järjestetään yleensä meillä Itä-Suomessa maakunnittain ja kursseille on runsaasti halukkaita. Kurssien taso ja status ovat korkealla. Tämä maanpuolustuskurssien järjestäminen on tärkeä osa lääninhallitusten tekemää alueellista turvallisuustyötä.

Henkilöstöasioita Joensuussa

Henkilöstöpäällikkö Kyrö Kuittinen työskentelee Joensuussa ja myös luottamismiehistä Helvi Alhonsaari. Tapasin heidät Joensuussa 16.10. Molempien arvio henkilöstöpoliittisesta tilanteesta on kriittinen. Julkisuuden ruokkimat vähättelevät arviot lääninhallituksen merkityksestä ja työstä masentavat jatkuvasti henkilökuntaa.

Tilanne meillä lääninhallituksessa on yksinkertaistettuna sellainen, että kaikilla on kädet täynnä lakisääteisiä töitä. Julkisuudessa ja erityisesti maakuntalehdissä kuitenkin jatkuvasti vähätellään työmme merkitystä. Minä itse en siitä piittaa, koska kirjoittelu vain osoittaa, ettei lääninhallituksen tehtäviä todellakaan tunneta ja että kyse on myös politiikasta. Monia henkilökunnasta vaanii kuitenkin nyt työuupumus. Kysyy vahvaa ja tervettä itsetuntoa sietää tällaista loanheittoa kuukaudesta toiseen.

Myöhemmin tullaan näkemään, miten tietämättömiä juttujen kirjoittajat ovat. En voi luonnolleni mitään, sillä monta kertaa olen todennut vanhana opettajana, että tiedon taso näissä yhteiskunnallisissa asioissa ei ole edes vitosen luokkaa.

Helvi Alhonsaari on viisas ja kokenut luottamushenkilö, joka naisen herkkyydellä osaa lukea henkilökunnan tuntoja. Tästä asiasta on keskusteltava johtoryhmässä. Mitä voimme yhdessä tehdä, että lääninhallituksen tehtävistä tiedettäisiin enemmän julkisuudessa?  Miten henkilökunnan itsetuntoa ja oman työn merkitystä voidaan vahvistaa? 

Sanomalehdistä Keskisuomalainen on ottanut strategiakseen säännöllisesti muistuttaa, että lääninuudistus on täysin epäonnistunut. En usko, että päätoimittaja Erkki Laatikaisen pää kääntyy lisätiedon voimasta. Kyllähän Laatikainen tuntee tosiasiat. En oletakaan hänen olevan tyhmä. Laatikainen näkee koko asian poliittisena eikä välitä lääninhallituksen tehtävistä vähäänkään. Hän yleistää Keski-Suomen maakunnalliset ongelmat koko Suomen ongelmiksi. Itä-Suomen sanomalehdet siteeraavat hanakasti kaiken, mitä Laatikaisen kynästä lähtee. Jokainen julkisuuteen haluava poliitikko pääsee otsikkoihin pomminvarmasti vaatimalla läänien lakkauttamista, josta on tullut tiedotuksen kestoaihe.

Itä-Suomen läänin kolmen maakunnan kokonaisuus on erittäin toimiva mutta asukasluvultaan mielestäni liian pieni. Olemme Itä-Suomessa mielestäni onnistuneet rakentamaan hajautettua verkko-organisaatiotamme asiantuntemuksen ja asiakaslähtöisyyden pohjalle. Työ on vielä kesken, mutta suunta on oikea. Aikaa on ollut vähän, vasta yksi vuosi. Osastopäälliköt ja minä teemme töitä yötä päivää, koska meitä ei työaikalaki koske.

Ensimmäinen vuosi on ollut kova koko henkilökunnalle, meille kaikille. Kyllä me teemme tosissamme työtä koko ajan tehtävämme mukaisesti sen hyväksi, että alueemme kansalaisten peruspalvelut täyttävät eduskunnan säätämien lakien vaatimukset. Sehän perustehtävämme on. Toimimme myös koko Itä-Suomen hyvinvoinnin ja turvallisuuden hyväksi yhteistyössä muiden kanssa.

Lenita Airisto antaa palaa

Joensuun yrittäjänaiset järjestivät perjantaina 16.10. naisseminaarin, jonka pääesiintyjä oli Lenita Airisto. Onneksi paikalla ei ollut yhtään miestä, sillä he olisivat saaneet ikuisen vamman sieluunsa. Lenita haukkui monin värikkäin ilmaisuin kaikki miehet, maajussit ja vanhoilliset kepulaiset äijät. Lenitan viesti oli selvä: vain naisissa on voimaa ja potkua. Pohjoiskarjalaiset naiset näyttivät rajuista aplodeista päätellen olevan täysin samaa mieltä.

Perjantaipäivän päätteeksi lähdin Satu Procopen kanssa Tarja Cronbergille Teerisaareen kylään. Matka taittui turvallisesti moottoriveneellä lokakuisen hyisellä ja pimeällä Höytiäisellä. Seuraavana aamuna lähdin ajamaan autolla Taivalkoskelle serkkuni häihin. Nyt istun Mikkelissä linnassani ja kiitän Luojaani, että olen edelleen hengissä. Minulla on omassa Volvossani vielä kesärenkaat. Keli on ollut koko viikonlopun kavalan liukas.

23.10.1998

Laatutyö ja tiimikoulutus

Olen käynyt osastopäälliköiden kanssa keskusteluja kehittämisestä. Eilen meillä oli Varkaudessa yhteinen johtoryhmän kokous, jossa mietimme laatutyötä ja laatuun liittyvää strategiaamme. Päätimme, että osastopäälliköt ottavat tässä vaiheessa omilla osastoillaan kehittämisvastuun. Osastojen tehtävät ovat erilaiset ja myös koulutustarpeet ovat erilaisia. Jokaisen osaston on nyt syytä miettiä, miten osaston sisäinen työnjako järjestetään tehokkaimmin ja mikä on paras laatutyön strategia. Meitä ohjaavia ministeriöitä on myös patistettava kehittämään omaa laatutyötään ja mittareita.

Tänään aloitimme Kuopiossa koko henkilökunnalle tiimikoulutuksen. Sekin on erittäin tarpeellista, koska tiimityöskentely on useille melko uusi tapa tehdä yhteistyötä. Koulutus jatkuu myös Joensuussa ja Mikkelissä. Kouluttajaksi olemme valinneet tri Kalevi Kaipion Jyväskylän Koulutuskeskuksesta.

Yksi olennainen ongelma koulutuksessamme on. Jokainen lääni on rakentamassa omaa organisaatiotaan ilman SM:n ja muiden yhteistyöministeriöiden visioita ja strategioita. Ministeriöt eivät näe lääninhallituksia osana toimintaansa, vaikka eivät pysty tekemään ilman lääninhallituksia omia tehtäviään alueilla.

Mielestäni kaikki visiot ja strategiat pitäisi aluehallintoon johtaa keskushallinnosta, hallituksen ohjelmista ja eduskunnan päätöksistä. Hallintohan on kokonaisuus. On valitettavaa, ettei valtion keskushallinto tee näissä asioissa mitään yhteistyötä. SM tulosohjaa läänien toimintaa liiaksi tukipalvelujen ja hallinnon näkökulmasta eikä näe ollenkaan lääninhallitusten tehtäväkokonaisuutta.

Kyllä valtionhallinnon putkihallinto pitäisi räjäyttää. Kauheinta on, etteivät ministeriöiden kaikki virkamiehet pidä yhteistyötä erityisen tarpeellisena, vaan puolustavat hallintorajoja kuin isänmaata vihollisen hyökkäyksessä.

27.10.1998

Huomasin olevani leski

Otin tänään Eken ostamat kihla- ja vihkisormukseni pois sormesta. Nyt vasta huomasin, että en ole enää avioliitossa, vaan olen leski. Olen ollut leskenä jo 2,5 vuotta. Panin sormukset hellästi rasiaan. Olen pitänyt niitä 34 vuotta, 4 kuukautta ja 20 päivää. En vielä päättänyt, miten ne lapsenlapsilleni tulen aikanaan jakamaan.

En ole ehtinyt paljoa omaa elämääni ajatella. Olen painanut nyt runsaan vuoden ympäri Itä-Suomea. Työ on täyttänyt aikani. Viime viikonloppuna olin lauantaina puhumassa Nurmeksessa yrittäjien tilaisuudessa, jossa palkittiin vuoden yrittäjä. Sunnuntaina olin puhumassa Pyhäselässä karjalaisten juhlassa ja Joensuussa työväenyhdistyksen 110-vuotisjuhlassa. Olen ajatellut, että pari vuotta jaksan kulkea kenttää ja samalla tutustua lääniini entistä paremmin. Sitten ryhdyn myös ottamaan viikonloppuja vapaaksi normaalien ihmisten tapaan.

Pohjois-Karjalassa ei ole vielä ollut tilaisuutta, jossa en olisi tavannut karjalaisia sukulaisiani ja tuttavia. Niin tapahtui nytkin. Moni tunsi tällä kertaa myös isäni Olli-enon, Olli Raassinan, joka toimi aikoinaan useissa järjestöissä. Myös isäni Simo-setä, Simo Hämäläinen tunnetaan yleisesti, olihan hän myös monessa luottamustehtävässä mukana.

30.10.1998

Mikä on Jeltsinin asema?

Uutiset Venäjältä hämmentävät. Jeltsin peruutti matkansa Wieniin. Kremlistä ilmoitettiin pari päivää sitten, ettei Jeltsin enää osallistuisi Venäjän päivittäiseen johtamiseen. SM järjesti toissapäivänä Itä-Suomen toimijoille pakolaisten vastaanottamiseen liittyen yhteisen kokouksen. Näillä asioilla ei ole nyt suoraa syy- ja seurausyhteyttä, mutta Venäjän tilanne kyllä askarruttaa meitä kaikkia. Jos tilanne Venäjällä muuttuisi väkivaltaiseksi, pakolaistulva ei jäisi pelkäksi valmiusharjoitukseksi.

Pakolaisten vastaanottaminen kuuluu aluehallinnon työnjaossa TE-keskuksille kotouttamisen kautta. Pieni ristiriita on lääninhallituksen tehtävien kanssa siinä, että lääninhallitusten tehtävä on vastata pakolaisten sosiaali- ja terveydenhuollosta. Lainsäätäjä ei ole miettinyt todellisia kriisitilanteita. Hallitsemattomassa maahanmuutossa ei ensimmäiseksi todellakaan ryhdytä organisoimaan pakolaisten koulutusta ja työllistämistä. Kyllä ensin on käärittävä hihat sosiaali- ja terveystoimessa.

Yritämme saada täällä Itä-Suomessa alueviranomaisten työnjaon mahdollisimman pian kuntoon, ettei tästä asiasta tarvitse kiistellä turhaan. Tämä riita on yksinomaan ministeritasolla SM:n, STM:n ja TM:n välinen. Kyllä ministeriöiden pitäisi päästä omissa työnjaoissaan selkeään yhteisymmärrykseen. Pakko taas kirjoittaa, että ministeriöiden yhteistyön puute pännii!

Turha on aluehallintoa syyttää, jos hommat eivät ole ministeriöissä hanskassa. Sanailin asiasta Pohjois-Savon TE-keskuksen johtajan Jaakko Kekonin kanssa. Kekonille koko hallinnon hienosäätö on uusi, koska hän ei ole viime aikoina toiminut julkishallinnossa. Jaakko yrittää noudattaa TM:n ohjeita tunnollisesti. Kyllä me tästä Itä-Suomessa yhteistyöllä selviämme ja hyvällä mielikuvituksella. Viimeistä armolahjaa meillä on kyllä riittävästi.

Tietoyhteiskuntafoorumi Kuopiossa

Lääninhallitus järjesti eilen Kuopiossa tietoyhteiskuntafoorumin. Korostin avauspuheessani julkisen hallinnon vastuuta. Itä-Suomessa elinkeinoelämän ja yksityisen sektorin rooli on heikompi kuin Etelä-Suomessa. Julkisen sektorin ratkaisut vaikuttavat. Miten siis Itä-Suomeen saataisiin yhteinen tietoyhteiskuntastrategia?

Tosiasiassa jokaisella kunnalla on omat suunnitelmat ja jokaisella viranomaisella omat järjestelmänsä. Pohjois-Savon maakuntaliitto on laatimassa omaa strategiaansa sekä kansalaisten että elinkeinoelämän näkökulmasta. Tietoyhteiskuntastrategioista on tullut varustelukierre. Tätä en sanonut ääneen, mutta jokaisella organisaatiolla on omat systeemit ja jokaisella on tavoitteena rakentaa muita hienompi ja järeämpi järjestelmä. Ei ole tarkoituskaan tehdä muiden kanssa yhteistyötä, koska tavoitteena on tehdä omasta systeemistä muita fiksumpi.

Järjestelmä- ja laitetoimittajat tietysti innostavat osaamattomia ostajia loputtomaan varustelukierteeseen. Systeemit eivät sovi yhteen. En esimerkiksi saa SM:n järjestelmään kuuluvassa sähköpostistani auki ympäristöministeriöstä lähetettyä postia. Tulevaisuus näyttää perin murheelliselta. Kehittämistä ei katsota asiakkaan näkökulmasta. Rahaa palaa. Veronmaksajien etu tämä tilanne ei ole.

Itä-Suomen lääninhallituksella ei yksin pelkkänä SM:n aluehallintoviranomaisena ole voimaa kääntää kehityksen pyörää yhteistyön raiteille. Ministeriöiden pitäisi ensin itse linjata uusi yhteistyön strategia ja ryhtyä ohjaamaan valtionhallintoa yhteiseen tietojärjestelmään. Olen saanut jo monta vihamiestä arvostellessani ääneen monta kertaa tätä tilannetta. Millään ministeriöllä ei ole voimaa, ei edes VM:llä, saada muutosta aikaan. Poliittinen tahtokaan ei tätä tilannetta nyt korjaa.

Pesis harmittaa

En voi sille mitään, että tunnen itseni melkein kuin syylliseksi näiden itäsuomalaisten pesissotkujen vuoksi. Hävettää ja harmittaa, kun asiasta keskustelu julkisuudessa on edelleen jatkunut. Nyt Pesäpalloliitto on ilmoittanut vapauttavansa Juvan Palloa lukuun ottamatta muut pesäpalloseurat sopupeliepäilyistä. Juvalaiset maksoivat selvityksen mukaan siilinjärveläiselle 30 000 mk siitä, että siilinjärveläiset hävisivät 13.8.1998 ottelun. Pääkaupunkiseudulla asuvat tuttavani kyselevät ystävällisesti, onko niihin itäsuomalaisiin lainkaan luottamista.

Tänään on pyhäinpäivän aatto ja lähden äidin luokse Tampereelle viettämään perinteistä juhlaa. Äiti, anoppi ja minä, kolme leskeä syömme yhdessä ja käymme haudoilla. Äiti laittaa aina jouluruokaa laatikkoineen ja piiraineen jo pyhäinpäiväksi. Kaipaan pysyvyyttä ja turvallisuutta elämääni. Oma äiti on aina äiti, luotettavin ihminen maailmassa. Olen kiitollinen, että äiti on saanut elää näin pitkään ja että hän on myös kannustanut minua jaksamaan kaikkien muutosten ja murheiden yli.

6.11.1998

Valtion tilintarkastajat Kuopiossa

Olin eilen Kuopiossa toimistossamme valtion tilintarkastajien kuultavana Itä-Suomen lääninhallituksen nykytilanteesta. Valtiontilintarkastajat olivat tyytyväisiä hajautettuun verkko-organisaatioomme, kehitystyöhömme ja myös hajautettuun johtamiseen. Olemme panostaneet tähän työhön erittäin paljon, kaiken sen, mitä olemme pystyneet. Olemme myös yltäneet säästötavoitteisiimme. Tärkeintä tietysti on, että olemme suoriutuneet tehtävistämme.

Olen erittäin iloinen, että henkilökunnassa on monia synnynnäisiä kehittäjiä. Sosiaali- ja terveysosastolla Sirpa Salo on innostunut laatutyöstä, samoin sivistysosastolla Raila Oksanen. Näihin töihin ei ketään voi käskyttää, tarvitaan oma innostus. Myös koulutuspäällikkö Ulla-Maija Suuniittu haluaa kehittää laatutyötä.

Tänään vieraanani olivat Suur-Savon ekonomit. Keskustelimme koko illan Etelä-Savon yritystoiminnan verettömyydestä. Miten täällä syntyisi uusia työpaikkoja? Se on ikuisuusaihe ja nousee esille aina, kun kaksi tai useampia yritysasiantuntijoita kohtaa toisensa Itä-Suomessa.

Seminaareja järjestetään. Jos puheet auttaisivat, asiat olisivat jo ajat sitten olleet kunnossa. Kehittäminen jää liian usein pelkäksi hallinnoinniksi. Etelä-Savossa ei ole riittävästi kuntien yhteistyötä. Maankäytön suunnitelmat ovat hajanaisia. Ei täällä esimerkiksi tällä hetkellä välky yhtään todella kirkasta ja vetovoimaista uutta asuinaluetta himoituilla hiekkaisilla länsirannoilla eikä houkuttelevaa yrityspuistoa. Kunnilla on kaavamonopoli.  Maanomistus on yksityisissä käsissä. Ei löydy puheista huolimatta yhteistä kehittämistahtoa. On vain paljon puhetta, selvityksiä ja seminaareja.

10.11.1998

Vannoin hommaavani Kiuruvedelle tienviitan

Isäinpäivän kunniaksi matkasin 8.11. Tuula Ukkosen kyydissä Kiuruveden kaupungin 125-vuotisjuhliin. Tein auton takapenkillä koko matkan töitä. Yhtäkkiä huomasin, että olimme jo melkein Sukevalla. Miksi Tuula ei ollut kääntynyt Kiuruvedelle? Tuula hätääntyi ja vaikeroi, ettei missään ollut viittaa Kiuruvedelle. Vähän aikaa sitten oli ollut vain viitta Kalajoelle ja Ouluun.

Ei muuta kuin oli käännyttävä takaisin. Nyt kyllä myöhästyisimme. Juhlat olivat alkaneet, kun porhalsimme Kalajoen ja Oulun viitan mukaan Kiuruvedelle. Paikalla oli SM:n kansliapäällikkö Juhani Perttunen ja maakuntajohtaja Antti Mykkänen sekä salintäyteinen juhlaväki.

Kaikki hymyilivät merkitsevästi tullessamme paikalle myöhässä. He arvasivat heti, että olimme ajaneet ohi. Emme olleet nimittäin ensimmäiset ohiajajat. Monet entiset paikkakuntalaiset eivät olleet hekään heti hoksanneet, että Kalajoen ja Oulun viitan mukaan on älyttävä kääntyä myös Kiuruvedelle. Uusi liittymä Iisalmen ohitustieltä oli sekoittanut monen paikkakuntalaisenkin pään. Kuka nyt Kiuruvedelle osaisi heti kääntyä, kun viitassa seisoo vain Kalajoki ja Oulu!

Minun puheeni menikin sitten uusiksi. Lupasin vannoen uudet tienviitat, joissa on myös lähin kaupunki, siis Kiuruvesi. Varsinainen puheeni käsitteli kuntalaisten aktiivisuuden merkitystä oman asuinalueen kehittämisessä. Juhlapuheen piti kansliapäällikkö Perttunen, joka painotti maaseudun kehittämistä raaka-aineita tuottavasta niitä jalostavaksi. Maakuntajohtaja Mykkänen ryhtyi ennustajaksi ja julisti juhlallisesti, että Kiuruvesi on itsenäinen vielä vuonna 2023.

Kiuruvesi on nimennyt itsensä maidon ja luomun pääkaupungiksi. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja talousneuvos Lauri Remes uskoi vakaasti paikkakunnan tulevaisuuteen. Paikalla oli myös entinen kansanedustaja Kalle Röntynen. Minulle jäi siis tehtäväksi muuttaa tienviitat. Kaikki paikalla olleet kertoivat jo yrittäneensä, mutta tielaitos ei ollut taipunut mihinkään muutoksiin.

Palasimme Tuulan kanssa illalla Mikkeliin. Lähdin ajamaan maaherrakokouksen vuoksi vielä samana iltana Vantaalle. Perillä olin klo 1 yöllä. Vantaalle oli satanut lunta. Ajokeli oli surkea. Pääsin kuitenkin ehjänä perille. Minulla on varmasti mukana vuorokaudet ympäriinsä pitkillä ajomatkoillani  ammattinsa osaava suojelusenkeli. Siihen uskon ja olen levollinen.

Helsingissä maaherrakokous ja kirkon taloudellinen neuvottelukunta

Maaherrojen kokous oli jälleen eilen Helsingissä. Erityistä uutta en kokouksesta mukaani saanut. Kyllä me olemme omassa kehittämistyössämme lääneissämme varsin yksin. Ei SM:stä tule henkistä tukea. Jorma Ahonen soitti Mikkelin poliisipäällikön nimittämisestä. Hän tulisi testien perusteella esittämään Tapani Tiilikaista. Minulla ei ollut mitään esitystä vastaan. Tulen siis nimittämään Tiilikaisen Ahosen esityksen mukaisesti. Tiilikainen on tunnetusti erittäin hyvä johtaja. Sellaista Mikkelin poliisilaitos tarvitsee juuri nyt.

Illalla oli Kirkon taloudellisen neuvottelukunnan kokous. Arkkipiispan johdolla pohdimme kirkon kehittämiseen liittyviä kysymyksiä. Minut on valittu tähän tehtävään Vantaan kaupunginjohtajana. Nykyisessä työssäni minulla on erittäin paljon oman työhön liittyviä työmatkoja eri puolilla Itä-Suomea. Luulen, että minun on luovuttava tästä kirkollisesta luottamustehtävästäni aivan oman työni ja jaksamisenikin vuoksi, vaikka olisi mielenkiintoista arvioida yhteiskunnan kehittämistä myös kirkon näkökulmasta.

Kävelin illalla Katajanokalta Rautatieasemalle ja tein Vantaan kotipihalla tunnin lumitöitä. Tuli edes vähän ulkoiltua ja kuntoiltua pitkästä aikaa. Pimeä laskeutuu tähän vuodenaikaan aikaisin kuin musta harso. Valon hetket ovat lyhyitä.

4.11.1998

Yksin tehden ei mikään kukoista

Otsikko on kiinalaisesta sananlaskusta. Olen Mikkelissä puhunut monessa tilaisuudessa parin päivän aikana yhteistyöstä – kuinkas muuten. Minun missioni on itäsuomalainen vahva yhteistyö. Ilman sitä Itä-Suomen maakunnilla ei ole tulevaisuutta. Tulen puhumaan yhteistyöstä ja sen puolesta niin kauan kuin olen täällä töissä.

Meillä oli keskiviikkona johtoryhmän kokous ja Mikaelissa puhuin sairaanhoitopäivillä. Illalla Emolan Martat olivat lääninhallituksessa vieraanani. Varkaudessa avasin torstaina laatupäivät. Perjantaina Mikkelissä oli henkilökunnan tiimikoulutuspäivä.

Tänään lauantaina olen aamulla puhunut Juvalla Rajupusu-leader tilaisuudessa. Julkista rahaa tähän projektiin on käytetty 9,5 miljoonaa markkaa ja niillä on saatu 32 yritystä sekä 69 työpaikkaa. Helppo laskea, mitä yksi työpaikka on tullut maksamaan.  Vielä illalla ajoin Vantaalle ja kirjoittelen nyt hetken keittiön pöydän ääressä.

Moottoritie oli muuten jo Mäntsälän kohdalla auki! Viitostien rakentaminen etenee ja matkanteko Mikkeliinkin nopeutuu koko ajan. Heinolan ohitustie on tällä hetkellä viikonloppuisin täysin tukossa. Vapaa-ajan asukkaat täyttävät tiet perjantaina pohjoiseen päin ja sunnuntaina etelään päin. Onneksi kuljen itse vastavirtaan ja huristelen perjantaisin melko tyhjää tietä etelään.

Kohta on ryhdyttävä pakkaamaan. Edessä on odotettu viikon loma Minnan ja lasten kanssa Playa del Inglesiin. Lennämme huomenna täältä pohjoisen kaamoksesta yhdessä etelän aurinkoon.

Olen yrittänyt kiteyttää Etelä-Savon mahdollisuudet muutamaan sanaan, jotka ovat yhteistyö, ihmiset, osaaminen ja tahto.  Etelä-Savossa valitellaan koko ajan, että oman yliopiston puuttuminen on syynä alueen huonoon kehittymiseen. Ei kaikesta mielestäni yliopiston puuttumista voi syyttää. On liian helppoa etsiä yksin siitä syytä.

Kaikessa on yritettävä hyödyntää verkostoitumista. Kyllä Etelä-Savolla on itsellään menestyksen eväät. Se on ihmisissä, osaamisessa ja tahdossa. Mikä se yhteinen tahtotila oikeasti on? Monet täyspäiset toimijat luulevat, että EU on se mystinen organisaatio, jonka kautta onni kanavoituu. On vain yritettävä olla mahdollisimman köyhä ja surkea, että korkein mahdollinen apu heltiäisi varmasti myös tulevaisuudessa. Mitä pysyvää lukuisista projekteista jää käteen? Liian usein pelkkää hallinnointia.

Kiuruvesi saa oman viittansa!

Olen soittanut Kiuruveden tienviita-asiassa tiejohtaja Matti Tuiremolle. Matti on erittäin hyvä yhteistyökumppani ja ammattitaitoinen johtaja. Matti totesi, ettei yleinen käytäntö salli Iisalmen ohitustielle Oulun ja Kalajoen lisäksi muiden paikkakuntien nimiä. Kyllä asiasta on otettu häneen yhteyttä, mutta mitään ei voi tehdä.

Kysyin melkein tosissani, että mikäs miesten logiikka sen estää. Kun kaikki tiet ovat kautta historian vieneet lopultakin Roomaan, pitäisi tämän logiikan mukaan valtateiden viitoissa lukea pelkkä Rooma. Kyllähän viitotuksen tulee ensisijaisesti palvella tavallisia kulkijoita eikä mitään käytäntöä. Muilla Suomen suurilla valtaväylillä lähikaupungit ja kunnat on aina viitoitettu. Lahden moottoritielläkin viitoissa lukee selvästi Kerava, Tuusula ja Mäntsälä eikä mikään Huitsinnevada.

Keskustelimme pitkään. Matti lupasi viimein tehdä asian hyväksi kaikki voitavansa! Hyvä! Nyt siis Kiuruvesi saa oman viittansa Kalajoen ja Oulun rinnalle. Tulen joka kerta ihailemaan uusia viittoja kulkiessani Iisalmen ohitustietä.

23.11.1998

Kun elämä täyttää päivän, jäävät muistiinpanot vähäisiksi

Palasimme eilen yölennolla Playa del Inglesiltä aurinkoisen lomaviikon jälkeen. Sää oli todella upea. Lapset uivat ja nauttivat. Vea on nyt 8-vuotias ja hänestä sain seuraa aamun rantaretkilleni. Vea ihaili auringon nousua. "Voi kuinka kauniita nuo vuoret ovat", hän huokasi ensimmäisellä aamukävelyllämme ja keräsi rannalla simpukoita. Pieni rannalla simpukoita keräävä tyttö, aamu, meri, aurinko ja vuoret herkistivät minut kyyneliin. Mitä kauniimpaa elämä enää voi tarjota!

Milja on 6-vuotias eikä jaksaisi kävellä millään metriäkään paitsi, jos määrän päässä odottaa pomppulinna tai kameleita. Justus on 2-vuotias ja saa rattaissa kyytiä. Erityisesti heinäsirkat kiinnostivat Justusta ja tietysti uiminen. Lasten touhut täyttivät koko päivän. Pelasin, uin ja leikin. Lasten kanssa aika kuluu ja elämä täyttää päivän.

Yölento on lasten kannalta aina koettelemus. Selvisimme kuitenkin melko hyvin. Kaikki nukkuivat hieman ja jaksoivat nousta, kun kone laskeutui Vantaalle klo 2. Lentokentän läheisyyttä osaa aina arvostaa, kun pääsee kotiin 15 minuutin taksimatkan jälkeen. Kaikki muut kömpivät nukkumaan, mutta Justus halusi yöruuaksi mannapuuroa! Hyvä! Minä jäin seurustelemaan herran kanssa ja keittämään puuroa. Justus nukkui vasta klo 5.

Minulla alkoi Helsingissä kokous klo 9.30, joten en nukkunut matkan jälkeen kuin tunnin. Minna ja lapset suunnistivat lentokentälle ja Ouluun päivällä. Itse olen ajanut Helsingistä illalla Mikkeliin. Loma on tehnyt tehtävänsä. Lasten kanssa touhuaminen on täyttä elämää. Taas jaksaa vaikka mitä.

Huomenna on täällä Mikkelissä Savon Säätiön kokous. Tapaan myös entisen eduskuntatyötoverini Lea Savolaisen, joka on työmatkalla Mikkelissä. Lea on sairastanut syövän, joten keskusteluistamme tulee poikkeuksellisen syvälliset. Huomenna ajan taas illalla Vantaalle, sillä Tasavallan Presidentti Mauno Koivisto juhlistaa 75-vuotispäiviään 25.11.tarjoamalla linnassaan lounaan. Vanhan valtauksesta tulee muuten samana päivänä kuluneeksi 30 vuotta.

28.11.1998

Toimittaja Kaija Kervinen palkittiin

Itä-Suomen lääninhallitus palkitsi Kuopiossa toimittaja Kaija Kervisen 26.11. ansiokkaasta toimittajatyöstä. Valitsimme Kervisen lukuisten suositusten ansiosta. Kaija Kervinen tekee erittäin hyviä juttuja, joissa myös taustat on tutkittu erittäin huolellisesti. Olemme päättäneet tavata toimittajia syksyisin ja samalla palkita ansioituneita. Tästä teemme tradition.

Lensin Vantaalta aamulla Kuopioon, jossa minulla oli terveysväen kokous. Ehdin päivällä vihkiä myös Akuliinan vanhusten palvelutalon Siilinjärvellä.

Vieremälle yhteispalvelupiste

Kuopiosta menin 27.11. heti aamulla Vieremälle, jossa osallistuin Ylä-Savon talousalueen kokoukseen. Ylä-Savon talousalue haluaisi laajentaa tehtäväkuvaansa alueellisesta edunvalvonnasta aluekehityshankkeista vastaavaksi poliittiseksi päättäjäksi. Mitä mahtaa Pohjois-Savon liitto tästä ajatella? Ehkä selvittelevät välinsä ensin kaikessa rauhassa. Ylä-Savon yhteistyö on esimerkillistä. Olen seurannut sitä vuosikausia tutustuttuani kansanedustajana Jouko Pennaseen, alueen parhaaseen markkinamieheen.

Vihin samalla reissulla Vieremällä uuden yhteispalvelupisteen. Mukana ovat kela, työvoimatoimisto ja kihlakunnanvirasto. Avajaisia juhlistivat Iisalmen työvoimatoimiston johtaja Jaakko Hynynen ja kelan paikallisjohtaja Jukka Kääriänen.

Yhteispalvelu ei tule kehittymään pelkästään valtion palveluilla näin pienillä paikkakunnilla. Mukaan olisi saatava myös kunta. Tätä ei voi aina sanoa ääneen Itä-Suomessa, koska se ymmärrettäisiin väärin niin, että valtio lisää taas kuntien kustannuksia. Toivon, että kunnan mukanaolon tarpeellisuus huomataan toiminnan kuluessa. Nyt on pääasia, että yhteispalvelua syntyisi, sillä muuten asukkaiden on haettava palvelunsa matkojen päästä. Tietotekniikka on saatava täyteen käyttöön. Miksi juoksuttaa ihmisiä eri virastoihin matkojen päähän? Vantaalta minulla oli kaupunginjohtajana yhteispalveluista erittäin hyviä kokemuksia.

Yövyin Kuopiossa ja tänä aamuna, lauantaina 28.11., olin mukana avaamassa joulua toisen kerran Kuopion kauniilla torilla. Mukana oli myös kaupunginjohtaja Kari Häkämies vaimonsa kanssa. Tunnelma oli yhtä harras kuin vuosi sitten. Tori oli täynnä väkeä. Kuopiossa joulun avaus on kaunis perinne, jota kannattaa vaalia.

Kuopiosta olen matkannut illaksi tänne Joensuuhun kaupungin 150-vuotisjuhliin, jonne huomenna saapuvat myös tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva. Vierailemme veteraanien kuntoutussairaalassa, olemme Carelicumin vihkiäisissä, pääjuhlassa urheilutalolla ja illallisilla kaupungintalolla. Niin tulee kulumaan tämä sunnuntaini.

Ahtisaari arvioi Venäjän kehitystä

Joensuun 150-vuotisjuhlilla tasavallan presidentti arvioi 1.12. Venäjän talouden tilaa. Ahtisaari totesi, että Venäjän talous saadaan kuntoon muutaman sukupolven aikana. Tarvitaan siis pitkä aika. Ahtisaari korosti humanitaarisen avun merkitystä. Hän esitti, että Suomeen voitaisiin ottaa venäläisiä nuoria oppimaan markkinataloutta. Ahtisaaren arvio Venäjän kehityksestä oli hieman pessimistinen.

Kukaan ei oikein tiedä, mitä Venäjällä tapahtuu. Lokakuun lopussa Kreml ilmoitti, ettei Jeltsin enää osallistu päivittäiseen johtamiseen.

Maaherra on yhtä lähellä kuin lähin puhelin

Voi yhden kerran! Joudun aivan liian usein vastaamaan, miten maaherra voi olla niin kaukana kuin Mikkelissä asti. On totuttu, että maaherra osallistuu viikonloppuisin maakunnan kaikkiin tilaisuuksiin ja työskentelee vain omassa maakuntakeskuksessa. Olen sanonut, että maaherra on niin lähellä kuin lähin kännykkä tai sähköposti. Siis ihan käden ulottuvilla.

Tämä kolmen toimiston organisaatiomme herättää kysymyksiä. Yksi niistä on, missä maaherra työskentelee. Pitäisi olla joka paikassa. Olen vuoden tehnyt kolmen miehen työt huomattavasti pienemmällä palkalla, mitä yksikään entinen maaherra sai. Valtio säästää ja minä kulutan itseäni. Ei tämä oikeasti ole ihmisen elämää, kun ei voi lauantaita eikä edes pyhää viettää. Elämme Suomessa pimeintä aikaa. Väsyttää. Minulla on aikaa nukkua aivan liian vähän. Vauhtia on pakko hidastaa.

7.12.1998

Kuntotestissä 20-vuotiaan kunto!

Mitäs tässä valittamaan! Olin kuntotestissä 2.12. ja tulokset olivat loistavat. Hölkkään 5 kilometriä koska vain. Olen kohta 55-vuotias ja kunto on kuin 20-vuotiaalla. Lapsettaa muutenkin. Oli mukava leikkiä lasten kanssa tonttuleikkejä Kiihtelysvaarassa joulun avajaisissa 30.11.

Niiralan raja-asema palkittiin

Lääninhallitus palkitsi Niiralan raja-aseman 1.12. läänin liikenneturvallisuuspalkinnolla. Asema toimii erinomaisesti ja keskittyy myös huumeidenvastaiseen työhön. Rajan ylittää nyt päivässä 100 rekkaa ja 900 henkilöautoa. Luovutin palkinnon tullimies Sakari Päiviselle. Yhteistyö poliisin, tullin ja rajavartioston kanssa on esimerkillistä. Myös venäläisiin virkaveljiin Niiralassa on hyvät suhteet.

Niiralan raja-asema on kehittynyt erittäin ripeästi. Muistan hyvin, kun ensimmäisen kerran ylitin siitä rajan kesäkuussa 1991 sukumatkalla Karjalan kotiin Sortavalan maalaiskuntaan ja entiselle Uukuniemen alueelle. Raja oli vasta avattu ja moni asia kangerteli. Nyt pitäisi tähdätä siihen, että Niiralan raja olisi auki ympäri vuorokauden. Sillä olisi suuri merkitys raja-alueiden kehitykselle molemmin puolin.

OPM paras tulosohjaaja

OMP on tällä hetkellä ministeriöistä paras tulosohjaaja. Yhteistyö on avointa ja keskustelevaa. OPM kutsuu perinteisesti ennen joulua neuvotteluihin ja solmimaan tulossopimukset. Samalla vaihdetaan ministeriön virkamiesjohdon kanssa näkemyksiä seuraavan vuoden toiminnasta ja tavoitteista. Kokoonnuimme 3.12. ministeriöön. Kaikki asiat vaikuttavat selviltä. Tästä on hyvä jatkaa aluehallinnossa OPM:n asioissa eteenpäin.

Iloinen itsenäisyyspäivä 1998

Tilasimme kansanedustaja Tarja Kauton ja meppi Riitta Myllerin kanssa itsenäisyyspäivän aamuksi yhteisen kampaajan Koivukylästä. Harvoin kampaajalla on ollut niin hauskaa kuin meillä oli. Teimme sotasuunnitelman. Tiedossamme oli, että ulkoministeri Tarja Halonen oli matkoilla ja että Pentti Arajärvi tulisi vastaanotolle yksin. Myöskään kansanedustaja Antero Kekkosella ei olisi tiettävästi seuralaista. Riitta Myller oli yksin, samoin kuin minä.

Päätimme, että minä nappaisin Pentin, koska hän oli ollut 1986-87 minun poliittisena sihteerinäni opetusministeriössä. Riitta ottaisi Anteron. Toisin kuitenkin kävi. Menimme Riitan kanssa sisään kättelemään presidenttiparia eri ovista. Riitta oli tavannut Pentin jo kättelyjonossa ja kaapannut tämän heti käsikynkkäänsä. Minä taas törmäsin sattumalta mutta kuin opastettuna Antero Kekkoseen kutsujen alussa linnan kirjastossa.

Meillä oli tosi hauskaa. Suunnitelmat paljastettiin tietysti Pentille ja Anterolle. Olin vielä Ruotsalaisella klubilla sd-ryhmän jatkoilla. Oli tosi kiva tavata entisiä hyviä työtovereita. Olen Itä-Suomessa liian paljon henkisesti aivan yksin. Itäsuomalaiset ovat avoimia, mutta oikeita ystäviä olen löytänyt vähän. Syytä on itsessänikin, sillä teen liiaksi töitä. Kaiken kuormani keskellä minulla on ollut usein ikävä eduskunnan ja Vantaan kaltaista luovia työympäristöjä.

Uutiset kertovat, että Jeltsin kävi Kremlissä, erotti neljä avustajaa ja palasi sairaalaan. Mitä naapurissa oikein tapahtuu? Sitä on arvailtu koko tämä syksy.

12.12.1998

Kiitosta yhteispalvelusta

Olimme Itä-Suomen lääninhallituksesta eilen SM:ssä tulosneuvotteluissa. Saimme syystäkin myönteistä palautetta yhteispalvelun kehittämisestä läänin alueella. Se kiitos tuntui hyvältä. Olemme lääninä yrittäneet innostaa eri viranomaisia yhteispalveluun, mutta useimmat viranomaiset haluavat toimia perinteisesti erillään omissa virastoissaan. Verkko-organisaatiot ja yhteistyö eivät oikein innosta. Yhteistyö saattaisi monen mielestä vaarantaa omaa asemaa. Viisainta useimpien mielestä on pitää tiukasti kiinni omasta itsenäisestä virastosta ja omasta työtuolista.

Jos asukasluku jatkaa laskuaan, eri virastojen palvelut tulevat keskittymään maakuntien keskuskaupunkeihin. Asiakasvirrat ovat liian pieniä erillisten virastojen verkostossa. Ainoa keino säilyttää palvelut on yhteispalvelu, jossa eri viranomaiset kokoavat palvelunsa yhteen. Valitettavasti tätä ei täällä Itä-Suomessa ole tajuttu. Ehkä se tajutaan vasta sitten, kun palvelu toisensa jälkeen siirtyy keskuskaupunkeihin. Samalla siirtyvät myös työpaikat.

Yhteispalvelupisteiden avulla voitaisiin osa palveluista ja työpaikoista säilyttää laajassa verkossa. Jokaiseen kunnantaloon olisi järkevää perustaa yhteispalvelupiste, josta saisi sekä kunnan että valtion hallintopalveluja. Yllättävän harva kunnanjohtaja näkee yhteispalvelun tästä vinkkelistä. Moni pelkää, että valtio maksattaa kunnilla yhteispalvelupisteissä vain omat kustannuksensa eikä huolehdi velvollisuuksistaan.

Vapaa lauantai kotona Vantaalla

Pitkästä aikaa aurinko paistoi ja on vapaa lauantai. Pimeä hulmahti päälle tosin jo klo 15. Nautin yksinäisyydestä ja kirjoitan. Olen myös maalannut kankaalle tuntemuksiani. Haluaisin harrastaa useammin öljyvärimaalausta, mutta omaa aikaa on aivan liian vähän. Luulin maaherran tehtävät ottaessani voivani hallita aikataulujani, mutta toisin kävi. Vauhti muuttui entistä hullummaksi. Teen uuden vuoden lupauksen itselleni, että pidän kuukaudessa joskus edes muutaman viikonlopun päivän vapaata.

Ensi viikko alkaa maanantaina Helsingissä neuvotteluilla SM:n ja STM:n kanssa. Mikkeliin on porhallettava iltapäiväksi henkilökunnan tilaisuuksiin ja illalla on Mikkelissä tiedotusvälineiden tapaaminen. Tiistaina Joensuussa on henkilökunnan tilaisuus. Metsäylioppilaat luovuttavat lääninhallituksen tiloihin perinteisin menoin joulukuusen.

Harvemmin kirjoitan muistiinpanoihini, mitä päivässä olen tehnyt johtaessani lääninhallitusta. Kaiken keskellä tietysti hoidan normaalit johtajan virkatehtäväni: neuvottelen, teen päätökset, hoidan yhteydet yhteistyötahoihin, perehdyn raportteihin, kirjoitan, hoidan normaalin postini ja sähköpostin, johdan, tuen, arvioin, seuraan ja sovitan yhteen asioita.

Työni on monialaista ja mielenkiintoista. Lääninhallitusten tehtäväkenttä koostu seitsemän ministeriön töistä. Työ on haasteellista ja jaksan tehdä pitkiä päiviä. Olen kuitenkin päättänyt ensi vuonna hillitä vauhtia. On pakko antaa itselleen aikaa uusiutua. Yhteiskunnallinen kehitys on hektistä. Tärkeää on pitää itsensä ajan tasalla. On otettava nykyistä enemmän aikaa seurata uusinta yhteiskunnallista tutkimusta. Uteliaisuus uusiin asioihin on oman kehityksen tae.

16.12.1998

Kuttulan juttu käräjäoikeudessa

Olen parhaillaan lentokoneessa matkalla Joensuusta Vantaalle. Kuttulan perheyhteisön juttu oli 14.12. Heinolan käräjäoikeudessa. Perheyhteisön johtajaa Kari Björkmania syytettiin kolmesta pahoinpitelystä. Björkmanille vaadittiin myös rangaistusta virka-aseman väärinkäytöstä.

Käräjäoikeus hylkäsi pahoinpitelysyytteen vanhentuneena. Myös virkarikossyytteet hylättiin, koska Björkman ei ollut virkamies.

Tämä asia on työllistänyt uutta Itä-Suomen lääninhallitusta melkoisesti. Syytteisiin johtaneet teot ovat Mikkelin lääninhallituksen aikaisia. Näin siis olemme perineet edeltäjämme asiat. Mitä Mikkelin lääninhallituksen ajoilta vielä tulee esille, on vaikea arvioida. Entä onko Kuopion entisen lääninhallituksen alueella selvittämättömiä juttuja? Mikä tilanne on entisen Pohjois-Karjalan lääninhallituksen alueella?  On varauduttava vastaamaan edeltäjien tekemisiin.

En hirveästi haluaisi saada perinnöksi entisten lääninhallitusten epäselviä asioita. Minusta on epäoikeudenmukaista, että meidän on otettava perintönä vastaan moitteet entisten lääninhallitusten mahdollisista laiminlyönneistä.

Yksi asia minua erityisesti huolettaa. Kaikki kolme entistä lääninhallitusta ovat olleet toimintatavoiltaan hyvin erilaisia, vaikka hoitivat samoja tehtäviä. Myös henkilöstöpolitiikka on ollut erilaista. Miten näin on voinut päästä tapahtumaan, sitä en voi käsittää. SM:n ote ohjaavana ministeriönä on ollut epäjohdonmukainen. Kyllähän samaa työtä tekevissä organisaatioissa tulee olla samat menettelytavat sekä palkka- ja henkilöstöpolitiikka. Nyt jokainen lääninhallitus on ennen ollut kuin valtio valtiossa.

17.12.1998

Savon Sanomat kertoo, että maaherra  kaappasi Mikkeliin kattokruunun Kuopiosta

Savon Sanomien toimittaja Kimmo Halonen on päästänyt mielikuvituksensa lentoon ja tehnyt eiliseen lehteen jutun Kuopion lääninhallitusrakennuksen pääsalin komeasta kattokruunusta oikein kuvan kanssa. Lehden kuvaaja oli henkilökuntamme edustajan Ulla Hiltusen kertoman mukaan rynnännyt kesken työpäivän Kuopion tiloihin ja alkanut räpsiä kuvia keltaisen salin katossa olevasta talon komeimmasta kattokruunusta. Henkilökunta seurasi touhua ihmeissään.

Kaikkiin meidän tiloihimme pääsee sisään noin vain. Se on vanha perinne. Keneltäkään tulijalta ei kysytä, millä asialla liikkuu. Toimistoihin voi tulla vaikka minkälaisessa aseistuksessa. Täällä luotetaan edelleen ihmisiin. Kuinka kauan? Ei varmastikaan enää kovin pitkään voi menetellä näin. Turvallisuusmääräykset ovat tiukentuneet Helsingin seudun kaikissa toimistoissa. Viraston johto on tietysti aina vastuussa siitä, jos tapahtuu jotain ja henkilökunnan turvallisuus vaarantuu.

Sittenhän se selvisi, miksi Kuopion kruunua oli kuvattu. Kimmo Halonen teki eilisiin Savon Sanomiin tämän kuvan kera monen palstan jutun, jossa hän lennokkaasti kertoi maaherra Pirjo Ala-Kapeen kaapanneen Kuopion upean kruunun Mikkeliin. Halonen revitteli, ettei maaherra aio Kuopion kruunua palauttaa, koska maaherra haluaa kalustaa Mikkelin lääninhallituksen tilat tyylikkäästi.

Minä en oikein tällaista perättömien juttujen kirjoittelua ymmärrä. Tosiasia on, että kansliapäällikkö Reijo Luhtavaara toi Mikkeliin Kuopion toimistomme varastosta kaksi vanhaa kaappiin hylättyä kattokruunua, jotka asennettiin Mikkeliin. Mitään virkaa niillä ei Luhtavaaran mukaan Kuopiossa enää ollut, olisivat vain tuhoutuneet kaapin nurkissa käyttämättöminä. Kaikissa kolmessa toimistossamme on kaapit väärällään vanhaa tavaraa, jota kukaan ei enää tarvitse eikä käytä.

Luhtavaara olisi tuonut Kuopiosta Mikkeliin myös vanhan sohvakaluston. En kannattanut sitä siirtoa, koska sain kuulla, että kalustoa tarvitaan Kuopiossa. Joensuusta Luhtavaara otti virkakäyttöönsä entisen Pohjois-Karjalan läänin maaherran virka-auton. Vasta jälkeenpäin olen kuullut, että moni oli Joensuun toimistossa tästä näreissään.

Nyt herää kysymys, montakohan tämäntyyppistä kummallista asiaa onkaan tämän ensimmäisen vuoden aikana pantu maaherran piikkiin. On helppo sanoa, että maaherra on määrännyt tehtäväksi näin ja näin. Pienessä organisaatiossa kaikki asiat kuitenkin tulevat ennemmin tai myöhemmin minunkin tietooni. Maaherralla pelottelulla on lyhyet jäljet.

Soitin toimittaja Kimmo Haloselle ja kysyin, miksi hän nyt on kirjoittanut näin paksun jutun. Halonen vastasi hyväntuulisesti saaneensa jo kovasti kiitosta jutusta, joka on erityisesti miellyttänyt lehden johtoa ja lukijoita. Lehti tarvitsee juuri tällaisia juttuja. Ne kiinnostavat lukijoita ja elävöittävät lehteä. Tällä hauskalla hupilinjalla hän kertoi edelleen jatkavansa.

Olin aika tyrmistynyt. Eihän Kuopion toimistomme keltaisen salin suurta upeaa kruunua mihinkään kukaan ollut siirtänyt. Jutun kuva oli juuri Kuopion pääsalin suuresta kruunusta, joka tietysti on ja pysyy paikallaan. Halosen mielestä tuo pieni yksityiskohta ei merkinnyt mitään. Pääasia oli, että lehti kirjoittaa lukijoita kiinnostavia juttuja. Itä-Suomen lääninhallituksen Kuopion ja Mikkelin toimistojen asiat ylittivät Savon Sanomissa siis uutiskynnyksen, kun niitä höystettiin kattokruunujen ryöstöllä! Oikeat asiat ja työt eivät lehteä eivätkä lukijoita muka kiinnosta. Olin aika ymmälläni.

Minun karjalainen huumorintajuni ei valitettavasti nyt riitä.  Ei juttuja mielestäni voi pelkästä hilseestä tempoa. Kyllä huumoria luulen ymmärtäväni, mutta en suoranaisia valheita.  Onhan se niin, että minusta tässä pilaa tehdään perättömällä uutisella. Halonen näki itse asian vain hauskana juttuna. Olkoon siis niin. Itsehän tiedän, mikä on totuus. Totta on myös se, että tämän päivän lehti on huomenna aamulla hellan sytyke.

18.12.1998

Lisää sählinkiä Savon Sanomien ja Kimmo Halosen kanssa

Minun mittani alkaa nyt oikeasti täyttyä Savon Sanomien toimittajan Kimmo Haloseen. Eilen, siis heti seuraavana päivänä kruunujutun jälkeen, Halonen on kirjoittanut Savon Sanomiin uuden jutun. Siinä kerrottiin, miten Mikkeliin lääninhallituksen rakennukseen pystytetään parhaillaan "maaherran kaljasaluunaa".

Olin eilen Katajanokan kasinolla SM:n koulutuspäivässä, mutta päivä meni minulta täysin pilalle. Puhelin soi tästä maaherran kaljasaluunasta koko ajan. Mikkelissä tiedotuspäällikkö Pirkko Willberg kyseli hädissään, mitä nyt tehdään.

Mikkelissä lääninhallituksen kellarikerrokseen ollaan todella kunnostamassa uudenvuoden vastaanottoa varten noin 30 m²:n kellaritilaa, jossa Olvi tarjoaisi ensi tammikuussa vastaanotollani olutta. Olvi siistii ja rakentaa tilan itse. Viime vuonna olutta ei tarjoiltu. Nyt pienen kellaritilan seiniä maalataan ja kohennetaan parilla hyllyllä ja siinä koko ehostus sitten onkin. En ole ehtinyt seurata tilan siistimistä, mutta kansliapäällikkö Reijo Luhtavaara on tietysti ollut Olvin kanssa suunnittelussa mukana.

Toimittaja Kimmo Halonen on kirjoittanut taas hyvin ikävään sävyyn ja tehnyt minusta varkaan lisäksi villin lännen malliin saluunanpitäjän. Aika törkeää, sillä en käytä nykyisin alkoholia enkä siis myöskään juo olutta. Oman alueen yrityksiä haluan kuitenkin suosia kaikessa tarjoiluissani. Olen päättänyt, että vastaanotoillani tarjoan vain Itä-Suomen läänin alueen marjaviinejä ja nyt myös Iisalmessa tehtyä Olvin olutta.

Savon Sanomien linjan mukaan siis oman Pohjois-Savon alueen yrittäjien suosiminen on sopimatonta ja moraalitonta kaljasaluunan pitoa. Sen johtopäätöksen voi Halosen jutusta tehdä. Juttu on pahansuopa ja ikävästi vihjaileva sekä on jo ehtinyt nostattaa monen lukijan aggressiot.

Soitin tietysti Haloselle heti ja haukuin hänet suurin kirjaimin ja laajalla sanavarastolla, joka ei ole tarkoitettu lasten kuultavaksi. Halonen perusteli taas, että lukijat pitävät erityisesti tämäntyyppisistä jutuista. Hän oli saanut kruunujutusta runsaasti kiitosta niin lukijoilta kuin toimituksestakin ja jatkaa samaa linjaa. Ilmoitin Haloselle, että nyt harkitsen peruuttaa hänen juttunsa vuoksi koko Olvin tilauksen ja piste.

Kaikki viittaa siihen, että jutun tietolähde on lääninhallituksesta, kukas muukaan tällaisesta asiasta tietäisi talon ulkopuoliselle toimittajalle kertoa. Valitettavasti en pysty enää tämän jälkeen luottamaan Luhtavaaraan. Se on erittäin murheellista, koska olemme kuitenkin läheiset työtoverit. Nyt tämän ensimmäisen vuoden aikana on ilmestynyt liian monta tämäntyyppistä ilkeämielistä suoraan minuun kohdistuvaa aiheetonta juttua, joiden lähteistä ei enää ole epäselvyyttä. Tällaista pilaa en aio sietää. Työni on riittävän haasteellista ja raskasta ilman tällaista poikien sähläystäkin.

Uhkasin sekä Luhtavaaralle että Haloselle peruuttaa koko Olvin tilauksen. Syypääksi tulen Olville ilmoittamaan Savon Sanomat ja toimittaja Kimmo Halosen. Tästä Halonen selvästi hätääntyi ja lupasi auliisti kirjoittaa uuden jutun. Näinhän niitä uusia juttuja syntyy ja toimittaja on palkkansa ansainnut.

Soitin Olville ja puhuin sinnekin suurilla kirjaimilla. Ilmoitin peruvani heti koko tilauksen, jos juttu on lähtöisin Olvin omasta markkinoinnista. Eihän minun ole mikään pakko tarjota vierailleni mitään Olvin tuotteita. Olvin johto vannoi syyttömyyttään ja ainakin yritti olla pahoillaan. Heidän mielestään tällainen julkisuus oli heillekin ikävää.

Vaikea päästä joulutunnelmaan

Tänään olen tehnyt työtä Kuopiossa, viettänyt jouluhartaustilaisuuden henkilökunnan kanssa ja ollut Savon Kummien vieraana museossa, jonka savupirtissä luettiin jouluevankeliumi. Tapasin Savon erämessujen hallituksen puheenjohtaja Lauri Turusen, joka pyysi suojelemaan vuoden 1999 erämessuja. Lauri Turunen vaikutti todelliselta eräasiantuntijalta ja hienolta ihmiseltä. Oli mukava välillä keskustella ihan oikeasti hyväsydämisen ihmisen kanssa.

Vaikka joulu lähenee ja mieli kaipaa jo joulurauhaa, Olvin ja Savon Sanomien sählingit harmittavat hirvittävästi. Tunnen olevani objekti ja pelle, jota tämä paikallinen poikaporukka ja miesverkosto kohtelevat törkeän ala-arvoisesti. Miehet ovat uskomattoman innokkaita juoruajia, pahanpuhujia ja selkäänpuukottajia. Kyllä minä tähän olen elämäni aikana tottunut, mutta en koskaan ääneti hyväksynyt. Mieskulttuuri on juuri tällaista. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun joudun naisena sen kohteeksi. Olen sen verran vanha kettu, että tällaista myrkkyä en syö. Sanon suoraan, mitä ajattelen.

Monet miehet eivät kestä naisjohtajia. Naiset ovat miesten valtapiirien ulkopuolella itsenäisiä ja riippumattomia ja siten myös uhka. Toisiaan miehet suojelevat ja puolustelevat yhteisillä retkillä syntynein salaisuuksien sitein ja verivaloin. Näitä piirteitä ja miesten saunakulttuuria olen oppinut naisena syvästi inhoamaan työurani aikana. Miesten tapa sulkeutua saunaan naisia pakoon sopimaan asioista on ikivanha ja vaikuttaa nykypäivänä jopa liikuttavalta. Toivon, ettei uusi sukupolvi enää tarvitsisi alkukantaisia alastomuus- ja peseytymisriittejä hoitaessaan yhteiskunnallisia asioita.

Olen varmasti nyt väsynyt ja tehnyt liikaa töitä. Sählinki ärsyttää minua ja se varmasti sählääjien tarkoituskin on. Mikkelin miesklubit ja Itä-Suomen miesten verkostot tuntuvat nyt äärettömän vastenmielisiltä ja luotaantyöntävän tympeiltä. Ei täällä mikään tule muuttumaan vielä vuosikymmeniin. Ikävöin Helsingin seudun henkistä moniarvoista sykettä. Nyt kadun, että ikinä lähdin tänne mieskulttuurin läpitunkemaan henkiseen takapajulaan.

21.12.1998

Kimmo Halonen "yrittää paikata"

Joulu on ovella.  Toimittaja Kimmo Halonen vakuuttaa avuliaisuuttaan. Hän on nyt paikkaamassa juttuaan "Maaherran kaljasaluunasta" omien sanojensa mukaan. Olen tyyntynyt, mutta koskaan en tätä alhaista menettelyä tule unohtamaan. Anteeksi annan, vaikka kukaan ei ole sitä pyytänytkään, mutta mielessä asia säilyy aina. Jos kerran pettää toisen luottamuksen, siitä jää sieluun jälki.

Jukola aloittaa

Mäntyharjussa Kuttulan koti on päättänyt toimintansa. Tilalle on perustettu Jukola, jolle lääninhallitus on antanut kolmen vuoden koeajan. Eräät henkilöt ovat vaatineet lääninhallitusta ryhtymään tuomioistuimeksi, kun käräjäoikeus ei tuominnut Kuttulan johtajaa.

Julkiset paineet ovat olleet kovat. Lääninhallituksen virkamiehille on tullut uhkailuja ja vaatimuksia ryhtyä suorastaan lainvastaisiin toimiin. Myös sosiaali- ja terveysministeriön eräät virkamiehet käyvät ylikierroksilla. Eduskuntavaalit lähestyvät ja poliittiset paineet kasvavat. Ministeri Terttu Huttu-Juntunen on ottanut avustajineen meihin yhteyttä. Olivat poliittiset paineet miten suuria tahansa, lääninhallituksen on noudatettava lakia. Tämä on ollut yksiselitteinen viestini.

On ollut syytä korostaa, että Suomessa tuomioistuinlaitos on se, joka rikokset tutkii ja tuomitsee. Tämä ei näy nyt riittävän kaikille. Minultakin on tivattu, mitä mieltä olen. Jos tuomioistuin on tuomionsa antanut, ei minkään viranomaisen oikeus ole ryhtyä arvioimaan, oliko tuomioistuimen päätös oikea tai väärä. Vanha perinteinen vallan kolmijako on yksi demokratian perusta.

Lähden Vantaalle ylihuomenna joulun viettoon. Käyn jouluaattoaamuna Helsingin pitäjän kirkolla Eken haudalla ja jatkan matkaa Tampereelle. Olen viettänyt kaikki elämäni joulut Tampereella äidin ja veljeni perheen kanssa. Minna ja Seppo ovat nyt lasten kanssa jouluaattona Espoossa Riitta-maamin luona.

26.12.1998

Joulu rakkaiden kanssa

On tapaninpäivä ja olen Vantaan kodissani. Odotan Minnaa, Seppoa, Riittaa ja lapsia kylään. Olen laittanut meille joulupöytää kuntoon. Kuusen olen koristellut tänne Vantaalle jo muutama viikko sitten. Tämä koti on minun oikea kotini.

Tulin Vantaalle viime yönä Tampereelta. Jouluaatto ja joulupäivä sujuivat Tampereella normaalisti. Minulle tuli nyt kuitenkin sellainen tunne, että haluaisin ensi jouluna ottaa äidin Vantaalle, viettää joulun rauhallisesti täällä ja passata vastavuoroisesti äitiä. Äiti on jo vanha, täyttää kohta 81 vuotta. Hän väsyttää itsensä touhutessaan meille joulua piiraineen ja perinneruokineen. Mitään hän ei voi ostaa kaupasta valmiina. Kaikki on tehtävä itse. Ei sellaista pitojen laittamista jaksaisi nuorikaan.

Jouluaamua olin perinteisesti Tampereen tuomiokirkossa nyt veljeni tyttären Katja Harjuntaustan kanssa. Katja on nuori äiti ja biologian ja maantiedon opettaja. Hän on lauluääneltään altto ja harrastaa kuorolaulua. Nautimme kirkkokuoron erittäin upeista esityksistä ja hartaasta tunnelmasta. Käyn rippikirkossani yleensä jouluaamuisin. Joka kerta lähtiessäni hyvästelen kirkon. Koskaan ei tiedä, milloin olen siellä joulukirkossa viimeistä kertaa.

Hyvästelin Tampereelta lähtiessä anoppia taas pitkään. Anoppi sanoi odottavansa kuolemaa. Keskustelemme asiasta aina tavatessamme. Kuolema tulee kuitenkin vasta sitten, kun sen aika on. Ei kuolemaa tarvitse pelätä. Se vie meidät uuteen elämään.

1.1.1999

Uusi vuosi alkaa Mikkelissä

Olen ottanut uuden vuoden vastaan Mikkelin torilla aivan perhepiirissä rakkaimpieni, Minnan, Sepon ja lasten kanssa. Lapset valvoivat ja halusivat ehdottomasti nähdä ilotulituksen. Ei Mikkelin torilla erityistä tulitusta ollut, sillä raketit lähetään Naisvuoresta, mutta lapsille torin pauke oli aivan riittävä.

Valoimme lääninhallituksen yläkerrassa tinat ja menimme nukkumaan klo 3. Olen omien lasteni keskellä maailman onnellisin ihminen. Vuosisadan viimeinen vuosi alkoi parhaalla mahdollisella tavalla.

Vuoden 1999 ensimmäiseen aamuun herätessäni mielessäni alkoi soida virsi 532: "Taas siunattu päivä nyt luo valoaan maan peittäen kirkkauteensa. Taas loistaa se kaikille luoduille maan ja sulkee ne siunaukseensa. Niin Luojamme meidätkin armollasi taas murheesta synnistä päästä."

Toista vuotta töissä täällä Itä-Suomen lääninhallituksessa kulki aamulla kuin nopeutettuna filminauhana mielessäni. Minulla ei ole täällä omaa elämää eikä yksityisyyttä. En näe riittävän usein rakkaimpiani. Olen liian yksin työni ja työyhteisöni vankina. Olen itse lukinnut oman sieluni ovet. En ole ollut valmis päästämään ketään lähelleni.

Olenko nyt valmis raottamaan ovea? Eken kuolemasta tulee kuluneeksi kohta kolme pitkää vuotta. Aika hassua, mutta tällaisetkin asiat on syytä selvittää itselleen. Sen tiedän, ettei kenenkään ole hyvä olla aivan näin yksin vain oman työnsä kanssa.

Takaisin | Tulosta sivu