Pirjo Ala-Kapee
PÄIVÄKIRJANI KERTOO 1996 - 2008

IV UUTEEN OPPIMISEN AIKA

Heikki taittaa talven selän, päivä kasvaa Paavalista

4.1.1998

Itä-Suomessako maan kateellisimmat ihmiset?

Luen tässä sunnuntai-illan päätteeksi päivän lehtiä. Eilen oli Mikkelissä Itä-Suomen läänin ensimmäiset yhteiset maaherran uuden vuoden juhlat. Runsas tuhat kutsuvierasta täytti lääninhallituksen Mikkelin kauniin rakennuksen. Tilanahtaus tiivisti tunnelmaa. Suuren talon ikkunat valuivat loppuillasta vettä juhlaväen nostattamasta kuumuudesta.

Kaikki halukkaat Itä-Suomen läänin alueen marjaviinitilat kutsuin juhlaan esittelemään tuotteitaan. Paikalla oli kahdeksan marjaviiniyrittäjää, joten viineissä oli runsaasti valinnanvaraa. Olen halunnut näin tehdä läänin alueen omia tuotteita tunnetuiksi. Itse en ymmärrä viineistä mitään. En ole maistanut alkoholia ehtoollisviiniä enempää moneen vuoteen. Hyvin oman alueen marjaviinit vieraille maittoivat ja näyttivät leventävän hymyä ja moninkertaistavan juhlamielen.

Halusin myös, että ruoka noudattaa itäsuomalaista linjaa ja että savolaiset ja karjalaiset tunnistavat juhlapöydästä omia perinneruokiaan. Pohjois-Karjalan juhla- ja pitopalvelu voitti tarjouskilpailun ja pääemäntä Kaarina Lehikoisen johdolla katetut pöydät notkuivat itäsuomalaista perinneherkuista.

Tunnelma oli itäsuomalaisen iloinen ja välitön. Vaikutti siltä, että vieraat oikeasti viihtyivät hyvin.

Talon entinen isäntäväki, maaherra Juhani J. Kortesalmi ja maaherratar Marjukka johtivat itseoikeutettuina vierasjoukkoa. Kun sotilassoittokunta siivitti juhlaväen lennokkaaseen liitelyyn keltaisessa salissa, pelkäsin vuonna 1843 valmistuneen talon rakenteiden pettävän. Talossa ei näin suuria tanssiaisia ole vietetty sihteerini Raija Hirvosen tiedon mukaan koskaan. Hyvin talo kuitenkin kesti. Ennen rakennukset tehtiin ikuisiksi.

Tämän päivän Savon Sanomissa tutkija Tarja Kuparinen kirjoittaa, että Itä-Suomessa on maan kateellisimmat ihmiset. Kuparista siteeraten kateus on aina vihamielinen, kielteinen tunne. Kade haluaa estää toiselta onnen tunteen. Parhaita tapoja on pilata heidän maineensa juoruilemalla ja puhumalla perättömiä. Kateus on keskinkertaisten kulttuuria, jossa tasapäistäminen on valttia. Kaikenlaisia uudistuksia, erilaisuutta, rutiinien rikkomista ja innostusta pelätään, koska ne voivat aiheuttaa muutosta vallitsevaan, usein jopa ummehtuneeseen tilanteeseen.

Onpa Tarja Kuparinen määritellyt kateuden sattuvasti!  Kateus on hänen mielestään osa muutosvastarintaa ja keskinkertaisuutta. Hirvittävä yhdistelmä!

Eilisistä uuden vuoden juhlissani näitä kateellisia itäsuomalaisia ei tainnut juurikaan olla. Tämän päivän maakuntalehdissä on juhlista tosi näyttäviä ja iloisia juttuja. Savon Sanomat otsikoi koko sivun jutussaan näyttävästi: ”Hilpeää tungosta ja työasioista puhumista”. Osastopäällikkö Tuula Eerola puolisonsa Erkin kanssa keskustelevat lehtikuvassa aurinkoisesti hymyillen Mikkelin kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran ja puoliso Paulan kanssa. Kuvateksti kertoo, että neljä kuukautta Itä-Suomen lääninhallitusta on ollut myönteinen kokemus. Kikkarahiuksinen Johanna Rusanen hymyilee ihanan valloittavasti. Tutkija- ja yrityspiirejä edustavat Vuokko ja Matti Niiranen Pohjois-Savosta korostavat, että maakunnan ykkösasia on ykköstukialue EU:ssa.

Länsi-Savo on vieläkin kohteliaampi ja toteaa, että meininki lääninhallituksessa oli kuin pressan linnassa, vain parvi puuttui. Rintamanaiset ovat päässeet lehteen komeaan kuvaan. Siinä on joukko voimanaisia: Mirja Ronni Iisalmesta, Kaisa Laaksonen Pieksämäeltä, Kerttu-Elina Heiskanen Joensuusta. Lea Sutinen Juuasta, Kerttu Hyöky Iisalmesta, Liisa Tähti ja Kyllikki Nykänen Pieksämäeltä.

”Matka on pitkä ja tie kuoppainen”

Sanomalehti Karjalainen tulee Mikkeliin aina päivän myöhässä. Joensuusta olen saanut kuitenkin tänään tietää, että myös Karjalaisessa on koko sivun juttu maaherran juhlista tämän päivän lehdessä. Pohjois-Karjalan juhla- ja pitopalvelu hoiti pääemäntä Kaarina Lehikoisen johdolla loistavasti ruokatarjoilut.

Karjalaisen otsikko ”Matka on pitkä ja tie kuoppainen” osittain viittaa siihen, että Pohjois-Karjalasta tuotiin rekkalastillinen valmiita herkkuja Mikkeliin. Ruokalista oli itäsuomalaisittain kotoinen: muikkukukkoa, karjalanpiirakkaa, ohrapiirakkaa palvilampaalla ja kasviksia erilaisilla dippikastikkeilla. Vieraat kiittelivät tarjoiluja ja pitopöytien runsautta.

Karjalaisen jutussa kirjailija Heikki Turunen on kuulemma kommentoinut lääniä ”sikamaisen vääräksi” ja todennut, ettei pohjoiskarjalaisten tarvitse koskaan muuttua. Kansaa kuulematta yksiköitä ei olisi saanut suurentaa. Kaikki maakuntalehdet, myös Savon Sanomat ja Länsi-Savo ovat ikuistaneet Heikki Turusen halaamassa minua. Turusen vahva karhumainen rutistus jäi kyllä mieleen samoin kuin omaperäinen tervehdys: ”Hojo-hojo”. Ehkä se oli myös Turusen tarkoitus.

Lehtien toimittajat näyttävät kyselleen juhlaväeltä erityisesti mielipiteitä uudesta läänistä. Varkauden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Allan Hahtala on vastannut kysymykseen, että Itä-Suomen uusi vuosi an alkanut hyvin, koska rajat eivät nyt enää ole esteenä. Varkauden talousalue kuuluu sekä Pohjois- että Etelä-Savon maakuntiin, joten kommentti on erittäin ymmärrettävä.

Varkaudessa rajan kirot tiedetään. Minulle on kerrottu, että aikaisemmat maaherrat ovat vahtineet omia läänejään ja suhtautuneet yli lääninrajojen menevään yhteistyöhön hyvin kielteisesti. Jokaisella maaherralla oli omat intressinsä ja omat alueensa. Nyt tilanne on toinen. Olen ehtinyt jo moneen otteeseen kannustamaan kaikkia rajoja ylittävään yhteistyöhön.

Melojamestari Mikko Kolehmainen, laulajatar Johanna Rusanen, taiteilija Pauno Pohjolainen, kirjailija Simo Hämäläinen, arkkipiispa Johannes ja taiteilija Sari Kaasinen erottuivat veteraanien, kuntien ja valtion virkakunnan sekä luottamushenkilöiden ja poliitikkojen joukosta kaikkien tuntemiksi julkkiksiksi.

Olin kutsunut kaikista kunnista valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat sekä kuntajohtajat. Itä-Suomessa kuntien ja lääninhallituksen yhteistyö on tärkeää. Pienet kunnat tarvitsevat omien resurssiensa puutteen vuoksi lääninhallituksen järjestämää koulutusta ja asiantuntija-apua. Tämä on erityisesti Itä-Suomen läänin työlle ominainen piirre.

Sain kiitosta siitä, että olen valinnut uuden vuoden juhlien ajankohdaksi vuoden ensimmäisen lauantain. Tätä käytäntöä aion jatkaa. Perinteisesti maaherrat pitävät juhlansa vuoden ensimmäisenä päivänä, joka useimmiten osuu viikolle. Lauantai sopii paremmin juhlapäiväksi ja varsinainen uuden vuoden päivä voidaan pyhittää perheelle.

Erittäin iloinen olen siitä, että kolme maakuntaliittoamme järjesti kuljetukset Mikkeliin. Yhteistyö on hyvää ja rakentavaa tällaisissakin asioissa. Eivät Itä-Suomen tiet erityisen kuoppaisia ole, mutta kylläkin kapeita, valaisemattomia ja mutkaisia. Välimatkat ovat pitkiä. Joensuu-Varkaus –tieyhteys on hankala ajaa varsinkin talvella. Myös 5-tie on paikoitellen luvattoman kapea, vaikka se on elintärkeä valtakunnallinen väylä. Tiet ovat verisuonia ja olennainen osa aluepolitiikkaa. Puheet siitä, ettei infrastruktuuriin tarvitse erityisesti panostaa, tuntuvat kummallisilta. Kyllä toimiva infra on elinkeinoelämän edellytys.

Kodin Anttilasta Vantaalta Mikkelin joulukoristeet puoleen hintaan

Mikkelissä on kaunis, vanha perinne, että Mikkelin maalaiskunta tuo joka joulu lääninhallituksen tiloihin komean kuusen. Perinne jatkui myös uudessa läänissä tänä jouluna. Virastomestarit Juhani Rahikainen ja Raimo Pöyhönen ovat vuosikymmeniä koristelleet tämän kuusen. Niin tapahtui nytkin. Kuusen koristeiden välke oli vuosien aikana himmentynyt ja koristenauhat olivat kuluneet. Virastomestarit totesivat, että olisi hankittava uusia.

Minuun iski nuukuus ja esitin, että odotetaan joulun yli ja ostetaan uudet koristeet vasta lääninhallituksen uuden vuoden juhliin. Saadaan alesta halvemmalla, kun joulu on ohi. Vuoden ensimmäisellä työmatkalla Helsingin seudulle poikkesin Vantaalla Kodin Anttilassa. Sain sieltä lääninhallitukselle uusia kuusenkoristeita puoleen hintaan. Onnistuneet alennusmyyntiostokset tuottavat aina suunnatonta mielihyvää.

Vantaan kodistani valitsin vielä sopivia koriste-esineitä ja pikkuliinoja Mikkelin linnani salien somisteeksi. Kun sitten tulin Mikkeliin auto täynnä kaikenmoista tarpeellista uusista kuusen koristeista lähtien, virastomestari Raimo Pöyhönen toivotti iloisesti tervetulleeksi ”kotiin”. Ryhdyimme viimeistelemään taloa seuraavan päivän uuden vuoden juhliin. Kuusi sai uudet kultapunokset ja kultaiset enkelit oksilleen.

Juhlapäivä alkoi eilen lauantaina heti aamulla klo 8, kun suuri rekka kurvasi Pohjois-Karjalasta lääninhallituksen pihaan. Emäntä Kaarina Lehikoinen ohjasi joukkoaan rauhallisesti ja ihailtavalla ammattitaidolla. En ole aikaisemmin päässyt seuraamaan näin suurten pitojen valmistelua näin läheltä. Rekan lasti purettiin astioista ja valmiista tarjoiluvadeista. Pöydät koristeltiin ja katettiin.

Kaikesta näki, että tämä joukko oli tottunut järjestämään suuria pitoja. Jokainen tiesi vastuunsa ja tehtävänsä. Kun johtoryhmämme kokoontui klo 15, koko talo oli muuttunut kauniisti katettuine pöytineen upeaksi satulinnaksi, jossa karjalaisiin kansanpukuihin pukeutunut henkilökunta odotti vieraiden saapumista.

6.1.1998

Haukivuori ehtii ensimmäiseksi

Eilen loppiaisaattona 5.1. oli merkittävä tapahtuma, kun Haukivuoren kunnantalolle avattiin ensimmäinen Itä-Suomen läänin aikana syntynyt yhteispalvelupiste. Oli oiva tilaisuus kehua ja onnitella Haukivuoren valtuuston puheenjohtajaa Leena Mustalampea ja kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärveä hyvästä päätöksestä.

Haukivuoren yhteispalvelussa on mukana kunta, kela, verottaja, työvoimatoimisto, poliisi ja Mikkelin maistraatti. Mikkelin maistraatin päälliköllä Markku Häkkäsellä, poliisipäällikkö Tapani Tiilikaisella ja läänin kehittämispäällikkö Eeva-Liisa Ryynäsellä on siis myös syytä olla tästä yhteisestä saavutuksesta ylpeitä. Jotta yhteispalvelu pelaa, siihen on koottava niitä hallintopalveluja, joita kansalaiset eniten käyttävät.

Yhteispalvelu sopii suuriin kaupunkeihin ja myös haja-asutusalueille. Se on palvelujen supermarket. Asiat on mahdollista hoitaa yhdestä paikasta. Haukivuoren yhteispalvelun paikka kunnantalon ala-aulassa on erinomainen asiakkaan kannalta. Jokaisen kunnantalon ala-aulaan olisi syytä tehdä monialainen palvelupiste. Siitä voisi antaa moni kunnan omakin palvelu juoksuttamatta ihmisiä paikasta toiseen.

Totta on, etteivät kansalaiset aina tiedä, mikä viranomainen antaa mitäkin palvelua. Kun palvelujärjestelmät ovat monimutkaistuneet, yhteispalvelussa voidaan tietoverkkoja hyödyntäen oikaista mutkat yhdelle luukulle ja helpottaa olennaisesti kansalaisten asiointia tietyissä hallintopalveluissa

Leipä loppui Mikkelistä!

Menin loppiaisaattona iltapäivällä Mikkelin keskustassa ruokakauppaan. Leipä oli loppunut! Hämmästelin asiaa silmät pyöreänä ääneen: ”Siis teillä ei ole ollenkaan leipää!”  Myyjä valitsi minua: ”Ei ole eikä ole koko Mikkelissä. Turha on lähteä kiertämään kauppoja. Leipä loppui jo päivällä, kun NE ovat tulleet tänne moneksi päiväksi niin suurin joukoin.”

Ensin en älynnyt, keitä NE olivat. Hetken järkeiltyäni tajusin. Moni vapaa-ajan asukas oli tullut Etelä-Savoon vapaa-ajan asunnolleen viettämään uutta vuotta, viikonloppua ja vielä loppiaistakin. Välipäivät on ollut järkevä ottaa vapaaksi. Etelä-Savon väkiluku lisääntyy useilla tuhansilla pitkien pyhien ja lomien aikana vapaa-ajan asukkaiden ansiosta. Nyt ei siis kaupoissa ollut osattu varautua näin suureen vapaa-ajan asukkaiden määrään näin moneksi päiväksi.

Ei yhtään leipää kaupassa. Se on minulle taas uusi kokemus, jota on vaikea uskoa todeksi. Täällä Etelä-Savossa vapaa-ajan asukkaiden ja matkailun merkitys on huomattava ja näkyy kauppojen liikevaihdossa. Vapaa-ajan asukkaat ja matkailu työllistävät merkittävästi sekä välittömästi että välillisesti.

Etelä-Savossa ei vielä oikein osata laskea, mitkä vaikutukset koko maakunnalle on joka viikonloppuisesta väkiluvun kasvusta. Myöskään mahdollisuuksia ei osata vielä hyödyntää riittävästi. Olisi pystyttävä selvemmin näkemään oman alueen luontaiset vahvuudet. Etelä-Savossa matkailu ja vapaa-ajan asumiseen liittyvät palvelut työllistävät merkittävästi jo tällä hetkellä.

Loppiainen meni kaappeja järjestellessä

Olen yrittänyt järjestellä tavaroitani ja kaappejani koko loppiaisen. Tuntui jotenkin haikealta, kun jäin loppiaisaattona yksin tekemään töitä muiden lähtiessä pyhän viettoon. Paimentytön sunnuntai tuli mieleen. Oli pakko käydä tietyt työpaperit ja sähköposti läpi. Se vei myöhään iltaan.

Vantaan perinteiselle loppiaisvastaanotolle en jaksanut edes ajatella meneväni. Se olisi ollut suoraan sanoen henkisesti liian raskasta. Olen itse tämän valintani tehnyt. Kyllä minua ihan oikeasti kuitenkin rassaa. Olen pettynyt SM:n virkakunnan asenteisiin. Heiltä ei työhön saa henkistä tukea eikä heillä ole näkemystä, miten lääninhallituksia tulee kehittää. Keskushallinto ei ole aluehallinnosta kiinnostunut, vaikka se ajaa aluehallintoa. Keskushallinto kiehuu itseriittoisesti omassa liemessään.

Nyt aluehallinnossa on siis yritettävä luoda itse uutta linjaa. Kaikilla lääneillä on omat suunnitelmansa. Onhan meille luvassa myös yhteisiä koulutustilaisuuksia, mutta niissä ei tähän mennessä ole edes käsitelty koko hallinnon kokonaisuutta eikä kehittämislinjoja. Yhteiseen pohdintaan ei ole aikaa. Koulutus on ollut vanhakantaista katederiluennointia.

Olen ollut viemässä läpi viime vuosikymmen vaihteessa Vantaalla huomattavasti suuremman organisaation kokonaisvaltaista muutosprosessin ja tiedän, että kaikesta on mahdollista selvitä. Siksi panen nyt kaiken toivoni omaan johtoryhmääni. Uskon, että pystymme työstämään meille sopivat parhaat mahdolliset ratkaisut tässä tilanteessa aivan itse.

Se ajoittain todella harmittaa, kun entisistä kokemuksista tietää, miten muutokseen aina tarvitaan erityistä aikaa ja myös lisää resursseja. Nyt ei ole kumpaakaan. Koko henkilökunta venyy äärimmilleen yrittäessään suoriutua uudessa tilanteessa kaikista työtehtävistä. Ei ole riittävästi aikaa muutoksen työstämiseen, sisäistämiseen eikä muutokseen sitoutumisen.

Yritän turvata osastopäälliköille työrauhaa jatkaa omien osastojensa työnjakojen täsmentämistä. Osastoilla pitäisi olla mahdollisuus suunnitella yhdessä oman henkilökuntansa kanssa rauhassa uudet työnjaot ja työprosessit. Valitettavasti normaalit arjen työt painavat koko ajan päälle ja muutoksessa välttämätön kehittäminen jää sivuseikaksi.

Oulun ja Lapin lääninhallitukset eivät meidän uusien suurläänien tuskaa nyt ymmärrä lainkaan. Erikoista on. että meitä kaikkia kohdellaan lääneinä samalla tavalla. On selvää, että suurläänien tilanne on aivan toinen kuin entiset rajansa säilyttäneiden. Tosin onhan läänien välillä erojakin, sillä Oulun ja Lapin maaherrojen palkat ovat huomattavasti suuremmat kuin meidän uusien suurläänien johtajien. Ehkä se yhtenä yksityiskohtana osoittaakin, miten vähän muutosjohtajuutta SM:ssä arvostetaan.

Meidän uusien suurläänien maaherrojen ja osastopäälliköiden työmäärä ja haasteet ovat moninkertaisia verrattuna Oulun ja Lapin läänien muuttumattomaan tilanteeseen. Myöskään suurläänien osastopäälliköiden palkoissa ei mitenkään ole huomioitu muutosjohtajuutta. Esimerkiksi meillä Itä-Suomessa jokainen osastopäällikkö tekee nyt kolmen entisen osastopäällikön työt.

8.1.1998

Kansallinen ympäristöterveysohjelma jalkautetaan Itä-Suomeen

Avasin eilen Mikkelissä kansallisen ympäristöterveysohjelman toteuttamiseen tähtäävän seminaarin Samansisältöinen seminaari pidetään huomenna Kuopiossa ja 20.1. Joensuussa. Nämä seminaarit lääninhallitus on halunnut järjestää syventääkseen kuntien tietämystä ympäristöohjelmista ja tukeakseen kuntia laatimaan omat ohjelmansa. Prosessi liittyy valtioneuvoston keväällä 1997 julkistamaan Suomen kansalliseen ympäristöterveysohjelmaan ja Itä-Suomen lääninhallituksen itse painoalueekseen priorisoimaan kestävään kehitykseen.

Tarkoituksena on, että kunnat pohtivat omista lähtökohdistaan ympäristöterveyden painopisteet ja toimenpidesuunnitelmat. Pienissä kunnissa resurssit ovat vähäiset, joten kunnat voisivat harkita myös yhteisiä ohjelmia. Kansanterveystyön kuntayhtymissä ympäristöohjelman laatiminen olisi yksi luonteva vaihtoehto. Mukaan olisi saatava myös kuntalaiset ja järjestöt. Lääninhallituksen tarkoitus on tukea ohjelmatyötä ja STM antaa hankkeelle myös avustusta. STM tulee käyttämään Itä-Suomen kokemuksia hyödyksi muualla maassa vastaavissa hankkeissa. Me siis pilotoimme kansallisen ympäristöterveysohjelman jalkauttamista kuntiin.

Olen erittäin iloinen kestävän kehityksen valtakunnallisen toimikunnan työssä mukana olevana, että voimme nyt aloittaa pilottina heti tämän vuoden alussa. Mikkelin tilaisuus osoitti, että kunnat ovat asiasta hyvin kiinnostuneita. Puhdas luonto ja puhtaat elintarvikkeet ovat Itä-Suomen kilpailuvaltteja niin alku- ja elintarviketuotannossa kuin matkailuelinkeinoissakin.

Työuupumus on tosiasia

Olen jatkanut henkilökunnan kanssa kahdenkeskisiä keskusteluja. Moni on erittäin uupunut muutoksen ja tiedotusvälineistä lääninhallituksia kohtaan osoitettuun jatkuvaan julkisen kritiikkiin. Kaikki eivät myöskään ymmärrä uutta toimintaperiaatetta verkkotyöskentelystä kolmella paikkakunnalla. Epätietoisuus tulee kahdenkeskisissä keskusteluissa avoimesti esiin. Osa haluaisi jatkaa työtään niiden periaatteisen mukaan, joita oli noudatettu kymmeniä vuosia. Mutta on tietysti myös niitä, jotka ovat jo sisäistäneet muutokset ja täysin valmiit sitoutumaan uusiin toimintaperiaatteisiin ja haasteisiin. Arvioni mukaan heitä on suuri enemmistö.

Saan keskustelut käytyä kevään korvalla. Moni ikänsä lääninhallitusta palvellut on sanonut, ettei ole koskaan käynyt maaherran työhuoneessa eikä keskustellut maaherran kanssa kahden kesken. Entisissä Mikkelin, Kuopion ja Pohjois-Karjalan lääninhallituksissa on ollut hyvin hierarkkinen nokkimisjärjestys. Jokainen tiesi asemansa ja käyttäytyi sen mukaisesti. Henkilökunnan yhteisissä kahvitilaisuuksissakin on aikoinaan jonotettu pöytään palkkaluokkien mukaisessa järjestyksessä! Hierarkian perinne elää edelleen vahvana. Pahimmillaan se patoaa jokaisessa innovatiivisessa työyhteisössä välttämätöntä luovuutta ja omatoimisuutta.

Olen vakuuttunut siitä, että nämä keskustelut ovat molemmin puolin hyödyllisiä. Vierastan lääninhallituksessani vielä elävää mennyttä maailmaa.  Haluan, ettei oma henkilökunta teitittele minua. Haluan häivyttää turhat muodollisuudet. Haluan madaltaa ja poistaa kaikki turhat kynnykset. Haluan olla kehittämässä tästä työyhteisöstä luovaa, avointa, keskustelevaa, oikeudenmukaista ja tasa-arvoista.

Asenteet eivät muutu hetkessä. Lääninhallitukset ovat olleet hierarkkisesti johdettuja päällikkövirastoja. Nyt on opittava toimimaan osallistavassa organisaatiossa, jossa valtaa ja vastuuta on delegoitu ja kaikki tietävät voivansa vaikuttaa oman työnsä kehittämiseen.

Mietin erityisesti näitä työelämän hyvinvoinnin asioita, koska tänään tapasin lääninhallituksessa Kuopiossa entisen ministerikollegani Toivo Yläjärven. Hän on Kuopion kunnallispolitiikassa aktiivinen toimija. Topi tuli varta vasten Kuopiossa tervehtimään minua lääninhallitukseen. Ajattelin, että hän haluaa valottaa minulle Pohjois-Savon ja Kuopion erityiskysymyksiä. Pidän Topia vanhasta muistista erinomaisena yhteistyökumppanina. Hänen kanssaan oli ilo tehdä töitä kymmenen vuotta sitten samassa hallituksessa. Topi oli aina hyvällä tuulella ja pyrki rakentavasti sovittelemaan ristiriitoja ja etsimään ongelmiin ratkaisuja.

Yllätyin, kun Topi alkoi avoimesti kertoa yksityisasioistaan. Topi totesi äskettäin kokeneensa raskaan burn outin. Elämä oli pysähtynyt kerralla. En tiennyt Topin tilanteesta etukäteen mitään. Hämmennyin aluksi hänen avoimuudesta. Olemme tähän asti puhuneet vain työasioista. Keskustelimme nyt pitkään elämän arvoista ja omasta elämästämme. On erittäin tärkeää pitää itsestään huolta, armahtaa itseään ja antaa itselleen lupa levätä. Meistä kukaan ei ole rautaa.

Kerroin tietysti omasta elämäntilanteestani, surustani, yksinäisyydestäni ja työsidonnaisuudestani. Ymmärsimme hyvin toisiamme. Topi varoitteli tekemästä töitä liikaa. Elämässä on muutakin kuin työ. Ajattelin jälkeenpäin, miten Luoja lähettää tielle aina hyviä ihmisiä, jotka osaavat omasta kokemuksestaan neuvoa, keskustella ja herättää ajattelemaan. Myös minun on syytä näiden kaikkien uusien haasteiden keskellä muistaa olla terveellä tavalla itsekäs ja pitää huolta itsestäni.

17.1.1998

Lentomietteitä

Nyt on lentokoneessa kuusi tuntia aikaa ajatella ja kirjoittaa rauhassa. Olen hyvän ystäväni, kansanedustaja Tarja Kauton kanssa palaamasta yhteiseltä lomamatkalta Playa del Inglesistä. Päätimme lähteä lomamatkalle ex tempore, koska olimme molemmat tosi väsyneitä. Tarja lukee tuossa vieressäni ja minä kirjoitan hetken. Olemme olleet viikon lomalla kahden tapaamatta ketään muita ihmisiä, parantaneet maailmaa, keskustelleet aamusta iltaan, kävelleet ainakin 170 kilometriä, syöneet terveellisesti toistemme valmistamia kasvisruokia ja ottaneet aurinkoa.

Lepo, itse valmistettu yksinkertaisen terveellinen ruoka ja liikunta ovat olleet väsymykseen parhaat lääkkeet. Olimme molemmat aivan poikki lomalle lähtiessämme. Nyt tuntuu, että loma on tehnyt tehtävänsä. Akut on ladattu auringossa, kiloja kulutettu kävellen ja henkistä hyvinvointia hoidettu avoimilla keskusteluilla. Olemme pitkäaikaisia ystäviä ja työtovereita. Tunnemme toisemme ja perheemme erittäin hyvin. Osaamme myös tukea toinen toisiamme. Yhteinen lomamatkamme onnistui kaikin puolin erittäin hyvin.

Niin se tietysti on, että heti lentokoneen noustessa ja suunnatessa nokkansa kohti Suomea työasiat alkavat hiipiä mieleen. Tänään on lauantai. Kun saavumme Suomeen, tapaan Minnan, Sepon ja lapset, jotka ovat Espoossa Maami-Riitan luona kylässä. Sunnuntaina he lähtevät yöjunalla Ouluun. Itse lähden sen jälkeen yöllä ajamaan autolla kohti Mikkeliä. Heti maanantaiaamuna klo 6.30 on lähtö Ilomantsiin Mekrijärvelle. Yöuni jää muutamaan tuntiin. Siitä se työrumba taas vie rytmeihinsä. Avaan tiistaina Joensuussa ympäristöterveyden seminaarin, jatkan keskusteluja henkilökunnan kanssa ja menen vielä päivä päätteeksi yökylään kunnanjohtaja Satu Procopen kanssa Tarja Cronbergin luokse Teerisaareen.

Minun on turha todistella itselleni, että pystyn tänä keväänä hillitsemään tätä nykyistä vauhtia. Kalenterini on niin täynnä, ettei siihen ole nyt mahdollisuutta. Itse tähän olen syypää. Eihän minun olisi mikään pakko kiertää koko ajan kuntia, lääniäni eikä ottaa tapaamisia ja puhetilaisuuksia tässä tahdissa. Voisin tehdä vain normaalit virkatyöt ja normaaliin virka-aikaan. Jo sovitut tapaamiset on kuitenkin hoidettava. Lisäksi oman henkilökunnan kanssa käytäviä keskusteluja ei ole järkevää venyttää liian pitkälle ajalle. Tämän talven ja kevään aikana priorisoin juuri nämä henkilöstökeskustelut.

Nyt ryhdyn lukemaan Helinä Siikalaa. Lentomatkaa on jäljellä vielä viisi tuntia.

Kaikkeen muutokseen tarvitaan aikaa

22.1.1998

Elämän syrjästä kiinni

Torstai-ilta Mikkelissä. Loman jälkeen käyn läpi työpöytäni paperipinoja ja sähköpostia. Tulin Joensuusta eilen enkä vielä ole saanut selätettyä näitä loman aikana syntyneitä rästejä. Työtäni helpottaa se, että voin työskennellä kaikissa toimistoissamme Joensuussa, Kuopiossa ja Mikkelissä. Kaikissa on entisten maaherrojen komeat työhuoneet, hyvät verkkoyhteydet ja apuna osaava henkilökunta. Joensuussa maaherran työhuoneeseen on asennettu video- ja puhelinyhteydet, joita myös muut poissa ollessani käyttävät. Kuopiossakin työhuoneeni on kokouskäytössä, kun itse en ole paikalla.

Kovia väittämiä on uutisissa. STT:n mukaan hiihtäjä Jari Räsänen olisi kesällä 1996 hankkinut kasvuhormonia. Tuo hormoniväite tuntuu aivan uskomattomalta. Olen melko varma, ettei STT:n uutinen pidä paikkaansa. Vaikuttaisi siltä, että koko Hiihtoliittoa vastaan olisi nyt menossa jonkinlainen häväistyskampanja, kun liitto valmistautuu parhaillaan 90-vuotisjuhlaansa. Hiihto on suomalaisille pyhä asia. Urheilupolitiikan miehisissä sisäpiireissä käydään usein häikäilemätöntä valtapeliä. Hiihtäjät ovat perinteisesti olleet arvostettuja kansallissankareitamme. Jos uutinen on perätön, STT:n arvovalta tulee tämän jutun vuoksi romahtamaan.

Aloitin tämän viikon maanantaina 19.1. Heikin päivänä Ilomantsin Mekrijärvellä. Minulle Heikin päivä on aina ollut tärkeä, sillä vanhan kansan sanonnan mukaan ”Heikki taittaa talven selän”. Pahin pimeys jää taakse ja voi ruveta odottelemaan kevään kirkkautta. Valo voittaa Paavon päivänä 25.1. pimeän. Sen vanha kansa on kiteyttänyt sanontaan: ”Päivää Paavalista”. Lohduttavaa on, että valo alkaa taas lisääntyä. On kuin heräisi itsekin talviunesta.

Mekrijärven seminaarin otsikko oli ”Elämän syrjästä kiinni”. Tarkoitus oli keskustella syrjäytymisestä itäsuomalaisessa elämänpiirissä. Kysyttiin, ovatko itäsuomalaiset syrjäytyneempiä kuin muut suomalaiset. Omassa alustuksessani korostin, että syrjäytyminen on erityisesti suurten kaupunkien ongelma. Turvaverkot ovat paljon heikompia suurissa kaupungeissa kuin perinteisellä maaseudulla ja vanhalla kotiseudulla, jossa suku ja tuttavat ovat pitämässä tiukemmin pientä ihmistä pinnalla.

Syrjäytyminen on yksi viime vuoden pääteemoja sosiaalipoliittisessa keskustelussa. Itäsuomalaisten syrjäytymisen suurin syy on työttömyys. Pohjois-Karjalan työttömyysaste on 22 prosenttia ja Ilomantsissa prosentti on 24. Itä-Suomessa työn puute on rakenteellinen ongelma. Mistä uusia työpaikkoja, sitä pohtivat kaikki. Ilomantsissa on ymmärretty matkailun mahdollisuudet, onhan alue tunnettu rajakarjalaisesta kulttuurista ja ortodoksisesta perinteestä. Peltohermannin viinitila on hyvä esimerkki uudesta yrittämisestä. Mutta uusia työpaikkoja syntyy vähän. Kaunis luonto ei yksin elätä.

Erityisenä ongelmana on nuorten syrjäytyminen siinä mielessä, etteivät kaikki nuoret edes hakeudu heille tarjottuun koulutukseen. Yksi keino aktivoida nuoria on nuorten työpaja, joka Ilomantsiin on jo päätetty perustaa. Kannatin puheessani pohdittavaksi kansalaispalkkaa, jonka vastineena yhteiskunta saa kolmannelle sektorille ja vapaaehtoistyöhön työntekijöitä. Kolmas sektori voisi toimia työnantajana. On parempi maksaa korvausta työsuorituksista kuin maksaa ihmisiä työttömyyskorvauksella toimettomiksi.

Valtimolla Sivakan ja Rasinvaaran kylissä on pitkään kehitelty kyläprojektia, ajatusta kansalaistyöstä, jonka mukaan osallistujat saisivat hieman enemmän tukea kuukausittain kuin pelkkää peruspäivärahaa ja tekisivät työtä kylän palveluissa, esimerkiksi vanhustenhoidossa. Täysin vastikkeeton toimeentuloturva passivoi. Ihminen ei tunne itseään tarpeelliseksi, siitä perimmältään on kysymys.

Toistaiseksi poliittiset päätökset eivät ole tukeneet näitä ajatuksia. Uskon kuitenkin, että työn merkitystä korostava linja tulee pitkällä aikavälillä voittamaan. Kysymys on sekä yksilön että yhteisön edusta.

Tarjan Teerisaaren ihmemaassa

Tiistaina 20.1. olimme Satu Procope ja minä illalla Tarja Cronbergilla, siis Itä-Suomen iloiset lesket, Teerisaaressa vieraisilla. Ajoimme Tarjan maasturin kyydissä Joensuusta Polvijärvelle ja jäätietä Teerisaareen. Oli jo pimeä ja puolikuu loisti tähtien kanssa taivaalla. Tarja on selviytyjä ja rohkea nainen, asuu yksin suurta taloaan saaressa talvella jäätien ja kesällä venematkan takana.

Talvella jäätie on erinomainen, mutta keväällä rospuuttokelillä jäällä liikkuminen vaatii taitoa. Milloin jää ei enää kestä autoa, se on osattava arvioida. Saattaa kulua viikko, ettei saaresta pääse pois, kun veneelläkin liikkuminen on vaikeaa.

Kuuntelimme Sadun kanssa Tarjan selostusta ihaillen, kun Tarja tottuneesti pujotti jääketjut maasturinsa pyöriin ja ohjasi autoa pimeässä jäätiellä. Koko ajan kuului outoa ritinää auton jääketjuilla varustettujen pyörien alta. Tuntui kuin jää ajoittain olisi notkunut. Tarja rauhoitteli meitä. Jäällä oli ollut vettä, joka oli jäätynyt pakkasessa ohuelle kannelle. Ei siis hätää, alla oli paksu jää.

Tarjan Teerisaari on kuin ihmemaa, jyhkeä hirsitalo kauniissa perinnepihapiirissä, puhdasvetisen Höytiäisen rannalla, ympärillä hiljaisuutta huokuva metsä. Joskus Tarjaa on ollut vastassa pimeässä pihassa illalla ilves, jonka vaeltelee öisin lähistöllä. Saaressa on nimensä mukaisesti myös runsaasti teeriä. Koko suuren talon lukuisat huoneet lämpiävät puu-uuneilla. Halkoja Tarja kertoi kärräävänsä sisälle kottikärryillä.

Kun tulimme, kaikki talon uunit hehkuivat lämpöä. Ryhdyimme laittamaan Tarjan johdolla illallista. Ilta vierähti työasioita, yksityisasioita ja tulevaisuuden suunnitelmia pohtiessamme. Uukuniemen kunnalla on päätös liittyä Pohjois-Karjalan maakuntaan. Pidimme tietysti liitosta hyvänä. Kaakonkulmalla Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan rajakunnissa talous- ja asiointialueet eivät muotoudu maakuntarajojen mukaisiksi. Kitee, Kesälahti ja Punkaharju ovat Uukuniemen lähinaapureita ja arjen kanssakäyminen on luontevaa.

Uukuniemi on oman isäni syntymäkunta. Mikkelissä yläkerran työhuoneeni seinällä on Uukuniemen kartta vuodelta 1939. Tuolloin Uukuniemi oli 6 100 asukkaan vauras maalaiskunta, Laatokan vehmasta lehtovyöhykettä. Suurin osa Uukuniemen pinta-alasta on tällä hetkellä Venäjän aluetta, myös molemmat mummolani Raassina Latvasyrjässä ja Hämäläinen Lammisyrjässä.

Päätimme Sadun kanssa tehdä yhteisen autoretken mummoloihini ensi kesänä. Sadulla on mahdollisuus käyttää Uukuniemeltä Lahdenpohjaan kulkevaa vanhaa, nyt tukkirekkojen käytössä olevaa tietä, mikä lyhentää mummolamatkaa olennaisesti. Karjalaisen Maria-mummoni tarinoista tunnen kaikki paikat nimeltä, vaikka en kaikissa niissä ole koskaan käynytkään. Tuo vanha tie on ollut myös sukujeni kirkkotie. Uukuniemen hautausmaa ja kirkko jäivät nykyisen Suomen puolella ja karjalaiset lähisukulaiseni on haudattu sinne. Talvisin kirkolle oikaistiin Ännikänniemestä myös jäätä myöten hevosella ja kesäisin usein laivalla.

Sisäiseen kehittämistyöhön tarvittaisiin aikaa

Meillä oli Teerisaaresta aikainen lähtö. Kaikkien piti ehtiä Joensuuhun töihin heti aamusta. Minulla oli johtoryhmän kokous ja yhteistyökomitean kokous, jotka molemmat olivat videokokouksia. Sisäiset asiat vievät omissa kokouksissamme suurimman ajan. On koko ajan pohdittava, miten kolmen entisen läänin toimintaperiaatteet yhdenmukaistetaan.

Vaikka olemme jo yhdenmukaistaneet suuren määrän asioita, aina putkahtaa esiin uusia. On todella hämmästyttävää, miten erilaisia pienet maakuntaläänit ovat olleet, vaikka periaatteessa kaikissa lääninhallituksissa olisi pitänyt olla samat menettelytavat. Henkilöstön etuuksissakin on ollut eroja, joita nyt koko ajan joudumme yhdenmukaistamaan.

Olen itse jo muutaman kerran johtoryhmässä valittanut, ettemme pysty käsittelemään johtoryhmässä riittävästi varsinaisia asioita, siis varsinaisia töitämme, jotka ovat ministeriöiden meille määräämiä aluehallinnon tehtäviä. Pikku hiljaa olisi päästävä käsiksi myös niihin. Ei johtoryhmän tehtävä ole miettiä vain sisäisiä menettelytapoja. Emme me täällä ole omaa sisäistä hallintoamme varten.

Yhtenäinen toimintakulttuuri ja uudet työtavat yritetään juurruttaa tiimi-, projekti- ja verkostotyökoulutuksella. Myös atk-valmiuksia ja uuden teknologian hyödyntämistä on vahvistettava koulutuksella. Moni on siirtynyt uusiin tehtäviin, mikä lisää räätälöidyn koulutuksen tarvetta. Positiivinen innostus ja sitoutuminen lähtevät aina siitä, että jokainen voi olla uudistamassa henkilökohtaisesti omaa työyhteisöään ja osastoaan. Tämä laatutyö on käynnistetty. Olemme todenneet, että se on jatkuvaa. Koko ajan on normaalioloissakin uudistettava ja lisättävä laatua ja tehokkuutta.

Suurlääni on monen maakunnan lääni

Tämä vuosi näyttää menevän pakostakin siihen, että koko henkilöstön on yritettävä oppia uudet yhteiset menettelytavat ja samalla oppia pois entisistä. On täysin selvää, että nykyinen verkko-organisaatiomme edellyttää aivan erilaista otetta, mitä entisissä pienissä maakuntalääneissä oli. Entiset läänimme olivat hierarkkisesti johdettuja aamukahviorganisaatioita, joissa henkilökunta tapasi toisensa päivittäin ja oli kuin yhtä perhettä. Verkkoasiointi oli vähäistä. Sähköpostia ei sisäisessä työssä paljoa käytetty. Asiat hoidettiin nokikkain myös yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa.

Nyt yhteistyökumppaneina on kolme maakuntaa, kolme TE-keskusta, kolme ympäristökeskusta, 68 kuntaa, kaikki muut alue- ja paikallishallintoviranomaiset, yrittäjät ja 600 000 kansalaista järjestöineen. Verkot ja tietotekniikan mahdollisuuksien hyödyntäminen, video- ja puhelinneuvottelut ja uuden tekniikan käyttö ovat mullistamassa entiset käytännöt.

Vuosikymmeniä vuosia samassa työpaikassa olleiden ei ole hetkessä helppo sopeutua. Toimintaympäristö muuttuu kuitenkin vauhdilla. Yhä useammat asiakkaat ja yrittäjät pitävät hyvänä palveluna sitä, että voivat asioida joustavasti sähköisesti. Enää harva asiakas haluaa itse henkilökohtaisesti juosta luukulta luukulle. Kolmen maakunnan suurlääni on ammatillisesti vahva ja tehokas organisaatio. Olemme voineet yhdistää vahvan ammatillisuuden ja paikallisen asiantuntemuksen.

Täällä Itä-Suomessa muutosta ja työtämme tulee helpottamaan mielestäni ratkaisevalla tavalla maakuntaliittojen itäsuomalainen yhteistyö, johon kolmen läänimme maakunnan lisäksi kuuluu vielä Kainuu ja Etelä-Karjala. Ainakin periaatetasolla tämä on hyvä lähtökohta myös Itä-Suomen lääninhallituksen työlle.

Nykyisellä toimintaperiaatteellamme Itä-Suomen lääninhallituksen verkko-organisaatioon voisi kuulua useampiakin maakuntaliittoja. Luontevaa olisi, että valtionhallinnon organisaatiot noudattaisivat maakuntien yhteistyökokonaisuuksia. Maakuntien Itä-Suomi-yhteistyö on kehittymässä varsin myönteiseen suuntaan.

Olen pyhästi päättänyt, ettei Itä-Suomen lääninhallitus lähde kilpailemaan maakuntaliittojen kanssa millään heidän toimialallaan. Maakuntaliittojen mollaaminen ei ole myöskään maaherran tehtävä, vaikka selvästi moni on jo yrittänyt siihen minuakin ärsyttää. Lääninhallituksen julkinen panettelu on suurta muotia. Sillä pääsee aina julkisuuteen. Sanomalehti Keskisuomalainen ja päätoimittaja Erkki Laatikainen yrittävät pitää julkisuudessa yllä epämääräistä keskustelua lääninhallituksen tarpeettomuudesta.

Kuka muu näitä aluehallinnon seitsemän ministeriön tehtäviä hoitaisi? Eiväthän maakuntaliitot kuntien omina organisaatioina voi esimerkiksi ryhtyä valvomaan kuntien palvelutasoa tai käsittelemään kuntalaisten kanteluja!  Laatikainen johtaa poliittista menneen maailman operaatiota, johon en myöskään aio julkisesti puuttua. Yritän vain tehdä työni kunnolla ja olla rakentamassa uudenaikaista verkko-organisaatiota valtionhallintoon. Se on tulevaisuutta. Kyllä siinä työssä on aivan riittävästi haastetta.

Entiset maakuntaläänit nokittelivat aika usein julkisesti maakuntien kanssa varsinkin 1990-luvun alussa, kun kehittämistehtävät olivat siirtymässä maakuntien liitoille. Näkyi se Uudellamaallakin maaherra Eva-Riitta Siitosen ja maakuntajohtaja Aimo Lempisen sanailuna yhteisissä kokouksissamme, mutta tiedotusvälineet eivät siellä tällaisista asioista olleet vähääkään kiinnostuneita. Oli muuta tärkeämpääkin tiedotettavaa. Elinkeinoelämän vahva dynamiikka työntää Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla kehitystä eteenpäin. Maakuntaliitolla ja TE-keskuksella on siellä sivustakatsojan rooli.

Lääninhallitusten tehtävät ovat muuttuneet vasta muutamia vuosia sitten. Se on hyvä muistaa. Ympäristöasiat siirtyivät lääneistä uusiin ympäristökeskuksiin kolme vuotta sitten. Maakuntaliitot saivat vasta neljä vuotta sitten lääneille ennen kuuluneen kehittämistehtävän. Kaikki eivät selvästikään ole huomanneet muutosta.

Täällä Helsingin seudun ulkopuolella vähäiset pelimerkit ja pienet ympyrät ovat aina ajaneet valtion ja kuntien alueorganisaatioita ja muitakin toimijoita kuluttamaan niukat voimansa turhaan nahisteluun siitä, kuka on alueella pomo. Itä-Suomessa maakuntien herrat ovat nyt maakuntaliitot. Lääninhallitus ja maaherra ovat vain lakisääteisiä ja seitsemästä ministeriöstä annattavia tehtäviä hoitavia valtion aluehallinnon viranomaisia. Työnjako on varsin selkeä. Nyt siis tarvittaisiin ennen kaikkea yhteistyötä.

Keskustelutuokio ministeri Esa Timosen kanssa

Tapasin Joensuussa 19. päivä ministeri Esa Timosen, joka jää aikakirjoihin legendaarisena Pohjois-Karjalan läänin maaherrana. Hänen maaherra-aikanaan vuosina 1967 - 1992 säädettiin koko nykyinen peruspalvelulainsäädäntö ja rakennettiin koko hyvinvointiyhteiskunnan palveluverkko. Terveyden- ja sairaanhoito sekä opetus- ja sivistystoimi etenivät vauhdilla koko yhteiskunnassa. Rakennettiin sairaalat, koulut ja päiväkodit. Synnytettiin uudet palveluverkot ja siirryttiin hyvinvointiyhteiskuntaan.

Kaikki merkittävät hankkeet pantiin alulle ja toteutettiin Pohjois-Karjalassa Timosen maaherrakaudella. Lääninhallitukset olivat lakien mukaisesti aluehallinnossa aivan ratkaisevassa asemassa. Niillä oli täysi suunnitteluvalta kuntiin nähden. Maakuntaliittojen ja seutukaavaliittojen asema oli heiveröinen. Kunnallinen itsemääräämisoikeus oli periaatteessa olemassa, mutta ei käytännössä. Lääninhallitukset nimittäin päättivät ja jakoivat kunnille virat ja resurssit sekä hyväksyivät kuntien suunnitelmat. Elettiin valtion tiukan ohjauksen ja valtion aluehallinnon eli lääninhallitusten vallan kulta-aikaa. Timosella oli lisäksi erinomaiset suhteet presidentti Kekkoseen, joten Pohjois-Karjalan lääninhallituksella oli painoarvoa.

Nyt tilanne on toinen. Tasavallan Presidentin valtaa on kavennettu. Presidentti on tärkeä yhteiskunnallinen mielipidevaikuttaja, mutta hän ei ole valtakunnan pomottaja. Uusi kuntalaki antaa kunnille täydellisen itsehallinnon päättää omista asioistaan. Valtionosuuslainsäädäntö on uudistettu. Kunnat saavat valtionosuutensa valtaosin könttäsummina ja voivat käyttää rahat omien päätöstensä mukaisesti. Maakuntien liitoille on annettu oman alueensa suunnitteluvalta. Lääninhallitusten uusi tärkeä rooli on valvoa, että kansalaiset tässä uudessa tilanteessa saavat heille kuuluvat lakisääteiset palvelut. Valvomme lääneissä yksinkertaisesti siis eduskunnan päätösten toteutumista ja kansalaisten oikeuksia.

Ministeri Timonen on erinomainen seuramies, älykäs ja entisenä poliitikkona myös äärettömän terävä. Keskustelimme pitkään lääninuudistuksesta, uusista suurlääneistä ja Pohjois-Karjalan tilanteesta. Timonen elää selvästi mennyttä aikaa, jolloin lääninhallitus vastasi kaikesta. En saanut oikein akateemista keskustelua viriämään lakimuutoksista, en edes uudesta kuntalaista enkä valtionosuuslainsäädännöstä, jotka nyt takaavat kunnille oikeuden itse päättää ilman lääninhallitusta omista viroistaan ja suunnitelmistaan. Maakuntaliiton roolia Pohjois-Karjalan maakunnan veturina Timonen selvästi epäili edelleenkin.

Ministeri Timonen palasi viime syksynä Joensuussa esillä olleeseen maaherran sijaisasiaan. Ilmeisesti joku oli pyytänyt Timosta ottamaan asian puheeksi. Timosen mielestä minun pitäisi valtuuttaa lääninhallituksesta joku aivan henkilökohtaisesti hoitamaan maaherran valtuuksin Joensuussa Pohjois-Karjalan asioita. Totesin, että asia on loppuun käsitelty. Täällä maakuntaliitto kyllä pystyy hoitamaan sille työnjaossa kuuluvaa maakunnan edusvalvontaa erinomaisesti kuten muissakin maakunnissa. Yhteistyöhön lääninhallitus on aina valmis, mutta ei tule asettumaan maakuntaliiton yläpuolelle.

Vakuutin Timoselle, että kaikki meille kuuluvat tehtävät tulee hoidettua nykyisellä verkko-organisaatiollamme paremmin kuin entisessä pienessä maakuntaläänissä, koska meillä on nyt käytössä moninkertainen määrä asiantuntijoita. Vaikka maaherran toimipaikaksi on määrätty Mikkeli, hän kyllä pitää tasapuolisesti sekä Pohjois-Karjalan että Pohjois-Savon puolta. Maakuntaliitot ovat nyt edunvalvojia. Lääninhallitus antaa yhteistyössä kaiken asiantuntija-apunsa, mutta lääninhallitusten ja maakuntaliittojen uutta työnjakoa ei saa hämärtää.

Asiat ovat mutkikkaita. Minusta tuntuu, ettei myöskään hyvä ystäväni maakuntajohtaja Tarja Cronberg tunne pitkään ulkomailla työskennelleenä Suomen hallinnon nykyhistoriaa ja kehitystä. Itse sen tiedän omasta kokemuksestani. Olen elänyt näissä muutoksissa eri rooleissa ja tunnen asiat niin ruohonjuuritasolta kaupunginjohtajana kuin lainsäätäjänäkin.

Tarja on kertonut olevansa lääninuudistuksen vastustaja. Pohjois-Karjalassa kaikki ovat julkisesti lääninuudistusta vastaan edelleen ja yhdenmukaisuuden paine on edelleen kova. En ole ryhtynyt väittelemään asiasta Tarjan kanssa. Uskon asioiden valkenevan viisaalle ja fiksulle naiselle pikku hiljaa.

Tosiasiassa maakunnallinen itsehallinto olisi nyt varsinaisissa identiteettiongelmissa, jos vanhat maakuntaläänit olisivat säilyneet valtion aluehallinnon linnakkeina pienine piireineen ja viranomaistehtävineen. Entiset pienet läänit esiintyisivät nyt edelleen maakuntien varsinaisina kehittäjinä, vaikka niillä ei enää sitä tehtävää olisikaan. Kyllä lääninuudistus on siis merkinnyt aluehallinnossa todellista vallan siirtoa valtiolta maakunnille. Minusta tämä linja on aivan oikea.

Kaupunginjohtajana ja Kuntaliiton hallituksen jäsenenä olen kannattanut uutta kuntien vahvaa asemaa ja lääninhallitusten uutta valvontaan ja lupahallintoon keskittyvää roolia. Valtionhallinnon tiukkaa normiohjausta pääsin purkamaan ensimmäistä kertaa jo opetusministerinä kesällä 1986. Vantaalla aloitin heti 1990-luvun alussa vapaakuntakokeilun mukaiset norminpurkutalkoot yhdessä Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskiven kanssa. Listasimme yhteen älyttömiä valtionhallinnosta kuntiin tulevia määräyksiä, jotka olivat kunnissa järkevän toiminnan esteinä. Pidän siis tätä nykyistä työtäni tärkeänä jatkona sille, mitä eri tehtävissä olen elämässäni jo tehnyt.

Olen ollut kunnallispolitiikassa mukana vuodesta 1972, Ylöjärvellä, Nurmijärvellä ja Vantaalla, kansanedustajana vuosina 1979 - 1989 ja vuoteen 1997 Vantaan kaupunginjohtajana ja Kuntaliiton hallituksen jäsenenä. En voi olla kummastelematta Itä-Suomen kunnissa ja maakunnissa ilmenevää valtiovallan kaipuuta. Ilmeisesti se johtuu siitä, että aina on oltu valtion rahoista riippuvaisia ja totuttu pyytämään valtiolta lakki kourassa apua ja neuvoja.

Kunnat ja maakunnat eivät täällä Itä-Suomessa edelleenkään riittävästi usko omiin kykyihinsä. Nyt alueilla olisi aika itse rohkeasti linjata omat tavoitteet ja tahto. Liian kauan on odotettu ohjeita ylhäältä. Tarvitaan uutta aitoa sitoutumista ja alueellista yhteistyötä. Eivät Itä-Suomen pienet kunnat eivätkä myöskään maakunnat pärjää yksin.

25.1.1998

Toivon periväni äidin rippikoulua käyvän sielun!

Olen siivonnut koko tämän sunnuntain. Vietimme eilen suvun voimalla äidin 80-vuotisjuhlia. Aluksi äiti vastusti juhlien järjestämistä, pelkäsi aiheuttavansa liikaa vaivaa ja rahanmenoa. Yritin selittää äidille, miten mukava olisi tavata sukulaisia muissakin kuin hautajaisissa. Olisi hienoa juhlia suvun hauskinta ja vireintä naista. Äiti on aina mainostanut, ettei hän ole vanha, sillä sielu on ikuisesti nuori ja käy edelleen rippikoulua. Vanhojen ihmisten vaatteitakaan äiti ei ole suostunut ostamaan, kulkee reippaissa urheiluvaatteissa lenkillä ja pukeutuu kauniin värisiin asuihin. Äiti moittii minua mustista vaatteistani, sillä ne tekevät äidin mielestä kasvot kalpeaksi ja surulliseksi.

Äiti ei meinannut antaa järjestää juhlia, vaikka kuinka puhuin. Sitten sen keksin. Soitin äidille. Sanoin, että anna nyt minun järjestää nämä juhlat, niin lupaan sitten haudata sinut hiljaisuudessa. Äiti räjähti nauruun ja sanoi, että hyvä on, sovitaan niin, mutta muistakin pitää sanasi. Niin sitten vietimme yhdessä äidin syntymäpäiviä koko suvun voimin iloisesti seurustellen, soittaen, laulaen ja tanssien. Äiti laulaa kauniisti ja on loistava tanssija. Polkka, jenkka, valssi ja humppa kulkivat vauhdilla, vaikka välillä hieman sydämestä ottikin.

Ei äitiä uskoisi 80-vuotiaaksi. Hän on suoraryhtinen, hoikka ja eloisa, aina valmis tarttumaan asioihin ja ottamaan kantaa. Äiti on leikkisä, nopeaälyinen, valoisa ja kaikelle uudelle utelias, iloinen ja myönteinen. Kaikesta näkee, että äidin sielu todella käy koko ajan edelleen rippikoulua. Haluaisin saada perintönä samanlaisen sielun.

29.1.1998

Valmiusasiat puhuttavat

Tänään torstaina olen tavannut Mikkelissä uuden poliisijohtaja Reijo Naulapään ja lounastanut hänen ja lääninpoliisijohtaja Jorma Ahosen kanssa. Naulapää vaikutti erittäin asialliselta ja yhteistyökykyiseltä henkilöltä. Keskustelimme Itä-Suomen erityisongelmista ja itärikollisuuden erityispiirteistä.

Viime marraskuun lopussa alkanut palomiesten lakko jatkuu aina vain ja huolettaa meitä kaikkia turvallisuudesta vastuussa olevia. On ihme, ettei lakon aikana ole sattunut mitään suurempaa onnettomuutta.

Päivääni mahtui turvallisuusasioiden ja normaalien muiden töiden lisäksi hetki tutustua luomutuotantoon. Illalla järjestin vielä kulttuuriväelle vastaanoton. Päivän aihepiirit kuvaavat lääninhallituksen laajaa tehtäväkenttää.

Eilen oli Helsingissä maaherrojen kokous. Aina näiltä kokouksilta odottaa jotain henkistä tukea omaan työhönsä. Puheet olivat kuitenkin samanlaisia kuin ennenkin. Rahaa ei ole, on säästettävä. Tehtävät pitää karsia sen mukaisesti, mitkä resurssit ovat. Varsinaiset työt eivät ole vähentyneet, joten yhtälö ei stemmaa.

Olen yhä enemmän vakuuttunut siitä, ettei lääninhallitusten rahoja ohjaava SM edes halua tietää, mitä tehtäviä lääninhallitukset muiden ministeriöiden toimeksiannosta ja lakien mukaan tekevät.  Valmiussuunnittelu on aluehallinnossa lääninhallitusten vastuulla. Se on tärkeä asia, jonka organisointi edellyttää panostusta laajaan yhteistyöhön. Sosiaali- ja terveystoimi on ehdottomasti oltava mukana.

Sota-aikana suomalaiset oppivat selviytymään ja säästämään. Kyllä me tämän taidon osaamme. Omakin elämäni on ollut pelkkää nuukailua. Nautin, jos saan ostettua hyvää laatua halvalla. Säästäminen tuli esiin tällä viikolla myös historian valossa. Kuopiossa lottaperinneyhdistyksen historiatoimikunta kävi vieraanani. Kaija Vuorio, Liisa Kiianlinna, Elsa Kyntäjä ja Maija Liisa Soininen luovuttivat Kuopion lottien historiateoksen. Sota-arkistosta oli löytynyt teosta varten yllättävän paljon aineistoa, kirjoittaja Kaija Vuorio kertoi.

Mieleeni nousi muistikuva omasta lapsuudestani. Maria-mummo ompeli minulle 1950-luvun alussa tätini entisestä lottapuvusta kouluvaatteeksi liivihameen. Kangas oli kestävää ja hyvää. Sodan jälkeen oli puutetta kaikesta, myös kankaista. Kaikki vaatteet käytettiin moneen kertaan ja vielä senkin jälkeen ratkottiin, käännettiin, paikattiin ja ommeltiin uusiksi vaatteiksi. Kävin koulua kielletyn järjestön puvussa. Parhaalle kaverilleni kerroin, mistä liivihame oli tehty. Muistan, miten hän suorastaan kauhistui ja lupasi olla kertomatta asiasta kenellekään. Hän oli sitä mieltä, että myös liivihameeni oli laiton ja vaarallinen.

Opetusministeri uhkaa valtionosuuksien leikkauksilla

Uutiset kertovat, että opetusministeri Olli-Pekka Heinonen uhkaa valtionosuuksien leikkauksilla niitä kuntia, jotka lomauttavat opettajia. Listalla on 33 kuntaa. Kuntien on ilmoitettava lomautuksista lääninhallituksille. Vantaa on ollut opettajien lomautuksista uutisissa useita kertoja. Seuraan Vantaan tapahtumia edelleen erittäin tarkasti.

On vaikea arvioida, miten Vantaan tilanne on näin kärjistynyt. Muistan Vantaan opettajien edustajat erittäin asiallisiksi yhteistyökumppaneiksi. Vantaalaiset ovat itse antaneet ymmärtää, että OAJ ja puheenjohtaja Erkki Kangasniemi olisivat komentaneet Vantaan opettajat ruotuun. Vantaan opettajat olisivat olleet jo valmiit joustaviin menettelyihin säästöjen saamiseksi, koska kaikki muutkin henkilöstöryhmät ovat sitoutuneet säästöihin. Nyt asiat kuitenkin kärjistyivät lomautusten tasolle, kun OAJ puuttui asiaan.

Miten opettajien lomautusasia etenee, on mahdoton nyt ennakoida. Täällä Itä-Suomessa lääninhallitus on sivistysosastonsa asiantuntemuksella ottanut opettajien lomautuksiin hyvin kriittisen kannan. Itä-Suomessa asia ei ole noussut toistaiseksi erityisesti esille. Opettajien lomautukset ovat ristiriitainen asia, kun oppilaat ovat koulussa ja heillä on lain mukaan oppimisen oikeus.

Kuntien etsiessä säästökohteita ei aina ole ajateltu, että lakien mukaan kuntien ehdottomasti ensisijaisin tehtävä on järjestää kansalaisille lakien edellyttämät peruspalvelut. Olemme koko yhteiskunnassa varsin järjettömässä tilanteessa. Viime kädessä tästä kaikesta kärsivät lapset.

Vantaa on ollut uutisissa myös vuoden alussa, kun Vantaan käräjäoikeus ei tuominnut kaupunkia korvauksiin päivähoidon järjestämättä jättämisestä. Tämä oli ennakkotapaus. Kansalaisilla on oikeus perätä subjektiivisia oikeuksia, mutta ainakaan tässä tapauksessa kaupunki ei ollut korvausvelvollinen. On syytä olettaa, että tällaiset oikeudenkäynnit ja valitukset tulevat lisääntymään. Kansalaiset ovat tarkkoja lakisääteisistä oikeuksistaan, kuten pitää ollakin.

30.1.1998

Moton kyydissä

Itä-Suomen metsäkeskukset informoivat minua koko ajan erittäin hyvin. Olen käynyt jo aikaisemmin päättäjien Metsäakatemian ja tietysti suomalaisena aina ollut kiinnostunut metsätaloudesta. Lukemaan opittuani ja sanomalehteä selatessani en heti osannut yhdistää vihreää kultaa metsiin. Muistan, kun kysyin äidiltä, minkä näköistä se vihreä kulta on ja miten hirvittävän arvokasta se oikein on. Lehdessä oli nimittäin kehuttu, että Suomi on todella rikas maa vihreän kullan ansiosta. Rikas oli sodan jälkeisen puutteen keskellä lapsen mielestä jo sanana yllättävä, kun kaikesta oli puutetta. Se herätti toiveita paremmasta. Tunsin itseni raskaasti petetyksi, kun vihreä kulta olikin vain meille kaikille tuttu tavallinen metsä.

Tänään olen ollut Heinävedellä paikan päällä tutustumassa metsänhoitoon ja moton työskentelyyn. Koko päivän on ollut armoton lumimyräkkä. Sain rautaisen tietopaketin metsien merkityksestä Etelä-Savon taloudessa ja pikakurssin metsänhoidon alkeista. Ensimmäistä kertaa kiipesin moton hyttiin ja sain lyhyen oppitunnin myös moton käsittelyyn. Päivä oli erittäin antoisa ja jäi mieleen myönteisenä kokemuksena

Moto on huippuunsa kehitetty teknologinen ihme, joka katkoo, arvioi, karsii, laskee, pinoaa ja taltioi metsän sadon muutamalla vivun väännöllä ja napin painalluksella. Minua opastanut nuori yrittäjä kertoi urakoivansa pitkiä päiviä. Moto on investointina valtava eivätkä lainat kuoleennu hetkessä. On paiskittava töitä yötä päivää. Vaikka tekniikka on huipussaan, metsätöistä on romantiikka kaukana. Motoyrittäjän työ on yksinäistä ja päivät pitkiä.

Ripaus entisaikojen tunnelmasta voimme kaikesta huipputeknologiasta huolimatta kokea sankassa lumisateessa. Metsän suojaan rakennetulla laavulla juotiin nuotiokahvit pullan kera. Metsät ovat Etelä-Savon vahvuus. Metsän kasvuvauhti on täällä Suomen nopeinta. Kaikki tämä tuli selväksi ja myös se, ettei metsätöissä leipä tänäkään päivänä lähde helpolla. Moto on mahtava työkalu, mutta myös kallis investointi. 

2.2.1998

Yhteisvastuu ja suvaitsevaisuus

Olin avaamassa eilen sunnuntaina Mikkelin tuomiokirkossa yhteisvastuukeräystä. Piispa Voitto Huotari saarnasi ja liturgina toimi pastori Patrick Dickson, joka oli palkattu neljäksi kuukaudeksi suvaitsevaisuustyöhön. Mikkelissä seurakunta yrittää tehdä työtä kaupungin rasististen piirteiden poistamiseksi. Huotari saarnasi koskettavasti kaikkien ihmisten ihmisarvosta. Myös tuomiorovasti Simo S. Salo oli mukana sunnuntain lämminhenkisessä jumalanpalveluksessa.

Mikkelissä monet käyvät kirkossa ja pyhittävät lepopäivän. Mikkelissä turvallisuus, perinteet ja ennakoitavuus elävät edelleen vahvoina, vaikka Mikkeli onkin leimautunut skinien vuoksi yhdeksi rasistisimmista Suomen kaupungeista. Olen asunut elämäni aikana monilla paikkakunnilla. Helsingin seutuun verrattuna Mikkeli on lintukoto, jonka skineistä kaikki 10 tunnetaan nimeltä ja perhetaustoiltaan. En millään tavalla väheksy toimenpiteitä, joita rasismin ja väkivallan vuoksi on tehtävä. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei ongelmia myöskään ole syytä suurennella.

Hallinto Itä-Suomessa 2010

Viikko alkoi sitten rauhallisen sunnuntain jälkeen tänään vauhdikkaasti. Osallistuin Itä-Suomi 2010 hallintoseminaariin. Mukana oli joukko vaikuttajamiehiä: hallintoministeri Jouni Backman, maakuntajohtajat Antti Mykkänen ja Hannu Vesa, TE-keskuksen johtaja Matti Kellokumpu, kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, Etelä- Savon yrittäjien Jarkko Wuorinen ja Kainuun yrittäjien Timo Leppänen..

Jouni Backman visioi, että vuonna 2010 meitä palvelee virtuaalivirkamiehet. Sähköinen asiointi on tärkeintä, eivät toimistot. Palvelu annetaan ensin puhelimitse, mutta pian siirrytään palvelemaan kuvaruudun välityksellä. Virtuaalivirasto on tulossa. Yhteydet voidaan ottaa kirjastoista, kyläkokouksista tai kunnantalosta. Myöhemmin näitä pisteitä ei tarvita, kun asiat voi hoitaa suoraan kotoa. Hallinnon uudistus jatkuu, tehtäviä siirretään keskushallinnosta alueille. Lääninjakoa on muutettu, että ne voisivat paremmin vastata uusiin haasteisiin. Backman ennakoi, että 2001 jo asiat voidaan hoitaa sähköisesti.

Kyllä olen Jounin kanssa tästä visiosta samaa mieltä. Palvelut ovat jo verkoissa ja sähköinen asiointi yleistyy, vaikka hänen oma ministeriönsä ei virkamiestasolla ole vielä valmis tällaisiin muutoksiin. Uudistuksissa täytyy kuitenkin olla aina tiennäyttäjiä, julistajia ja näkijöitä. Jonkun on uskallettava maalata tulevaisuutta hieman utopistisestikin. Jouni on tehnyt tässä visioinnissa erinomaista työtä ja ravistellut ajatuksia. Harva poliitikko pystyisi samaan. Tosin Hannu Vesa pani kansainvälisessä ennusteessaan vielä hieman paremmaksi ja totesi Suomen tulevaisuudessa olevan yksi maakunta Euroopan liittovaltiossa.

Etelä-Savon TE-keskuksen johtaja Matti Kellokumpu pudotti meidät kaikki kuitenkin nopeasti maan pinnalle. Hän valitti arkisesti kolmen ministeriön tulosohjauksesta ja sen aiheuttamasta hitaudesta TE-keskusten työssä. Tätä arkea me nyt aluehallinnossa elämme. Keskushallinto ei tee yhteistyötä ja aluehallinto on ongelmissa.

Itse korostin, että ministeriöiden yhteistyön puutteesta syntyvää sählinkiä olisi saatava vähemmäksi. Lääninhallituksia tulosohjaa peräti seitsemän ministeriötä. Tarvittaisiin uudenlaista työnjakoa ja yhteistyötä. Kun Jyrki Myllyvirta vielä korosti kuntien itsehallintoa ja Antti Mykkänen itäsuomalaista yhteistyötä, Itä-Suomen hallinto 2010 alkoi jo ollakin taas puheiden tasolla kasassa.

8.2.1998

En ole pitkävihainen

Tällä viikolla olen tutustunut Rantasalmeen kunnan voimanaisen, Marja-Leena Ruuskasen opastuksella. Marja-Leena on ollut Kuntaliiton hallituksessa kanssani samaan aikaan. Ystävystyimme, vaikka usein olimmekin poliittisista linjauksista eri mieltä. Nyt Marja-Liisa esitteli minulle omaa kotikuntaansa ja sen kaunista kirkkoa, joka tulopalon jälkeen rakennettiin raunioiden keskelle.

Olen vieraillut myös Kyyhkylässä maaherra Uki Voutilaisen asiantuntevalla opastuksella ja perehtynyt veteraaniasioihin. On tosiasia, ettei veteraaneja kohta ole. On tehtävä pian se, mitä vielä halutaan tehdä heidän hyväkseen. Uki on valtavan myönteinen ihminen, rakastettava herrasmies. Myös maaherratar Aini on sydämellinen. Heidän kanssaan on aina ilo keskustella ja vaihtaa kuulumisia.

Perjantaina 6.2. nielin ylpeyteni ja menin toimitusjohtaja Leo Laukkasen pyynnöstä Mikkelin klubin lounastapaamiseen. Päätin unohtaa ja antaa Mikkelin miesklubille anteeksi sen syksyiset törttöilyt.  Minua oli pyydetty alustamaan järisyttävästä aiheesta: Itä-Suomen lääninhallitus. Taas sain kertoa, mitä suurlääni nykyisin oikein tekee ja miten yleensä voi johtaa kolmen kaupungin toimistoa.

Osa klubin jäsenistä on vanhoja herrasmiehiä, jotka elävät mennyttä aikaa eivätkä ymmärtäneet uudenaikaisista verkko-organisaatioista mitään. He ovat aikanaan johtaneet silmästä silmään tiukasti käskemällä ja valvomalla. Delegointi on vanhan kansan johtajien mielestä vain lepsuilua ja nykyajan humpuukia. Kuopio ja Joensuu näyttivät tuntuvan myös kovin kaukaisia paikkoja. Eivät vanhat herrat niissä elämänsä aikana usein ole edes käyneet. Mikkelin ympyrät ovat riittäneet. Mukava oli kuitenkin rupatella. Laukkanen itse on menestynyt ja arvostettu yritysjohtaja, joka tietysti ymmärsi, mistä puhun.

En ole pitkävihainen. Sen huomasin taas kerran. Olen jo kauan aikaa sitten unohtanut syksyiset lehtikirjoittelut tästä Mikkelin herraklubista. Olen antanut herroille anteeksi, vaikka he eivät sitä edes ymmärtäneet pyytää. Ilahduin, että klubin tilat on säilytetty alkuperäisessä asussaan kalusteineen päivineen. Hyvä kun herrat arvostavat myös tällaisia perinteitä. Tuntui siltä, että Mannerheim voisi milloin tahansa astua ryhdikkäin askelin ovesta sisään ja istuutua omalle paikalleen pöytään

Itä-Suomen iloiset lesket Mikkelissä

Viikonloppuna minulla on ollut iloiset lesket, Tarja Cronberg ja Satu Procope, vieraanani Mikkelissä. On ollut valtava lumimyräkkä. Kävimme Mikaelissa katsomassa Mustalaisparonia. Sitten saunoimme ja söimme ja keskustelimme yömyöhään. Oli taas todella mukava tavata. Juttujen aiheet eivät meiltä lopu.

Vieraani lähtivät juuri äsken. Olimme aamulla yhdessä kirkossa. Halusin näyttää, miten kaunis Mikkelin tuomiokirkko on. Alttarin lasimaalaukset kertovat meidän yhteisen alueemme, Savon ja Karjalan historiasta.

Olen koko viikon jatkanut henkilökuntani kanssa käymiäni keskusteluja. Todellisuus kirkastuu koko ajan. Henkilökunnan pahoinvointi on suurempaa, mitä osasin etukäteen arvioida. Toivon, että nämä keskustelut olisivat osa sitä työtä, jolla yhdessä puhdistamme mieltämme ikävistä

kokemuksista. Saarikoski on kirjoittanut, että elämän talossa on monta ovea. Jokaisen uuden oven taakse on hyvä jättää entiset taakat ja kulkea uuteen huoneeseen ilman vanhoja kantamuksia. Erinomainen neuvo!

13.2.1998

Kenraali Ilkka Ilmola epäilee verkostoja

Olin tänään perjantaina Helsingissä Smolnassa ja tapasin joukon vanhoja tuttuja. Kalevi Sorsa oli hyväntuulinen ja myhäilevä, Harri Holkeri yhtä kohtelias ja reilu kuin ennenkin, Gustav Hägglund vaikutti kuten aina kaikesta kiinnostuneelta ja Paavo Lipponen oli ja myös näytti tuoreelta ja onnelliselta aviomieheltä.

Tulin Mikkeliin Ilkka Ilmolan kyydissä. Hän on uusi tuttavuus ja erittäin huumorintajuinen. Keskustelimme pitkään läänin organisaatiosta ja johtamisesta. Ilkka kiusoitteli ja arvioi, ettei mitään Itä-Suomen lääninhallituksen kaltaista verkko-organisaatiota voi johtaa. Minun oli hyvä antaa takaisin ja muistuttaa, että Mannerheim johti Mikkelistä muutaman sodankin. Kyllä nyt rauhan aikana näillä uusilla tietotekniikan välineillä on pakko onnistua ainakin yhtä hyvin kuin Marski ylipäällikkönä käsivälitteisellä puhelimella ja morsettamalla. Verkko-organisaatio tulee kyllä puolustusvoimiinkin ennemmin tai myöhemmin.

Matka Mikkeliin sujui rattoisasti. Ilmola oli pahoillaan kenraali Olli Nepposen rattijuopumuksen vuoksi. Nepponen oli juuri valittu Turun ja Porin sotilasläänin komentajaksi. Hän ei ollut kertonut rattijuopumuksestaan ja oli nyt tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa. Nimitys oli peruttava. Se suuri arvovaltatappio myös Gustav Hägglundille, joka oli nimityksestä vastuussa tasavallan presidentti Martti Ahtisaarelle. Nepponen ei ollut menetellyt mitenkään reilusti jättäessään kertomatta tosiasiat.

Nepposen rattijuopumus on kohahduttanut Mikkelin seurapiirejä. Eiköhän miehelle tällaiset miesten asiat ja heikkoudet kuitenkin nopeasti anneta anteeksi. Miehiä ymmärretään ja säälitään. Nainen saisi vastaavassa tilanteessa ikuisen huonon ihmisen ja rikollisen leiman otsaansa.

Pohjois-Karjala-projekti esimerkki onnistumisesta

Tämä viikkoni alkoi Joensuusta, jossa kävin koko päivän keskusteluja henkilökunnan kanssa. Joensuun väkemme käy edelleen läpi surutyötään oman läänin vuoksi. Tilannetta ei tietysti helpota se, että tiedotusvälineet pitävät yllä koko ajan epäluuloisuutta Itä-Suomen lääninhallitusta vastaan. Se on selvästi aistittavissa.

Olen keskustellut maakuntajohtaja Tarja Cronbergin kanssa asiasta monta kertaa. Kyllä maakuntaliiton on syytä ottaa selvästi sille kuuluva asema. Ei Pohjois-Karjalassa eikä muissakaan maakunnissa ole syytä haikailla entisen lääninhallinnon perään, joka tosiasiassa käytti maakuntien nykyistä valtaa. Toinen asia sitten on, jos maakunnat eivät haluakaan itselleen valtaa hyväksyä itselleen maakuntasuunnitelmat ja toimia alueensa edunvalvojina.

Verkostomainen työskentely on uutta. Ymmärrän, ettei sitä aina ymmärretä. Vanhoissa organisaatiomalleissa roikkuvia on valtaenemmistö. Itä-Suomen kunnista liian monella on esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimi edelleen eri lautakuntien alaisuudessa. Lautakuntien eriytynyt työskentely haittaa tietysti palvelujen järjestämistä. Suurimmissa kaupungeissa uudistuksia on tehty, mutta erityisesti pienet kunnat käyttävät voimavarojaan runsaasti hallinnointiin.

Tutustuin Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiriin ja kävin sydäntautiosastolla. Oppaanani oli sairaalan henkilökunta ja sairaanhoitopiirin puuhamies Matti Lukkarinen, jonka tunnen 1980-luvulta lähtien koulutusalan valtakunnallisista asiantuntijapiireistä. Matti toimi koko ikänsä Kontiolahdella rehtorina. Hänet tunnetaan erinomaisena kasvattajana ja lämpimänä ihmisenä.

Mieleeni on jäänyt Matin kertomus Kontiolahden pikkupojista. Matin koulu oli aikoinaan Kontiolahdella kunnan ainoa rakennus, jossa oli hissi. Rehtori yllätti kerran pikkupojat kulkemassa hissillä, vaikka se oli turvallisuussyistä ankarasti kielletty. Pojat katsoivat rehtoriin pelokkaan anovasti silmät suurina ja sanoivat: ”Teki niin miel, kun myö ei olla koskaan ennen ajettu hississä”. Matti-rehtorin sydän heltyi. Mitään rangaistusta hän ei raaskinut antaa. Kyllähän jossain pitäisi ihan oikeasti lastenkin voida kokeilla, miltä hissin kyyti tuntuu.

Pohjois-Karjalan ihme ja esimerkki onnistumisesta on ollut Pekka Puskan vetämä terveysprojekti. Siitä on nyt saatu viimeiset tulokset. Ravinnon, rasvojen käytön ja elämäntapojen muutosten kautta on sydäntautikuolleisuus laskenut 75 prosentilla. Myös veren kolesteroliarvot ovat alentuneet 7mmol/l 5.5:een. Pohjois-Karjalan projektin onnistuminen on antanut uskoa.

Terveyttä ja elinvuosia voidaan lisätä, kun elintapoja ja ravintoa muutetaan. Yksilön omat valinnat ovat ratkaisevia. Pohjois-Karjala-projektin ja tutkimusten avulla pystyttiin synnyttämään terveyttä korostava myönteinen ilmapiiri. Tällä tutkimuksen ja valistuksen tiellä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Joka 5. Pohjois-Karjalassa on työtön, vaikka työttömyys on viime vuodesta hieman laskenut kaikissa Itä-Suomen työvoimapiireissä. Työttömyys on rakenteellista. Suurissa ikäluokissa on runsaasti henkilöitä, joiden työllistyminen on jatkossakin vaikeaa. He ovat rakennemuutoksessa työmarkkinoilta syrjäytyneitä, joilla on erittäin heikko motivaatio myös uudelleenkoulutukseen.

Iisalmessa ja Sonkajärvellä tutustumassa palveluihin

Yläsavolaiset ja iisalmelaiset olivat kutsuneet Oulun läänin maaherran ja minut vieraakseen. He halusivat esitellä matkailuvalttejaan ja palvelujaan.  Yhteistyökumppaneita Ylä-Savossa on Kainuusta ja muualtakin Oulun läänistä, joten saimme molemmat maaherrat hyvää informaatiota ja mahdollisuuden tutustua moottorikelkan kyydissä Iisalmen talvisiin hiihto- ja moottorikelkkareitteihin. Ylä-Savossa on useita matkailuvaltteja, esimerkiksi Halosen taidemuseo Lapinlahdella, Hiljaisuuden keskus Vieremällä, Evakkokeskus ja Runnin perinteikäs kylpylä.

Kävin samalla reissulla myös tutustumassa Sonkajärvellä yhteispalveluun. Sukevan alueen ja Sonkajärven hallintopalvelut on yhteispalvelun avulla pystytty pitämään hyvinä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Eskelinen, kunnanjohtaja Simo Mäkinen, tekninen johtaja Vesa Pallonen, talousalueen liiton puheenjohtaja Soile Kuosmanen ja hallintojohtaja Marjatta Pahkala esittelivät kuntaa ja yhteispalvelua.

Sukevan yhteispalvelun 5 000. asiakas oli Eeva Karhapää, joka kukitettiin juhlallisesti. Päivittäin asiakkaita käy noin 160. Sukevan yhteispalvelu on oiva esimerkki toimivasta palvelujen supermarketista, josta saa kirjaston, postin, Kelan, Melan, työvoimatoimiston ja Ylä-Savon kihlakunnan palveluja.

14.2.1998

Sirpa Puskalasta uusi sydänystävä

Tänään on ollut monipuolinen lauantai. Olin aamulla avaamassa Savonia-hiihdot. Päivällä Pohjois-Karjalan Martat tulivat Mikkeliin luokseni vieraisille ja yrittivät taikoa minulle loitsuilla miestä. Saa nähdä, miten loitsut tehoavat. Martat olivat karjalaisen iloisia ja ihania naisia. He tulivat varta vasten katsomaan, miten maaherra Mikkelissä asuu ja elää. Olen erityisesti pannut merkille, että monien naisjärjestöjen edustajat tulla tupsahtavat kylään siksi, että maaherrana on nainen. Nainen ei tunnu liian viralliselta. Olen siis naisena ainakin naisille madaltanut lääninhallituksen kynnystä. Hyvä niin.

Illalla olin kirjailija Sirpa Puskalan ja hänen miehensä Rainerin kanssa Mikkelin teatterissa katsomassa Sirpan kirjoittamaa näytelmää ”Saaren sylissä sydän”. Oli mielenkiintoista katsoa esitystä kirjoittajan kanssa ja vielä esityksen jälkeen keskustella pitkään. Sirpa ja Rainer tulivat luokseni istumaan iltaa.

Sirpa on karjalainen nainen. Sen huomasi heti, sillä Sirpa osaa karjalaisten naisten tavoin nauraa ja itkeä yhtä aikaa. Harvoin enää tässä iässä tapaa uusia ihmisiä, joiden kanssa heti tuntuu luontevalta puhua kaikista aroistakin asioista. Olemme varmasti sukulaissielut. Puhuimme elämän tarkoituksesta, murheista ja iloista. Itkimme ja nauroimme. Sirpa on ryhtynyt kirjailijaksi myöhään, mutta koskaan ei ole liian myöhään. Sirpa on juuri nyt hyvin luovassa elämänvaiheessa. Kävimme läpi elämämme kriisikohtia kuin ystävät, jotka ovat tunteneet toisensa lapsuudesta asti.

20.2.1998

Avoimuus on tärkeää

Olen kirjoittanut sähköpostiin johtoryhmälle pienen muistion verkko-organisaatiomme ja johtamisen periaatteista. Toissa päivänä oli Joensuussa johtoryhmän kokous, jossa tuli esiin palkat ja henkilökunnan kritiikkiä siitä, että osastopäälliköt olisivat unohtaneet omat joukkonsa. Koko toimintamme perustuu siihen, että osastot organisoivat toimintansa selkeästi omien tarpeidensa mukaisesti. Tämä on yksi verkko-organisaatiomme peruskivistä.

Osastopäälliköillä pitäisi nyt olla aikaa tehdä yhdessä koko osastonsa henkilöstön kanssa omista osastoistaan toimiva kokonaisuus. Työ ei ole aivan yksikertaista, kun koko ajan on otettava huomioon kolme toimistoa. Meillä ei ole tarpeeksi aikaa työstää muutosta varsinaisten töiden painaessa päälle. Silti osastojen on saatava omat työnjakonsa eri toimistojen verkoissa selväksi ja selkeäksi mahdollisimman pian.

Henkilökunta viestittää avoimuuden tarpeesta ja siitä, että palkkapolitiikassa pitäisi noudattaa enemmän oikeudenmukaisuutta. Vanhoissa pienissä lääneissä on ollut samaa työtä tehneiden palkoissa eroja, jotka pitäisi nyt pystyä korjaamaan, vaikka rahaa ei ole. Osa henkilökunnasta näyttää nyt myös kokevan, etteivät muilla paikkakunnilla olevat johtajat ole kiinnostuneita koko osaston asioista. Leikilläni jo totesin, että määrään kaikki osastopäälliköt Mikkeliin silmieni alle.

Muut suurläänit ovat keskittäneet johdon. Länsi-Suomessa se on Turussa ja Etelä-Suomessa Hämeenlinnassa. Vain meillä johto ei ole pääpaikkaan sidottu maaherraa lukuun ottamatta. Voisi halutessani tehdä keskityksen, mutta se on kaikkien periaatteideni vastaista. Haluan näistä alkuvaikeuksista huolimatta uskoa tämän hajautetun mallin paremmuuteen. Uskon myös vakaasti, että onnistumme tässä yhdessä. Kaikki osastopäällikköni ovat hyviä ja kokeneita virkamiehiä.

Me tarvitsisimme yksikertaisesti aikaa. Osastoilla pitäisi nyt olla aikaa rauhassa hioa omia sisäisiä työtapojaan, prosessejaan ja periaatteitaan. Kun tällaista ylimääräistä aikaa ei vaan ole, on varauduttava siihen, että vanhasta poisoppiminen kestää kauemmin. Meillä on tiimi-, projekti- ja verkostotyöhön koulutusta.

Osastot ovat omissa töissään hyvin itsenäisiä. Osastoilla tulee olla oma johtoryhmä. Tämä saattaa tuntua yliorganisoinnilta, mutta muulla tavalla ei sitoutumista, uusia työnjakoja eikä työprosesseja päästä arjen tasolla työstämään yhdessä. Lääninhallitus rakentuu osastojen yhteistyöstä. Koko henkilökunnan on voitava olla mukana töiden uudelleenjärjestelyissä ja sitoutua muutokseen.

Jotkut ovat edelleen sitä mieltä, että muutos on tehtävä nopeasti ja kylmästi käskemällä. Niin on määrätty ylhäältä ennenkin eikä mitään tällaisia turhaa aikaa vieviä keskusteluja tarvittu. Pulinat pois! Henkilökunta on pantava ruotuun. Tämän linjan kannattajat ovat yleensä niin varmoja käsityksensä oikeellisuudesta, ettei keskustelua koko henkilökunnan välttämättömästä sitoutumisesta muutokseen kannata edes aloittaa.

Olen saanut parilta kokeneelta lääninhallituskonkarilta ohjeen koventaa otetta, lyödä nyrkkiä pöytään ja asettua herraksi taloon. Maaherra määrää, siihen on totuttu. Mielestäni lääninhallituksen kaltaista asiantuntijaorganisaatiota ei kuitenkaan voi johtaa komentamalla. On rakennettava yhdessä organisaatio, jossa jokainen voi itse sitoutua ja ottaa oma valtansa ja vastuunsa. Jokainen on tärkeä lenkki yhteisessä yrityksessämme. Lenkit hitsautuvat oikeasti yhteen vain avoimessa kaikkia kunnioittavassa yhteistyössä.

23.2.1998

”Taivas täynnä kevätiloa”

Ajoin juuri äsken Vantaalta Mikkeliin. Ajokeli oli kohtuullinen, mutta Mikkelissä on varsinainen myrsky. Vuorokausi vaihtuu kohta. Vantaalla paljastettiin tänään muotokuvani, jonka Risto Vilhunen on maalannut. Totesin puheessani, että taulussa taivas on täynnä kevätiloa. Vilhu on maalannut taustaksi nimittäin upean värisen maaliskuisen aamuyön taivaan ja viime maaliskuussa loistaneen komeetan. Taulussa olen kääntynyt sivuttain ja lähtemässä pohjoista kohti mustassa puvussa. Taulun kehykset ovat tummat.

Vaikka kevättaivas on iloisen kauniin punertava, Vilhu ja minä tiedän, että muotokuva todellisuudessa huokuu surua. Taulussa näkyy Eken kuolema. Vilhu otti Eken sairauden ja kuoleman erittäin raskaasti. Vilhu on kertonut itkeneensä monta kertaa muotokuvaani maalatessaan. Kun katsoin muotokuvaani nyt valmiina, minun tuli mahdoton ikävä Ekeä ja taakse jäänyttä Vantaan aikaani. Tunnistin taulusta myös luopumisen tunteen, joka minulla oli viime vuoden maaliskuussa tultuani nimitetyksi Itä-Suomen läänin maaherraksi.

Kevättaivaalle loi todellista iloa uutinen, että palomiesten lakko päättyi vihdoin tänään. Lakko alkoi 27.11.1997 ja on siis kestänyt uuvuttavan kauan. Sydän kylmänä olemme pelänneet suuronnettomuuksia ja miten niistä lakon aikana pystyttäisiin selviytymään. Kaikki on kuitenkin sujunut yllättävän hyvin. Ilmeisesti kansalaiset ovat olleet poikkeuksellisen varovaisia tietäessään, ettei apua ole tavalliseen tapaan saatavissa.

Lakon päättyminen huojentaa lääninhallituksen ja myös kaikkien muiden turvallisuusviranomaisten mieltä. On hyvä, että pääsemme jälleen normaaliin olotilaan. Me suomalaiset emme aina muista riittävästi arvostaa yhteiskuntamme toimivuutta ja turvallisuutta. Palomiesten lakko osoitti, miten tärkeästä turvallisuustekijästä on kysymys.

26.2.1998

Ensimmäinen valmiusharjoitus hämmensi

Tänään päättyi Itä-Suomen lääninhallituksen ensimmäinen valmiusharjoitus, joka koski Ylä-Savoa. Mukana oli 204 läänin- ja kuntien johtokeskuksiin nimettyä henkilöä. Harjoituksessa kokeiltiin erityisesti sähköpostin käyttöä ja toimivuutta.

Vantaalla Peijaksen sairaalan yhteydessä on uusi erittäin toimiva ja tilava Vantaan johtokeskus, jossa totuin käyttämään harjoituksissa myös uusinta tietotekniikkaa. Tilat on suunniteltu erittäin hyvin. Kaikesta näkee, että Vantaan johtokeskuksen suunnittelijat ovat tarkasti miettineet, miten johtokeskus kriisitilanteissa parhaiten toimisi. Siellä oli ilo pitää harjoituksia. Kaikki pelasi loistavasti.

Olen siis tottunut Vantaalla huipputiloihin ja välineisiin. Myös Vantaan kaupungin pelastuspäällikkö Reijo Rajala on erinomaisen kokenut ja arvostettu alansa ammattilainen. Koko Vantaan pelastusalan henkilöstö on poikkeuksellisen kiinnostunutta kaikesta kehittämisestä. Pelastusalan henkilöstössä on useita varsinaisia tietotekniikan soveltajia. Se näkyy kokeiluina ja uusina järjestelminä. Lisäksi sähköposti on normaali arjen työkalu.

Olin Vantaalla mukana joukossa, joka oli kehityksen kärjessä koko pääkaupunkiseudulla. Myös Uudenmaan lääninhallituksen edustajat kävivät kehumassa harjoitusten aikana uusia tilojamme ja teknistä valmiuttamme. Vantaalla totuin liian hyvin toimiviin tiloihin, innovatiiviseen joukkoon ja viimeisen päälle viritettyihin välineisiin.

Mikkelissä Naisvuoren sisällä oleva Itä-Suomen lääninhallituksen johtokeskus olikin sitten melkoinen pettymys. Tilat on juuri äskettäin saneerattu johtokeskuskäyttöön, mutta niiden suunnittelua ei erityisesti voinut kehua. Sähköposti tuli samaan tilaan, missä johtoryhmä kokoontuu. Viestien vastaanottajat, johtoryhmä ja tilanteen ylläpitäjät sähläsivät yhdessä tilassa eikä kellään ollut työrauhaa. Seinillä oli vanhoja nuhjaantuneita karttoja. Sähköposti meni heti harjoituksen alussa tukkoon.

Ensimmäisenä harjoituspäivänä laskin useamman kerran kymmeneen. Vantaan vertailukohta oli liian hyvässä muistissa. Oli pakko ottaa puheeksi huono organisointi ja tilojen suunnittelun puutteet. Totesin, että seuraavaan Naisvuoren johtokeskuksessa pidettävään harjoitukseen on tilojen käyttö suunniteltava uudelleen. Viestintää varten ja tilannekartoitusta varten on eristettävä omat rauhalliset työtilat ja vanhat kartat on uusittava. Tekniikan toimivuutta on testattava ennen harjoitusta. Turha meidän on tulla harjoituksissa suurella joukolla toteamaan, ettei sähköposti toimi.

Meitä ohjaava Pelastusopiston opettaja Reijo Tolppi ei kritiikistäni erityisesti pitänyt, ei myöskään kansliapäällikkö Reijo Luhtavaara. Ymmärsin ilmeistä ja äänenpainoista, että olin puuttunut asioihin, jotka eivät oikein edes kuulu naisille.

Toisena harjoituspäivänä en ollut johtokeskuksessa. Ohjelmassani oli helikopterilento Iisalmeen. Tutustuin Iisalmen, Sonkajärven ja Lapinlahden johtokeskuksiin. Poikkesin myös Kuopiossa Pelastusopistolla tutustumassa harjoituksen suunnitteluun. Mielenkiintoinen kenttäkierros. Tekniikka takkusi joka paikassa. Monessa johtokeskuksessa oli otettu käyttöön sähköpostin pettäessä vanhat menetelmät: puhelin, faksi ja tarralaput.

Kolmas harjoituspäivä oli tänään. Menin Mikkelin Naisvuoreen ohjelman mukaisesti sovittuun aikaan, mutta kansliapäällikkö Luhtavaara olikin aloittanut johtoryhmän kokouksen jo tuntia aikaisemmin. Mikkelin läänin viimeinen maaherra Juhani J. Kortesalmi ei ollut johtanut itse koskaan valmiusharjoituksia. Ilmeisesti oli luultu, että sama linja jatkuisi. Kukaan ei kuitenkaan ollut puhunut asiasta kanssani.

Harvoin sanon ihan suoraan niin pahasti, mitä ajattelen. Nyt sen tein ja suurin kirjaimin. Otin puheenjohtajuuden käsiini ja paukutin harjoituksen loppuun. Suosittelin kaikille tutustumista Vantaan johtokeskukseen. Sen jälkeen kaikki ilmeisesti ymmärtävät, miten asioiden tulisi täälläkin olla ja miksi olen edellyttänyt muutoksia.

28.2.1998

Parpein hiihtokeskuksessa tuulettumassa

Olen tänään ollut hiihtämässä Ilomantsissa Parpein vaaralla ja seuraamassa hiihtokisoja. Pitkään aikaan en ole ollut kolmea tuntia suksilla. Parpein maasto oli pitkine laskuineen, nousuineen ja mäkineen mahtava. Tuntui hyvältä hiihtää. Tuuli oli navakka, joten pääsin ihan oikeasti tuulettumaan. Väkeä oli paljon ja tunnelma oli iloinen. Voitelu vain oli vaikeaa, sillä sää vaihteli. Kaaduin kaksi kertaa kunnolla rähmälleni, kun sukset lipsuivat. Työmurheet jäivät ladulle. Tulin Mikkeliin klo 18.30. Olin yksin liikkeellä. Ajokeli oli hirvittävä. Kiitin Luojaa, kun olin ehjänä perillä.

On markkinoitava myönteisesti!

Olen saanut tämän puolen vuoden virassa oloni aikana antaa kymmeniä haastatteluja, joissa aina kysytään samoja asioita. Yksi vakituinen kysymys on, mitkä ovat Itä-Suomen menestystekijät. Olen korostanut henkistä panostusta, koulutusta, tietotekniikkaan satsaamista ja telemaattisten yhteyksine hyödyntämistä. Itä-Suomi on edelläkävijä juuri siinä, miten osaamista ja tietotekniikkaa on vahvistettu haja-asutusalueilla.

Venäjä on uusi mahdollisuus. Miten Itä-Suomea markkinoidaan viihtyisänä ja turvallisena uusien mahdollisuuksien alueena nuorille sekä potentiaalisille yrittäjille ja muuttajille? Itä-Suomi on hyvä alue. Valittamalla ja ruikuttamalla tänne ei kuitenkaan ketään houkutella. Jos koko ajan vähätellään omia kehitysmahdollisuuksia ja olosuhteita, tuskin kukaan ulkopuolinen hillittömästi innostuu tänne asukkaaksi tai yrittäjäksi ryntäämään.

Omaa aluetta on opittava markkinoimaan rohkeasti, raikkaasti ja myönteisesti. Itä-Suomessa on liiaksi ”kuhan vuan” –ajattelua. Menestykseen tarvitaan tahtoa, avointa ilmapiiriä, tsemppiä, uskoa omaan osaamiseen ja kykyä olla omista saavutuksistaan ylpeä.

Nyt Itä-Suomessa on keskitytty valittamaan yhteen ääneen kuorossa, että saataisiin mahdollisimman suuret EU-tuet. Ulkopuoliselle jää sellainen tunne, ettei täällä ilman tukia pysty kukaan mitään tekemäänkään. Tällainen imago ei mielestäni nosta Itä-Suomea nousuun. Nykyisin mielikuvilla on suuri merkitys koko alueen kehitykselle. On tietoisesti muutettava suuntaa ja omaksuttava kaikkeen kehittämiseen myönteinen, aktiivinen ja iloinen ote. ”Iloa Itä-Suomesta” on hyvä tunnuslause.

EMU ja maatalouspolitiikka puhuttavat

Tänään on ollut Helsingissä maanviljelijöiden valtakunnallinen suurkokous, jossa vastustettiin hallituksen maatalouspolitiikkaa. Myös EMU on kuohuttanut mieliä valtakunnanpolitiikassa. Eduskunta on keskustellut hallituksen tiedonannon pohjalta aiheesta päiväkausia. Erikoista on, etteivät puheet juurikaan näy täällä maakunnissa.

Täällä Itä-Suomessa oma arjen aherrus jatkuu. Helsinki on kuin politiikan suuri näyttämö, jossa poliittiset näytelmät esitetään koko valtakunnan katsottaviksi. Täällä istumme kuin katsomossa välillä buuaten ja välillä taputtaen.

17.3.1998

Yöjunalla Oulussa visiitillä

Kevät on saapunut. Valon määrä kasvaa maalaiskuussa koko ajan.. Aika viilettää nopeasti kuin siivillä. Maaliskuu on jo pitkällä. Olen jatkanut keskusteluja henkilökunnan kanssa normaalin virkatyön ohessa. Menoja ja kutsuja on runsaasti. Olen tutustunut Kuopion väestönsuojan tiloihin ja johtokeskukseen. Olen jakanut Puijon kisoissa palkintoja hirvittävän kylmässä tuulessa.

Kuluttajaviraston johtaja Marita Wilska kävi Mikkelissä kylässä. Olin Sulkavan kunnan kutsusta Sulkavan hiihtotapahtumassa. Avasin Mikkelissä naisseminaarin. Kestitsin Mikkelin ystäväkuntien edustajia. Puhuin naisten päivän tilaisuudessa Savonlinnassa.

Ateneumin johtonaiset kävivät tutustumassa Mikkelissä lääninhallituksen tiloihin ja lupasivat etsiä 1800-luvun suomalaista taidetta kauniiksi maalatuille seinille. Olen ollut vieraana ja ottanut vastaan vieraita. Tutustuin Helprintin toimintaan Mikkelissä. Eduskunnan varapuhemies Kerttu Törnqvist ja kansanedustaja Tarja Kautto piipahtivat Mikkelissä kylässä ohikulkumatkalla Lieksaan.

Kävin sukuloimassa viime viikonloppuna pikavisiitillä junalla Oulussa. Yöjuna lähti Mikkelistä 1.27 ja oli aamulla Oulussa. Ehdin olla lasten kanssa Oulussa lauantaina pulkkamäessä ja ostoksilla. Takaisin Mikkeliin pääsin kätevästi Oulusta sunnuntaina klo 18.55 lähtevällä junalla, joka oli Mikkelissä maanantaina varhain klo 3.53. Makuuvaunussa on mukava matkustaa. En malttanut enää Mikkeliin tultuani mennä nukkumaan, vaan ryhdyin pesemään pyykkiä. Päivällä oli Mikkelin poliisilaitoksen tilojen vihkiäiset ja Helsingistä saapui koko SM:n johto, joten oli hyvä aloittaa valmistelut jo varhain aamulla.

Kuopion uudeksi kaupunginjohtajaksi tulee 41-vuotias oikeusministeri ja kansanedustaja Kari

Häkämies. Valinnalla yritetään ilmeisesti nostaa Kuopiota valtakunnan politiikan keskiöön. Miten Häkämies sopeutuu Savoon kyläpäälliköksi ja miten hän viihtyy Kuopiossa, on vielä arvailujen varassa. On melkoinen haaste ottaa kaupunginjohtajan tehtävä vastaan kokeneen Kauko Heurun jälkeen.

Toivotin Häkämiehelle onnea ja kirjoitin, että kerrankin savolaiset osasivat tehdä oikean valinnan. Häkämiehen voi kai luokitella Karjalan poikiin. Meneväinen ja kerkiävä hän ainakin on. Karin vaimo on Korson entisen kirkkoherra Perttusen tytär, joten olen seurannut Häkämiehen höyryämistä syrjäsilmällä jo pitkään senkin vuoksi.

Maanantaina 16.3., siis eilen Mikkelissä juhlittiin komeasti poliisilaitosta. Paikalla oli itse sisäministeri Jan-Erik Enestam sekä SM:n virkamiesjohdosta kansliapäällikkö Juhani Perttunen, ylijohtaja Pekka Kilpi ja hallitusneuvos Tarja Hyvönen. Tilat vaikuttivat hyviltä ja Mikkelin poliisipäällikkö Aarno Kulonen oli tyytyväinen. Myös Helsingin herrat viihtyivät.

Lintuinfluenssa huolettaa

Viime joulukuussa uutisoitiin, että 1,3 miljoonaa kanaa, ankkaa ja hanhea, kyyhkystä ja viiriäistä tapettiin Hongkongissa.  Kaiken taustana on huoli uudesta taudista, johon ei ole vastustuskykyä. Jos tauti tarttuu ihmisestä toiseen, siitä tulee erittäin vaarallinen epidemia. Tiedetään, että

viime toukokuussa lapsi on kuollut tähän H5N1-virukseen. Viime joulukuuhun mennessä menehtyneitä oli kaikkiaan ainakin kuusi henkeä. Taudin levittäjistä erityisen epäilyn kohteina ovat kanat. Siitä tulee tämän uuden taudin nimi.

Aina kun ihminen luulee pääsevänsä epidemioiden ja tautien herraksi, syntyy uusia epidemioita ja tauteja. Isorokko, keuhkotauti, kurkkumätä ja polio on rokotuksin taltutettu. Syöpä, aids ja nyt uusi ihmiskunnan vaara H5N1-virus ovat tauteja, joihin ei vielä ole löydetty parannusta. Sen verran on tässä vaiheessa helppo ennustaa, että uusi H5N1-virus pitää meidät jatkossakin valppaina. Lääninhallitusta asia koskee valvontaviranomaisena erittäin paljon. Läänineläinlääkärit ovat valvonnassa avainasemassa.

Valmiusharjoitus hiertää edelleen

Tänään kokoonnuimme kuuntelemaan ensimmäisen valmiusharjoitustemme palautetta. Opettaja Reijo Tolppi piikitteli vieläkin. Hän ihmetteli, että olimme antaneet harjoituksesta vain tyydyttävän arvosanan. Yleensä tällaisissa harjoituksissa arvosana on vähintäänkin hyvä ja useimmiten kiitettävä. Hän piti arvosanaa jonkinlaisena moitteena järjestäjille, mitä se tietysti olikin. Hän kertoi vielä, että harjoituksemme oli videoitu. Pelastusopistolla videota oli katseltu suurena hupina ja meille oli annettu lempinimiä.

Kuuntelin silmät pyöreänä. Huvinsa on kullakin. Kyllä Pelastusopistollakin näyttää olevan oppimista. Hieman enemmän pitäisi pedagogisesti miettiä menettelytapoja. Opettajalla tulee aina olla erityisen pitkä pinna. Meitä tottelemattomia aikuisoppilaita on aika paljon. Sen tiedän hyvin omasta kokemuksesta ollessani 1970-luvun alussa opettajana ja apulaisrehtorina kansankorkeakoulussa, jossa oppilaat olivat minua vanhempia, kokeneita ja asiansa osaavia ammattiyhdistysaktiiveja.

28.3.1998

Hiljainen viikonloppu Enonkosken luostarissa

On lauantai. Olen viettänyt hiljaista viikonloppua eilisestä klo 19 lähtien. Tuomiorovasti Simo S. Salo on koonnut tänne Enonkosken luterilaiseen luostariin 1.4. pidettävään pappisvihkimykseen valmistautuvat pappiskokelaat ja kutsunut myös minut mukaan. Emme ole puhuneet keskenämme mitään. Olemme hiljaa, luemme, kirjoitamme, kokoonnumme hiljaisiin messuihin, hiljennymme. Jokainen saa tehdä, mitä haluaa, kävellä ulkona tai olla sisällä, lukea ja kirjoittaa. Vain puhuminen on kielletty.

Tällainen täydellinen puhumattomuus moninkertaistaa äänet. Ulkona jäällä yksin kävellessäni lumi suorastaan murisi askelten alla. Kuulin joka risahduksen. Palokärjen pärinä oli kuin mahtava rumpusoolo. Kun on hiljaa, kuulee oman hengityksensä ja sydämensä lyönnit.

On hyvä aika kirjoittaa. Olen viime viikkoina jatkanut henkilökunnan kanssa keskusteluja. Olen tutustunut taidetoimikuntien työhön ja erityisesti Pohjois-Karjalan puheenjohtaja Tuulaliina Varikseen, jonka kirjoista olen aina pitänyt. Tutustuin myös kuopiolaiseen evankelista Eliina Heinoseen, jonka kanssa keskustelimme pitkään ihmisenä olemisen haasteista.

Vantaalaiset tuttavaperheeni, kaikki Helsingin seudulle muualta Suomesta työn perässä 1970-luvulla muuttaneita, lempinimeltä ”muuttoväki”, olivat Mikkelissä luonani kylässä. Kävimme teatterissa katsomassa Sirpa Puskalan näytelmää ”Saaren sylissä sydän”.

Kuopion kaupunki järjesti Kauko Heurulle läksiäisseminaarin. Kuopion yliopisto vietti 32-vuotisjuhliaan. Pidimme oman johtoryhmämme kokouksen. Mikkelissä oli eläkeläisten tilaisuus. Myös Mikkelin demarit kävivät vieraanani, samoin kansalaisopistolaiset. Helsingissä osallistuin tietoyhteiskuntafoorumin ja osallisuusprojektin kokoukseen.

Melkoista hulinaa ja menoa ovat nämä kevätviikot olleet. Nyt on sitten hyvä olla aivan hiljaa. Nautin tästä hiljaisuudesta eritäin paljon.Voi levätä ja vain olla. Hiljaisuus päättyy huomenna klo 13. Tämä on mielelle ja sielulle erittäin hoitava kokemus. Huomenna järjestetään seurat. Niihin on kutsuttu myös enonkoskelaisia. Sitten alkaakin taas arki.

Palaan Mikkeliin pappiskokelaiden kanssa. Heidän pappisvihkimyksensä järjestetään Mikkelin tuomiokirkossa 1.4.1998. Nyt tekee mieli kiittää kaikista rakkaistani, toivosta, ystävistä, elämästä, luonnosta, sateesta ja paisteesta, kaikesta. Hiljaisuus antaa levollisen olon. On hyvä olla. Isot ja pienten asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen ja omille paikoilleen.

31.3.1998

Armoton lumisade

Tarkkailen koko ajan sään vaihteluja. Onko Mikkelin, Kuopion ja Joensuun seuduilla paljon eroa Etelä-Suomeen? Ainakin tänä vuonna vielä tänään maaliskuun viimeisenä päivänä Etelä-Savossa on ollut armoton lumisade. Kuljettajani Tuula Ukkonen kuskasi minut tänään Savonlinnaan vanhusten tilaisuuteen puhumaan. Olin puhumassa samalla reissulla myös Rantasalmella. Sihteerini Raija on mestari suunnittelemaan aikataulujani ja kuljetusvaihtoehtoja. Logistiikka on Raijan ansiosta pelannut erinomaisesti.

Keli oli tänään Etelä-Savossa äärettömän surkea. Lunta tuli sankasti ja oli liukasta. Juvalla sattui kolari, jossa rekankuljettaja menehtyi. Pienempiä kolareita oli kymmeniä. Täällä Savossa on talvi ja Helsingin seudulla jo kaunis kevät. Kohta sen kevään toivoisi tulevan tännekin.

Menen huomenna Mikkelin tuomiokirkkoon juhlistamaan uusien nuorten pappien pappisvihkimystä. Oli hienoa tutustua näihin nuoriin tuleviin pappeihin Enonkoskelle. Opin heiltä yhden viikonlopun aikana hiljentymisen merkityksen.

4.4.1998

Vantaalla kuohuu

Olen viettämässä Vantaan kodissani viikonloppua. Pirkko Leino-Kaukiainen on ollut vieraanani tänään lauantaina. Ihana ilma. Aurinko paistaa. Valo täyttää myös mielen. On kevät. Teimme pitkän kävelyretken Pirkon kanssa Kuusijärven maastoon.

Vantaalla opettajien lomautukset kuohuttavat. Maaliskuun viimeisellä viikolla puolet Vantaan opettajista jäi 17 päivän pakkolomalle. Viime maanantaina oli kaupungintalolla suuri mielenosoitus, joka oli valtakunnan uutinen. OPM on velvoittanut ilmoittamaan lääninhallituksille ne kunnat, joissa opettajia lomautetaan. OPM on uhannut kuntia valtionosuuksien menetyksillä.

Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen on korostanut, että Vantaan lomautukset on toteutettu lainvastaisesti. Moni on tullut kysymään minulta, mitä Vantaan tilanteen taustalla mahtaa olla. Rahapula on suurin syy. Henkilöstömenoissa on pakko säästää. Vantaa saa valtaosan tuloistaan asukkaiden veroista. Laman ja asukkaiden työttömyyden vuoksi verotulot romahtivat. Taloutta on tasapainotettava edelleen. Valtionosuusvetoisissa kunnissa kuntien tulot eivät romahtaneet samassa suhteessa laman seurauksena, vaikka työttömyys kasvoi ja on edelleenkin korkealla.

Mikkelin lääninhallitusrakennus täytti 155 vuotta

Vietimme 1.4.1998 Mikkelissä lääninhallituksen rakennuksen 155-vuotispäivää. Kuopion tuore kaupunginjohtaja Kari Häkämies puhui aiheesta Itä-Suomen tulevaisuus. Se on vakioaihe tänne Itä-Suomeen töihin tuleville. Jokainen tulija joutuu alustamaan aiheesta lukuisia kertoja. Mitään aivan uniikkia aiheesta ei valitettavasti enää löydy. Kaikki tärkeä on sanottu moneen kertaan. Niin kävi nytkin.  Mutta milloin kääritään yhdessä hihat? Se onkin sitten vaikea kysymys. Puheissa ja ohjelmissa on yksituumaisuutta, mutta laaja konkreettinen yhteistyö kangertelee. Kunnat, seutukunnat ja maakunnat kyttäävät ja kadehtivat toisiaan aivan liikaa.

6.4.1998

SM:n viitoittamalla tiellä

Tapasin maaherra Heikki Kosken tänään Helsingissä ennen maaherrakokousta ja lääninhallitusten yhteistyöryhmän kokousta. Keskustelimme kehittämisestä ja ensi vuoden tulostavoitteista. Raamit ovat ahdistavan tiukat. Tällä menolla lääninhallitukset kuristetaan kuoliaiksi.

Mitään helpotusta lääninhallituksille ei ole luvassa ensi vuonnakaan. SM:n virkajohdolta saamamme informaatio ei siis yllättänyt. SM:n virkajohto kertoo näissä kokouksissamme omia näkemyksiään ja informoi. Ei ole tarkoituskaan pohtia kehittämisasioita yhdessä. Työtapa on äärettömän turhauttava. Voisihan nämä informaatioasiat lähettää suoraan sähköpostissa tiedoksi, jos näkemyksillämme ei ole mitään merkitystä.

Olen tottunut keskustelemaan ja vaikuttamaan. Mistään vuorovaikutuksesta on nyt turha puhua. Asiat tuodaan meille valmiina eivätkä ratkaisut enää muutu. Kansliapäällikkö Juhani Perttunen on vetäytynyt taustalle. SM marssittaa lääninhallituksia ylijohtaja Pekka Kilven viitoittamaa tietä. SM sanelee pelin säännöt ja päätökset. Puheenvuorot ovat erittäin suotavia, jos niissä tuetaan ministeriön esittämää linjaa. Kriittiset puheenvuorot hiljennetään ja niiden käyttäjät saavat tuntea olevansa väärässä. Hedelmällistä vuorovaikutusta ei ole tarkoituskaan synnyttää.

8.4.1998

Maaherran miljoonasaunassa valmiusharjoitusten jälkilöylyissä

Mikä päivä! Sählinkiä ja sekoilua! Lounaaseen asti oli kuitenkin asiallista. Olin varannut vantaalaisilta ajan vierailla Peijaksen johtokeskuksessa. Tänään kävimme paikan päällä koko Itä-Suomen lääninhallituksen pelastusosaston johdon voimin. Mukana oli Leevi Pajunen, Olli Lihavainen, Seppo Pirskanen ja minä. Vantaan entiset työtoverini esittelivät nykyisille Itä-Suomen työtovereilleni tiloja ja välineitä koko aamupäivän. Kaikki tulivat vakuuttuneiksi Vantaan keskuksen toimivuudesta ja hyvistä suunnitteluperiaatteista. Omaa Mikkelin Naisvuoren johtokeskustamme on syytä toiminnallisesti kehittää samaan suuntaan.

Iltapäivällä olin kansanedustaja Tarja Kauton ja taiteilija Risto Vilhusen kanssa Ateneumissa taidenäyttelyssä, kun puhelin soi. Tiedotuspäällikköni Pirkko Willberg soitti Mikkelistä ja kertoi, että juuri ilmestynyt Se-lehti oli tehnyt jutun minusta ja Mikkelin Naisvuoreen rakennetusta 9 miljoonaa maksaneesta edustussaunasta.

Olin hetken täysin ymmälläni. Mitä saunaa oikein tarkoitettiin? Naisvuoren johtokeskuksessamme on askeettiset pesutilat ja pieni höyrykoppi, jonne en vapaaehtoisesti itse menisi millään enkä missään tapauksessa veisi ketään vieraitani. Tätä vaatimatonta tilaako siis nimitettiin 9 miljoonan markan edustussaunaksi? Kyllä samasta tilasta on kysymys, Pirkko totesi.

Pirkko luki minulle puhelimessa jutun nopeasti läpi. Se oli laadittu sikäli taitavasti, ettei mihinkään väärään tietoon päässyt käsiksi. Juttu oli rakennettu epämääräisille oletuksille ja nimettömien henkilöiden sanomisille. Kansliapäällikkö Reijo Luhtavaaraa oli haastateltu nimellä. Selkeästi ei hänkään asioita ilmaissut. Lehti tiesi kertoa, että olin maaliskuussa tarkastanut saunan ja myös muut johtokeskuksen tilat. Olin todennut lehden mukaan: ”Miksi näin pienen teitte? Olisitte samalla tehneet kunnon tilat!” Lehden mukaan paikalla olleille virkamiehille jäi epäselväksi, tarkoittiko maaherra yksin saunaa vai johtokeskuksen tiloja yleensä.

Pirkko kysyi, mitä nyt tehdään. Ryhdytäänkö laatimaan vastinetta? Kysyin, onko jutussa kuvia. Pirkko totesi, että on ja maaherrasta erittäin hyvä. Kuvatekstikin on mairitteleva: ”…nuorekas leskirouva…Ei muuta kuin saunaan!” Purskahdin nauruun! Mitään vastinetta ei näin paksuun juttuun tehdä, totesin. En aio ostaa itse edes koko lehteä. Olisi virka-ajan väärinkäyttöä ryhtyä oikomaan kaikkia jutussa olevia virheitä.

Sanoin Pirkolle, että kansliapäällikkö Reijo Luhtavaara saa järjestää itse lähiviikkoina Naisvuoren johtokeskuksessa tiedotustilaisuuden ja esitellä tilat toimittajille saunoineen päivineen. Luhtavaara on ollut rakentamassa ja suunnittelemassa tiloja, joten hän voi myös ne esitellä. Koko projektin kustannuksistakaan en tiedä, koska työ on tehty ennen minua. Todennäköisesti tuo 9 miljoonaa on koko johtokeskuksen saneerauksen hinta. Senkin Luhtavaara saa itse kertoa.

Suunnistin illalla Tarja Kauton ja Risto Vilhusen kanssa Bukowskille tutkailemaan huutokauppaan tulevia tauluja ja esineitä. Vilhu seuraa kaikki taidehuutokaupat ja hankkii koko ajan kokoelmaansa vanhaa taidetta. Bukowskilla parveili nytkin Vilhun lisäksi useita tunnettuja hyvin varakkaita taiteenostajia. Tunsin oloni hieman orvoksi. Kuiskasin Vilhulle, että tunnen itseni tosi köyhäksi tässä porukassa. Vilhu virnisti ja kuiskasi: ”Nokka pystyyn! Sinähän se vasta rikas olet. Ei täällä olevista kellään muulla kuin sinulla ole 9 miljoonan markan saunaa.”

Tämä Se-lehden juttu on selvästi syntynyt kostoksi sille kritiikille, jonka Mikkelin Naisvuoren johtokeskuksen tilojen suunnittelusta esitin. Olen astunut jonkun varpaille kunnolla, kun tällainen perätön juttu piti kehitellä. Monta kertaa juttujen aiheet ja vihjeet tulevat lähipiiristä. On ihmisiä, jotka nauttivat voidessaan vihjailla muista ilkeämielisyyksiä. Näillä vihjeillähän juorulehdet elävät.

Maaherra Kortesalmi, edeltäjäni Mikkelissä, joutui julkisesti usein ryöpytyksen kohteeksi. Kortesalmen virka-auton matkapuhelin oli esimerkiksi ylellisyytenä lehdistön ihmeteltävänä ja kansalaisten kadehdittavana. Kun useimmat omistavat nyt kännykät, Kortesalmen virka-auton puhelin on siirtynyt auttamattomasti kivikauteen. Postiautot Kortesalmi siirrätti lääninhallituksen ahtaasta pihasta pois. Tätäkin lehdistössä paheksuttiin ja pidettiin tiukkapipoisena päätöksenä. Oman talon sisältä tällaiset jutut tietysti tulevat.

En ryhdy nyt tätä sauna-asiaa miettimään sen kummemmin. Joka tapauksessa joku omasta väestäni tai harjoituksissa mukana olleista halusi tämäntyyppisellä jutulla mustamaalata lääninhallitusta ja minua. Taitaa olla nämä uudet piirini paljon ahtaammat ja tunkkaisemmat, mitä odotin. Uskon, että oma avoimuuteni tulee ajan myötä kitkemään juonittelun ja juoruilun.

En ryhdy itse kutomaan mitään hämähäkinverkkoja. Sanon suoraan ja toimin suoraan. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat hyviä periaatteita.  Samat pelisäännöt koskevat koko henkilökuntaa. Kellään ei ole mitään erityisoikeuksia. Keittiöportaita pitkin mikään asia ei tule salamyhkäisesti etenemään.

Joka tapauksessa Se-lehden juttu on ensimmäisten valmiusharjoitustemme jälkilöylyjä. Sen nokkani haistaa selvästi. Kansliapäällikkö Luhtavaara saa itse esitellä toimittajille tilat. Mielikuva luxuksesta karisee heti johtokeskuksen ovella karuun betoniseinään, ilmastointihormeihin, muovimattoihin ja kylmiin neonputkiin. Kyseessä on tavallista ankeampi kellaritila kapeine käytävineen. Mitään valtakunnansalaisuuksia Naisvuoressa ei ole. Ne toimittajat tulevat paikalle, joita tilat kiinnostavat. En usko, että Se-lehdestä tulee kukaan. Kyllähän siellä tiedetään asian oikea laita muutenkin.

Painetulla sanalla on voimaa. Veljeni Pekka soitti Tampereelta heti tänä iltana ja kysyi, missä se miljoonasauna sinulla siellä Mikkelissä oikein on. Veli oli nähnyt kirkuvan lööpin, että maaherralla on Mikkelissä 9 miljoonan edustussauna. Tietysti veli oli ostanut lehden. Kerroin jutun taustat ja aavistukseni jutun synnystä. Veli ei meinannut uskoa, mistä eväistä jotkut lehdet juttunsa tekevät.

Monet suomalaiset tulevat ikuisesti uskomaan, että Mikkelissä on 9 miljoonan markan mahtava edustussauna maaherran käytössä, teinpä minä nyt mitä tahansa. Se myös on vielä todettava, että tällaiset jutut vievät tehokasta työaikaa kohtuuttoman paljon. Eivät oikeat mielekkäät työt rasita vaan tällainen turhanpäiväinen sählinki.  Kansanedustajana ja kaupunginjohtajana olen kuitenkin tottunut kaikkeen.

15.4.1998

Elsa Heporauta ja Kaunis Veera

Olin tänään Puumalan Sahamäessä, Elsa Heporaudan kotimaisemissa. Tilaa pitää nyt matkailualan yrittäjäpariskunta. Paikka on henkeäsalpaavan kaunis. Saimaa, länsiranta, vaihteleva maasto, sievät rakennukset ja vanha kulttuuriympäristö tekevät Sahamäestä ainutlaatuisen. Entinen Viipurin tie on kulkenut pihapiirin läpi. Ei ihme, että Elsa Heporaudasta tuli tässä upeassa ympäristössä Kalevalan korujen kehittäjä.

Samalla matkalla kävin Puumalan kunnan vieraana Puumalan keskustassa Virransalmella, joka on Puumalan Gibraltar. Puumalassa on tapana valita vuosittain Kaunis Veera ja Komia Poika, jotka hoitavat kunnassa pr-tehtäviä. Idea on hyvä. Puumalan keskusta on kesällä vesiliikenteen solmukohdassa ja erittäin vilkas. Kaunis Veera on myös laiva, joka näin Puumalan satamassa. Puumala on kuntana hyödyntänyt loistavasti Saimaan, upean luonnon ja kaikkien tunteman laulun kauniista Veerasta.

20.4.1998

Lapsuuden muistoissa Lielahdessa

Eilen sunnuntaina 19.4. olin Tampereella Lielahden kirkossa järjestetyssä tilaisuudessa puhumassa lapsuuteni Lielahdesta. Paikalla oli tuttavia ja sukulaisia: äitini, Pekka-veli ja vaimo Kaija, veljeni tytär Katja miehensä Teron ja tyttäriensä Seljan ja Iiriksen kanssa, ensimmäinen opettajani Sirkka Saarikivi, monia entisiä koulukavereita, ystäviä ja naapureita. Kirkko oli tupaten täynnä. Miten olimmekaan muuttuneet! Monia paikalla olleista en ollut nähnyt 40 vuoteen.

Puhuin lapsuuden muistoistani Lielahden tehdasyhdyskunnassa, miten tehtaan pillin ääni kertoi meille kaikille ajan kulun klo 7, kun työt alkoivat, klo 11. ja klo 12 ruokatunnin sekä klo 16, kun työt päättyivät. Tehtaan navetasta haettiin joka ilta tuoretta maitoa. Tehdas antoi jouluna ilmaiset joulukuuset. Tehdas ylläpiti lapsille ja nuorille setlementtikerhoja Rientolassa ja urheiluseuraa. Tehtaalta sai oman perunamaan ja aarimaan viljeltäväksi. Tehtaan suurissa saunoissa käytiin keskiviikkoisin ja lauantaisin pesulla. Talvella matka saunaan taittui kelkalla ja muina vuodenaikoina pyörällä. Tehdas oli myös rakentanut meidän kansakoulumme. Koko lapsuuteni elämän piiriä hallitsi tehdas.

Olen lapsuudessani nähnyt paljon epäoikeudenmukaisuutta. Sieltä ehkä juontaa halu vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Minun sukupolveni lapsuutta varjosti sodan muistojen taakka. Rintamalla parhaat nuoruutensa vuodet viettäneet miehet olivat saaneet lähtemättömiä vammoja sieluunsa. Alkoholista moni haki helpotusta ahdistukseensa. Meitä kotinsa menettäneitä karjalaisia vaivasi jatkuva koti-ikävä. Oli vaikea juurtua uusille kotiseuduille ja sopeutua uusiin tapoihin. Isä oli ollut Karjalassa itsenäinen maanviljelijä. Elämä huolineen ja murheineen Lielahden tehdasyhteisössä tuntui väliaikaiselta. Isän sydän jä Karjalaan. Kohta palattaisiin taas kotiin Karjalaan. Siellä kaikki olisi toisin.

Ensimmäinen opettajani Sirkka Saarikivi tuli tilaisuuden lopussa juttelemaan kanssani. Hän kertoi, että meidän luokkamme oli hänen ensimmäinen luokkansa. Hän oli nuori opettaja, vasta valmistunut ja epävarma. Hän kysyi minulta yllättävän kysymyksen, oliko hän osannut edes opettaa. Valtava hellyys tulvahti mielessäni vanhaa opettajaani kohtaan. Halasin häntä. Kyllä hän oli ollut hyvä opettaja. Kouluaikana pelkäsin häntä, olihan opettajilla minun lapsuudessani vielä erityistä auktoriteettia. Pienet asiat jäävät mieleen. Uskalsin sanoa hänelle ainakin kerran vastaan hämähäkinseittiä piirtäessäni. Opettaja moitti seittiä repaleiseksi. Vastasin, ettei seitti koskaan näy luonnossa täydellisenä, kun valo heijastelee siitä vain osia. Opettaja ei väittänyt, että olisin väärässä.

Eken kuolemasta tuli lauantaina 18.4. kuluneeksi kaksi vuotta. Kävin haudalla sytyttämässä kynttilät. Ilma oli samanlainen kuin kaksi vuotta sitten, kolea ja sateinen. Mustarastaan laulu tuo aina mieleen elämäni raskaimman kevään. Taas mustarastas laulaa ikävääni.

Tänään olen ollut Säätytalossa pohtimassa kansallista strategiaa ja tavannut entisiä työtovereita. Marketta Kokkonen, Ulpu Iivari ja Kaj Bärlund oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Päätimme Gustav Hägglundin kanssa järjestää ensi heinäkuussa Mikkelissä sukutapaamisen lasten kanssa. Tyttäremme ovat naimisissa veljesten kanssa.

22.4.1998

Epäily sairaudesta pysäyttää

Minulla on ollut tällä viikolla varsinainen Helsingin kokousputki. Eilen oli kestävän kehityksen paikallisjaoston kokous ja EVA:n seminaari. Tapasin Jukka Oaksen ja Juha Sipilän, joiden kanssa keskustelin pitkään syövästä, hoitojen kehittymisestä ja vertaistuen tärkeydestä. Molemmat ovat tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja suhtautuvat elämään myönteisesti. Molemmat ovat myös rohkeasti julkisuudessa kertoneet sairaudestaan.

En kertonut kellekään, mutta aihe oli minullekin mitä ajankohtaisin. Olin aamulla käynyt rutiinitarkastuksessa ja vasemmasta rinnastani löytyi jotain poikkeavaa. Asia pyöri koko päivän mielessäni ja pelotti. Helsingissä oli kaunis kevätpäivä, +12 astetta. Kävelin Katajanokalta rautatieasemalle ja mietin elämääni. Pelko rintasyövästä pysäytti. Miten elän tämän lopun elämäni? Mitä pidän tärkeänä? Mistä luovun, mitä haluan? Sellaisten kysymysten pohdintaan pelko vakavasta sairaudesta kaikki pysäyttää.

Koko eilisen illan mietin asiaa yksin. Vilhu soitti tänä aamuna ja kerroin hänelle. Vilhu komensi, että tilaat heti ajan lisätutkimuksiin etkä ryhdy märehtimään asiaa sen enempää. Oli hyvä, että Vilhu sanoi suorat sanat. Panin toimeksi. Sain ajan illaksi mammografiaan työkokouksieni jälkeen. En ole pitkään aikaan pelännyt mitään toimitusta niin paljon kuin tätä mammografiaa. Lupasin itselleni pyhästi pitää itsestäni parempaa huolta, jos mitään syöpään viittaavaa ei löydy.

Mitään syöpään viittaavaa ei löytynyt. Olen kuin uudesti syntynyt ja huojentunut. Päätän nyt pysyä lupauksessani ja panna jälleen kerran elämän arvot tärkeysjärjestykseen. Mitä teen tällä lopulla elämälläni ja mihin sen käytän? Näihin kysymyksiin olisi muistettava etsiä jatkuvasti vastauksia. Elämä on lahja, jonka olemme saaneet. On osattava elää tätä päivää.

23.4.1998

Joukkopako suurlääneistä

On puoliyö ja vuorokausi vaihtuu kohta. Lensin aamukoneella Vantaalta Joensuuhun. Olen kuin uusi tyttö. Mikään ei harmita. Elämä tuntuu hyvältä. Olen päättänyt suhtautua kaikkeen myönteisesti. Joensuussa jatkoin keskusteluja henkilöstön kanssa. Jaoin kunniamerkit, mikä on perinne kaikissa kolmessa toimistossamme. Sen jälkeen Tuula Ukkonen kuljetti minut Kuopion tuomiokirkkoon poliisien konserttiin ja vastaanottoon lääninhallitukseen.

Tänne Mikkeliin olen tullut klo 22. Ryhdyin heti ihastelemaan uusia taulujamme, jotka oli tuotu Ateneumista. Olemme saaneet Mikkeliin lääninhallituksen edustustiloihin Eero Järnefeltin maalaaman sotilaan muotokuvan, Hjalmar Munsterhjelmin kesäisen maisemataulun ja Lindholmin maalaaman uusmaalaisen maiseman. Kaikki ovat upeita ja arvokkaita töitä.

Mieltä askarruttaa Keskisuomalaisen kirjoitus 19.4.1998. Se puhutti Joensuun toimistommekin väkeä. Juttu oli otsikoitu ”Joukkopako suurlääneistä”. Jutussa todisteltiin, että henkilökunta lähtee pois, koska työt eivät enää suurlääneissä kiinnosta. Mielenkiintoista luettavaa. Mitään joukkopakoa en itse ole havainnut, mutta tällaisilla kirjoituksilla yritetään selvästi romuttaa suurläänien henkilöstön motivaatiota. Tämä on kuin psykologista sodankäyntiä.

Länsi-Suomen läänin kansliapäällikkö Markku Luoma on siirtynyt Mustasaaren kunnanjohtajaksi. Keskisuomalaisessa Luoma valittaa, että suurläänissä tehtäväkenttä kapeni ja alue suureni. Siitä hän ei kuitenkaan puhu mitään, että lääninhallitusten kansliapäällikköjärjestelmä saattaa olla aikansa elänyt ja ettei hänen tilalleen palkata Länsi-Suomeen uutta kansliapäällikköä. Mustasaari ja Vaasa tulevat myös suurella todennäköisyydellä jollakin aikavälillä yhdistymään, jos järkisyyt ratkaisevat.

Toinen Keskisuomalaisen haastateltava on entinen maaherra, nyt OPM:n ylijohtaja Kalevi Kivistö. Hän valittaa sitä, että kuntiin jalkautuminen on lääninhallituksissa loppunut. Puhelin ja posti eivät henkilökohtaista kontaktia Kivistön mielestä korvaa. Nyt Kivistö kyllä liioittelee, vaikka fiksu mies muuten onkin. Meillä jokaisella on kipupisteemme. Hänellä se on tällä hetkellä lääninuudistus.

Ei lääninhallitusten alueellinen asiantuntemus ole mihinkään karannut. Päinvastoin on syntynyt uusi entisiä pieniä lääninhallituksia vahvempi asiantuntijaverkko. Nyt asiantuntijoilla on mahdollista uudella tavalla työskennellä ammatillisesti yhdessä. Entiset pienet läänit olivat asiantuntijaorganisaatioina hyvin haavoittuvia ja ammatillisen erikoitumisen mahdollisuudet olivat vähäiset.

Kolmas haastattelun antaja on sitten meiltä Itä-Suomen lääninhallituksesta Joensuusta kouluneuvos Yrjö Matilainen, joka on jäämässä eläkkeelle ensi kesäkuussa. Matilainen on jutussa tuominnut uuden läänin ja erityisesti matkustamisen. Suurläänissä kokouksia on nyt kolmella paikkakunnalla ja aika kuluu kulkemisessa kokouksesta toiseen. Tämä ei ole Matilaisesta edes oikeaa virka-autojen käyttöä. Työstä on mennyt hänen mielestään ilo eikä työssä enää ole oikeaa tekemistä.

Luulen ymmärtäväni Yrjö Matilaista. Hän on ollut pitkään lääninhallituksen palveluksessa ja menetti nyt lääninuudistuksen yhteydessä ja vain vähän ennen eläkeikää asemansa sivistystoimen johdossa. Ei hänellä ole luonnollisesti erityistä motivaatiota sitoutua uuteen verkko-organisaatioon eikä kehittää uusia työmenetelmiä ja –prosesseja.

Matilaisen kaltaisilla olisi pitänyt olla mahdollisuus siirtyä uudistusten tieltä kunniallisesti eläkkeelle. Oman aseman menetyksestä johtuva muutosvastarinta tuhoaa koko työyhteisöä sisältä päin. Jos ihminen siirtyy sitten vielä eläkkeellekin katkerana ja tuntee pitkän työuran jälkeen itsensä nöyryytetyksi, koko loppuelämä saattaa myrkyttyä tämän asian työstämisessä. Valtion työnantajapolitiikka ei näissä tapauksissa ole ollut erityisen inhimillistä. Kunnissa ja yksityissektorilla näitä johdon järjestelyjä on hoidettu paremmin.

Keskisuomalaisen haastatteluesimerkit osoittavat, millaisesta joukkopaosta on kysymys. On luonnollista, että ihmiset muuttavat työpaikkaa ja ottavat tilaisuuden tullen uusia haasteita. Itä-Suomen lääninhallituksen henkilökunta ei ole kuitenkaan suurin joukoin nyt pakenemassa minnekään, vaan on rakentamassa uudenlaista verkko-organisaatiota.

 Kaikki eivät vielä ole sitoutuneet uuteen. Monia rasittaa entisen pienen läänin perinne. Monet ovat olleet samassa työpaikassa koko ikänsä ja tehneet työtä vuosikymmeniä tietyllä tavalla. Kipuilemme kaikki kehittäessämme itse uusia työtapoja. Mitään valmiita mallejahan meillä ei ole. Kaikki on mietittävä ihan itse. Yksi asia on selvää, että vanhoilla eväillä emme pärjää.

27.4.1997

Maailmantilan kootut selitykset

Ostin tänään Majvikistä päättäjien metsäakatemian tilaisuudesta Olli Tammilehdon kirjan, jolla on hauska nimi: ”Maailmantilan kootut selitykset”. Teos vaikutti mielenkiintoiselta ja päätin ottaa sen iltalukemisekseni. Olen taas Vantaalla ja lennän huomenna aamulla Kuopioon.

Meillä alkoi viime perjantaina oma laatutyö Leppävirralla koko päivän kestäneessä seminaarissa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Viikonloppu kului vieraiden kanssa Mikkelissä. Savonlinnasta bussilastillinen naisia poikkesi kahvilla matkalla Lahden puutarhamessuille. SAK:n 60-vuotisjuhlien merkeissä tapasin SAK:n edustajia.

Yrittäjänaiset pitivät valtakunnallista kokoustaan viikonloppuna Mikkelissä ja tulivat myös iltavastaanotolle lääninhallitukseen. Tapasin entisen lapsuuden- ja nuoruudenystäväni Marketta Hakasen, joka kuuluu tamperelaiseen Hakasen leipomon yrittäjäperheeseen. Meitä yhdistävät monet muistot. Olimme Lielahdessa naapureita. Esikoisemme syntyivät samaan aikaan. Molemmat kirjoitimme ylioppilaiksi nuorina perheenäiteinä. Pitkään aikaan en ole Markettaa nähnyt, joten oli mukava tasata tiedot. Marketta on aktiivinen yrittäjänainen myös järjestötyössä.

Sunnuntaina olin Mäntyharjun kansalaisopiston 30-vuotsijuhlissa puhumassa. Sieltä matkustin junalla Vantaalle ja maanantaina Majvikiin päättäjien metsäakatemiaan. Huomenaamuna lennän Kuopioon.

30.4.1998

Vain pitsiverhot puuttuvat navetasta

Torstai ja vappuaatto. Aurinko paistaa mahtavasti ja on lämmin. Vietän vappua Marjaana Valkosen kanssa Vantaan kodissani. Nyt on hetki aikaa kirjoittaa, kun kaikki vapputarjoilut ovat valmiina odottamassa Marjaanan tuloa. Tarjolla on kasvisruokaa ja salaatteja.

Olin viime tiistaina käymässä Varpaisjärvellä ja Rautavaaralla Metsäkartanossa kokouksessa. Samalla reissulla kävin karjatilalla, jonka nuori emäntä Johanna Voutilainen ylpeänä esitteli. Navetta oli täysin koneistettu. Lypsyautomaatti, tietokone ja ruokinta-automaatit toimivat moitteettomasti. Lehmärouvat kulkivat navetassa vapaina omassa hierarkkisessa järjestyksessään ja kävivät välillä lypsyllä, ruokailemassa ja hoitivat kauneuttaan automaattiharjauksessa. Emäntä Johanna painotti, että tämä on täydellinen navetta. Vain pitsiverhot puuttuvat.

Monet maaseudun nuoret yrittäjät ovat ottaneet kovia riskejä ja investoineet uusiin automaattisiin navettoihin. On turha väittää, ettei nuorilla karjatilallisilla olisi rohkeutta eikä yrittämisen meininkiä. Usko tulevaisuuteen on vahva eikä uusia EU:n asettamia haasteita pelätä. Suomalaiset luottavat kotimaisen tuotantoon. Myös suomalaiset kuluttajat arvostavat suomalaisia tuotteita. Tässä kuussa käyttöön on tullut vapaaehtoinen naudanlihan alkuperäismerkintä ”suomalaista naudanlihaa”, mikä on kuluttajien keskuudessa otettu ilolla vastaan.

Teerenpeliä

Olin yötä Metsäkartanossa, joka on nuorten leirikeskus ja myös suosittu varttuneen luontoväen kokoontumispaikka. Keskiviikkoaamuna herätys oli klo 4.15.  Lähdin luonto-oppaan matkassa vaeltamaan teeren soittimelle lumikengillä. Hanki ei enää oikein kantanut, mutta rämmimme sitkeästi lumessa suon laitaan. Teeriä oli kymmeniä. Niiden suhina ja iloisesti pulppuava kukerrus ja kurlutus kuuluivat kauas.  Myös metson hiomaääniä erottui lintujen aamukonsertissa. Tämä oli elämäni ensimmäinen kerta, kun kuulin luonnossa teeren ja metson kosiolaulantaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Jatkoin matkaa Kuopioon toimistotöihin. Henkilökunnan kanssa käytävät keskustelut alkavat olla loppumetreillä. Ne on kannattanut ehdottomasti käydä. Piipahdin päivän päätteeksi Pauno Pohjolaisen taidenäyttelyssä. Pauno tekee mahtavia puutöitä. Mukava yhteensattuma oli, että Pauno ja minut oli valittu ”Vappu-Ankassa” symppiksiksi. Onnittelimme toisiamme.

Lensin keskiviikkoiltana Vantaalle ja Kirkon taloudellisen neuvottelukunnan kokoukseen Katajanokalle. Takana oli monipuolinen päivä, joka alkoi lumikengissä Rautavaarasta luonnon ja hankien keskeltä ja jatkui Kuopion kautta Helsingin kesäiselle Katajanokalle. Helsingissä kuljetaan pikkukengissä ja kesävaatteissa. Sää on täällä etelässä vappuna 1998 suorastaan helteinen. Nyt ulkona voisi ottaa vaikka uimapuvussa aurinkoa.

6.5.1998

STM haluaisi oman alueorganisaation

Maaherrojen kokous pidettiin Helsingissä maanantaina 4.5. Tiedossamme on, että suurin ministeriö STM havittelee omaa aluehallintoa, koska on kyllästynyt SM:n nuivaan suhtautumiseen aluehallintoa kohtaan. STM:stä on viestitetty tyytymättömyyttä lääninhallitusten nykyisiin väheneviin resursseihin. Omassa organisaatiossa STM omasta mielestään pystyisi hoitamaan sosiaali- ja terveystoimen alueelliset tehtävät nykyistä paremmin ja myös turvaamaan tarvittavat resurssit.

Tässä sitä nyt ollaan. Kun on jatkuvasti vain säästettävä ja supistettava, yhteistyöministeriömme haluavat irtaantua tästä SM:n kurjimuksesta. STM on suurin ja yksi kansalaisten palvelujen kannalta tärkeimmistä ministeriöistämme. Se haluaisi itselleen toimivan ja kehittyvän aluehallinnon. STM:n ja MMM:n vastuulla aluehallinnossa on lääninhallituksen hoitamana tuoteturvallisuus, alkoholiasiat, oikeuslääkintä, ympäristöterveys, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmät, eläinlääkintä- ja eläinsuojelu sekä elintarvikevalvonta. Ei siis mikään ihme, että STM kyselee aluehallinnon voimavarojen perään.

Asetelma on katala. SM:n virkamiesjohto osoittaa maaherroja sormella. Maaherrojen tulee järjestellä voimavarat lääninhallituksen sisällä niin, että ne riittävät. Se on tietysti mahdoton yhtälö. Kyllähän SM:n virkamiesjohto tietysti hyvin tietää, ettei sosiaali- ja terveystoimen asiantuntijatehtäviin voi lääninhallituksesta osoittaa ketä tahansa viranhaltijaa. Sisäisten resurssien siirto on turhaa puhetta. Eläinlääkärien tehtäviä voi hoitaa vain eläinlääkäri.

Lääninhallitusten lisäarvo tulee monialaisesta asiantuntijuudesta ja yhteistyöstä, johon aina tarvitaan myös ne ammattitaitoiset tekijät. Tällä menolla lääninhallitukset ajetaan siihen tilanteeseen, etteivät ne pysty suoriutumaan henkilökunnan puutteen vuoksi tehtävistään.

Savossa kevät vasta tulossa

Tänään 6.5. Mikkelissä on ollut Savon Korkean teknologian säätiön kokous. Illalla Etelä-Savon akavalaisia oli vierailulla lääninhallituksessa. Vantaan opettajien lomautukset puhuttivat ja hämmästyttivät. Vantaasta on tullut lomautuksissa koko valtakunnan puheenaihe. Yleinen käsitys näyttää olevan, että opettajien ja Vantaan johdon välit olisivat kovinkin tulehtuneet. Minulla on taas sellainen tieto, että asiat on pystytty Vantaalla hoitamaan kaikesta huolimatta hyvässä yhteisymmärryksessä.

Kun vapun jälkeen lähdin takaisin Savoon, kesä päättyi Mäntyharjun korkeudelle. Sää kylmeni ja hiirenkorvat pienenivät. Savossa kevät on vasta ovella. Salpausselkä on selvä säänjakaja. Sen eteläpuolella on tällä hetkellä jo kesä ja pohjoispuolella kevät tekee vasta tuloaan.

10.5.1998

Annukka Talvelan luona Inkilänhovissa ja äidin luona Tampereella

Minna ja lapset tulivat äitienpäivän kunniaksi Oulusta Helsingin seudulle ja Vantaan kotiini yöksi. Yhdessä lähdimme äitienpäivänä heti aamulla tervehtimään Tampereelle isomummeja, äitiä ja anoppia. Aina tulee mieleen, ettei tällaisia äitienpäiviä ehkä enää tule monia. Äiti on 80-vuotias ja anoppi 81-vuotias.

Ajoin Vantaalle perjantai-iltana suoraan Annukka Talvelan Inkilänhovista. Perillä Vantaalla olin klo 2 yöllä. Annukka oli kutsunut minut kylään. Tutustuin myös lampolaan. Annukka on lämmin ihminen. Elämän kokemukset, ilot, surut ja sairaudet tuli pohdittua. Lapsista ja elämän tarkoituksesta me naiset myös aina toistemme kanssa keskustelemme. Naisilla on etuoikeus olla elämässä kiinni koko ikänsä.

11.5.1998

SM opettaa meille johtamista

SM järjesti meille Hvitträskissä tänään johtamisvalmennuksesta seminaarin. Tulee sellainen tunne, että opastajamme eivät itse ole koskaan johtaneet yli 100 hengen organisaatiota. Mitään uutta tässä seminaarissa en oppinut. Ylijohtaja Pekka Kilpi ja hallitusneuvos Tarja Hyvönen sanoivat pitävänsä meidän Itä-Suomen lääninhallituksen nykyistä verkosto-organisaatiotamme ”kummallisena”. Omituista heidän mielestään on myös se, ettei johtoa ole meillä idässä keskitetty yhteen paikkaan.

Kilven ja Hyvösen käsitykset johtamisesta, verkostoista ja organisaatioiden kehittämisestä yleensä ovat perinteisiä ja melko kaukana minun käsityksistäni. Mitään tukea ei heiltä omaan kehittämistyöhömme ole odotettavissa. Päinvastoin näyttää siltä, että SM:n virkakunta avoimesti vähättelee työtämme. SM voisi nyt edes antaa meidän jatkaa omaa työtämme rauhassa, vaikka ei näy siitä mitään ymmärtävänkään.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että lääninhallitusten toiminta vaikeutuu koko ajan. Tällä säästölinjalla lääninhallitukset eivät tule pitkän päälle selviämään tehtävistään. Lääninhallinnon poliittiset vastustajat ja lopettajat ovat keskustasta. Nykyinen säästölinja näivettää lääninhallitukset ilman lakkautustakin. SM:n tehtävä on huolehtia aluepolitiikasta ja aluehallinnosta. Aika linjatonta poukkoilua on ainakin nykyinen virkamiesvalmistelu.

17.5.1998

Lentokoneessa Frankfurtista Helsinkiin

Sunnuntai. Olen palaamassa VR:n matkalta Bilbaosta Frankfurtin kautta lentokoneella Helsinkiin. Tutustuimme Bilbaossa uusiin Helsingin seudun lähiliikenteen juniin. Matka on kestänyt kolme päivää ja ollut antoisa.

Viime viikolla avasin Joensuussa maanpuolustuskurssin. Kävin tulomatkalla Mikkeliin puhumassa Joroisissa yhteispalvelun mahdollisuuksista. Vierailin samalla reissulla myös Järvikylän kartanossa, joka on erikoistunut salaatinviljelyyn. Vanha perinteinen kartano tuottaa nyt melkoisen osan Suomessa myytävistä salaateista. Erittäin mielenkiintoinen oli tämä tutustumiskohde.

Viime viikolla Metsäakatemian kurssilaiset matkustivat retkelle vieraaksemme Etelä-Savoon ensin lentäen Helsingistä Joroisten kentälle ja sitten moottoriveneellä Linnasaareen ja Oraviin. Jäät olivat melkein lähteneet Saimaasta, mutta osan matkaa ajoimme jääkimpaleet ja –puikot veneen kyljissä kolisten. Kyllä Saimaa on maineensa veroinen, vaikka norppia emme tällä retkellä nähneetkään. Linnasaaren luonto on ihmeellisen kaunis. Oravissakin tuntee olevansa erityisen upeassa paikassa. Vieraat olivat retkeen tyytyväisiä.

Huomenna osallistun Kangasalla kirkon järjestämään arvojen akatemiaan. Mukana on hyviä ystäviä, Kalevi Sorsa, Kaarina Suonio ja Eero Huovinen. Luvassa on mielenkiintoisia keskusteluja arvoista ja elämän tarkoituksesta. Käyn myös katsomassa samalla matkalla pikipäin äitiä ja veljen perhettä Lielahdessa.

19.5.1998

Todistajana Helsingin hovioikeudessa

Olin tänään todistajana Vantaan entisen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Raimo Salminvuon jutussa Helsingin hovioikeudessa. Mielestäni syyttäjä käyttäytyi minua kohtaan kuin amerikkalaisessa elokuvassa. Hän yritti mielestäni tivata asioita, joista en oikeasti tiennyt. Huhujen ja luulojen perusteella en ole koskaan valmis todistamaan. Jos todistaa, asioiden tulee olla tosia. Nyt todistajana olemisesta jäi ikävä muisto. En kaupunginjohtajana voinut valvoa enkä tietää, mitä valtuuston puheenjohtaja ja kokoomuslainen kauppaneuvos-yrittäjä omissa bisniksissään touhusi.

Minua Salminvuo ei koskaan painostanut toimimaan mihinkään suuntaan. Se tosiasia oli syytä sanoa kysyttäessä ääneen. Juttu ratkeaa kesällä. Sitten voimme panna pisteen tälle ikävälle prosessille, joka oli suoraan sanoen yksi syy sille, että lähdin Vantaalta Mikkeliin töihin. Elämäni oli vuosina 1995-1996 todella raskasta. Mieheni sairaus paheni ja armollinen kuolema saapui. Töissä väärinkäytökset lisäsivät moninkertaiseksi lamavuosien raskauden.

25.5.1998

Henkilöstökeskustelut on nyt käyty

Sain tänään henkilökunnan kanssa käymäni keskustelut päätökseen. Urakka oli melkoinen, mutta se kannatti. Opin itse paljon. Nyt tiedän, millainen henkinen ilmapiiri on. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Suurin osa henkilökunnastamme on vuosikymmeniä lääninhallitusta palvelleita, tunnollisia ja ammattitaitoisia virkamiehiä.

Monet ovat kokeneet uudistukset ahdistavina. Monet ovat pitäneet suurena loukkauksena esimerkiksi työnantajan esitystä siirtyä osa-aikaeläkkeelle. Ennen lääninuudistusta säästövelvoitteet olivat kovia ja työnantaja tarjosi osalle erilaisia eläkevaihtoehtoja säästöjä saadakseen. Ehdotus eläkkeelle siirtymisestä on koettu samaksi, kuin olisi sanottu, että olet tarpeeton ja saat mennä.

Moni avautui ja kertoi minulle elämäntarinansa. En tehnyt keskusteluista kirjallisia muistiinpanoja, sillä keskustelut olivat luottamuksellisia ja kahdenkeskisiä. Käsitykseni mukaan uuteen sitoutuminen vie aikaa, mutta tämä kokenut, ammattitaitoinen henkilökunta tulee vielä tekemään ihmeitä. On huolehdittava siitä, että jokainen voi vaikuttaa omien tehtäviensä kehittämiseen ja oman osastonsa asioiden järjestämiseen.

Lääninhallitukset ovat olleet autoritaarisesti johdettuja. Se aika on mennyttä. Haluan olla kehittämässä uudenlaista asiantuntijaorganisaatiota, jossa jokainen tietää valtansa ja vastuunsa. Osastopäälliköillä tulee olemaan suuri vastuu osastojen toiminnan järjestämisessä vuorovaikutteiseksi.

Kuntakierrokseni on myös jatkunut koko kevään ajan. Viime lauantaina olin Nurmeksessa avaamassa oppimiskeskuksessa messut ja sunnuntaina Kangaslammilla Jorma Hynnisen konsertissa ja vierasvenesataman vihkiäisissä.

Kangaslampi haluaa siirtyä Varkauden kihlakuntaan. Kunnanjohtaja Antti Kokkonen ja valtuuston puheenjohtaja Mauri Turunen korostivat, että Kangaslammista asiointi Varkauteen on ainoa luonteva suunta. Rajan kirot on koettu maakuntien rajalla. Kangaslampi kuuluu Etelä-Savoon ja Varkaus Pohjois-Savoon. Kangaslammella ollaan kypsiä maakunnan vaihtoon. Varkauden talousalue on rajojen suhteen monella tavalla ongelmallinen, mutta mitkään rajat eivät saa estää järkevää yhteistyötä.

27.5.1998

4,7 miljoonaa markkaa Itä-Suomen kehittämiseksi

Olen saanut tarjouksen konsultoinnista, jolla Itä-Suomi saataisiin nousuun. Eräs konsulttitoimisto esitti Itä-Suomen kehittämiseksi 4,7 miljoonan markan sopimusta lääninhallitukselle. Soitin esityksen tekijälle ja totesin, ettei lääninhallitus itse hoida tällaisia kehittämistehtäviä. Ne tehtävät kuuluvat maakuntien liitoille. Totesin myös, ettei lääninhallituksella ole tällaisia konsultointeja varten myöskään itsellä rahoja. Esityksen tekijä oli hämmästyneen pettynyt. Ehkä tämäkin yksityiskohta osoittaa, että lääninhallitusten nykyisiä tehtäviä ei tunneta.

Melkoisia summia tällaisissa kehittämiseen liittyvissä konsultoinneissa liikkuu. Mikä sitten on niistä saatava hyöty ja lisäarvo? Liian usein tulokseksi jää pelkkä imagohyöty. Konsultointi on kasvava ala. Konsulttien ei auta antaa hämätä. Sen olen kokemuksesta oppinut, ettei esimerkiksi organisaation kehittämistä auta antaa pelkkien konsulttien hoidettavaksi. Konsultit voivat olla kätilöitä, mutta henkilökunnan tulee itse synnyttää omat uudistuksensa. Vasta oman prosessin, oman sisäistämisen ja oman sitoutumisen kautta uudesta organisaatiosta tulee hyvä ja toimiva. Jos Itä-Suomi olisi mahdollista nostaa kukoistukseen 4,7 miljoonalla markalla, se olisi taatusti jo tehty.

Sonkajärvellä kyntämässä

Täällä Itä-Suomessa teen kaikkea, mitä en vielä elämässäni ole tehnyt. Olen tänään ollut elämäni ensimmäisen kerran traktorin pukilla ja kyntämässä peltoa. Sonkajärvellä järjestettiin tempaus liittyen ”Pellot käyttöön” -projektiin. Kynsin Mäkikylän Niinivaaralla traktorilla isäntä Vesa Eskelisen istuessa mukanani kyydissä teknisenä avustajana. Eskelinen kertoi opettaneensa Virpi-emäntänsäkin kyntämään, joten luotin hänen taitoihinsa. Harvoin olen tavannut niin rauhallista nuorta isäntämiestä. Ei hän vähästä hätkähtänyt, vaikka ensimmäiset ajometrit menivät hapuiluksi. Lopulta kyntövaoista tuli komeita ja suoria, vaikka itse sanonkin. Kehtasi niitä ihastella!

Sonkajärvellä tarkoitus on ottaa käyttöön uudelleen 420 hehtaaria pakettipeltoa. Lisäpellot menevät etupäässä vuokralle. Näin tilojen tulevaisuuden näkymät paranevat ja myös maisemat siistiytyvät. On arvioitu, että Pohjois-Savossa on peltoa noin 160 000 hehtaaria ja siitä viljelemättä on 30 000 hehtaaria. Pakettipeltojen ottaminen tuotantoon on järkevä toimenpide toimivien tilojen elinvoimaisuuden vahvistamisessa.

Sonkajärven Niinivaaran maisemat olivat huikeat. Aurinkoisella säällä metsäiset siniset vaarat erottuvat utuisina aina Kainuuseen asti. Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Kevät on jo täällä Itä-Suomen pohjoisimmissa osissa. Mieleeni tuli, että varmasti olisi elämässäni jo kyntänyt ennenkin, jos asuisimme kotona Karjalassa. Maailmanpolitiikka, sodat, rauhat, evakkomatkat ja uudet kotiseudut muuttuivat tuhansien ihmisten elämänpiirin kertaheitolla.

Kuttula rikospoliisin tutkittavaksi

Toimittaja Tarja Tallqvist on käsitellyt toukokuun alussa lähetetyssä TV-ohjelmassa Mäntyharjulla toimivaa Kuttulan perheyhteisöä. En itse nähnyt ohjelmaa, mutta siinä nuoret ovat kertoneet, että heitä on ahdisteltu seksuaalisesti ja lyöty. Kuttulasta on tehty neljänä viimeisenä vuonna kanteluja ja selvityspyyntöjä. MTV 3 esitti 19.5.1998 Kuttulassa vielä 1980-luvulla kuvatun kotivideon, jossa tapettiin eläimiä.

Itse en tunne Kuttulan perheyhteisön historiaa enkä toimintaperiaatteita tarkasti. Entisen kansanedustajan ja kaupunginjohtajan työstä tietysti tiedän, että huostaan otettujen lasten ja nuorten aiemmat elämänkokemukset ovat usein hyvin rankkoja ja että sijaisperheiden ja kasvattajayhteisöjen työ vaatii sitoutumista ja on raskasta.

Mikkelin lääninhallituksen entinen osastopäällikkö ja nykyinen Itä-Suomen lääninhallituksen sosiaalineuvos Iiris Hyytinen tuntee Kuttulan perheyhteisön luonnollisesti erittäin hyvin. Olen neuvotellut hänen kanssaan mahdollisista toimenpiteistä jo useaan kertaan. Kuttula on perustettu vuonna 1986 ja sitä johtaa Anjalankosken entinen apulaisnimismies Kari Björkman. Parhaillaan Kuttulassa on 46 lasta ja nuorta, jotka ovat 11-21-vuotiaita. Moni heistä on tullut erittäin vaikeista olosuhteista. Kasvatustulokset ovat olleet rankoista lähtökohdista huolimatta erittäin hyviä. Moni nuori on suorittanut ylioppilastutkinnon ja kasvanut kunnon kansalaisiksi.

Sosiaali- ja terveysministeriössä ministeri Terttu Huttu-Juntunen on ollut avustajineen Itä-Suomen lääninhallitukseen useasti yhteydessä. Lääninhallitus on valvontaviranomainen. Myös lapsia lähettävät kunnat ovat velvollisia ottamaan olosuhteista selvää. Julkisuus on selvästi nostanut paineita siihen suuntaan, että Kuttulan toiminta on lopetettava. STM:ssä käydään melkoisilla ylikierroksilla. Sieltä on annettu ymmärtää, että lääninhallituksen pitäisi heti sulkea Kuttula. Mäntyharjun kunta taas puolustaa Kuttulaa ja pitää syntynyttä kohua liioitteluna.

Olemme tulleet Iiris Hyytisen kanssa siihen johtopäätökseen, että jos kyse on rikosasiasta, sen on annettava poliisin tutkittavaksi. Poliisin tehtävä on selvittää, onko lapsia ja nuoria on pahoinpidelty ja onko tapahtunut rikos. Asiasta on tehtävä normaali rikostutkimus. Ei tämä ole mikään pikakenttäoikeuden juttu. Ei lääninhallitus sen paremmin kuin ministeriö tai kuntakaan voi rikostutkimusta tehdä. Päädyimme 23.5.1998 siihen, että Itä-Suomen lääninhallitus pyytää keskusrikospoliisia tutkimaan väitteet väärinkäytöksistä.

Usein on niin, että julkisuutta tyydyttää tällaisissa tapauksissa ainoastaan nopea julkinen tuomio. Minuakin on tivattu henkilökohtaisesti tuomitsemaan Kuttula ja vaadittu, että lääninhallitus lakkauttaa perheyhteisön heti. Iiris Hyytinen on koulutukseltaan juristi ja muutenkin jalat maassa oleva nainen. Itse olen kokenut samankaltaisia tilanteita aikaisemminkin. Kyllä ensin on selvitettävä virallisesti, onko rikos tapahtunut. Se on keskusrikospoliisin tehtävä. Joku logiikka on näissäkin asioissa aina syytä säilyttää, vaikka tunteet kuohuvat. Poliisi tutkii ja tuomioistuimet tuomitsevat. Kuttulan tutkimukset ovat nyt poliisiasia.

29.5.1998

Hyvää kesää kaikille!

Olen kuullut Joensuun Laulurinteelle koulujen päättyessä järjestettävästä Suomen suven avauksesta. Tänään perjantaina viimeisenä koulupäivänä pääsin mukaan ensimmäisen kerran ja vielä puhumaankin.  Yli 6 500 koululaista ja saman verran yleisöä oli saapunut juhlistamaan koulujen päättymistä ja kesän alkamista. Juontajana toimi kokeneen kasvattajan ammattitaidolla Arto Pippuri.

Sää oli hieman epävakainen ja muutama sadepisarakin saatiin, mutta tunnelma oli lämmin. Sää ei hillinnyt koululaisten eikä yleisön hyvää mieltä eikä riemua. Lapset lukivat nyt 14. kerran professori Heikki Kirkisen laatiman Suomen suven avauksen ja julistivat Karjalasta kesän alkaneeksi. Tilaisuus on perinteisesti myös radioitu.

Monituhatpäinen iloinen koululaiskuoro lauloi riemukkaasti kesän tervetulleeksi. Kaikki tunsimme, miten meidät yhdisti vahva ystävyys ja yhteisyys. Lauluissa raikui riemu ja usko tulevaisuuteen. Me aikuiset lauloimme liikuttuneina koululaisten mukana Suvivirren ja Karjalaisten laulun. Omassa puheessani pyysin tarttumaan vierustoverin käteen ja toivottamaan: ”Hyvää kesää kaikille!” Yhdessä kajautimme tämän toivotuksen myös radion kuuntelijoille.

Päätin, että tulen nauttimaan Joensuun Laulurinteelle Suomen suven avauksesta joka kevät niin kauan kuin olen Itä-Suomen läänin maaherra. Lasten laulun ilo tarttui meihin aikuisiin. Laulun mahti ei katoa milloinkaan. Tuntui oikeasti siltä, että nyt kesä on alkanut. On hienoa, että koulut ovat pitäneet perinnettä yllä. Pohjois-Karjalassa on loistavia kouluja ja opettajia. Heille kuuluu erityinen kiitos samoin kuin tapahtuman laajalle järjestäjäkunnalle. Tämä on sydämellä järjestetty tapahtuma josta kaikki saimme hyvän mielen.

Tänään olen ollut Joensuussa koko päivän. Joensuussa oli myös lääninhallituksen järjestämä tietoyhteiskuntafoorumi, jossa pohdimme tietotekniikan uusien mahdollisuuksien hyödyntämistä. Pohjois-Karjalassa työssä ollaan pitkällä sikäli, että on perustettu kansalaisten tietotupia. Suomella on kunnianhimoinen tietoyhteiskuntastrategia, jonka mukaan kansalaisten tietotekniset valmiudet kohenevat olennaisesti uudelle vuosituhannelle siirryttäessä.

Kun kerroin eilen lääninhallituksen veteraaneille järjestämässämme kokouksessa Itä-Suomen lääninhallituksen verkko-organisaatiosta ja telemaattisista työtavoista, veteraanit epäilivät moisen organisaation toimivuutta. Monet joensuulaiset ja kuopiolaiset veteraanit pitivät koko lääninuudistusta mikkeliläisten vallankaappauksena.

Veteraanit ovat suorapuheista väkeä ja ilmensivät puheissaan niitä tuntoja, joita lääninuudistus oli synnyttänyt. Syvä epäily uusiin työtapoihin elää vahvana muidenkin kuin veteraanien piirissä. Niinhän se aina on, että uuden edessä monet haluaisivat pitäytyä tiukasti entisessä. Johtajana on sellainen tunne, kuin maanittelisi lapsia oppimaan uusia leikkejä.

30.5.1998

Ikävä tulee syvältä

Odotan joka vuosi kevättä ja kesää. Nyt kesä on taas täällä. Vihreän raikkaat sävyt ja kukkaloisto täyttävät niityt, pellot ja metsät. Tänään on lauantai. Olen viettämässä viikonloppua Vantaan kodissani yksin. Päätin tänään vihdoin katsoa vanhoja kotivideonauhoja. En ole jaksanut katsoa niitä Eken kuoleman jälkeen kahteen vuoteen. Tänään halusin päästä tämän kynnyksen yli ja nähdä videolta Eken ja yhteisiä muistojamme.

Olen nyt katsonut videonauhoja kymmenen vuoden takaisista ja 1990-luvun alun perhejuhlistamme ja tämän talon rakentamisesta. Olen itkenyt ääneen. Itku tulee jostain syvältä, ehkä juuri sieltä, missä kauniin sininen ikäväni asuu. Itkua ei voi pidätellä. Tämä ei ole mustaa surua, vaan rakkaan ja eletyn elämän ikävää. Olen itkenyt ja katsellut vanhoja videonauhoja tuntikaupalla. Olo on levollinen, vaikka itkenkin. Ikävässäni on eletyn elämän ilo. Kaikki kauniit muistot haluan tallentaa voimaksi yrittäessäni elää tätä päivää.

Ensimmäinen kesä kesäläänin maaherrana

8.6.1998

Tietoyhteiskuntaan vielä matkaa

Itä-Suomen läänin kolme maakuntaa muodostavat varsinaisen kesäläänin. Siitä olen saanut heti kesäkuun ensimmäisen viikon aikana hyvän todistuksen. Kesäkuuni tosin alkoi arkisesti Helsingistä maaherrojen kokouksesta. Moitin valtion tietotekniikkaratkaisuja. Valtiolla kukaan ei hallitse tällä hetkellä kokonaisuutta. Minusta se on suuri puute. Pitäisi olla jonkinlainen yhteinen näkemys kokonaistavoitteista. On selvää, ettei SM yksin pysty asiaa korjaamaan. Ministerit Backman ja Heinonen ajavat asiaa innolla periaatetasolla, mutta jotain näkyvää pitäisi myös tehdä tässä arjen työssä. Olen liian malttamaton, sen tiedän. Ei valtionhallinnossa mikään liikahda hetkessä.

Helsingistä lensin Joensuuhun. Tapasin Satu Procopen ja Tarja Cronbergin. Johdin Joensuusta oman johtoryhmämme kokouksen videokokouksena. Luulen, että meidän on kohta pakko luopua videoneuvotteluista niiden heikon teknisen laadun vuoksi. Ääni on kehno ja kuvan laatu heikko. On syytä kokeilla puhelinneuvottelua, jos vaikka edes ääni toimisi hyvin.

Tapasin Joensuussa kaupunginjohtaja Juhani Meriläisen, joka on huolissaan skinien aiheuttamista ongelmista. Sekä Joensuu että Mikkeli on leimattu rasistisiksi. Skinien toimintaa ei sovi väheksyä eikä ongelmaa vähätellä, mutta ei sitä myöskään pidä suurennella. Helsinkiläiset eivät aina näe omia ongelmiaan oikeassa mittakaavassa, mikä näkyy ajoittain myös valtakunnallisessa tiedotuksessa. Joensuussa skinit ovat imago-ongelmana suurempi kuin toiminnan tasolla.

Retretti ja Kerimaa

Punkaharjulla pääsin osallistumaan Retretin avajaisiin ja tutustumaan johtaja Markku Valkosen opastuksella Retretin mahtavaan näyttelyyn. Varmasti näyttely on yksi tämän kesän korkeatasoisimmista ja vetää yleisöä. Retretin luolat synnyttävät mystisen tunnelman ja kiehtovan näyttely-ympäristön.

Kerimaalla tein tutustumiskierroksen lomakeskuksen huviloihin ja palveluihin, koska järjestän tänä kesänä yliopistojen rehtoreiden kokouksen Kerimaassa. Savonlinnassa olin puolustusvoimien lippujuhlan kunniaksi ottamassa kenraali Ilkka Ilmolan kanssa paraatia vastaan. Savonlinna on valmistautunut jo kesävieraisiin ja oopperajuhliin, jotka muuttavat koko pikkukaupungin elämän. Savonlinna on oopperajuhlien aikaan kuhiseva ja värikäs kansainvälinen kulttuurikeskus.

Salmela

Juvalla avasin lauantaina videotapahtuman Savonlinnaan ja Tampereelle. Eilen sunnuntaina olin Salmelan avajaisissa ja Mäntyharjun kirkossa kuuntelemassa urkutaitelija Kalevi Kiviniemen mahtavia esityksiä. Ensimmäiset kesätapahtumat on siis avattu. Yleisöä on ollut kaikissa kiitettävästi, vaikka alkukesä on ollut melko kolea.

Tänään avasin Mikkelissä Mikkeli-foorumin. Päätin panna itseni likoon ja lauloin puheeni lopuksi vanhan kansakoulun alaluokilla oppimani kesälaulun: ”Nyt on Suomen suloin aika, nyt sen luonto kukoistaa…” Se on kaunis laulu, mutta sitä ei valitettavasti kuule enää missään. Päätin, että laulan tämän laulun aina jossakin tilaisuudessa maaherrana joka kesän alussa niin kauan, kun olen täällä kesäläänissäni töissä.

Kesälahti nousuun

Tänään olin vielä Kesälahdella avaamassa Kesälahti nousuun –kampanjan, jossa yritetään saada Kesälahdelle sekä uusia asukkaita että yrittäjiä. Puhuin tietysti yhteistyöstä ja verkottumisesta. Kesälahti kampanjoi kuntaansa Aurinkokunnaksi. Sen kunniaksi oli tehty myös oma aurinkoinen lippu, jonka sain vetää salkoon. Kyllä aurinko Kesälahdella todella paistoikin. Ympärillä naapurikunnissa oli synkänmustia pilviä, mutta Kesälahdella oli helteinen ja aurinkoinen sää. Myös sympaattinen Pave Maijanen kannusti kesälahtelaisia laulullaan ”Jos tahdot, niin osaat lentää”. Niinhän se on, että moni asia on omasta tahdosta kiinni.

Huomenna tapaan Mikkelin balettitapahtuman sielun, Ulla Savisalon, jonka ansiosta Mikkelissä on upeat kansainväliset balettijuhlat. On syytä todeta, että kesäläänini tapahtumat ovat hyvässä vauhdissa. Odotamme Savoon ja Karjalaan runsaasti yleisöä ja asiakkaita korkeatasoisiin taidenautintoihin ja virkistymään.

11.6.1998

Käy puheen johtaminen kahdella kännykälläkin

Meillä piti olla tänään johtoryhmän videokokous, mutta yhteydet eivät yksikertaisesti toimineet. Johdin puhetta kahdella kännykällä, joista toinen oli yhteydessä Kuopioon ja toinen Joensuuhun. Hieman harmitti, kun videoyhteys on jatkuvasti näin epävarma ja heikkolaatuinen. Olen kohta täysin kypsä siirtymään puhelinkokouksiin.

Uskon, että kymmenen vuoden kuluttua tilanne on toinen. Meillä saattaa olla käytössä tuolloin oma henkilökohtainen kuva- ja ääniyhteys, jolla voimme kommunikoida joustavasti toistemme kanssa mistä tahansa. Kiinteät laitteet sitovat työskentelyn tiettyyn paikkaan. Tehokkuuden ja tuottavuuden vuoksi tarvitaan joustavia telemaattisia työkaluja.

Esitämme asiantuntijaselvitystä Kuttulaan

Ministeri Terttu Huttu-Juntunen järjesti 9.6. jälleen neuvottelun Kuttulasta. Esitin Itä-Suomen lääninhallituksen kantana yhteistä asiantuntijaselvitystä Kuttulan kasvatusperiaatteista, joista on noussut julkista kritiikkiä. Vielä tällaista selvitystä ei ryhdytty tekemään. Ministerin avustajakunta on Kuttulaa kohtaan hyvin epäluuloinen. Tosiasia kuitenkin on, että moni Kuttulan perheyhteisön nuorista on menestynyt hyvin ja on myös tyytyväinen perheyhteisön kasvatusperiaatteisiin ja saamaansa huolenpitoon.

Veturi 

SM on perustanut Veturi-työryhmän selvittämään tietotekniikan soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Mukana on kansliapäällikkö Reijo Luhtavaara, SM:n neuvotteleva virkamies Eino Hosia, Kelan paikallisjohtaja Pirjo Myyry Lieksasta ja minä puheenjohtajana. Pirjo Myyry on omassa työssään ansiokkaasti soveltanut eri verkkoratkaisuja, onhan kela näissä asioissa valtakunnan tasollakin yksi merkittävimmistä edelläkävijöistä.

Pidimme Mikkelissä 10.6. kokouksen, jossa linjasimme työtämme. Emme tämän työn kautta pysty valtionhallinnossa mitään vallankumousta saamaan aikaan. Uskon kuitenkin, että tämänkin työn kautta saamme esiin hyviä esimerkkejä ja käytäntöjä.

12.6.1998

Kesämies

Anna-lehti haastatteli minua tänään Mikkelissä. Yksi teema näytti olevan, miten Mikkelissä voi viihtyä. Toinen teema oli leskeys ja yksinäisyys. Elämä täytyy ottaa vastaan sellaisena, kuin se annetaan. Olen viihtynyt. Uudet haasteet innostavat. Yksinäisyydestä ja leskeydestä olen puhunut julkisuudessa monta kertaa. Nyt panin koko vakavan asian leikiksi. Totesin nauttivani vapaudesta, leskeydestä ja siitä, että voin tehdä mitä haluan. Kerroin harkitsevani kesämiehen ottoa kesäkissan tapaan.

Kyllä ihan rehellisesti tunnen itseni ajoittain hyvin yksinäiseksi. Nyt vaan en enää jaksa puhua yksinäisyydestä enkä myöskään surusta. Suruni on muuttunut ikäväksi ja kauniiksi muistoiksi, joista saan iloa ja voimaa elämään. Lupasin Ekelle, että pärjään hänen kuolemansa jälkeen. Eke kielsi suremasta koko loppuelämää. Meidän tuttava- ja sukulaispiirissämme oli monia leskiä, jotka olivat jääneet suruunsa kiinni ja kieltäneet itseltään elämän ilon. Nyt olen itse sellaisessa vaiheessa, että lasken leskeydestä ja yksinäisyydestä jo leikkiäkin. En halua olla koko loppuikääni surun vankina ja ikonina. Tiedän Eken vilkuttavan pilven reunalta ja kehottavan elämään tätä päivää ja tulevaisuutta.

13.6.1998

Tammisaaresta 80 vuotta

Tänään lauantaina Tammisaaressa järjestettiin vuoden 1918 tapahtumien johdosta seminaari ja muistojuhla. Tammisaaren vankilat olivat pahamaineisia. Moni punavanki menehtyi juuri Tammisaaren vankiloissa tauteihin ja aliravitsemukseen.

Olen myös itse tutkinut aikakautta ja tullut siihen tulokseen, että vuoden 1918 sisällissodassa yksi keskeinen syy oli nälkä. Kesällä 1917 halla ja kuivuus tuhosivat suuren osan satoa. Syksyllä suurissa asutuskeskuksissa elintarvikkeita ryhdyttiin säännöstelemään. Voita, lihaa, maitoa ja leipäviljaa oli liian vähän. Viljaa ei myöskään enää saatu entiseen tapaan Venäjältä siellä puhjenneiden levottomuuksien vuoksi. Kaupungeissa ja teollisuuskeskuksissa oli jo syksyllä 1917 nälänhätä. Elintarvikepula ja nälkä loivat vallankumoukselle otollista pohjaa.

Vuoden 1918 tapahtumia on edelleen vaikea käsitellä. Joissakin suvuissa kulkee rankkoja tarinoita ja joissakin suvuissa niistä on täysin vaiettu. Omista suvuistani tiedän, ettei niissä osallistuttu kansalaissotaan kummallakaan puolella. Lapsuudesta tiedän monta tamperelaisten työläisperheiden kovaa tarinaa. Kuuntelin lapsena Tampereen Lielahdessa iäkkäiden naapureiden järkyttäviä kertomuksia vuoden 1918 nälästä, ahdingosta, väkivallasta ja läheisten rakkaiden kuolemasta.

Tampereen taistelut vaativat satojen lielahtelaisten hengen. Katkeruuden ja epäoikeudenmukaisuuden juuret jäivät syvälle. Lapsuudessani oli tapana kyläillä naapureissa, istua iltaa ja kertoa tarinoita. Ne tarinat vaikuttivat minuun lähtemättömästi. Tampereella asuessamme vein aina jouluna Kalevankankaalle punaisten muistomerkille kynttilän, koska niin moni naapuriperheiden jäsenistä oli kuollut punaisten puolella.

17.6.1998

Kerimäki, Kangasniemi, Haukivuori

Kuntakierrokseni on jatkunut. Olin viime sunnuntaina Kerimäen kirkon 150-vuotisjuhlissa. Tutustuin samalla nuoreen valtuuston puheenjohtajaan Eira Nuutiseen. Monessa itäsuomalaisessa kunnassa on nuoria naisia kunnallispolitiikan johtotehtävissä. Se on piirre, johon olen heti alusta lähtien kiinnittänyt huomiota.

Elina Haavio-Mannila totesi 1960-luvulla tekemässään tutkimuksessa, että itäsuomalaiset naiset ovat länsisuomalaisia poliittisesti aktiivisempia. Moni luulee, että maatalousyhteisössä naiset ovat taka-alalla. Täällä Itä-Suomessa nuoret emännät ovat ottaneet rohkeasti oman paikkansa ja osallistuvat näkyvästi myös kunnallispolitiikkaan ja yhteisten asioiden hoitamiseen.

Olin kutsunut kestävän kehityksen toimikunnan paikallisjaoston Mikkeliin vieraisille 15.6. pitämään kokoustaan. Mikkeliin pääsee Helsingistä junalla varsin hyvin ja myös Pieksämäen kautta muista ilmansuunnista. Halusin puheenjohtajana esitellä erityisesti Pirjo Siiskosen johtaman laitoksen sekä työn maaseutuelinkeinojen ja luomutuotannon hyväksi. Myös Kenkäverossa vierailimme. Martat ovat tehneet Kenkäverosta korkeatasoisen matkailukohteen, jossa voi perehtyä vaikkapa puutarhanhoitoon ja ostaa myös erikoisia siemeniä omiin viljelyksiin.

Kangasniemellä vieraillessani osallistuin keskustan marketin avajaisiin, jotka olivat paikallinen suuri tapahtuma. Kangasniemen keskustaa on viime vuosina rakennettu varsin vilkkaasti. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hannu Tiihonen kertoi, että vapaa-ajan asukkaat ovat koko kunnassa tärkeä asiakasryhmä. Vapaa-ajan asukkaat ovat nykyisin huviloillaan ympäri vuoden ja käyttävät myös kauppapalveluja. Tutustuin Kangasniemellä myös taitelija Juhani Saksan taidepuistoon, joka on venematkan takana. Saksa tekee kivestä eläimiä ja maahisia. Taidepuisto on kuin aikuisten satumaa polkuineen ja eläinveistoksineen.

Keskiviikkona 17.6. vuorossa oli Haukivuoren liikuntasalin peruskiven muuraus. Rakennus tehdään puusta ja on sen vuoksi jo nyt herättänyt ansaittua mielenkiintoa. Puu on erityisesti Etelä-Savossa luontainen raaka-aine, jonka hyödyntäminen on järkevää.

Joka kuntavierailun yhteydessä opin uutta ja saan uutta tietoa uudesta toimintaympäristöstäni ja työmaastani. Olen ohjelmoinut itseni tänä kesänä niin, että pidän lomani vasta elokuussa. Itä-Suomi on kesällä varsinainen kulttuurikeidas, johon olen päättänyt tänä ensimmäisenä kesänä kuntakäynneilläni tutustua mahdollisimman hyvin. Seuraavina vuosina aion vähentää viikonlopputilaisuuksia. Nyt olen ollut työmatkoilla kaikkina viikonpäivinä. Montaa vuotta tällaista tahtia ei jaksa. Silloin on tehtävä, kun vielä jaksaa.

23.6.1998

Juhannus Iisalmessa

Juhannus on jo ohi, vaikka oikea Jussin päivä onkin vasta huomenna. Vietin Minnan, lasten ja kissojen kanssa juhannusta Iisalmessa. Seppo oli työmatkalla USA:ssa. Puolitimme Minnan kanssa matkan. Oulusta Iisalmeen on matkaa 200 kilometriä ja Mikkelistä alle 300. Iisalmen kaupunginjohtaja Martti Harju, Jouko Pennanen ja isä Elias Huurinainen puolisoineen veivät meidät juhannusaattona Runnille veneellä juhliin. Väkeä oli tuhatmäärin. Iisalmen korkeudella keskikesän yöt ovat ihmeellisen valoisat. Aattona oli heleä auringonpaiste ja muutenkin Runnin juhannusaatto oli juhlineen ja kokkoineen perinteisen täydellinen.

Sää muuttui juhannuspäivänä. Sade vihmoi ja oli tuulista. Lasten kanssa ei oikein ulkona voinut olla. Muutaman kerran pääsimme kuitenkin soutelemaan järvelle. Aika kului lasten kanssa puuhastellessa nopeasti. Vea on 8-vuotias, Milja 6-vuotias ja Justus täyttää syyskuussa 2 vuotta. Koko ajan piti touhuta jotain, piirtää, koota palapeliä, lukea ja askarrella. Tuntuu virkistävältä välillä leikkiä lasten ehdoilla kolme kokonaista päivää.

Minna tuli juhannuksen jälkeen pariksi päiväksi lasten kanssa Mikkeliin. Minna lähti lasten ja Lotta-kissan kanssa tänään Mikkelistä Ouluun ja minulla jatkuvat työt. Vien Petteri-kissan Ouluun heinäkuun alussa junalla. Varsinaisen loman pidän vasta kesän lopulla. Minna ja lapset tulevat silloin Vantaan kotiini.

2.7.1998

Kesälomakausi parhaimmillaan

Paras kesälomakausi on alkanut. Itä-Suomi satoinen tapahtumineen kestitsee kesävieraita. Olen parhaillaan junassa matkalla Oulusta Mikkeliin. Olen ollut päivän Oulussa juhlistamassa Vean synttäreitä. Oli aurinkoinen sää ja vietimme Vean 8-vuotisjuhlaa aurinkoa ottaen huopien päällä nurmikolla. Tänä iltana menen Mikkelissä Valeri Gergejevin johtamaan konserttiin.

Olen juhannuksen jälkeen ollut Siilinjärvellä Kunnon paikassa Gustav Hägglundin isännöimillä Puolan komentajan kunniaksi järjestetyillä päivällisillä. Anttolassa tutustuin Loviisa-lotjaan, jossa aikanaan majoitettiin uittotyöntekijöitä. Nyt lotja on ainutlaatuinen nähtävyys ja kuljettaa edelleen matkustajia Saimaalla.

Hauhalan hanhifarmi

Anttolassa kävin myös Hauhalan hanhifarmilla. Nuori yrittäjäpariskunta Virpi ja Antti Rantalainen ovat ryhtyneet kasvattamaan vanhalla sukutilalla hanhia. Hanhet saavat tepastella vapaana aidatuilla pelloilla. Hanhenmaksaa ei tuoteta millään pakkoruokinnalla. Tarkoitus on kasvattaa iloisia ja onnellisia hanhia luonnonmukaisesti.

Virpi Rantalainen on hankkinut itselleen alan erityiskoulutuksen. Hanhen lihan markkinointinäkymät näyttävät hyviltä. Rantalaisen nuoripari vaalii myös tilan perinteitä. Vanhan tilan esineistö on kerätty omaan pieneen museoon, jota esitellään vieraille ylpeänä. Itä-Suomi tarvitsee lisää Virpin ja Antin kaltaisia rohkeita ja ennakkoluulottomia nuoria.

Kuopio tanssii ja soi

Avasin Kuopio tanssii ja soi –tapahtuman 26.6. Kuopion torilla, joka oli täynnä iloista väkeä. Tapahtuma on yksi Kuopion merkittävimmistä kesäjuhlista ja noteerattu korkealle myös valtakunnallisesti. Ilon keskellä sain yllättäen suruviestin. Isäni serkku opettaja Leena Valtonen tuli torilla luokseni ja kertoi, että hänen iäkäs äitinsä Tyyne Hämäläinen oli juuri kuollut. Tyyne-täti on minulle sukua sekä karjalaisen pappani että mummoni sukujen kautta. Tyyne-täti on isäni sedän vaimo ja myös isäni äidin serkku. Tyyne-täti on ollut pitkään karjalaisten sukujemme vanhin.  Hän oli hyvä, viisas ja syvästi uskovainen ihminen, joka ymmärsi paljon kokeneena elämää. Osasimme odottaa suruviestiä. Meillä jokaisella on aikamme.

Karttulassa Vieno Kekkonen

Sunnuntaina 28.6. Karttula vietti 125-vuotisjuhliaan. Oli mahtavan kaunis ja helteinen kesäpäivä. Matka Mikkelistä Karttulaan Autuaankannasta pitkin oli elämys. Varmasti Autuaankannas on yksi maailman kauneimmista paikoista. Järvi oli tyyni ja järvellä lipuvat joutsenet tekivät maisemasta täydellisen. Autuaan ihanat maisemat!

Laulajatar Vieno Kekkonen on kotoisin Karttulasta ja oli myös juhlassa esiintymässä. En ole aikaisemmin tavannut Vieno Kekkosta, mutta olen pitänyt aina hänen esityksistään. Vieno Kekkonen oli erittäin miellyttävä uusi tuttavuus. Tapasin Karttulassa myös maailman vanhimman tenorin Viljo Kekkosen, joka esitteli itsensä kansanedustaja Antero Kekkosen sedäksi. Myös hän esiintyi Karttulan juhlissa.

Ilona-teatteri yllättää

Kangasniemen harrastajateatteri Ilona yllätti 29.6. täydellisellä esityksellä Kivenpyörittäjän kylästä. Useita esityksiä tästä näytelmästä olen nähnyt, mutten yhtään näin hyvää. Kun maaseudun väki, emännät ja isännät itse esittävät maaseudun väkeä, emäntiä ja isäntiä, esitys on uskottava. Kukaan ei ylinäytellyt. Tulkinnat vakuuttivat.

Monta kertaa minua on ärsyttänyt se, että ammattinäyttelijät esittävät usein tavalliset kansanihmiset yksikertaisina ja hölmöinä. Harrastajateatterin vahvuus on tavallisissa ihmisissä. Ilona-teatteri harjoittelee talvisin ja näyttelee kesäisin. Näytteleminen on maaseudulla aina ollut suosittu harrastus. Siitä on iloa sekä tekijöille että katsojille.

Pieksämäellä

Vielä olen nauttinut eilen Pieksämäellä Lied-pianistien loppukilpailusta. Upea tapahtuma oli myös sekin. Tutustuin samalla matkalla myös Vaalijalan laitokseen johtaja Erkki Paaran opastuksella. Vaalijala on yksi Suomen johtavista kehitysvammaisten hoitokodeista. Erkki Paarasta näkyy syvä sitoutuminen. Hän on antanut koko elämänsä kehitysvammaistyöhön. En ole aikaisemmin käynyt Vaalijalassa. Vierailu oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Elämä on aina suuri lahja, jota tulee vaalia.

Tätä iltana menen Mikaeliin Valeri Gergejevin johtamaan esitykseen. Kesäläänini pursuu loma-aikana kulttuuria.  Jälleen kerran on mielenkiintoista seurata, miten Gergejevin sormet värisevät vähäeleisesti ja miten mahtavasti orkesteri hänen johdollaan soittaa.

4.7.1998

Sateensuoja pelasti eukonkannossa

On lauantai ja olen Tuulan kyydissä takapenkillä palaamassa Sonkajärveltä eukonkannon MM-kisoista. Voitto meni Viroon, mikä meitä suomalaisia hieman murehdutti. Virolaiset ovat keksineet uuden tyylin, jossa nainen roikkuu miehen selässä pää alaspäin ja sääret koukussa miehen olkapään yli rinnan ympärillä sekä pitää miehen vyötäröstä kiinni. Perinteiseen reppuselkätyyliin verrattuna tämä uusi tyyli vapauttaa miehen keskittymään pelkkään juoksemiseen.

Eukonkanto oli tapahtumana juuri niin hulvattoman hauska kuin olin kuvitellutkin. Järjestelyissä mukana olivat kaikki kynnelle kykenevät kuntalaiset kirkkoherraa ja ruustinnaa myöten. Yleisöä oli tuhatmäärin. Myös BBC oli paikalla kuvaamassa jälleen kerran Suomen suven eksotiikkaa kansainväliseen levitykseen.

Sonkajärven eukonkanto on ollut pitkään ainoa suomalainen kesätapahtuma, joka on ylittänyt kansainvälisen median uutiskynnyksen. Eikä se mikään ihme ole. Vesi pärskyy heti lähdön jälkeen, kun parit syöksyvät ensimmäiseen vesihautaan ja nousevat vettä valuen jatkamaan matkaa. Meno aitojen yli saviliejuisella tiellä on suomalaisenkin silmin uskomatonta. Arvata vain voi, mitä vaikkapa Englannissa pubiväki ajattelee meistä.

Eukonkannon juontajana oli Reijo Salmelainen. Minulla oli kunnia avata tapahtuma klo 10. Jouduin lähtemään Tuulan kanssa Mikkelistä Sonkajärvelle jo klo 5 aamulla. Sää ei ollut paras mahdollinen, sillä vettä tihutti vähän väliä. Sade taisi pelastaa minut. Kun pidin esiintyjälavalla avajaispuhettani, mukanani oli suuri piikkipäinen sateensuoja. Totesin heti kärkeen, että tulen käyttämään suurta sateensuojaani aseena, jos joku uskaltaa yrittää kantaa minua. Jälkeenpäin järjestäjät kertoivat, että he olivat suunnitelleet kantavansa myös minua puheeni päätteeksi. Sateensuoja oli kuitenkin niin julman näköinen ase, että he luopuivat hankkeesta.

Moni ei tiedä, että Sonkajärvellä on mielenkiintoinen Kansainvälinen pullomuseo osoitteessa Rutakontie 18. Museoon kannatti tutustua. Vanhoista lasipulloista tuli elävästi mieleen lapsuuden muistot. Myös Sonkajärven kivikirkko on kaunis. Kävin sielläkin elämäni ensimmäisen kerran.

Naistentansseissa puukauppoja edistämässä

Pari muutakin asiaa olen viime päivinä tehnyt elämäni ensimmäisen kerran. Olin 2.7. elämäni ensimmäisen kerran naistentansseissa Mikkelissä Kalevassa. Naistentansseihin lähdin työtovereitteni Eira Pihlajan ja Ulla-Maija Suuniitun kanssa sulasta uteliaisuudesta. Kalevan naistentanssit ovat joka viikko torstaisin ja paikkakunnalla tunnettu tapahtuma. Istuimme pöydässä kivennäisvettä siemaillen ja tarkkailimme, miten pitäisi toimia. Viereisessä pöydässä istui kolme herrasmiestä intensiivisesti keskustellen englanniksi. Valitsimme heidät uhreiksi ja menimme hakemaan heitä tanssimaan.

Savolaisia parhaita perinteitä noudattaen urkimme nopeasti, mitä herrat olivat miehiään. He olivat Irlannista ja ostamassa puuta Etelä-Savosta. He olivat kuulleet suomalaisena erikoisuutena naistentansseista ja päättäneet tulla katsomaan, miten hurjia suomalaiset naiset oikein ovat.

Kokemus on eksoottinen, irlantilaiset herrat vakuuttivat. Naisten aloitteellisuus häkellyttää, he totesivat. Pääsin itse vielä syventämään suomalaisten naisten tekemää vaikutusta merkittävällä kulttuuriteolla. Opetin nimittäin yhden kappaleen aikana vieraan tanssimaan suomalaista humppaa. Irlantilaisilla on tanssi veressä, joten kavaljeerini oivalsi heti humpan askelkuviot.

Millään irlantilaiset herramme eivät uskoneet, että me naisetkin olimme elämämme ensimmäisen kerran naistentansseissa. Heillä oli ollut vankka käsitys, että kaikilla suomalaisilla naisilla on tapana hakea miehiä tanssimaan. Toivoimme hartaasti, että edistimme omalla panoksellamme markkinointia ja että puukaupat syntyvät. Herrat vakuuttivat, että kaupat tulevat naistentanssien ansiosta sujumaan suunniteltua vieläkin täydellisemmin.

Mikkelin maatalousnäyttelyssä

Maatalousnäyttelyssä en ole koskaan puhunut, mutta nyt sekin on tehty. Olin perjantaina, siis eilen Mikkelissä avaamassa runsaan kutsuvierasjoukon kanssa maatalousnäyttelyä. Paavo Väyrynen oli pääpuhujana. Olemme hetken olleet samassa Sorsan hallituksessa. Väyrynen oli tuolloin ulkoministeri ja keskustan puheenjohtaja. Hallitusyhteistyö sujui erinomaisesti aina, kun Väyrynen oli virkamatkalla ulkomailla. Muut keskustalaiset, erityisesti Eeva Kuuskoski, Esko Ollila ja Toivo Yläjärvi olivat erittäin hyviä ja reiluja yhteistyökumppaneita.

Ritva ja Kauko Relander kutsuivat vielä päivän päätteeksi huvilalleen illanistujaisiin. Paikalla olivat toimittaja Seija Sartti sekä kansleri ja rouva Ihamuotila. Leppoisa juttutuokio kesänvietosta ja suomalaisten luonnonrakkaudesta. Seija Sartin seurassa aika ei tule pitkäksi, niin loistava tarinaniskijä hän on. Olen alkanut muuten juoda kahvia. Tuntuu, että teen pyytäminen tässä kahvinjuojien maassa aiheuttaisi emännälle turhaa vaivaa.

5.7.1998

Sukujemme vanhin siunataan

Olen tänään ollut sukujemme vanhimman, Tyyne Hämäläisen hautajaisissa Myrskylässä. Tyyne-täti edusti molempia karjalaisia sukujani: Hämäläisiä ja Raassinoita. Muistelimme häntä lämmöllä ja kiitollisuutta tuntien.

Vantaalainen pastori Teuvo V. Riikonen kertoi, miten hän tutustui Tyyne-tätiin. Riikonen oli nuorena pappina ollut perustamassa nuorille tarkoitettua raamattupiiriä. Paikalle oli saapunut vain iäkäs rouva, Tyyne-täti. Nuori pappi ja elämänviisauden kirkastama tätimme päättivät jatkaa kaikesta huolimatta raamattupiiriä. Riikonen kertoi saaneensa itse näistä keskusteluista arvokasta oppia elämästä. Tyyne-tädillä ja Antti-sedällä oli 8 lasta. Suuren perheen äitinä ja emäntänä Tyyne-täti tiesi elämän ilot ja surut.  Hänen myönteinen elämänasenteensa tarttui kanssaihmisiin ja teki myös nuoreen pappiin lähtemättömän vaikutuksen.

Kun ajoin autolla läpi uusmaalaisten vainioiden ja peltojen, eteeni avautui eteläinen vauras maaseutu. Itä-Suomessa on metsää, metsää ja metsää. Maisema avautuu siellä vain vesistöjen kohdalta. Miten kaunista Uudellamaalla on, sen huomasin vasta nyt, kun en ole pitkään aikaan kulkenut täällä etelän laajojen peltomaisemien keskellä.

Vantaan kodissani pääsin heti rikkaruohojen kimppuun. Naapuri pitää huolta nurmikon leikkuusta, mutta aina talossa ja pihassa olisi tekemistä.  Aamulla klo 6 on taas lähdettävä kohti Mikkeliä. Tutustun huomenna Linnasaareen ja Rantasalmen luontokeskukseen. Illalla menen Savonlinnaan oopperaan kuuntelemaan vantaalaista Jyrki Niskasta.

7.7.1998

Johanna Rusanen ja Anita Välkki

Olin tänä iltana Kangasniemen musiikkijuhlilla. Tapahtuman varsinainen tähti on nuori kuopiolainen laulajatar Johanna Rusanen, varsinainen tulevaisuuden lupaus. Johannan isä on kanttori ja myös komeaääninen laulaja. Rusasen lapset ovat kasvaneet kirkkomusiikin, kuorojen ja konserttien maailmassa. Johannasta näkee, että hän on luontainen esiintyjä, jolla on vahva karisma. Isäni serkku Leena Valtonen on ollut Rusasen lasten opettaja peruskoulussa. Leena on kertonut nähneensä opettajana heti, millaiset lahjat näillä lapsilla on ja että heistä tulisi taiteilijoita.

Pääsin esityksen päätteeksi tapaamaan ja onnittelemaan Johannaa, hänen äitiään ja opettajaansa Anita Välkkiä. On arvokasta, että suuri tähtemme Anita Välkki on ottanut Johannan koulutukseensa. Anita Välkki on yksi mahtavimmista laulajattaristamme, jolla on ollut upea kansainvälinen ura. Olen varma, että tapasin tänään kaksi suurta tähteä, Anita Välkin ja Johanna Rusasen. Toinen on tehnyt hienon uran ja toisella hieno ura on edessä. Tulen varmasti seuraamaan Johannan etenemistä. Johanna on hyvin sympaattinen nuori nainen, avoin, huumorintajuinen ja valoisa. Kaikesta näkee, että hän on kasvanut musiikin ja rakkauden ympäröimänä.

Vantaan tuomiot on langetettu

Nyt on sitten saatu piste Vantaan rikosasioissa tältä erää. Helsingin hovioikeus tuomitsi 2.7.1998 Sampo konsernin aluejohtaja Seppo Rädyn ja asiakasjohtaja Kari Vihurilan 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeän lahjuksen antamisesta Vantaan entiselle kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Raimo Salminvuolle.  Salminvuo itse sai vuoden ja 8 kuukauden ehdottoman vankeustuomion törkeästä lahjuksen vastaanottamisesta. Hänen entinen yhtiökumppaninsa Veikko Eklund sai samasta syystä vuoden ehdollista vankeutta. Myös Puolimatkan entinen varatoimitusjohtaja Jorma Ahokas sai 5 kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä lahjonnasta.

On hyvä, että asia on nyt pois päiväjärjestyksestä. Salminvuon ehdoton vuoden ja 8 kuukauden vankeustuomio törkeästä lahjuksen vastaanottamisesta linjaa nyt hyvin yksiselitteisesti laillisuuden rajat. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja oman yrityksensä toimitusjohtajana Salminvuo sekoitti Vantaan kaupungin ja omat liiketoimensa. Sampo konsernin ja Puolimatkan johtohenkilöiden saamat tuomiot törkeästä lahjuksen antamisesta ohjaavat selkeästi toivottavasti myös yritysten toimintaperiaatteita.

Minkään kaupungin virkakunta ei voi kokopäivätoimisesti vahtia, mitä oman yrityksen omistavat johtavat luottamushenkilöt omissa yrityksissään tekevät ja keiden kanssa he omissa yrityksissään neuvottelevat.  Jos tällainen luottamushenkilö haluaa toimia lainvastaisesti ja ottaa oman yrityksensä kautta vastaan lahjuksia korvaukseksi kaavojen vauhdittamisesta tai tietystä sisällöstä tai muista kaupungin päätöksentekoon liittyvistä asioiden hoidosta, ilman rikostutkintaa asian toteennäyttäminen on mahdotonta. Sain itse tämän Salminvuon prosessin aikana vamman sieluuni. Kaikkiin läheisiin työtovereihin en enää pysty varauksettomasti luottamaan.

13.7.1998

Sulkavan soudut menevät rutiinilla

Lähdin perjantai-iltana 10.7. toista kertaa Sulkavan soutuihin. Yövyin taas Sulkavan kunnanjohtaja Ilmo Liukon huvilassa. Koko Liukon perhe oli paikalla pörröistä Ronja-koiraa myöten. Aamulla herätys oli klo 5.30. Soutuun valmistautuminen alkoi joukkuetapaamisella. Soutusää oli hyvä, ei liian kuuma eikä sateinen. Sulkavan A- ja 1-veneet lähtivät matkaan sulassa sovussa, mutta loppumatkasta vene 1 tuli maaliin ensimmäisenä. Olin hävinneen A-veneen perämies ja tietysti tappio harmitti koko venekuntaamme. Soutuaika oli 6,5 tuntia. Varsinaisesti emme soutaneet kilpaa, mutta kyllä molemmat venekuntamme pitivät kohtuullista vauhtia.

Sulkavan soudut menevät jo rutiinilla. Tunsin olevani vanha tekijä ja erittäin kokenut perämies, olinhan jo peräti toista kertaa. Olin hommannut itselleni ämyrin, joten saatoin jakaa miehistölle käskyjä kuuluvasti. Myös naapuriveneiden ohjeistus sujui nyt tehokkaasti. Sulkavan soutuihin kuuluu hulvaton leikinlasku ja venekuntien välinen sanailu. Henkiset aseet tehoavat oikein käytettyinä ja nujertavat vahvankin miehistön taistelutahdon. Venekuntamme keskittyi myös toivottelemaan rannalla olevalle yleisölle ja asukkaille hyvää kesää. Saimme syystä raikuvia suosionosoituksia.

Uukuniemen senssit

Sulkavalta suunnistin lauantaina 11.7.soutujen jälkeen Uukuniemelle Halla ja Sakari Hämäläisen huvilalle Pyhäjärven rannalle. Isäni suku on Hämäläisiä, joita on Uukuniemellä useita sukuja. Kaikki olemme kuin lähisukua. Alue on vehmasta ja viljavaa Laatokan lehtovyöhykettä. Pyhäjärvi kuuluu Salpausselän harjualueeseen upeine hiekkarantoineen. Uukuniemen kirkko on yksi sukujeni kotikirkoista. Uukuniemellä tunnen olevani kotona, sillä sen hautausmaalla lepäävät kaikki karjalaiset isovanhempani ja lähisukulaiset.

Avasin sunnuntaina Uukuniemen senssit-tapahtuman, joka kerää vuosittain väkeä ympäri Suomea. Karjalaiset pitävät Uukuniemeä rakkaana paikkana, koska osa kunnasta ja kirkko jäivät Suomelle. Uukuniemellä on vain 600 asukasta, mutta sensseissä oli tänäkin vuonna peräti 2 200 henkeä. Uukuniemen vapaa-ajanasukkailla on oma järjestö Vasukat, joka toimii erittäin aktiivisesti. Poikkeuksellisesta talkoohengestä kertoo sekin, että kunnan katuvaloja on pantu pystyyn talkoovoimin.

Tapasin paljon sukulaisia ja tuttavia. Hyvä ystäväni Esko Berg Uudeltamaalta kysyi, olenko lähdössä eurovaaleissa ehdokkaaksi. Ehdokkuudestani oli ollut puhetta. Totesin, ettei minulla itselläni ollut tarkoitus asettua ehdokkaaksi. Haluan keskittyä nyt maaherran tehtäviin. Vuonna 2005 tilanne saattaa olla toinen. Olen tuolloin todennäköisesti maaherran tehtävistä vapaa ja voisin ehkä ajatella ehdokkuutta. Tulevaisuutta on aina vaikea ennustaa, mutta tältä elämä nyt näyttää. Esko ymmärsi ratkaisuni.

Satu Procopen kanssa Sortavalassa

Kävin aamulla 13.7. isovanhempieni haudalla Uukuniemen hautausmaalla. Hämäläisten ja Raassinoiden haudat ovat aivan lähekkäin. Tällä hautausmaalla tulee aina erikoinen tunne omista juuristaan. Nyt oli tarkoitus myös lähteä sukuni vanhaa kirkkotietä pitkin Sortavalaan. Kunnanjohtaja Satu Procope ja minä olimme suunnitelleet pitkään matkaa päivän matkaa Sortavalaan suoraan Uukuniemeltä. Oli mentävä Lahdenpohjan kautta nykyistä tukkitietä myöten, sillä suorin tie mummolaan on metsittynyt. Satu käy työasioissa Sortavalassa usein tätä tukkiautojen käyttämää tietä. Nyt päätimme yhdistää työn ja kotiseuturetken: tavata Sortavalan kaupungin johdon ja käydä Latvasyrjässä mummoni kotikylässä.

Monet tuttavani kauhistelivat, miten me kaksi naista yleensä uskallamme lähteä kaksin pikkuautolla Venäjälle tällaiselle matkalle. Letkauttelin näille pelottelijoille, että minulle tuskin mitään tapahtuu, kun autonkuljettajanani on nyt yksi maailman kauneimmista naisista. Kyllä Satu kaapattaisiin ensin joka tapauksessa. Ehkä pelottelijat eivät tienneet, että menimme monien suomalaisten tukkirekkojen liikennöimää kapeaa tietä pitkin läpi pienten kylien. Mitenkään turvattomiksi emme itseämme tunteneet. Kanat, kukot, kissat, koirat, lampaat, lehmät ja lapset väistelivät autoamme tottuneesti. Satu on reipas ajaja eikä vähästä häkeltynyt.

Uukuniemeltä on Sortavalaa matkaa vain 80 kilometriä. Lahdenpohjan läpi kuljin nyt elämäni ensimmäisen kerran. Vanhat puurakennukset jäivät mieleen. Sortavalassa olimme sovittuun aikaan. Tapasimme kaupungin johtoa. Keskustelimme Sortavalan kehityksestä ja yhteistyömahdollisuuksista. Rajan kirot vaivaavat myös Venäjän puoleista Karjalaa. Väki vähenee ja vanhenee. Työttömyys ja syrjäytyminen ovat ongelmina. Sortavalan kauniiden rakennusten entisöimiseen tarvittaisiin rahaa. Huume- ja alkoholiongelmat lisääntyvät.

Pikamatkamme onnistui hyvin. Löysimme Latvasyrjästä mummolan kylän rauniot ja vanhan kaupan perustukset vanhojen karttojen perusteella ja Sortavalan kaupungin edustajien opastamana. Tiet olivat metsittyneet ja rauniot pensaiden peitossa. Joku on viljellyt maita muutamia kymmeniä vuosia sitten. Tarkoituksemme oli mennä rajan yli Niiralasta. Ehdimme juuri ja juuri ajoissa. Ajoimme Niiralasta Uukuniemelle. Jatkoin matkaa kohti Mikkeliä. Punkaharjulla alkoi sataa kaatamalla.

19.7.1998

Suonenjoella mansikkatilalla, Puumalassa perinnemaisemissa, Koirakiven teatterissa, Tuusniemellä istutin puun

Olen tällä viikolla tutustunut Suonenjoen kuntaan ja mansikanviljelyyn. Kuntakeskus on kaunis. Maaseudulla laajat mansikkaviljelmät ulottuvat silmänkantamattomiin. Tilakeskukset on hoidettu hyvin. Tutustuin yhteen mansikkatilaan. Melkoiset investoinnit nykyinen mansikkatuotanto vaatii. Suomesta poimijoita ei saa riittävästi ja ulkomailta tulleille on järjestettävä myös majoitus.

Puumalan Niinisaaressa olen käynyt ihastelemassa upeaa perinnemaisemaa Okkoloiden omistamalla tilalla, joka harjoittaa maatilamatkailua. Matkailu on tärkeä maatalouden sivuelinkeino. Korkeatasoiset huvilat ja monipuolinen palvelu takaavat tyytyväisen asiakaskunnan. Haluan perehtyä läänini kuntien erityispiirteisiin, elinkeinoihin ja ihmisiin paikan päällä. Tänä ensimmäisenä kesänä on hyvä tehdä tämäkin kierros.

Mikkelin kesäteatterissa kävin katsomassa ”Tulitikkuja lainaamassa” ja Pertunmaalla Koirakiven nuorisoseuran esitystä ”Taitaa kohta räjähtää”. Koirakiven teatterissa pääosaa esitti kolmannen polven nuorisoteatterilainen maanviljelijä Jari Leppä, joka on myös Pertunmaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja havittelee todennäköisesti kansanedustajaksi. Ilta päättyi illanviettoon Pipsan parketilla Riihilahdessa, jonne maaherra ajettiin juhlallisesti punaisella vanhalla Buickilla.

Tuusniemellä istutin pihlajan Itä-Suomen läänin keskipisteeseen. Olen joutunut erilaisiin koetuksiin kuntakierroksellani. Tuusniemellä puunistutustani seurattiin silmä kovana. Osaako se edes pistää lapiota maahan?  Kun päätin puunistutukseni tiivistämällä korkokengällä maata puun juurelle, isäntämiehet totesivat, että on se kyllä selvästi ennenkin puita istuttanut.

Samalla Tuusniemen reissulla tutustuin kirjailija Elina Karjalaiseen ja Marja-Leena Lempiseen. Olimme yhteisellä laivaretkellä Paimensaareen, joka oli erityisen luonnonkaunis paikka. Elina Karjalainen on kuopiolaisen serkkuni, opettaja Leena Valtosen hyvä ystävä. Elina vierailee Leenan luokalla säännöllisesti pitämässä tarinatuokioita.

21.7.1998

Yliopistojen rehtorit ja maakuntajohtajat Itä-Suomen lääninhallituksen vieraina

Mikkelin lääninhallitus kutsui kesäisin vieraakseen yliopistojen rehtorit, joiden yliopistot järjestivät Mikkelin läänin alueella opetusta. Tätä perinnettä halusin jatkaa niin, että kutsu lähetetään nyt kaikille Itä-Suomen läänin alueella toimiville yliopistoille ja kaikille kolmelle maakuntajohtajalle. Tarkoitus oli pitää yhteinen kesäkokous, jossa keskusteltaisiin yhteistyökysymyksistä. Mukana olivat Helsingin, Kuopion, Joensuun, Jyväskylän, Tampereen ja Oulun yliopistojen, Sibelius Akatemian sekä Teknillisen korkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun rehtorit ja maakuntajohtajat.

Järjestin kokouksemme Kerimaassa, jossa myös yövyimme. Kävimme katsomassa Olavinlinnassa ”Kohtalon voiman”. Yliopistojen yhteistyö on mielenkiintoinen kysymys. Tällä hetkellä yliopistot ajattelevat yhteistyökysymyksistä melko teoreettisella tasolla ja kilpailevat keskenään. Helsingin yliopisto on suurin ja kaunein. Mikkeli on tällä hetkellä maakuntakeskuksena riippuvainen Helsingin yliopistosta.

Olen vakuuttunut siitä, että yliopistojen yhteistyö tulee tässä maassa vielä vahvistumaan. Suomi on liian pieni maa näin monelle erillään toimivalle yliopistolle. Yhteistyö on välttämätöntä. Tulen järjestämään tällaiset kesäkokoukset myös tulevina kesinä. Kaikkien maakuntajohtajien on hyvä olla näissä kokouksissa mukana, jotta maakuntarajat ylittävä laaja yhteistyö vahvistuisi korkeakoulutusasioissa. Mikään yliopisto ei voi toimia yhden maakunnan rajoissa.

25.7.1998

Naton komentaja Naumann vieraana Mikkelissä

Järjestin tänään lauantaina Naton komentaja Naumannin ja rouva Barbaran kunniaksi Mikkelissä lounaan. Komentaja oli Etelä-Savossa Gustav Hägglundin vieraana. Mikkelin lääninhallituksen tiloissa päätimme pitää lounastilaisuuden, johon kutsuttaisiin Mikkelin seudulla kesälomia viettäviä valtakunnan merkkihenkilöitä. Esimerkiksi päätoimittajat Ari Valjakka ja Janne Virkkunen noudattivat kutsua.

Komentaja Naumann piti lounaspuheen ja sen jälkeen oli keskustelua. Mitään erityisen järisyttävää sanottavaa Naumannilla ei ollut. Hän asetteli sanansa hyvin taitavasti. Hyvää peeärrää hän kuitenkin Natolle oli, rauhallinen, älykäs ja kohtelias. Itse en ole Naton kannalla. Suomen ei tule sitoutua USA-vetoiseen kansainväliseen politiikkaan.

29.7.1998

Sukukokous

Pidimme yhteisen Vainio-Hägglund-Ala-Kapee sukukokouksen ensin päivällä Mikkelissä ja vielä illalla Hirvensalmella Hägglundien huvilalla. Minna ja Seppo tulivat Oulusta Vean Miljan ja Justuksen kanssa. Sepon veli Matti ja Marianne ovat Kristianin kanssa lomalla Suomessa. Matin ja Sepon äiti, maami Riitta tuli Espoosta. Ritva ja Gustav Hägglund tulivat Hirvensalmelta kesähuvilaltaan, samoin Sami Hägglund vaimonsa kanssa. Vain Hägglundien kolmas lapsi Krisse puuttui.

Päätimme hommata paikalle oikein valokuvaajan, että kerrankin saataisiin yhteisiä kunnon kuvia. Lapset kasvavat ja me kaikki vanhenemme. Tällaista porukkaa on vaikea saada yhtä aikaa koolle, joten se on syytä ikuistaa. Serkukset Vea, Milja, Justus ja Kristian saatiin samaan kuvaan. Lapsissa huomaa ajan kulun. Vasta äskenhän nämä kaikki olivat sylivauvoja. Vea on nyt 8-vuotias, Milja ja Kristian ovat 6-vuotiaita ja Justus täyttää 2 vuotta.

31.7.1998

Savon messuilla Kuopiossa

Heinäkuun päätteeksi olin Savon messuilla viemässä lääninhallituksen tervehdyksen. Paikalla oli myös tasavallan presidentti Martti Ahtisaari rouva Eevan kanssa. Kuopion uusi kaupunginjohtaja Kari Häkämies piti juhlapuheen. Näyttää siltä, että Kuopiossa Häkämiehelle on sälytetty suuret odotukset. Häkämiehen pitäisi nostaa Kuopio uuteen nousuun ja valtakunnallisesti kaupunkien kärkeen.

Varmasti Häkämieheltä odotetaan Kuopiossa melkein ihmetekoja, tuleehan hän suoraan ministerin tehtävistä ja valtakunnanpolitiikasta. Kunhan ei vain kävisi niin, ettei Häkämies itse tunne Kuopiossa oloaan kotoisaksi. On vaikea sopeutua uuteen ympäristöön varsinkin, kun myös tehtävä on uusi. Kaupunginjohtajan työ on erittäin monialaista ja peruspalvelut ovat tärkein tehtävä. Työ on arkista puurtamista ja edellyttää nöyrää mieltä. Löytyykö Häkämiehen kaltaisesta valtakunnallisesta poliitikosta siihen työhön tarvittavaa pitkäjänteisyyttä?

Pumpulikirkossa ja Kyröniemen hiljaisuuden keskuksessa

Kuopiosta jatkoin matkaa entisen työtoverini OPM:n kulttuuriasianeuvos Hannele Koivusen kanssa ensin Rautavaaran Metsäkartanoon, jossa olimme yötä. Hannele Koivunen oli Vantaan kirjastonhoitaja samaan aikaan, kun olin kaupunginjohtaja. Hannele on erinomainen kehittäjä, väitteli vuonna 1995 ja on erikoistunut hiljaisuuden tutkimiseen. Vantaan kirjastolaitoksesta on tullut hänen ansiostaan yksi edelläkävijöistä.

Rautavaaralla Metsäkartanon kurssikeskuksessa on mahtava luonnon rauha. Sen olen kokenut jo monesti. Ei hälinää, vain tuulen soitto puiden latvoissa. Kuljimme Hannelen kanssa metsässä pitkät tovit. Luontopolut on hyvin merkitty. Metsä kutsui kulkijaa suureen hämyiseen holvistoonsa. Tutustuimme Pumpulikirkkoon, luonnon muovaamaan temppeliin, jonka kattona on taivas. Pumpulikirkossa on pidetty vihkiäisiäkin. Täällä Luojan läsnäolon tuntee joka aistilla.

Perjantaina 31.7. Hannelen ja minun tutustumismatka hiljaisuuteen jatkuin Kyröniemen Hiljaisuuden keskukseen Vieremälle. Vanhat kauniit rakennukset on saneerattu. Entisestä navetasta on tehty tunnelmallinen kivikirkko. Hiljaisuuden keskusta ympäröi Vieremän vehmas luonto. Näissä maisemissa Juhani Aho, Venny Soldan-Brofelt ja Järnefeltien lahjakas taitelijaperhe ovat erityisesti viihtyneet.

Joka päivä olen oppinut ja nähnyt tässä uudessa läänissäni uutta. Valitettavasti moni suomalainen ei tiedä tällaisten nähtävyyksien olemassaolosta mitään. Jos etsii hiljaisuutta ja rauhaa, sitä löytää Metsäkartanosta ja Kyröniemestä.

3.8.1998

Ihmeellinen kesä

Aloitan viikon kuluttua kesäloman, kun Itä-Suomen tapahtumasesonki koulujen alettua hiljenee. Elokuu alkoi Vantaalla, ja lapset tulivat sinne viikonlopuksi. Tytöt tutkivat koko sunnuntain lehtikompostini kastematoja! He ovat tulleet äitiinsä. Minnakin oli tuossa iässä erittäin kiinnostunut seuraamaan kastematojen sielunelämää.

Kesän sää on ollut melko surkea. Suunnittelimme Minnan kanssa yhteistä lomamatkaa lasten kanssa syksyllä Kanarialle, että edes hieman saataisiin aurinkoa. Vea ja Milja ovat Spice Girls funeja, kuten Euroopan pikku-tytöistä uutisten mukaan suurin osa on. Tytöt surevat kovasti, kun Ginger Spice on jättänyt bändin. Englannissa bändi on suosituin sitten Beatlesien. Olen ollut pitkään aivan ulkona lasten ja nuorten suosikeista, kun lapsia ei ole ollut näistä asioista kertomassa. Minnan suosikki oli Suzi Quatro ja olen juuttunut sille tasolle. Kiinnostavaa on päästä taas ajan virtoihin mukaan.

Elämme todella mielenkiintoisia aikoja. Tsaariperhe haudattiin suurin juhlallisuuksin heinäkuussa Pietariin Pietari-Paavalin linnoituksen. Tietojen mukaan kruununperijä Aleksein luurankoa ei olisi ollut mukana, kuten ei myöskään prinsessa Marian. Venäjän suurlähettiläs Ivan Aibomov esitti heinäkuussa kyselyn prikaatinkenraali Kari Hietasen puheesta, jossa hän oli asepuvussa puhuen vaatinut Karjalan palauttamista. Nyt tiedotusvälineet ovat sitten täynnä Monika Lewinskyä sopimattomasta suhteesta presidentti Bill Clintoniin. Juttu näyttää paisuvan koko ajan. Ilmeisesti savua ei ole aivan ilman tulta. USA:ssa riehuu varsinainen mediahirmumyrsky.

Media-ala näyttää keskittyvän. Sanoma Osakeyhtiö, WSOY ja Helsinki Media yhdistyivät uudeksi viestintäyritykseksi. Siitä tulee Pohjoismaiden 3. suurin viestintäyksikkö. Keski-Suomen Media kuuluvat nyt Savon Sanomat, Iisalmen Sanomat, Karjalainen ja Keskisuomalainen. Itä-Suomessa Länsi-Savo ja Itä-Savo pysyivät näistä erillään. Savon Sanomat, Iisalmen Sanomat ja Karjalainen ovat siis nyt Keskisuomalaisen talutusnuorassa, mikä varmasti tulee näkymään näiden Itä-Suomen läänin alueella ilmestyvissä merkittävissä mielipidevaikuttajissa.

Miten tämä kaikki tulee vaikuttamaan tiedotukseen ja mielipiteiden muokkaukseen, on mielenkiintoista vertailla ja arvioida. Varmaa on, että maakuntalehdet Savon Sanomat ja Karjalainen alkavat esimerkiksi suhtautumisessaan lääneihin kulkea Keskisuomalaisen ja Laatikaisen viitoittamaa tietä. Se siitä vapaasta ja objektiivisesta tiedotuksesta. Kukaan muu ei sananvapauteen uskokaan kuin media itse.

14.8.1998

Raassinan sukukokouksesta Kolilta aidantekoon Vantaalle

Ennen lomaa saimme Kuttulan asian Iiris Hyytisen kanssa sikäli eteenpäin, että Jyväskylän yliopisto selvittää Kuttulaan opetusmenetelmät. Tämä oli ratkaisu, jota olimme esittäneet jo keväällä, mutta silloin STM ei asiaan suostunut. Samaan aikaan rikospoliisi tutkii, onko Kuttulassa tapahtunut rikosta. Jäämme odottamaan nyt tutkimustuloksia tässä ristiriitaisia väittämiä sisältäneessä ja julkisuutta runsaasti saaneessa jutussa.

Ennen lomaa ehdin käydä kuntavierailulla Kiteellä, Polvijärvellä, Keiteleellä, Pielavedellä ja Maaningalla sekä osallistua Kuopion raveihin. En erityisesti ole raviurheilun ystävä, mutta upeat eläimet ovat todella kiinnostavia ja suuria persoonallisuuksia. Ne tuntevat oman arvonsa ja osaavat myös esiintyä. Raviurheilun kannattajia on Itä-Suomessa suhteellisen runsaasti ja läänissä on useita hevosten kasvatukseen erikoistuneita yrittäjiä. Kiuruvedellä on alan erikoislukiokin, joka vetää opiskelijoita ympäri maata.

Lauantaina 8.8. osallistuin veljeni Pekan ja vaimonsa Kaijan kanssa Raassinoiden sukukokoukseen Kolille ja sieltä Pielisen risteilylle. Lieksan kaupunginsihteeri toi sukukokoukseemme kaupungin tervehdyksen. Sää suosi meitä. Tilaisuus oli onnistunut kaikin puolin. Mehän olemme kaikki serkkuja, vaikka yhteiset sukulaisemme löytyisivät 13 sukupolven takaa. Jyväskyläläinen rehtori Erkki Raassina on tehnyt suuren työn aloittaessaan sukututkimuksen aikoinaan oman työn ohessa. Muutkin karjalaiset sukuni ovat kiinnostuneet sukututkimuksesta. Uutta tietoa saadaan koko ajan. Olen täällä Itä-Suomessa löytänyt omat karjalaiset juureni uudella tavalla, mistä olen erittäin iloinen.

Olen nyt Vantaalla aidanteossa ja lomalla. On mukava tehdä vaihteeksi jotain käsillään.

16.8.1998

Pessaro e Urbinon presidentti Bernadini vierailee Mikkelissä

Eilen lauantaina piipahdin Mikkelissä yhdessä Marjaana Valkosen kanssa. Pessaro e Urbinon presidentti Bernadini oli vaimonsa kanssa käymässä Vantaalla ja kutsuin hänet pienelle laivaretkelle Saimaalle. Jokaisenhan on koettava Saimaan erityinen viehätys. Olen tutustunut presidenttipariskuntaan Vantaan ystäväkuntatyössä, sillä tämä Italian osa on Vantaan ystäväkunnan, Rastattin ystäväkunta Italiassa. Pessaro ja Urbino ovat Italiassa suomalaistenkin suosimia turistikohteita Adrianmeren rannalla.

Presidenttipari oli Saimaalla ensimmäistä kertaa ja ihastui erityisesti suomalaiseen valoon! Auringon paiste on kauniin kirkasta, ylisti rouva Bernadini, joka on opettaja. Hänen mielestään valo Suomessa sisältää poikkeuksellista voimaa ja tekee myös marjoista ja vihanneksista erityisen maukkaita. Bernadinit pitivät Ilomantsin Peltohermannin marjaviineistä ja veivät niitä tuttavilleen Italiaan tuliaisiksi. Ystävättäreni Marjaana on Italia-hullu ja myös puhuu italiaa hyvin. Marjaana kertoi suomalaisesta elämän arjesta, ihmisistä ja luonnosta. Vietimme Bernadinien kanssa mielenkiintoisen lauantaipäivän Saimaalla.

18.8.1998

Vuoden työn kiteytys

Tein eilisen päivän esipuhetta ja yhteenvetoa Itä-Suomen lääninhallituksen ensimmäisestä toimintavuodesta vuosijulkaisuamme varten. Koko lomapäivä siinä meni. Työasiat tulivat mieleen, vaikka en niistä kyllä ole tällä keskeytyksiä täynnä olleella lomalla oikein irti päässytkään. Kirjoitin vuosijulkaisuun esipuheeni otsikolla ”Yhteistyöstä voimaa”. Kyllä täällä Itä-Suomen maakunnissa tarvitaan juuri yhteistyötä.

Korostin, miten kunnat, maakuntaliitot, TE-keskukset, ympäristökeskukset, kihlakunnat, yliopistot, yritykset ja asukkaat ovat yhteistyökumppaneitamme. Tähdensin työnjaon merkitystä ja sitä, että maakuntaliitot ovat kuntien organisaatioita. Lääninhallitukset taas ovat valtionhallinnon monialaisia asiantuntijavirastoja. Emme ole toistemme kilpailijoita, sitäkin on aina syytä painottaa. Mutta olemme yhteistyökumppaneita. Se ei oikein tahdo mennä vieläkään perille.

Korostin jälleen kerran toimintaamme kolmessa kaupungissa, Mikkelissä, Kuopiossa ja Joensuussa. Kehitämme verkkopalveluja ja työskentelemme verkostona. Tällä toimintaperiaatteella turvaamme alueellisen asiantuntemuksen. Toiminnassamme on lääninhallituksen lakisääteisten tehtävien lisäksi neljä painoaluetta. Pyrimme erityisesti toimimaan Itä-Suomen kehittämiseksi tietoyhteiskunnallisten valmiuksien, ympäristöterveyden ja kestävän kehityksen periaatteiden, kuntien ja valtion yhteispalvelun laajentamiseksi sekä turvallisuuden puolesta.

Olemme vuoden aikana järjestäneet tietoyhteiskuntafoorumeja. Maakuntaohjelmissa tietoyhteiskunta-asiat on nyt myös priorisoitu hyvin. Ympäristöterveyden ja kestävän kehityksen ohjelmat on saatu kuntien ohjelmiin, mikä on erinomainen asia. Itä-Suomi on toiminut pilottialueena. Myös yhteispalvelupisteitä on syntynyt, tosin varsin verkkaiseen tahtiin.

Turvallisuudenkin monialaisella rintamalla on edetty vuoden aikana. Poliisi, pelastustoimi, kilpailu- ja kuluttajatoimi, sosiaali- ja terveystoimi sekä sivistystoimi tekevät yhteistyötä asukkaiden turvallisuuden hyväksi. Valmiusasiat ovat olennainen osa turvallisuutta, samoin maanpuolustuskurssien järjestäminen, jonka lääninhallitus hoitaa yhdessä puolustusvoimien kanssa.

Meillä on tämän vuoden ollut toiminnassamme reipas tunnus: ”Iloa Itä-Suomesta”. Iloa voidaan purkaa kirjainten perusteella sanoiksi ihmiset, luonto, osaaminen ja aitous, jotka ovat Itä-Suomen vahvuus. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on teettänyt viime joulukuussa matkailututkimuksen, josta kävi ilmi, että alue tunnetaan muualla Suomessa ilosta, ystävyydestä ja avoimuudesta. Tosin alueen on vielä matkailumarkkinoinnissa varsin tuntematon.

Ehkä kuvan kirkastamiseksi pitäisi löytää enemmän yhteistä voimaa. Nyt kunnat yrittävät sitkeästi yksin luoda itselleen omaa imagoa. Mielikuvista taistellaan. Ehkä paremmin onnistuttaisiin yhdessä voimat yhdistäen. Lappikin on laaja alue, mutta Lapin imago käsittää koko alueen. Kyllä Itä-Suomen yhteiset valtit ovat puhdas luonto, ilo ja aitous.

Vantaan viinijuhlilla

Kävin lomani kunniaksi Vantaan toisilla viinijuhlilla Myyrmäessä 18.8. Väkeä oli runsaasti. Oli mukava nähdä pääkaupunkiseudun ystäviä taas pitkästä aikaa. Juttelin tovin Anja Toivosen kanssa. Hän oli erityisen kiinnostunut, miten viihdyn Savossa ja Karjalassa ja joko olen löytänyt itselleni uuden miehen.

Anjan huumori on aivan omaa luokkaansa. Nauraa kihersimme kuin teinitytöt. Kerroin viihtyväni ja tutustuneeni läänini 68 kuntaan, yrittäjiin, järjestöihin ja asukkaisiin melko hyvin. Olen ottanut nämä kohteet tämän vuoden työlistalleni. Miestä en ole tämän työtahdin pyörteissä ehtinyt etsiä eikä sellainen vielä ole myöskään eteeni ilmestynyt.

26.8.1998

Lomamuistoja

Soitin tänään sihteerini Raijan kanssa työpuhelun, vaikka on loma. Tähän olen tottunut entisessäkin työssäni. Ei näissä töissä voi kellokortin kanssa työaikaansa laskea.  Jos niin yrittäisi tehdä, kärsisivät koko muun organisaation hommat. Kävin eilen Vantaan naapureideni Anneli ja Viki Kyrklundin kansa Mikkelissä kesäretkellä. Jouduin purkamaan jo eilenkin hetken Mikkelissä työpöytäni ruuhkaa, mutta vieraiden vuoksi pidin heille suunnittelemastani ohjelmasta kiinni. Esittelin naapureille Kenkäveron ja lääninhallituksen rakennuksen. Viki kysyi vilpittömän uteliaana, että missä se sinun miljoonasaunasi oikein on, kun lehdet ovat siitä kirjoitelleet. Olin hetken aivan äimänä. Siis Vantaan naapurinikin uskoo, että sellainen sauna on ihan oikeasti olemassa.

Kerroin, ettei miljoonasaunaa ollut ja että miljoonat oli käytetty itse asiassa johtokeskuksen rakentamiseen ankeisiin luolatiloihin Naisvuoreen. Naapurit päivittelivät. He eivät meinanneet uskoa, miten lehtijutut syntyvät. Kerroin myös, että juttu oli niin paksu, etten katsonut aiheelliseksi itse edes vastata siihen. Tiedotuspäällikkö Pirkko Willberg ja kansliapäällikkö Reijo Luhtavaara olivat esitelleet Mikkelin Naisvuoressa olevat johtokeskuksen vaatimattomat saniteettitilat toimittajille, joita sitten ei paikalle kovinkaan montaa edes saapunut. Mitään oikaisua jutun tehnyt lehti ei koskaan tehnyt, mikä tietysti kuuluu tällaisten lehtien julkaisupolitiikkaan.

Tämä viimeinen lomaviikkoni on ollut myös ystävien tapaamista. Tarja Halonen piipahti 24.8. illalla kylään Vantaan kotiini. Tasasimme tiedot. Ulkopolitiikasta ei paljoa puhuttu vaan ihan yksityisasioista. Menimme käymään Vilhun taitelijakodissa Sotungissa. Tarja on taiteesta erittäin kiinnostunut. Tarja harrastaa taiteita, erityisesti kuvanveistoa. Vilhun koti on kiinnostava, täynnä tauluja ja kauniita esineitä.

Olimme otollista yleisöä Vilhun esitellessä kokoelmiaan ja töitään. Vilhu soitti minulle vielä vierailumme jälkeen ja kehui Tarjaa erittäin fiksuksi. Vilhu ihmetteli, miten paljon Tarja taiteesta tiesi. Totesin, ettei kannata olla ihmisten suhteen liian ennakkoluuloinen. Eivät poliitikot ole vain poliitikkoja. Kyllä heilläkin on omat rakkaat harrastuksensa. Poliitikot ovat ihan tavallisia ihmisiä. Poliitikoista parhaat ovat oikeita arjen asiantuntijoita.

Kävin tänään Vilhun kanssa Korsossa professori Pentti Kaskipuron kotona ja ateljeessa. Pentti Kaskipuro on arvostettu taitelija, mutta erittäin vaatimaton ihminen. Hänen näkönsä on nykyisin hyvin huono. Voiko hirveämpää enää ajatella, ettei kuvataiteilijana näkisi tai säveltäjänä kuulisi.

27.8.1998

Jeltsin eroaa

Illalla tuli tieto Boris Jeltsinin erosta. Uutiset kertovat, että Venäjällä on kaikki sekaisin. Ihmiset hakevat rajojaan pankista pois. Miten tämä kaikki tulee vaikuttamaan Suomeen? Sitä varmasti joudutaan välittömästi arvioimaan. Tilannetta on seurattava.

Helsingissä oli taiteiden yö, mutta päätin pysyä Vantaalla kotona. Aidanteko on vielä kesken ja myös aidan maalaus. Loma loppuu. Olen yrittänyt siivota autotallia, jonka tavaroista minulla ei ole täyttä käsitystä. Työkaluja minulla näyttää olevan omiin tarpeisiin. Eken perintönä on moottorisahaa, jyrsintä, talttaa ja höylää, vasaroita, ruuveja ja naulalajitelmia. Olen yrittänyt selvittää, mitä kaikkea omistan. On raskasta järjestellä näitä tavaroita, jotka ovat jääneet työtasolle Eken jäljiltä.

Sää on ollut surkea. Olen jo tilannut Minnalle, lapsille ja itselleni marraskuussa matkan Playa del Inglesiin aurinkolomalle. Muuten tätä syksyn alkua ei jaksaisi kestää.

Natura 2000 vihdoin päätökseen

Valtioneuvosto päätti viikko sitten vihdoin Natura 2000:n. Asiaa on valmisteltu vuodesta 1994. Viime toukokuussa ehdotus tarkistettiin ja peräti 15 000 muistutusta otettiin huomioon. Uusi Natura on 250 000 hehtaaria pienempi. Toivon, että nämä asiat eivät enää aiheuta ongelmia ja huolta.

Sopupelit pesiksessä

Pesäpallo on ollut tässä kuussa julkisuudessa. Veikkaus Oy on jättänyt rikospoliisille tutkintapyynnön 13.8. pelatuista otteluista, joiden tulos oli vastoin ennakko-odotuksia. Siilinjärvi-Juva, Helsinki-Hamina ja Kankaanpää-Oulu otteluita tutkitaan nyt, olivatko lopputulokset järjestettyjä.

Harmittava asia. Olen suorastaan pettynyt. Urheilijat ovat monen nuoren idoleja ja vaikuttavat myös nuorten arvomaailmaan. Ei ole yhdentekevää, millaista esimerkkiä ihanteet näyttävät.

31.8.1998

Viimeinen lomapäivä

Tämä viimeinen lomapäivä on kulunut hammaslääkärissä ja vaatehuoltoa tehdessä ja jälleen pakatessa. Kävin myös Helsingissä YTV:ssä johtajien läksiäisissä. Juha Sipilä ja Anja Höök-Tiihonen jäävät eläkkeelle. Juha kertoi luottamuksellisesti murheellisen uutisen. Hänen vointinsa ei ollut paras mahdollinen. Eturauhassyöpää ei ollut saatu nitistettyä, mutta Juha vakuutti taistelevansa.

Pakkasin tavaroita taas myöhään yöhön. Tuntui haikealta jättää Vantaan koti. Aamulla klo 4.30 on herätys ja lähden ajamaan Etelä-Savoon. Mikkelissä on oltava klo 8. Syyskuu ja työt kutsuvat.

Ensimmäisen vuoden tilinpäätös

3.9.1998

Ensimmäiset vuosipäivät Mikkelissä

Olemme päättäneet juhlia ensimmäistä vuottamme työn merkeissä järjestämällä syyskuun alussa yhteispalvelusta teemaseminaarin kaikissa kolmessa maakuntakeskuksessamme. Uuden organisaation on kehitettävä omat perinteensä. Viestintäpäällikkö Pirkko Willbergin johdolla on mietitty, että vastaisuudessa joka syyskuun alussa vietetään vuosipäivää kutsuseminaareineen ja vastaanottoineen. Samalla palkitaan vuosittain kunniakirjoin esimerkillisiä toimijoita. Myös oma vuosikirja julkaistaan samaan aikaan.

Mikkelin vuosipäiväseminaari pidettiin 1.9. Mikkelin kirjastossa. Yhteispalvelu on teemana hyvä. Monet täällä Itä-Suomessa ajattelevat kuitenkin edelleen, ettei tämä yhteispalvelu oikein meitä koske. Luullaan, että nykyiset palvelurakenteet säilyvät hamaan ikuisuuteen. Halutaan myös säilyttää olemassa olevat valtion työpaikat ja toimitilat. Monet kunnat saavat toimitiloista vuokratuloja ja yrittävät myös laskea valtion työpaikkojen tuomat verotulot tarkasti. Nykyisin ihmiset eivät kuitenkaan muuta enää työn perässä kotikuntaansa, joten laskutoimitukset eivät enää pidä paikkaansa samalla tavalla kuin ennen.

Ilokseni olen kyllä tavannut henkilöitä, jotka ymmärtävät yhteispalvelun merkityksen. Esimerkiksi Mikkelin yhdistymistä naapurikuntien kanssa suunnittelevat ovat hyvin oivaltaneet, että yhteispalvelun avulla voidaan palveluja kehittää edelleen yhdistymisen jälkeen entisissä kuntakeskuksissa Anttolassa ja Mikkelin maalaiskunnassa.

Fiksut kuntapäättäjät ja valtionhallinnon viranomaiset ymmärtävät yhteistyön merkityksen ja sen, että palveluverkot tulevat harvenemaan. Siksi palveluja ja työpaikkoja voidaan säilyttää vain yhteistyössä ja yhteispalvelussa voimat yhdistäen. Leppävirran kunnanjohtaja Jussi Huttunen on Itä-Suomessa yhteispalveluhankkeiden konkari, joka vaati seminaarissamme erityisesti SM:ltä selkeää ohjausta. SM lepsuilee eikä ymmärrä asiasta mitään. Seitsemässä vuodessa ei tämän vuoksi ole myöskään tapahtunut mitään. Huttusen näkemyksiin on helppo yhtyä.

Palkitsimme kunniakirjalla Mikkelissä Etelä-Savon monimediaverkosto ESMO:n innovatiivisesta tietotekniikan yhteistyön edistämisestä. Päivällä oli avoimet lääninhallituksen tiloissa ja vierailijoita kävi 500. Illalla seminaariväelle järjestettiin oma vastaanotto. Ensimmäinen vuosipäivämme Mikkelissä onnistui varsin hyvin. Varsinkin vanhat mikkeliläiset käyvät lääninhallituksen edustustiloissa mielellään katselemassa kauniita huoneita, huonekaluja ja tauluja. Rakennus hallitsee koko keskusta- ja torimiljöötä ja on kaikkien mikkeliläisten rakastama. Myös maaherra Uki Voutilainen piipahti tervehtimässä meitä.

Ensimmäiset vuosipäivät Joensuussa

Lähdin Tuulan ajamana 2.9. aamulla klo 6.15 kohti Joensuuta. Vuosipäivämme kunniaksi lääninhallituksessa oli avoimet ovet. Monet tulivat Joensuussa varmistamaan ihan paikan päälle, toimiiko lääninhallitus edelleen myös Joensuussa. Vierailijoita oli peräti 500.  Avoimet ovat näyttävät olevan tärkeä asia täällä Itä-Suomessa edelleen.

Helsingin seudulla kaikkien valtion virastojen ovet on ollut pitkään lukossa turvallisuuden vuoksi. Sisäänpääsyä kontrolloidaan tarkasti. Myös Vantaan virastojen turvallisuutta nostettiin jo useita vuosia sitten poliisin kehotuksesta. Kaupungintalon käytävien väliovet lukittiin ja pääovesta pääsee sisään asioimaan vain virkailijan saattamana. Täällä Itä-Suomessa eletään edelleen lintukodossa ja ovet auki. Jos jotain sattuisi, virastojen johto tietysti olisi siitä vastuussa.

Tavallinen kansalainen ei lääninhallitusta juuri tarvitse, paitsi jos on aihetta valittaa saamistaan peruspalveluista. Lääninhallituksen asiakkaista suuri osa on kuntien edustajia ja yrittäjiä, sillä lääninhallitus on nykyisin erityisesti valvonta- ja lupaviranomainen. Moni tavallinen kansalainen onkin todennut, ettei ole koskaan tarvinnut minkään läänin palveluja. Muutos ei siis ole näkynyt tavallisen kansalaisen näkökulmasta missään.

Yritys- ja kunta-asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä verkko-organisaatiomme asiantuntemukseen ja palveluihin. Vain muutamat toimittajat ovat epäilleet, tunteeko Kuopiossa tai Mikkelissä työskentelevä asiantuntijavirkamies Pohjois-Karjalan asioita ollenkaan. Heille on ollut turha puhua uuden suurläänin ammatillisesta ylivoimasta entisiin pieniin lääninhallituksiin verrattuna.

Pohjois-Karjalassa joutuu aina vastaamaan, miten tämä uusi lääninhallitus toimii. Nytkin sitä taas kysyttiin. Omassa puheenvuorossani totesin olevani tämän yhden vuoden kokemuksiin tyytyväinen. Yhteistyöhalu on kasvanut, mutta olemme myös sen eteen tehneet hartiavoimin töitä. Korostin avoimuutta ja palautteen antoa. Lääninhallitus ei tule hyppimään muiden viranomaisten tonteille. Haluamme tehdä avointa ja rakentavaa yhteistyötä. Teemme yhteistyötä ja kunnioitamme eri viranomaisten työnjakoa. Korostin, ettei mikään organisaatio ole koskaan valmis. Toimintatapoja on koko ajan kehitettävä. Jos joku organisaatio on muka valmis, sen voi lopettaa.

Joensuussa palkitsimme kunniakirjalla Itä-Suomen hoitotyön projektin ansiokkaasta hoitotyön kehittämisestä. Projektissa on mukana peräti 19 tahoa. Projekti on hyvä esimerkki, mitä voimat yhdistämällä on mahdollista saada aikaan.

Ensimmäiset vuosipäivät Kuopiossa

Joensuusta matkasimme Kuopioon, jossa vuosipäivät järjestettiin 3.9. myös avoimin ovin ja yhteispalvelun teemaseminaarilla. Kuopion vanha kaunis rakennus herätti kiinnostusta. Vierailijoita oli 200.  Moni vanha kuopiolainen kertoi vierailevansa talossa elämänsä ensimmäisen kerran. Sellainen luulo monella tavallisella kansalaisella on, ettei lääninhallitusta Kuopiossakaan enää ole. Moni kävijä ihmetteli, kun luulo ei pitänytkään paikkaansa.

Kuopion seminaarissamme Lapin yliopiston professori Arto Haveri ennusti, että seuraavan kymmenen vuoden aikana siirrytään entistä enemmän eriytyneistä palveluista yhdentyviin. Kuopion kesäyliopiston toiminnanjohtaja Elina Kekäläinen korosti, että virkailijoiden koulutus voidaan rakentaa olemassa olevan koulutuksen pohjalle. Pohjois-Savossa Ylä-Savo on erityisesti kunnostautunut seutukunnan viranomaisyhteistyössä.

Kuopiossa läänin vuosipalkinto annettiinkin Ylä-Savon seutukunnalle yhteispalvelusta ja kuntien sekä paikallishallinnon valtion viranomaisten välisestä hyvästä yhteistyöstä. Ylä-Savon seutukunnan yhteistyötoimikunnan sihteeri, suunnittelupäällikkö Riitta Topelius-Tuomainen otti kunniakirjan tyytyväisesti hymyillen vastaan.

Ylä-Savon seutukunnalla on yhteinen tieto- ja palveluverkko. Ylä-Savon kihlakunnanvirasto toimii yhteistyössä verottajan. työvoimahallinnon ja KELA:n kanssa. Sonkajärvi on kehittämisessä pitkällä. Sukevalla ja kunnantalolla on yhteispalvelupisteet. Ylä-Savon yhteistyön kehittämisessä talousalueen liitolla ja aluekehityssäätiöllä on ollut merkittävä rooli. Yhteistyöllä on vahvat perinteet.

Itä-Suomen lääninhallitus on yhteispalveluasiassa uranuurtaja. Valitettavasti emme saa mitään tukea työhömme SM:stä. Olisi välttämätöntä, että valtion keskushallinnossa edes joku ymmärtäisi asiasta jotain. Joka tapauksessa jatkamme työtämme ja pidämme asiaa koko ajan esillä omassa läänissämme. Pikku hiljaa asiat alkavat selvitä yhä useammalle. Näinhän se on, että hyviä asioita on vietävä määrätietoisesti esteistä piittaamatta eteenpäin.

Vuoden kokemukset organisaatiomme toiminnasta

Olemme rakentaneet oman organisaatiomme niin, että kaikki osastot ovat yhdenvertaisia. Osastoja on kaikkiaan kahdeksan, joista yksi on hallinto-osasto. Jatkuvaa kahnausta sisäisessä työskentelyssämme on aiheutunut siitä, että osastopäälliköt kokevat hallinto-osaston määräilevän muita osastoja.

Hallinto-osaston rooli tulisi olla sellainen, että se palvelisi selkeästi muita osastoja henkilöstö-, talous-, tietotekniikka- ja viestintäasioissa. Nyt osastoissa koetaan usein, että hallinto-osasto määrää muita hoitaessaan näitä yhteisiä tehtäviä. Erityisesti sivistysosaston osastopäällikkö Heikki Laakso puhuu ristiinohjauksesta tarkoittaen sitä, että substanssiosastot saavat omilta ministeriöiltään tehtävät, mutta resurssit tulevat SM:stä ja hallinto-osaston kontrollissa.

Omassa sisäisessä työskentelyssämme on epäluuloisuutta ja resurssien jaosta syntyy keskustelua. Kolmen vanhan läänin menettelytapojen yhdenmukaistaminen jatkuu edelleen. Aina putkahtaa jotain perin arkista, joissa käytäntö on erilainen. Henkilökuntaa on kohdeltava tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti samalla tavalla. Henkilöstöpolitiikan suuntaviivat on määritelty. Kansliapäällikkö Reijo Luhtavaara, talouspäällikkö Jaakko Seppänen ja henkilöstöpäällikkö Kyrö Kuittinen ovat työllistyneet koko vuoden näissä asioissa kiitettävästi.

Olemme päässeet hyvin alkuun laatutyössämme, joka on toimintojen kehittämistä, yhtenäistä toimintakulttuuria ja asiakkaiden tarpeiden huomioonottamista. Palvelujen saatavuus ja yhteispalvelupisteet ovat olleet yksi keskeinen painoalue. Tietotekniikka on työväline, jota ilman emme tule toimeen. Sähköinen viestintä on verkosto-organisaatiossa keskeinen. Videokokoukset ovat auttaneet meitä säästämään aikaa, vaikka laitteiden tekninen taso onkin vielä kehno.

Olemme kehittäneet myös alaisen hallintomme eli maistraattien ja kihlakunnanvirastojen valmiuksia ja järjestelmiä. Alaista hallintoa meillä on 1 000 henkeä. Ennen kaikkea olemme kaikki tarvinneet uutta yhtenäistä toimintakulttuuria, uusia työtapoja, positiivista ja innostavaa ilmapiiriä sekä tietoista sitoutumista muutokseen.

Olemme kouluttautuneet tiimi- ja projektityöhön sekä verkostotyöskentelyyn. ATK-valmiudet ovat tärkeitä, samoin kielitaitoa on kohennettava. Olemme pohtineet yhteistä koulutusta koko valtion aluehallintoon, mutta siinä työ on vielä kesken. Fyysistä ja psyykkistä jaksamista on vahvistettu koulutuksen keinoin.

Olemme siirtäneet kansainvälisen toiminnan SM:n käskyä noudattaen prioriteettilistaltamme. Painotamme kansainvälisessä toiminnassa yhteistyötä muiden aluehallintoviranomaisten kanssa. Erityisesti koulutuksessa, sosiaalitoimessa ja kulttuurissa yhteistyö on tarpeen. Keväällä solmimme Moskovan läänin kanssa sopimuksen, joka tukee Itä-Suomen läänin oppilaitosten ja koulutusyksikköjen kansainvälisiä suhteita Moskovan lääniin. Olemme siis lääninä nyt selkeästi edesauttamassa kuntia ja oppilaitoksia avaamaan kansainvälisiä yhteyksiä.

Henkilöstöä on 224, joista Mikkelissä 79, Kuopiossa 80 ja Joensuussa 65. Osastopäälliköistä Kuopiossa on Heikki Laakso, Tuula Eerola ja Ismo Heikkinen ja loput viisi ovat Mikkelissä. Olen itse tyytyväinen saamiimme tuloksiin. Tämä enempään emme näin lyhyessä ajassa olisi millään pystyneet. Meillä ei ole ollut erityistä aikaa hoitaa kehittämistä ja kouluttautumista, vaan kaikki on ollut pakko tehdä normaalin työn ohessa. Olen ylpeä tästä joukosta, että muutoksen läpivientiin on sitouduttu näin hyvin. Uskon vahvasti, että onnistumme myös jatkossa. Tukea kaipaisin erityisesti SM:stä, mutta olen jo tottunut siihen, että sieltä on luvassa pelkästään pientä piruilua.

Peruspalvelujen arviointi kehittyy

Lääninhallitukset ovat arvioineet peruspalveluja ensi kerran syksyllä 1996 ennen lääninuudistusta. Toisen kerran peruspalvelut arvioitiin tämän vuoden 1998 keväällä. Kehittämispäällikkö Eeva-Liisa Ryynänen vastaa meillä nyt peruspalvelujen arvioinnista. Viimeisessä arviossa korostui aikuiskoulutuksen tarpeet ja nuorten työpajojen merkitys. Koulutukseen eivät hakeudu ne, jotka sitä eniten tarvitsevat. Itä-Suomen alueella nuorten työpajoja on 46 ja toiminnan kautta on jo työllistynyt liki 1 400 nuorta.

Lama on lisännyt sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta. Vanhusten kotisairaanhoitoon tarvittaisiin lisää voimavaroja. Päihdeongelmat pahenevat. Lasten psykiatristen palvelujen saatavuus on huono. Huumeet eivät vielä ole hallitsematon ongelma, mutta tilanne pahenee koko ajan. Poliisin arvion mukaan Itä-Suomi on joka tapauksessa erittäin turvallinen alue. Yhteisenä kantana lääninhallitus on korostanut, että tarveharkintaa on lisättävä alkoholin lupakäytäntöön alkoholin haittojen vähentämiseksi.

Korostimme arviossamme tietotekniikan käyttöä julkisissa palveluissa. Itsepalvelu on helppoa internetissä. Yhteispalveluna on järkevä järjestää front-office-palvelut ja asiantuntijapalvelut back-office-palveluina. Eri palvelutyypit on tehokas hoitaa eri palvelukanavilla. Tämäkin on aivan yksinkertainen ja järkeenkäypä juttu.

Sosiaali- ja terveysosaston haasteet

Osastopäällikkö Tuula Eerolan johtama sosiaali- ja terveysosasto lähti työssään liikkeelle niin, ettei entisten lääninhallitusten organisaatiota ryhdytty alkuvaiheessa muuttamaan. Kukin toimisto palvelee aluksi omaa maakuntaansa. Vähitellen on tarkoitus siirtyä yhtenäiseen malliin. Toimiala on laaja. On varmasti viisasta nyt ensisijaisesti pyrkiä hoitamaan tehtävät parhaalla mahdollisella tavalla. Saatujen kokemuksen perusteella voidaan jatkossa miettiä osaston työn uudelleenorganisointia. Osaston henkilöstövoimavarat ovat niukat. Helpotusta tuo ammatillinen yhteistyö ja entistä huomattavasti paremmat mahdollisuudet sijaisiin.

Lääninhallituksen ohjaava rooli on tullut entistä tärkeämmäksi, kun kunnat järjestävät entistä enemmän palvelujaan ostopalveluina. Laadun varmistus on tärkeää. STM on ohjeistanut perustamaan alueellista terveydenhuollon kehittämistyöryhmää, joka kehittää itäsuomalaisten tarpeita vastaavaa järjestelmää. Sosiaali- ja terveysosastomme on toiminut tämän vuoden ajan valtakunnallisena pilottina ympäristöterveydessä. Kaikissa kolmessa maakunnassa asia etenee erittäin hyvin.

Monet eivät tiedä, että oikeuslääkärit toimivat lääninhallituksen yhteydessä. Itä-Suomen läänin alueella on tehty vuoden aikana 1 400 ruumiinavausta. Väestön ikääntyessä hoitokuolemat tulevat lisääntymään. Siten myös ruumiinavaustarve tulee kasvamaan.

Sivistysosasto organisoitui tiimeiksi

Jokainen osasto on saanut miettiä alkuun itse, mikä toimintamalli parhaiten sopii. Osastopäällikkö Heikki Laakson johtama sivistysosasto on organisoitunut tiimeihin. Osaston tehtävät ovat laajentuneet, kun OPM on antanut lääninhallituksille hoidettavaksi EU-rakennerahastohankkeiden valmistelun, opettajien ja muun koulutushenkilöstön täydennyskoulutuksen, koulutuksen perusturvan arvioinnin, samoin oppilaitosverkon sekä koulutustarjonnan ja kysynnän arvioinnin.

Sivistysosastojen yhteistyöllä on Itä-Suomessa ollut pitkä perinne, joten henkilökunta tuntee toisensa entuudestaan erittäin hyvin. Sivistysosasto on rakentanut tiimien kautta yhtenäistä osastoa. Tässä työssä pitäisi aina muistaa turvata koko henkilökunnan mahdollisuudet osallistua ja sitoutua. Uudet organisaatiot vaativat hitsautuakseen yhteen aina aikaa.

Liikenneosaston huolena joukkoliikenne

Itä-Suomen läänin alueella on 102 joukkoliikenneyrittäjää, 1 377 taksiyrittäjää ja 2 463 tavaraliikenneyrittäjää. Liikenneosastomme on pohtinut, miten koko liikenteen toimintaedellytykset turvattaisiin. Kohtuuhintaiset joukkoliikennepalvelut ovat Itä-Suomen maakuntien kaltaisella harvaan asutulla alueella melkoinen haaste. On rakennettava yhteistyöverkkoja kuntien ja yrittäjien kanssa. Osastopäällikkö Kari Hiltunen on saanut oman osastonsa toiminnan hyvin käyntiin keskittämällä ja delegoimalla tehtäviä. Lipputukijärjestelmä on käytössä 50 kunnassa. Kuopiossa ja Joensuussa seutuliput ovat kysyttyjä.

Kilpailu- ja kuluttajaosasto valmistautuu euroon

Suomen markka poistuu 30.6.2002, minkä jälkeen käytössä ovat vain eurot. Osastopäällikkö Ismo Heikkisen johtama kilpailu- ja kuluttajaosastomme on melkoisen urakan edessä heti toimintansa alussa. Osasto on valmistautunut valvomaan euroon siirtymistä jo nyt. Kuluttajan hintatietoisuutta on pyritty nostamaan.

Eurot ja sentit lasketaan liikenteeseen vuoden 2002 alusta. Siirtyminen on operaatio, jossa lääninhallitus tekee koko ajan hintavertailuja. Kaksoishinnoittelua sovelletaan vaihto-operaation aikana. Valvonnassa on 3 000 kauppaa ja 30 miljoonaa hintamerkintää. Vuosittain tarkastamme 2-3 miljoonaa hintamerkintää. Muuntokerroin ja pyöristys voivat nostaa hintoja, mikä ei tietysti ole tarkoitus.

Poliisiosasto yhdenmukaistaa toimintakulttuuria

Poliisiosastomme johti Olli Soine, kun Jorma Ahonen oli pitkään SM:n erityistehtävissä. Uusi poliisiosasto on pyrkinyt yhdenmukaistamaan entisten kolmen poliisiosaston toimintakulttuuria. Työ ei ole ollut kovin helppoa, kun entisten läänien poliisijohdosta ketään ei valittu varsinaisesti uuden osaston johtoon. Poliisikin on ihminen, se näkyy surutyönä. Kasvaminen uuteen vie aina aikansa. Poliisit ovat oman alansa ammattilaisia ja ovat saaneet työnsä käyntiin olosuhteisiin nähden lupaavasti.

Poliisiosastomme alaisena on 737 poliisimiestä ja 227 muuta henkilökuntaa sekä 14 kihlakunnan poliisilaitosta. Kihlakuntauudistus on tuore asia ja on tullut voimaan 1.12.1996. Keskusrikospoliisi, liikkuva poliisi ja suojelupoliisi ovat muodostaneet omat alueyksikkönsä samanlaiseksi kuin uusi lääninjako. Itä-Suomessa yhteinen huolemme on turvallisuuspalvelujen riittävyys. Harva asutus on turvallisuusriski. Miten turvallisuuspalvelujen saatavuus ja laatu voidaan taata kansalaisten asuinpaikasta riippumatta? Toinen huoli on jatkuva voimavarojen vähyys. Resursseja on pyritty jakamaan kihlakunnittain mahdollisimman tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.

Pelastusosasto toimii laajassa verkossa

Osastopäällikkö Leevi Pajusen johtama 8 hengen pelastusosasto työskentelee varsin hajanaisessa toimintaympäristössä. Itä-Suomessa on 100 palokuntaa, 6 aluehälytys- ja hätäkeskusta ja 8 pelastustoimen yhteistoiminta-aluetta sekä 68 kuntaa.  Pohjois-Karjalan hätäkeskus on ollut vuodesta 1996 kokeiluhätäkeskuksena. Tarkoitus on yhdistää hätäkeskuksia suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Uusi lääni on ehtinyt jo järjestää Ylä-Savon valmiusharjoituksen viime helmikuussa. Lokakuussa on tulossa uusi valmiusharjoitus Mikkelin alueen kuntien ja lääninjohdon kanssa. Sähköpostit eivät helmikuun harjoituksessa toimineet itse asiassa lainkaan. Nyt rakennetaan erityistä viranomaisverkkoa parhaillaan niin, että verkko laajenee myös vuonna 2000 Itä-Suomeen. Mukana ovat poliisi, pelastustoimi, sosiaali- ja terveystoimi ja rajavartiolaitos. Hanke on sikäli historiallinen, että siinä ylitetään eri hallinnonrajat ja yhdistetään viranomaisviestintä. Tällaiset hallinnon yhteistyöhankkeet ovat monta kertaa vaikeampia kuin valtioiden yhteistyösopimusten neuvottelu.

Oikeushallinto-osasto huolehtii ulosotosta

Osastopäällikkö Jaakko Laamanen johtaa oikeushallinto-osastoamme, jonka päätehtävä on 11 ulosottopiirin ja niiden 196 virkailijan työn valvonta. Perintätehtäviä on läänissämme 2 miljardin markan edestä ja tehtävämäärä on 300 000. Oikeushallinto-osastomme hoitaa myös valtion virka-apu-, asianajo- ja edunvalvontatehtäviä, nimenmuutosasioita, velkajärjestelyjä ja pohjoismaista virka-apua. Pieni osastomme on pystynyt hoitamaan sisäisen työnjakonsa hyvin. Laamanen on todennut, että tehtävät hoidetaan keskitetysti hajautettuna kolmessa toimistossamme. Se kuvaa hyvin joustavia toimintaperiaatteitamme.

Itä-Suomea ja asukkaita varten

Kun voimavaroja on muutostilanteessa suunnattava omien sisäisten organisaatioiden rakentamiseen, saattaa toiminnan päätarkoitus hämärtyä. Johtoryhmässä suurimman osan ajasta on vienyt toimintojen yhdenmukaistaminen ja omat sisäiset järjestelyt. Niistä on syntynyt suurimmat keskustelut. Olen melko usein todennut, että tällä menolla kiehumme kohta omassa liemessämme.

On muistettava, että toimimme Itä-Suomen hyvinvointi-, turvallisuus- ja hallintopalvelujen puolesta. On muistettava asukkaat, elinkeinoelämä, kunnat, maakuntahallinto, valtion aluehallinto ja kaikki muutkin yhteistyökumppanimme. Siksi olemme olemassa. Meidän on nopeasti päästävä tarttumaan kaikin voimin varsinaisiin tehtäviimme.

Muutostilanteissa monet jarruttavat ja vastustavat sellaisia muutoksia, jotka koskevat heidän omaa asemaansa. Se on tietysti luonnollista ja inhimillistä. Jos asiat juuttuvat pattitilanteeseen, johtajan on tehtävä ratkaisut. Kaikkia ratkaisut harvoin tyydyttävät. Avoimuus on tärkeää, mutta asioista ei voi loputtomiin keskustella. Keittiöportaan kautta asioiminen näyttää perinteenä olevan valitettavan yleistä. Maaherrat ovat entisissä pienissä organisaatioissa puuttuneet lähes kaikkeen. Itse haluan pitää selkeän työnjaon ja antaa osastopäälliköiden johtaa omia osastojaan.

Kansliapäällikön ja maaherran tehtävissä on selvästi päällekkäisyyttä. Kun kerran kysyin kansliapäällikkö Luhtavaaralta, mitä hän pienessä Mikkelin lääninhallituksessa oikein teki, hän vastasi hymyillen hoitaneensa maaherran ja henkilökunnan välisiä riitoja. Oliko se vitsi vai totta, mutta joka tapauksessa totesin, etten sellaiseen häntä itse tarvitse. En ryhdy myöskään itse hänen ja muun henkilökunnan kiistojen erotuomariksi. Sitä vastoin kaikessa myönteisessä kehittämistyössä Luhtavaara on paikallaan ja suureksi avuksi hallinto-osaston päällikkönä myös muille osastoille.

Mitään erityistä asioiden hämmentäjää tai kuiskaajaa en tässä tilanteessa kaipaa. SM:ssä näyttää olevan käytäntö, että SM:n virkamiehet pitävät yhteyttä vain hallinto-osastojen osastopäällikköihin hyvin kiinteästi. Yhteistyö on aina myönteistä, mutta tieto näyttää liian usein jäävän vain tuon pienen piirin keskuuteen. En erityisesti pidä nykyisestä toimintakulttuurista. Minusta siinä on outoja ja vanhanaikaisia piirteitä. Yritän muuttaa näitäkin käytäntöjä sen minkä pystyn.

Toinen toimintavuotemme käynnistyy joka tapauksessa myönteisessä ilmapiirissä ja perustehtäväämme korostaen. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyössä eteenpäin.

Takaisin | Tulosta sivu