 |
Sähköiset muistelmat 1996 - 2008 Pirjo Ala-Kapee II VANTAALTA MAAHERRAKSI ITÄ-SUOMEN LÄÄNIIN
Ristiäisistä hallintoministerin yllätyssoittoon
7.1.1997 Iloinen perhejuhlamme surun keskellä Olin suunnitellut toisen mummon, tanssitaiteilija Riitta Vainion kanssa Justus Santerille suomalaisia ristiäisiä loppiaisaatoksi 1997. Modernin tanssin äitinä Riitta on joka tilanteessa myös taiteilija. Hän on tehnyt kaikkiin yhteisiin perhejuhliimme omat produktionsa. Kesällä 1990 kastettiin Vea Pauliina. Riitan herkkä tanssiesitys ilmensi rakkautta, luottamusta ja Jumalan hyvyyttä. Toisen yhteisen lapsenlapsemme, Milja Auroran kastejuhliin keväällä 1992 Riitta teki syntymän ja kasvun ihmettä kuvaavan vaikuttavan esityksen. Nyt Justuksen juhlissa Riitta esitti itse yhdessä Vean kanssa lapsen luottamuksesta kertovan kauniin tanssin ja myös Minna-äiti ja Seppo-isä olivat mukana sukupolvien ketjusta kertovassa toisessa Riitan suunnittelemassa esityksessä. Me lähisuku olemme jo tottuneet odottamaan jokaiselta perhejuhlalta Riitan esitystä. Tanssi on tunteiden tulkkina kaunista ja herkkää kansainvälistä kieltä. Olen itsekin pikku tyttönä ollut Tampereella Ester Napparstokin tanssikoulussa. Riitalla on ehtymätön luomisen voima, joka tempaa mukaansa. Riitta on erikoistunut erityisesti kirkolliseen tanssiin ja tulee taatusti esiintymään myös itse koko elämänsä ajan. Tanssi ja Riitta ovat yhtä. Jos olen temperamentiltani ajoittain tulinen, Riitta on yhtä tulimerta, luova ja räiskyvä. Kun Riitan kanssa keskustelee, huomaa aika nopeasti, ettei tarvitse puhua mitään. Riitta täyttää koko tilan. Usein vain kuuntelen ja katselen, millainen energia Riitasta pursuu. Jos olemme asioista eri mieltä, se yleensä kuuluu kauas. Justus oli paikallisen tavan mukaan virallisesti rekisteröity syyskuussa 1996 Bostonissa. Halusimme kuitenkin koko lähisuvun läsnä ollessa juhlia loppiaisaattona 1997 lasten paluuta Suomeen ja samalla kastaa Justus luterilaiseen tapaan. Minnan ja Sepon jo iäkäs perhepappi Matti Joensuu kastoi Justuksen Jordanvirran vedellä, jonka hyvä ystäväni ja entinen työtoverini SAK:n kansainvälisten asioiden johtaja Marjaana Valkonen oli tuonut Israelista varta vasten Justuksen kastetta varten. Pullotin kasteveden talteen edelleen, mahdollisia tulevia tarpeita varten ja panin pullon kunniapaikalle olohuoneen vitriiniin. Mukana kodissani Vantaalla järjestetyssä juhlassa oli sukujemme voimanaiset: yli 90-vuotias Sepon isoäiti Anna-Liisa Vainio sekä Minnan isoäidit Hilda Ala-Kapee ja Irja Hämäläinen. Kaikki isoisät olivat muuttaneet taivaaseen, mutta uskoimme heidän olevan läsnä tässäkin tilaisuudessa. Miehemme olivat kuolleet varsin nuorina. Riitta oli jäänyt leskeksi 30-vuotiaana ja oma isäni kuoli 45-vuotiaana. Oma mieheni oli kuollessaan 54-vuotias. Kovin tyttövoittoinen oli läsnä oleva lapsijoukkokin. Seitsemästä lapsesta vain kaksi oli poikia. Oli hienoa viettää välillä ilon juhlaa. Elämässä on ollut niin paljon raskasta surua. Loppiaisena olin Riitan, Vean ja Miljan kanssa katsomassa kansallisbaletin Pähkinänsärkijää. Upea esitys! Tytöt puhuvat englantia keskenään eivätkä ymmärtäneet kaikkia suomalaisia murresanojani. Oli yritettävä puhua kirjakieltä. Molemmilta tytöiltä oli myös hukassa suomalainen terävä r-kirjain. Pähkinänsärkijä oli vaikea sanoa, Nutcracker amerikkalaisella korostuksella oli kotoisampi ilmaus. Rottien tanssi pelotti tyttöjä. ”What are they doing? I am afraid!” tytöt valittivat ääneen. Oli täysi työ yrittää englanniksi vakuuttaa, että tämä on vain satua ja että rottanaamioiden takana oli kilttejä ihmisiä. Lapsenlapsemme, 6- ja 4-vuotiaat, katsoivat meitä epäluuloisina. Isoäitien englannin kieli ei ollut aksentiltaan riittävän amerikkalaista. Tytöt kutsuvat Riittaa Maamiksi. Oli sovittu, että minä olen Mummu. Grandma oli kuitenkin tytöistä helpompi sanoa. Milja alkoi vääntää Mummua Mumpsipumpsiksi. Sitten parin päivän kuluttua uusi arvonimeni olikin jo vakiintunut käyttöön. Kaikki puhuttelivat minua vain Mumpsiksi. Tyydyin kohtalooni. Eikä se lopulta olekaan hassumpi nimi isoäidille! Ja lisäksi aika yksilöllinen!
12.1.1997 Taiteilija Vilhun autonkuljettajana Porvoossa Minna, Seppo ja lapset lähtivät loppiaisen jälkeen junalla Ouluun. Väliaikainen asunto oli Syynimaalta läheltä Sepon yliopistolla olevaa työpaikkaa. Vakituisen asunnon etsintä alkoi ja totuttautuminen pohjoiseen talveen. Justukselle hankittiin suomalaiset lastenvaunut, joissa poika nukkui ulkona pikku pakkasessa pitkiä päiväunia. Yhdysvalloissa olisi ollut Minnan kertoman mukaan melkein rikollista nukuttaa lasta ulkona lastenvaunuissa lumisateessa ja vesisateessakin. Yhdysvalloissa hämmästeltiin tällaista lasten ulkoiluttamista. Minnan suomalainen tuttavaperhe oli joutunut naapureiden painostuksesta aiheesta 1980-luvulla jopa papin puhutteluun. Tytöt olivat lumesta todella innoissaan, mutta eivät suostuneet leikkimään pihalla yhtään yksin. Yhdysvalloissa aikuisten on pidettävä lapsia silmällä koko ajan, ettei lapsille satu mitään. Pahimmassa tapauksessa lapsi saatetaan ryöstää. Tyttöihin oli tarttunut jatkuva varautunut asenne, jota itse vierastin aluksi kovasti. Mitä kummallista voisi lapselle sattua Vantaan Rekolassa rauhallisella omakotialueella? Ei auttanut, vaikka asiaa heille kuinka kovasti selostin. Lapset eivät uskaltaneet leikkiä pihassa ilman aikuisen läsnäoloa. Olin säästänyt lasten Suomeen tulon vuoksi itselleni poikkeuksellisen pitkän joululoman. Kun lapset lähtivät, ryhdyin siivoamaan melkoisessa kaaoksessa olevaa taloani. Bizetin Carmen on mahtavaa siivousmusiikkia. Sen tahdissa voi luututa lattioita kuin tanssien. Kuuntelin koko oopperan kahteen kertaan levyiltäni, kun siivosin ja pesin makuuhuoneiden verhot ja muutakin pyykkiä konekaupalla. Tämän parempaa kuntosaliohjelmaa saa hakea. Lopulta kaikki kiilsi ja tuoksui suorastaan keväältä. Taitelija Risto Vilhunen soitti tänään sunnuntaina 12.1. heti aamusta ja kertoi haluavansa minun lähtevän ajamaan hänet autollani Porvooseen. Vilhun mielestä talvinen valon hohto oli parhaimmillaan, hienon pehmeä, hieman utuinen. Hänen pitäisi siis päästä kuvaamaan vanhaa Porvoota ja hän tarvitsisi nyt kyydin. Kaupunginjohtaja oli Vilhun mielestä siihen tehtävään ihan joutilas. Vilhun pyyntöä oli mahdoton vastustaa. Kirkkaita lumikiteitä leijui ilmassa kuin pieniä timantteja. Oli ihanan kaunis tammikuun sunnuntai. Aurinko pilkisteli taivaan rannalla. Valo oli keskipäivällä mystinen ja maisema kietoutui arvoitukselliseen utuhehkuun. Hain Vilhun Vantaan Sotungista ja suuntasimme Porvooseen. Vanhan kaupungin kadut olivat jäässä, oli varsinainen pääkallokeli. Vilhu säntäili kameran kansa kuin kärppä pitkin kapeita katuja. Valo pysyy tähän aikaan vuodesta korkeintaan tunnin näin upeana. Meillä oli siis kiire kuvata kaikki kaunis talteen. Yritin pysyä Vilhun perässä. Kaaduin harppoessani pari kertaa tosi pahasti polvilleni! Raskasta on tämä taiteilijan avustajan työ! Olimme varmasti huvittava parivaljakko, mutta kukaan ei erityisesti kiinnittänyt meihin huomiota. Pikku kaupunki uinui pyhäistä talviuntaan. Porvoolaiset ovat tottuneet, että heidän kaupungissaan parveilee jos jonkinlaisia kuvaajia ja turisteja. Vilhu poltti rullakaupalla filmiä ja oli innoissaan. Mietimme yhdessä intensiivisiä kuvakulmia. Valon kuulto oli satumainen. Näiden kuvien perusteella Vilhu tulee maalaamaan kauniita tauluja. Kävimme kuvausretken lopuksi vielä Porvoossa museossa ja teellä. Vilhu on ihmisenä huomaavainen ja herkkä, mutta esittää roisia ärräpäillä puhuvaa taitelijaa, on lisäksi erinomainen taitteen asiantuntija ja intohimoinen taiteen kerääjä. Hänen seurassaan aika ei tule pitkäksi, jos haluaa keskustella taidehistoriasta ja taiteesta yleensä. Vilhu tuntee historian ja taiteilijat kuin parhaat kaverinsa. Tänä vuonna on vajaassa kahdessa viikossa ehtinyt tapahtua paljon. Lapset tulivat Suomeen. Justus kastettiin. Huomenna menen pitkästä aikaa töihin. Kreikassa on satanut enemmän kuin koskaan. Milanosta Roomaan matkalla ollut Pendolino oli syöksynyt kiskoilta ja kahdeksan ihmistä kuoli. Nopeat junat ovat tulossa meillekin. Siksi tällaisiin uutisiin tulee kiinnittäneeksi huomiota. Miten turvallisia ne ovat?
28.1.1997 Olisinko ollut Tampereella onnellinen? Elän läpi ensimmäistä suruvuottani ja teen surutyötäni. Yksinäisyys on joskus hyvä, joskus paha tunne. Monet muistot tulevat jatkuvasti mieleen ja näen paljon unia. Niissä kipeät ja kepeät asiat asettuvat omille paikoilleen. On itkettävä, kun itkettää. On hymyiltävä, kun hymyilyttää. Karjalaisena osaan tehdä molemmat yhtä aikaa. Vieläkään en ole uskaltanut katsella vanhoja kotivideonauhojamme. Olen ollut vasta vajaat 10 kuukautta leskenä. Sitä ennen elin mieheni sairauden vuoksi kolme vuotta epätoivossa ja toivossa elämän ja kuoleman kanssa. Olen kasvanut, mutta myös sulkenut omat tunteeni sisälleni. En ole onneton. En ole katkeroitunut. En ole marttyyri. Tämä on minun elämäni ja yritän elää sen täysillä ja hyvin. Nautin siitä, että minulla on mielenkiintoinen ja monipuolinen työ. Osallistuin 28.1.Tampereen valtuustosalissa pidettyyn kokouksessa. Ajoin itse omalla autolla Tampereelle. Keli oli liukas. Lumi lensi tiellä ilkeästi. Olen vielä kokematon kuljettaja. Minulla on ollut ajokortti vasta vajaan vuoden. Pakko kuitenkin on ajaa. Kokemusta ei muuten saa. Tampereen tilaisuus oli mielenkiintoinen. Hallitusneuvos Ritva Viljanen SM:stä alusti Aluehallinto 2000:sta ja hallintoministeri Jouni Backman kuntien tilanteesta sekä verotuksesta. Ehdin vaihtaa Backmanin kanssa muutaman sanan. Tietysti motkotin kuntien valtionosuuksista ja valtion kuntapolitiikasta. Se on meillä vakioaihe, kun tapaamme. Kokouksessa oli myös hyvä ystäväni, Turun apulaiskaupunginjohtaja Juhani Määttä. Hänen kanssaan on aina ilo keskustella kunnallispolitiikasta ja kehittämisestä. Jussilla riittää intoa ja ideoita. Aika usein kiistelemme, kumpi on parempi Vantaa vai Turku. Loputon keskustelun aihe. Vantaa on kasvava dynaaminen lentokenttäkaupunki ja asukasluvultaan suurempi, mutta Turku hehkuu upeaa historiaa. Ei näitä kaupunkeja voi verrata toisiinsa. Tampereen kaupunginvaltuuston kokoussalin ikkunasta avautui eteeni tammikuisessa auringonpaisteessa kultaantunut lapsuuteni maisema. Olen asunut Tampereen seudulla vuodet 1947-1973. Ikkunasta näkyi rippikirkkoni Tampereen Tuomiokirkko ja entinen kouluni Tammerkosken koulu. Pysähdyin miettimään elämän kulkua. Lapsuuteni hiihtolomat Tampereella nousivat tuokiokuvina mieleen. Miksi muistan ne pienet auringon sulattamat purot, jotka jäätyivät yöllä? Minun on ollut tätä kaupunkia aina ikävä! Jokaisen joulun olen viettänyt äidin luona Tampereella ja käynyt joulukirkossa Tampereen tuomiokirkossa. Tampere tuntuu edelleen siltä turvalliselta ja hyvältä paikalta, jossa ensimmäiset elämäni vuosikymmenet asuin. Päivä oli myös äidin syntymäpäivä. Kävin tervehtimässä häntä Lielahdessa. Äiti täytti 79 vuotta. Mietin nykyisin elämäni kulkua varsin usein. Mitä, jos olisin jäänyt Tampereelle? Opettajani Tampereen yliopistossa pyysivät minua jatkamaan yliopisto-opintoja, ryhtymään tutkijaksi ja tekemään väitöskirjan. Olin saanut gradustani arvosanaksi korkeimman mahdollisen, laudaturin ja itsekin ajattelin, että tutkijan ura olisi kiehtova. Kun kuitenkin sain hyväpalkkaisen opettajan paikan syksyllä 1972 Kiljavan Ammattiyhditysopistolla, päätin kokeeksi lähteä ensin ilman perhettä vuodeksi Nurmijärvelle. Sille tielle jäin ja sillä tiellä olen. Vuoden kuluttua mies ja tytär muuttivat perässäni Nurmijärvelle. Mieheni oli syntynyt Helsingissä ja minä Vihdissä. Kuuluimme suuren muuttoliikkeen jälkeen Uudellamaalla asuvista tilastollisesti siihen 33 prosentin vähemmistöön, joka oli peräti syntynyt Uudellamaalla. Meidän vanhempamme olivat muuttaneet sotien jälkeen Uudeltamaalta Tampereelle. Meille Tampereella kasvaneille Uusimaa oli asuinpaikkana uusi ja vieras, vaikka oman äitini suku on Karkkilan seudulta kotoisin. Sopeutuminen ei ollut helppoa, mutta työpaikka veti mukanaan. Vantaalle muutimme Nurmijärveltä pääsiäisenä 1975, kun ryhdyin tutkimaan SAK:n historiaa ja otin opiston apulaisrehtorin ja opettajan työstäni virkavapaata. Olisinko ollut Tampereella onnellinen? Olen miettinyt sitä monta kertaa, koska minusta Tampere on edelleen rakas nuoruuden kaupunki. Unissa ja unelmissa on lupa jossitella, mutta oikea elämä vain kulki niin kuin kulki. Monta rakasta ystävää ja paikkaa on joutunut jättämään ja tarttumaan taas uusiin haasteisiin. On luovuttava aina jostakin, jos haluaa saada uutta. Kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin, vastaan yleensä, etten mistään, mutta minulla on karjalainen sielu. Isän suku lähti evakkoon Sortavalan maalaiskunnasta viimeisen kerran kesällä 1944. Marjaana Valkonen, Pirkko Leino-Kaukiainen, Ritva Ruppa ja Marjo Koivisto sekä sihteerini Satu Ahlroos tällä hetkellä ovat parhaat ystäväni. Marjaanan kanssa kirjoitin SAK:n historian ensimmäisen osan syksyllä 1982. Kirja on kuin yhteinen lapsemme. Nyt Marjaana on SAK:ssa pomona ja SAK:n kansainvälisten asioiden johtaja. Pirkon kanssa olemme opiskelutovereita ja valmistuimme molemmat kesällä 1972 Tampereen yliopistosta. Meillä oli yhteinen tutkijahuone ja Pirkosta tuli läheinen perheenjäsenemme. Kasvoimme henkisesti yhteen. Minä lähdin syksyllä 1972 opettajaksi Nurmijärvelle Kiljavan Ammattiyhdistysopistoon. Pirkko jatkoi opiskeluja, väitteli ja ryhtyi tutkijaksi. Tiemme eivät ole kuitenkaan koskaan eronneet. Läheinen nuoruuden henkinen side ja ystävyys ovat kestäneet erot ja etäisyydet. Vantaalaiset uudet ystäväni Ritva Ruppa ja Marjo Koivisto ovat tulleet viime vuosina läheisiksi Vantaalla rukouspiirissä. Sihteerini Satu Ahlroos on nyt lähin työtoverini, lämmin, rauhallinen ihminen, jolla on aina jalat maassa. Hän on osannut tukea minua näinä vaikeina vuosina aikuisen naisen viisaudella.
30.1.1997 Muisteluja ministeri Liisa Jaakonsaaren kanssa Työministeri Liisa Jaakonsaari oli 30.1.vierailulla Vantaalla, tutustui nuorisotyöhön. pitkäaikaistyöttömien tilanteeseen ja nuorten työpajatoimintaan. Vantaa on ollut nuorten työpajatoiminnassa valtakunnallinen uranuurtaja. Liisakin kiitteli toimintaamme. Oli mukava nähdä Liisaa. Menimme istumaan kahdestaan iltaa vielä kotiini Markuntielle. Politiikan viimeisimmät faktat tuli kerrattua. Työllisyys on suuri ongelma. Emme tällä hetkellä todennäköisesti vielä pysty ennakoimaan laman kaikkia vaikutuksia. Työttömyys heijastuu kaikkeen: yksilöön, perheeseen ja yhteiskuntaan. Miten tämä kaikki näkyy tulevaisuudessa? Se on suuri huolen aihe. Alkoholismi ja väkivalta näyttävät lisääntyvän. Työttömyys nujertuu hitaasti toimenpiteistä huolimatta. Kerroin Vantaan tilanteesta. Uusia työpaikkoja syntyy, mutta työvoimaa pitää kouluttaa uusien yritysten tarpeisiin. Siksi on tärkeää, että työvoimakoulutus on mahdollisimman joustavaa. Liisa on teräväsanainen poliitikko mutta herkkä ihminen. Kuolemasta ja elämästä puhuimme pitkään. Nykyisin olen keskustellut aiheesta monen ihmisen kanssa. Puhe siirtyy tähän aina keskustelun jossakin vaiheessa. Elämän ja kuoleman kysymykset ovat loppujen lopuksi kaikkein tärkeimpiä. Liisan veli oli kuollut hukkumalla 7-vuotiaana. Se oli hänen raskas lapsuuden muistonsa. Illan päätteeksi sain erityisen kunnian itse ajaa omalla autollani Liisan Helsinkiin Smolnaan, jossa hän nykyisin asuu. Ensimmäistä kertaa toimin nyt ministerinkin kuljettajana. Taitelijoiden autonkuljettajanahan minulla on jo kokemusta. Työministerin tehtävä ei ole helppo. En kadehdi. Toivotin voimia jaksaa. Tulimme eduskuntaan samoissa vaaleissa keväällä 1979 ja olimme pitkään sivistysvaliokunnassa. Muodostimme eräällä valiokuntamatkalla Roomassa hupimielessä Tiber-joen pakolaishallituksen Otto Wille Kuusisen Terijoen hallituksen mukaan. Salkkujakoa emme enää muistaneet, mutta moni meistä on saanut myöhemmin tehdä oikeassakin hallituksessa töitä. Tuolta Rooman matkalta muistimme hauskana yksityiskohtana iisalmelaisen kansanedustaja Heikki Riihijärven, joka keskusteli latinan kieltä käyttäen innokkaasti roomalaisten hevosajureiden kanssa hevosten voinnista ja hoidosta. Hyvin italialaiset latinaa ymmärsivät, sillä Riihijärvi osti omiin hevoskieseihinsä Roomasta myös upeat lyhdyt ja kehui tinkineensä. Pappina Heikki oli tuolloin ankara naispappeuden vastustaja, mutta hänen huumorintajunsa oli erinomainen. Kiihkeinkään feministi ei pystynyt olemaan Heikille vihainen. Huumori on aina hyvä säilyttää elämän kaikissa käänteissä. Toinen hyvä opetus on, että kulttuuri on ihmiselle tärkeä voimanlähde. Rakas, kallis kansallisooppera Minulle kansallisoopperan hallituksen jäsenyys on luottamustehtävistäni mielenkiintoisin. Koskaan hallituksen kokoukseen mennessä ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Rahasta on ollut jatkuva pula. Henkilökuntaa on jouduttu lomauttamaan ja säästövelvoitteet ovat suuret. Oopperan johtajat ovat olleet lujilla. Henkilökunta moittii johtoa. Tunteet kuohuvat. Taiteellinen temperamentti tunkee hallituksen kokoushuoneeseen sisään ovista ja ikkunoista tarttuen joskus myös meihin hallituksen jäseniin. Oopperan johtaja Juhani Raiskinen on loisto tyyppi, huumorintajuinen, luova ja ongelmista huolimatta positiivisesti ajatteleva. Olen muutaman kerran kysynyt ristiriitoja räiskyvässä hallituksen kokouksessa kuiskaten, mistähän oopperasta tämä kohtaus mahtaisi olla. Raiskinen on supattanut vastaukseksi yleensä tilannetta hyvin kuvaavan oopperan. Draamaahan oopperasta ja baletista ei puutu. Olin perjantaina 17.1. Marjaanan kanssa katsomassa Salomea. Hieno tulkinta tutusta tarinasta, joka tihkuu verta, intohimoa, tuskaa, rakkautta ja kuolemaa. Olen käynyt viime vuosina katsomassa kaikki oopperan esitykset. Ooppera ja baletti ovat minulle tärkeä henkireikä. Sähköä ilmassa Sähkölaitosten yhteistyö ja myyminen keskusteluttaa suurissa kaupungeissa. Mitkä ovat oikeat ratkaisut? Kenen kanssa teemme yhteistyötä? Oliko järkevää myydä koko sähkölaitos? Vantaan oma sähkölaitos on monopoliasemassa voinut pitää hinnat korkealla. Kaupungin omistamana itsenäisenä yhtiönä se on elänyt omaa elämäänsä. Kaupunki ei omistajana ole yrityksensä tuotosta paljon kostunut. Toisin on esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella, joissa kaupungin omistamat sähkölaitokset tulouttavat voitoistaan satoja miljoonat kaupungin kassaan. On ollut tietysti pyhäinhäväistys edes ottaa tämä asia puheeksi. Vantaan kaupunginvaltuusto valitsee energialaitoksensa hallituksen ja jäsenyys on yksi halutuimmista luottamustehtävistä jo kokouspalkkioiden tasonkin vuoksi. Muutkin Vantaan kaupungin omistamat yhtiöt ovat samassa tilanteessa ja korostavat koko ajan tietysti omaa päätösvaltaansa. Laman ahdingot ovat koetelleet, mutta ne eivät ole toistaiseksi ainakaan kaupunkien sähkölaitoksia tavoittaneet. Tuote menee kaupaksi pakostakin, mutta tulevaisuudessa kilpailu kiristyy. Kukaan kuluttaja ei tule aatteellisista syistä ostamaan kallista sähköä, jos halvempaa on tarjolla. Nyt sähkölaitoksissa ihmetellään, että niidenkin olisi karsittava kustannuksiaan ja suunniteltava yhteistyötä. Turvatuilla markkinoilla toimivat eivät näytä osaavan kuvitella, että tällaisten monopolien aika on kohta ohi. Liian moni luulee, että sähkölaitokset voivat jatkossakin omilla toiminta-alueillaan nostaa hintoja kilpailusta riippumatta. Vantaan on järkevä tiivistää Helsingin kanssa yhteistyötä. Eri vaihtoehtoja on muutamia vuosia mietitty suuntaan ja toiseen. Kyllä ostajia ja ottajia olisi. Espoolaiset kävivät taannoin jo rahatukko kourassa työhuoneessani, mutta tukko oli liian ohut. Ei kaikki ole kaupan millä hinnalla tahansa, vaikka lama kurjistaakin Vantaan taloutta.
2.2.1997 Etelä-Suomen kaupunginjohtajan painajainen: SM-hiihtokisat ja vesisade Tammikuu päättyi kovaan myrskyyn. Lapissa suositeltiin ulkonaliikkumiskieltoa eikä veroilmoituksiakaan tarvinnut siellä palauttaa tammikuun viimeiseen päivään mennessä hurjan myrskyn vuoksi. En muista tällaista koskaan ennen tapahtuneen. Navakan tuulen riepotellessa puhepapereita käsistäni ja huppua päästäni avasin Vantaan Hakunilassa SM-hiihtokisat. Niiden vuoksi olin valvonut monta yötä. Mielestäni on kauhea riski tuoda etelään Helsingin seudulle hiihtokilpailut. Vantaalaiset seurat kuitenkin vakuuttivat minulle syksyllä1996, että kaikki onnistuu taatusti hyvin. Otin SM-hiihtokisojen suojelijan tehtävän vastaan huokaisten, että kyllä tässä tarvitaan viime kädessä Korkeimman suojelusta. Lupasin yrittää pitää linjat ylhäälle kunnossa. Pelkäsin ihan oikeasti, että sää tekisi meille vantaalaisille tepposet. Seurojen edustajat taas vakuuttivat, että viimeisin tekniikka, lumitykit ja jäähallien jäät otetaan käyttöön, jos lunta ei ole riittävästi. En ollut oikein vakuuttunut ja olin hirveän huolestunut, kun tammikuun alussa sataa lotisi yötä päivää vettä. Monena yönä heräsin ja mietin, miten tulevista SM-kisoista nyt selvittäisiin kunnialla. Kun kisat alkoivat perjantaina 31.1., tuli kuin taivaan lahjana pieni pakkanen, lunta riittävästi ja aurinkoinen sää, mutta tuuli hurjasti. Huoltoteltat eivät Hakunilassa meinanneet pysyä millään pystyssä. Pääasia oli, että hiihtoa siivitti mahtava lentokeli. Kisat onnistuivat erinomaisesti, kiitos Luojan ja järjestelyistä myös vantaalaisten hiihtoseurojen. Olin tammikuun päätteeksi vielä illalla Kansallisteatterin 125-vuotisjuhlassa. Kalevalan esitys oli lavastettu kaltevalle, suurelle, puiselle ympyrälle. Lavastus ilmensi mielestäni yksikertaisella ja hienolla tavalla suomalaista luontoa. Juhlat päättyivät johtaja Marja-Liisa Nevalan tarjoamiin päivällisiin. Kansallisteatterin johdossa on nainen, joka panee itsensä 110-prosenttisesti likoon. Hänestä loistaa kauas rakkaus teatteriin ja luovuus. Monipuolinen perjantaipäiväni huipentui Helsingin rautatieasemalla. Olin ajatellut mennä kotiin junalla, mutta oli pakko kääntyä takaisin rautatieasemalta. Kaikki paikat tuntuivat olevan täynnä humalaisia pussaavia ja pissaavia nuoria kaljakasseineen. Meno oli sen verran kovaa, etten uskaltanut yksin ja selvin päin mennä pimeälle ratapihalle. Oli pakko ottaa taksi. Yhteispalvelumuistot mielessä Hiihtokilpailut jatkuivat koko viikonlopun. Tunnelma oli loistava. Aurinko paistoi ja pakkasta oli sopivasti. Hiihtoliiton puheenjohtaja Esko Ahokin vaikutti tyytyväiseltä. Ahosta minulle on jäänyt valitettavasti yhden aikaisemman tapaamisemme vuoksi hieman ikävä muisto. Kun muualla Suomessa vasta suunniteltiin yhteispalvelupisteitä, Vantaalla niitä jo toimi kaupungin organisoimina. Aho ihmetteli pääministerinä Vantaalla vieraillessaan suureen ääneen, että vasta nytkö te vantaalaiset tällaisia olette perustaneet. Hän antoi ymmärtää, että Vantaan kaupunki oli armottoman myöhässä koko asiassa. Hän oli vierailulla Vantaalla sillä asenteella, ettei täältä mitään hyvää löydy. Tiesin tasan tarkkaan, että nyt ei pääministeri tiedä, mistä puhuu. Vierailun isännän roolissa en tavoistani poiketen tällä kertaa kommentoinut. Olisinhan voinut livauttaa ulos sen, mitä sillä hetkellä mieleen tuli, ettei täällä Vantaalla pärjää valitettavasti pelkällä Kannuksen elinkeinoasiamiehen kokemuksella. On se kummallista, miten tällaiset pienet asiat jäävät mieleen. Erityisesti otin itseeni Ahon ylimielisestä asenteesta. Hän tuli opastamaan meitä asiassa, jota ei tuntenut ja jonka juuri hänen johtamansa valtionhallinnon kuului hoitaa. Ilmeisesti asiaa selvitettiin pääministerille tarkemmin hyvinkin pian, sillä muutamat paikalla olleet valtionhallinnon edustajat vaikuttivat vaivaantuneilta.
3.2.1997 Eduskuntaa ikävä Valtiopäivät avattiin Valon päivänä 3.2.1997. Seuraan avajaisia aina hieman haikeutta tuntien tiedotusvälineistä. Kävin Helsingissä YTV:ssä matkakorttia koskevassa neuvottelussa. Ilmassa oli nytkin samanlainen kevään odotus kuin omina kansanedustajavuosinani valtiopäivien avajaisten aikaan. Valo lisääntyy ja kevään tulo alkaa tuntua. Aurinko sulattaa pieniä vesipuroja, jotka pakkasella jäätyvät vielä yöllä. Ei ole sattuma, että helmikuu alkaa Valon ja Aamun päivillä. Vanhasta muistista seuraan edelleen aika tarkasti eduskunnan työskentelyä. Vappuna tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta, kun lähdin eduskunnasta kesken vaalikauden Vantaan kaupunginjohtajaksi. Uutisissa kerrotaan, että Mikko Pesälästä tuli puhemies ja että ääniä saivat myös kalkkarokäärme ja Topi. Olen näissä asioissa niin tosikko, etten oikein ymmärrä tällaista vitsikkyyttä. Eduskunta romuttaa omaa uskottavuuttaan. Riitta Uosukainenkin oli TV-haastattelussa asiasta kovin tuohtunut. Eduskunnan ulkopuolella oli mielenosoitus kauppojen aukioloajoista. Se taistelu on valitettavasti pitkässä juoksussa turhaa, vaikka hyvin ymmärrän liiketyöntekijöiden näkemyksiä. Maailma vaan menee vauhdilla koko ajan sitä kohti, että kaikki yhteiset aikataulut romuttuvat ja vaihtuvat kaoottiseen ajattomuuteen. Ei radiokaan ole enää pitkään aikaan hiljentynyt klo 24 Maamme-laululla. Vantaalle syntyy uusia työpaikkoja Tutustuin paluumatkalla Helsingistä myös SLO:n Vantaan uusiin, eriomaisiin toimitiloihin. Kehä III:n alue kehittyy nopeasti lentokentän ja hyvien kulkuyhteyksien ansiosta. Kehä III tulee olemaan joskus Suomen suurin kauppakatu. Kun SLO:n taloa ryhdyttiin pari vuotta sitten suunnittelemaan, julistin laman loppuneen Vantaalla. Uusia työpaikkoja on sen jälkeen syntynyt ja iloisia peruskivien muurausjuhlia on riittänyt. Vantaa on yritysten kannalta erittäin hyvä toimipaikka: lentokenttäkaupunki ja logistisesti sijainniltaan keskeinen. Harva kaupunginjohtaja Suomessa voi näin vahvasti uskoa tänä päivänä oman kaupunkinsa kehitysmahdollisuuksiin. Yksi mahtava asia on Okmeticin tulo Vantaalle ja koulutussopimus, josta 20.1. oli tiedotustilaisuus. Myös Vantaan Sanomien toimittaja Risto Hietanen ymmärsi hyvin sopimuksen merkityksen eikä tällä kerralla ollut tarvetta tehdä piikitteleviä huomautuksia. On erittäin tärkeää, että yritysten henkilökunnan tarpeisiin voidaan räätälöidä nopeasti ja joustavasti koulutusta. Vantaan kaupunki teki parhaansa saadakseen Okmeticin Vantaalle. Koulutussopimus oli tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Yrityksen tarpeisiin on täsmäkoulutettava nyt osaavaa työvoimaa. Koulutusta on pystyttävä räätälöimään nopeasti ja joustavasti. Kehittäminen ja muutos motivoivat Työt ovat imaisseet minut mukaansa heti loman jälkeen. Olen mennyt nukkumaan yleensä vasta klo 1 yöllä, joskus myöhemminkin. Jos mielenkiintoinen asia on mietittävänä, en väsy. Lähes joka ilta on ollut työkokouksia. Kuntaliiton hallitus, VN:n kestävän kehityksen paikallinen jaosto, VN:n tietoyhteiskunta-asian neuvottelukunta, OPM:n Elinikäisen oppimisen komitea, SM:n osallisuusprojekti. Kuntaliiton front-office, Kuntaliiton laatuprojekti, YTV:n hallitus, oopperan hallitus ja Vantaan omat työkokoukset. Minulla on ilo tehdä töitä mielenkiintoisissa kehittämisprojekteissa, joissa vanhaa luutunutta hallintoa kyseenalaistetaan koko ajan. Hyvä on aina muistaa, ettei kansalaisten tyytymättömyyden puute johdu tyytyväisyydestä. Haluan olla mukana sellaisessa kehittämistyössä, jossa tavallinen kansalainen on kuningas. Me suomalaiset olemme aivan liian nöyriä virkamiesten edessä emmekä osaa vaatia itsellemme kuuluvia oikeuksia ja palveluja. En todellakaan rakasta hallintoa. Kaikkein eniten minua tympii kaavoihin kangistunut byrokratia ja asenne, että niin tehdään kuin ennenkin. Jäykkä hallinto on aikansa elänyttä. Hierarkiat kaatuvat tietoyhteiskunnassa omaan mahdottomuuteensa. Johtamisjärjestelmät eivät enää toimi hierarkkisesti, kun tieto kulkee organisaatiokaavioista välittämättä. Joustava palvelu edellyttää uutta otetta. Kaikki kehittäminen ja muutos motivoivat minua erityisesti. On haastavaa olla mukana tekemässä muutosta. Olen hakeutunut ja tullut myös valituksi tällä hetkellä useaan tehtävään, jossa on julistettu sota byrokratiaa vastaan. Olen erityisen innostunut, kun tiedän voivani olla mukana luomassa jotain uutta. Hallinto on muutoksen edessä ja vanhat rakenteet on purettava. Mitä on elämä? Mietin usein tässä yksinäisyydessä, onko minulla jotain elämättä. Having-loving-beeing? Olen kovin yksin työni ja muistojeni kanssa. Lapsilla on nyt Oulussa oma elämä, joka on edessä. En voi rasittaa heitä omilla murheillani. Äiti asuu Tampereella, samoin veljen perhe. Puran yksin tuntojani paperille täällä Vantaalla ja teen töitä yötä päivää. Joskus tuntuu, että minun kohdaltani elämä on jo eletty. Joskus taas tuntuu, että jotain uutta ja jännittävää olisi tulossa. Yritän ajatella myönteisesti. Minä olen jäänyt vielä tänne maailmaan, koska minulla on täällä vielä tehtävää. Siivoan suurta taloani jatkuvasti, vaikka asun yksin enkä yksin pysty saaman aikaan hirveää epäjärjestystä. Kirjoittelen illat ja yöt ja lähettelen työtovereille kotoa sähköpostilla työviestejä kaikkina vuorokauden aikoina. Tauluja en ole jaksanut maalata pitkään aikaan. Surua on ollut vaikea pukea väreiksi. Sanoillakaan en ole pystynyt täysin ilmaisemaan itseäni.
9.2.1997 Hetki oopperalaulaja Ryhäsen haaremissa Tapasin Porin kaupunginjohtaja Martti Sinisalmen perjantaina 7.2. Kova tahti on Porissakin. Kaupungin talous ja kehittäminen teettävät valtavasti töitä, mutta Martti on päättänyt opiskella ja kehittää itseään kaiken työruuhkan vastapainoksi. Ymmärrän Marttia hyvin. Olen usein itsekin miettinyt, että väitöskirjan teko panisi isot ja pienet asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Pakko kirjoittaa vielä samalta illalta muistiin hauska yksityiskohta. Olin oopperassa Boris Godunovin ensi-illassa Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen kanssa. Ennen esitystä meillä oli tapaaminen johtaja Juhani Raiskisen kanssa. Keskustelimme oopperan taloudesta ja ohjelmapolitiikasta. Espoon ja Vantaan kaupungithan rahoittavat oopperaa. Olimme siirtymässä henkilökunnan hissillä Raiskisen työhuoneesta katsomon puolelle, kun hissin ovi aukesi. Äimistyimme. Siellähän oli itse pitkä ja komea Boris Godunov, joka heti toivotti iloisesti Marketan ja minut tervetulleeksi ”haaremiinsa”. Ahtauduimme pieneen hissiin muhkean mahtavassa rooliasussaan komeilevan Jaakko Ryhäsen kainaloon. Olimme pudota polvillemme. Mikä yhteensattuma! ”Oletpa sinä tosi komea”, sain sanottua. ”Totta. Olen nimittäin nyt Boris nuorena”, Ryhänen myhäili vallottavasti hymyillen. Huokasimme, että kyllä me kaksi leskeä olisimme valmiit vaikka heti lähtemään näin komean Boriksen mukaan. Toivotimme kaikkea hyvää ja menestystä Borikselle, joka kiiruhti hissistä näyttämölle. Juoksimme omille paikoillemme ja esirippu aukesi. Boris tuntui näyttämöllä jostain syystä poikkeuksellisen läheiseltä. Olen tuntenut Ryhäsen pitkän aikaa. Hän on asunut perheineen 1970-luvulla Ylöjärvellä ja muuttanut työn perässä Vantaalle kuten minäkin. Olen seurannut Ryhäsen menestystä ja ollut siitä kotiseuturakkaasti myös erittäin ylpeä. Kun tapaamme eri tilaisuuksissa, sanomme toisillemme, että mitäs me ylöjärveläiset. Niin tehtiin nytkin. Venäjän suurlähettiläspari loukkaantui Ryhänen loisti Boriksena ja lauloi huikean mahtavasti. Taputimme kätemme kipeiksi. Esityksen lavastuksesta ja puvustuksesta en sitä vastoin pitänyt lainkaan. Lavastus oli mauttoman vihjaileva. Terässeinille heijastettiin vuoroin Leninin, Stalinin ja muiden neuvostojohtajien jättikuvia. Kansanjoukkoja esittänyt kuoro oli puettu oranssi- ja punavihreisiin rääsyihin sekä punaisiin peruukkeihin. Kylmät teräspinnat ja vaatteiden sekä hiusten räikeät värit viestivät vahvasti, että venäläiset ovat massaa, tunteettomia, mauttomia ja pukeutuvat huonosti. Sen verran minulla on slaavilaisuutta sielussani, että loukkaannuin. Koskaan aikaisemmin en ole kuullut yleisön esityksen jälkeen buuaavan lavastukselle ja puvustukselle. Buuasin itsekin. Takanamme istunut Venäjän suurlähettiläspariskunta oli selvästi pahoillaan. Suurlähettiläs kuiskasi minulle: ”This was awful.” Olin esityksen ylöspanosta hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Oma kuolema askarruttaa Valmistaudun nyt hieman jännittäen täällä Peijaksen sairaalassa huomiseen leikkaukseeni ja kolmen viikon sairaslomaan. Näissä töissä sairaslomat on yritettävä sovittaa töiden mukaan. Tämäkin operaatio on sovittu tehtäväksi nyt jo puoli vuotta sitten. Helmikuu on kaupungin suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa yleensä rauhallisinta aikaa. Myös tämä sairaala näyttää elävän omalla tavallaan ja tekee sunnuntaina täyttä päätä töitä. Olen kirjoittanut testamenttini, vaikkei tämän leikkauksen pitäisi olla kuolemaksi. Olen nähnyt paljon unia, joissa olen muuttamassa jonnekin. On tullut sellainen tunne, että ehkä sittenkin on varauduttava myös omaan kuolemaan. Ihana yhteensattuma: sain tänään Tampereelta vahvan viestin elämän jatkumisesta. Veljeni vaimo Kaija ilmoitti, että heidän tyttärensä Katja odottaa toista lasta. Laskettu aika on sama kuin edesmenneen mieheni syntymäpäivä, elokuun 19. Kaikki kauniit muistot tulvahtivat mieleen. Jätän itseni Taivaan Isän haltuun.
26.2.1997 Maaherran töitä tarjolla? Olen sairaslomalla 1.3. asti. Kaikki on mennyt hyvin. Naapurini Kyrklundit ovat auttaneet ja toimittaneet kauppa-asioitani. Ystävät ja sukulaiset ovat käyneet kylässä. Myös lapset Oulusta vierailivat. Olen lukenut röykkiöittäin kirjoja, erilaisia selvityksiä ja raportteja. Pitkään aikaan en ole levännyt ja nukkunut näin paljon. Kun ei ole voinut rehkiä eikä kovasti liikkuakaan, on ollut pakko istua ja lukea tai loikoilla ja lukea tai vaan nukkua. Esko Berg, entinen oppilaani Kiljavan opiston ajoilta ja hyvä ystäväni SDP:n puoluetoimistosta soitti päivällä ja kysyi, mitä mieltä olen maaherran tehtävistä. Olin ihan ihmeissäni. Totesin, etten ole edes erityisen tarkkaan seurannut, miten lääninuudistus yksityiskohdissaan päätettiin eduskunnassa. Esko sanoi, että nimeni maaherraksi on ollut esillä. Esko kysyi, haluanko maaherraksi. Olin niin yllättynyt, etten ymmärtänyt kieltäytyä. Esko pyysi miettimään asiaa ja varautumaan henkisesti. Hallintoministeri Jouni Backman tulisi soittamaan minulle asiasta huomenna. Pirkko Leino-Kaukiainen tuli klo 14 kylään. Oli mukava juuri nyt tavata sydänystävä, jolle ei tarvinnut vääntää mitään rautalangasta. Kerroin Pirkolle heti tämän maaherra-asian ja että kaikki tuli nyt aivan yllätyksenä. Pirkko kannusti miettimään asiaa. On hyvä olla avoin kaikelle uudelle ja myös yllätyksille. Kävin Pirkon kanssa Vilhulla kylässä. Vilhu oli maalannut jo Porvoon kuvausmatkamme tauluja. Sanoin tauluja katsellessani Vilhulle, että taulusarjan nimeksi sopii hyvin valon ikävä. Vilhun mielestä nimi oli osuva. Tauluissa oli vangittu tammikuisen sunnuntain lyhyt valon hehku ja ihmismielessä häivähtävä valon ikävä.
Ratkaisu kypsyy 13 päivässä
27.2.1997 Hallintoministeri Backmanin yllätys Hallintoministeri Jouni Backman soitti päivällä ja pyysi harkitsemaan maaherran tehtävää. Sanoin näkemykseni ääneen, ettei Etelä-Suomi tarvitse maaherraa. Täällä Helsingin seudulla suuret kaupungit hoitavat asiat. Emme täällä tarvitse maakunnan liittoakaan. Helsingin seudun kaupunkien yhteistyö on hyvä. Meillä on ylivertaiset voimavarat suunnittelussa, valmistelussa ja palvelujen järjestämisessä. Emme tarvitse kuin toisiamme. Valtio voisi jättää meidät rauhaan, niin pärjäisimme paremmin. Muistutin, että olin kannattanut Etelä-Suomen lääninhallituksen toimipaikaksi Helsinkiä, mutta päätökseksi tuli Hämeenlinna. Backman naurahti iloisesti tapansa mukaan ja sanoi, että hän on ajatellutkin minua Itä-Suomen maaherraksi Mikkeliin! Jäin puolestani hetkeksi sanattomaksi. Siis Itä-Suomeen! Totesin, että sehän muuttaakin tilanteen todella mielenkiintoiseksi, koska idässä lääninhallituksella on merkitystä jo pelkän yhteistyön kannalta ja koska siellä on läänien vuoksi ollut niin armottomat taistelut. Backman kertoi, että länteen tulisi Heikki Koski, etelän ehdokas ei ole vielä selvillä. Lappiin jäisi Hannele Pokka ja Ouluun Eino Siuruainen. Pyysin miettimisaikaa. Jouni kertoi, että Itä-Suomen lääninhallitus olisi verkko-organisaatio, joka hyödyntäisi uutta teknologiaa. Videokokouksia varten oli hankittu jo uudet välineet. Uusin tekniikka on käytössä. On lupa kehittää ja kokeilla. On mahdollista luoda moderni organisaatio, joka ei ole vanhanaikaisesti hierarkkinen. Pääpaikka on Mikkeli, muut paikat Kuopio ja Joensuu. Jouni Backman on erinomainen kehittäjä ja arvostan hänen tarmoaan, rohkeuttaan ja kykyään viedä valtion hallinnonuudistusta eteenpäin. Vastustus on kova, mutta muutos tarvitaan. Olen uudistuksista periaatteessa samaa mieltä. Hallinnon on kehityttävä ja tehostettava toimintatapojaan. Harvat poliitikot näkevät kokonaisuuksia yhtä selkeästi ja luovasti kuin Jouni. Olen oppinut luottamaan jo eduskunta-ajoilta Jouniin. Hän on oikealla tavalla kunnianhimoinen ja yhteistyökykyinen. Hänen kanssaan on ilo tehdä töitä. Innostun verkko-organisaation rakentamisesta valtionhallintoon Minua alkoi kiinnostaa kolmessa kaupungissa työskentelevä verkko-organisaatio, sillä olisihan sellainen valtionhallinnossa uniikki ja moderni. Siinä saataisi olla haastetta. Jouni lupasi miettimisaikaa ja palaisi asiaan lähipäivinä. Aikataulu oli kohtuullisen tiukka. Maaherrat nimitettäisiin jo kolmen viikon kuluttua 21.3. Tasavallan Presidentin esittelyssä. Puhelun jälkeen en ollut kuitenkaan vakuuttunut, haluanko maaherraksi. Vantaaseen verrattuna 230 hengen Itä-Suomen lääninhallitus olisi lilliputti. Vantaalla on henkilökuntaa 10 000. Koko kaupunki on jaettu viiteen palvelualueeseen, joten todella suurista palveluverkoista on kyllä hyvää kokemusta. Tietotekniikkaa on hyödynnetty tässä Vantaan suuressa verkossa jo vuosia. Pohdin mielessäni myös sitä, riittävätkö suurläänin henkilöstöltään pienen lääninhallituksen haasteet. Miten käy työmotivaation? Jos vaikka homehdun Itä-Suomen lääninhallitukseen Mikkeliin ja joudun byrokratian vangiksi? Jos kyse olisi ollut vain entisestä Mikkelin läänistä, en edes harkitsisi. Entiset pienet läänit ovat olleet todella pieniä ja osa on nahistellut oman maakunnan liittonsa kanssa maakunnallisesta statuksesta. Työnjako läänien ja maakunnan liittojen välillä on kuitenkin selvä. Maakunnan liitot vastaavat suunnittelusta maakuntansa alueella. Läänit voivat aivan hyvin valvontaviranomaisina kattaa useampia maakuntia. Hyvä puoli on se, ettei minulla olisi tässä suhteessa vanhoja rasitteita. Soitin äidille ja veljelleni Tampereelle ja tyttärelleni Ouluun. Koko lähisuku suhtautui ehdokkuuteen myönteisesti. Heidän mielestään muutos tekisi minulle hyvää. Lapset olivat innoissaan, koska Mikkeli on lähempänä Oulua kuin Vantaa. Äiti löi tapansa mukaan koko asian leikiksi ja sanoi, että mene vaan sinne Itä-Suomeen, saatat löytää sieltä miehen ja ison talon. Katselin illalla Vantaan uutta taloani, kukkiani ja kirjojani Kuka hoitaisi Eken haudan? Miksi kohtaloni on aina lähteä? Minun tuli valtava ikävä Vantaan kotiani jo pelkästä ajatuksesta.
1.3.1997 Asiaa on ajateltava Parhaille ystävilleni ja sukulaisilleni uskalsin kertoa maaherra-asiasta. En vielä tiedä, mihin lopulta päädyn. Soitin tänään lauantaina luottokansanedustajalleni Tarja Kautolle ja pyysin häntä tuomaan minulle eduskunnasta lääninuudistusta koskevan lainsäädännön kokonaisuudessaan. Pitäähän minun tietää, millaiseen tehtävään joutuisin. Tarja lupasi tuoda aineiston minulle heti ensi viikolla.
4.3.1997 En kommentoi Maaherrojen nimistä on alkanut spekulaatio. SDP:n eteläiset piirit ovat esittäneet julkisuuteen, että Etelä-Suomen läänin maaherraksi valittaisiin Heikki Koski tai minä. Tiedotusvälineet ovat pyytäneet minulta kovasti kommentteja. Olen ollut koko päivän Turussa kokouksessa, joten en ole voinut enkä myöskään halunnut kommentoida. Eilen olin Tampereen yliopistossa kertomassa historian opiskelijoille työelämän mahdollisuuksista. Paras ohje on, että uudet haasteet on hyvä ottaa ennakkoluulottomasti vastaan. Täytyisi yrittää nyt vain elää itse niin, kuin opettaa. Tapasin entiset opettajani: Viljo Rasilan, Olli-Pekka Vehviläisen, Leena Kaukisen ja Ville Hämäläisen. Olen heille opiskeluvuosistani erittäin kiitollinen. Tampereen yliopiston historian laitoksella vallitsi avoin ja hyvä henki heidän ansiostaan.
7.3.1997 Keskustelu lääninhallituksista jatkuu sekavana Maaliskuun alku on ollut Suomessa lämpimin 20 vuoteen. Sää on kuin huhtikuussa. Aurinko porottaa. Mikkelin kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta soitti ja kyseli, pitävätkö huhut paikkansa ja olenko ehdokkaana Itä-Suomen läänin maaherraksi. Totesin, että en ole tehnyt päätöstäni. Myös Länsi-Savosta soitettiin. Kysymyksiä oli pakko väistellä, kun en ole tehnyt itse vielä päätöstä. Lääninhallituksen tehtäviin olen nyt perehtynyt juurta jaksaen. Valvonta nousee keskeiseksi, samoin peruspalvelujen arviointi ja alueellinen yhteistyö. Toimiala ja tehtävät ovat mielenkiintoisia ja keskittyvät kansalaisten oikeuksiin, turvallisuuteen ja palveluihin. Lääninhallitus on itse asiassa seitsemän ministeriön alueellinen yhteistyöelin. Lääni ei ole enää päällepäsmäri eikä sen vaikutusvalta perustu rahojen ja virkojen jakoon. Kuka tarvitsee lääniä? Olen nyt seurannut tarkasti mielenkiintoista ja epäjohdonmukaista julkista keskustelua. Omia pieniä läänejä henkeen ja vereen puolustaneet ovat nyt yhtä lailla henkeen ja vereen suurläänejä vastaan. Palvelut muka menevät kauas eikä lääneillä enää ole merkitystä, kun tavallisen kansalaisen ei tarvitse siellä edes asioida. Muuten - en ole itse koskaan asioinut omassa asiassani missään lääninhallituksessa ja olen jo 53-vuotias! Harva on huomannut, että lääninhallitusten rooli ja tehtävät ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana. Eivät lääninhallitukset enää päätä asioista yli kuntien ja maakuntien. Eivät läänit myönnä metsästyslupia kuten ennen. Kunnallinen itsehallinto on voimistunut. Maakunnan liitot vastaavat alueellisesta suunnittelusta. Itä-Suomen lääninhallitushan ei karkaa entisistä lääneistä minnekään, kun se jatkaa toimintaa entisten läänien vanhoissa toimitiloissa. Keskisuomalainen ja päätoimittaja Erkki Laatikainen näyttää kaikkein eniten kaipaavan vanhaa Keski-Suomen lääniä. Pohjois-Karjalassa Itä-Suomen lääni näyttää olevan kirosana. Itä-Suomessa hyviä yhteistyökumppaneita Itä-Suomessa on hyviä kuntajohtajia, jotka kaikki tiedän entuudestaan Kuntaliiton hallituksen jäsenenä ja kuntajohtajien yhteistyöstä. Mikkelin Jyrki Myllyvirta on oiva kehittäjä, Kuopion Kauko Heuru kokenut tutkijatyyppi ja Joensuun Juhani Meriläinen itsensä likoon paneva ja erinomainen yhteistyöihminen. Iisalmen Martti Harjun, Mikkelin maalaiskunnan Juhani Alasen, Juuan Ahti Puumalaisen ja Leppävirran Jussi Huttusen tunnen myös arvostettujen itäsuomalaisten kuntajohtajien joukosta. Itä-Suomen läänissä on 68 kuntaa, joista kaupunkeja 15. Osa kunnista on todella pieniä alle 3000 asukkaan kuntia. Maakuntajohtajat tunnen myös varsin hyvin. Pohjois-Savon Antti Mykkänen oli aikanaan Eeva Kuuskosken poliittinen sihteeri ja nopealiikkeinen nuori mies. Etelä-Savon persoonallinen Hannu Vesa on tuttu Uudenmaan poliittisista piireistä jo 1970-luvulta ja Pohjois-Karjalan kaksinkertaisen naistohtorin, kansainvälisestikin ansioituneen Tarja Cronbergin kanssa olemme samassa tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunnassa. Luulisin yhteistyön sujuvan hyvin. Maakunnan liittojen ja lääninhallitusten tehtävät eivät ole päällekkäisiä. Tärkeintä ovat yhteistyö ja työnjako. Minulla ei ole vanhaa lääninhallitusrasitetta eikä myöskään tarvetta uhota. Mieleeni on noussut monia hyviä muistoja Itä-Suomesta, kun olen miettinyt omaa ratkaisuani. Yhteenvetoni on hyvin positiivinen! Ylä-Savon talousalueen puuhamies Jouko Pennanen on erinomainen esimerkki henkilöstä, joka osaa markkinoida omaa aluettaan missä vain. Pennaseen olen tutustunut jo vuonna 1987 ja ollut usein yläsavolaisten vieraana. Juuri syksyllä 1996 kävin Ylä-Savossa ja tapasin kuntajohtajat. Tutustuin myös Iisalmen Evakkokeskukseen ja Isä Eliakseen. Lisäksi Iisalmen työväentalon remontti oli valmistumassa, ja kävin myös katsomassa tuota valtavaa urakkaa. ... ja kaunis luonto Itä-Suomen lääni on kappale kauneinta Suomea. Käyn mielessäni läpi koko ajan omaa swot-analyysiäni maaherruuden hyvistä ja huonoista puolista, uhista ja mahdollisuuksista. Palkka laskisi ja virka olisi määräaikainen, mutta uuden tekniikan hyödyntäminen ja verkko-organisaatio valtionhallinnossa kiehtoo. Vantaalla on hyvä tehdä töitä, sillä kehityksen dynamiikka on vahva ja tekijöitä on paljon. Korvaamaton tässä koko ajan kasvavassa kaupungissa ei ole kukaan. Voisin lähteä uusiin tehtäviin Vantaalta hyvällä omallatunnolla, kun syvin lama on hellittänyt ja uusia työpaikkoja on alkanut syntyä ja kun itse kaupunki on selvinnyt ikävistä oikeudenkäynneistä kunnialla. Minulle Vantaan oikeudenkäynnit ovat olleet raskas asia. Pahinta on ollut, ettei kaikkiin läheisiin ihmisiin ole voinut luottaa. Kun koko ajan joutuu epäilemään ihmisten motiiveja ja sanomisia, työstä katoaa ajoittain ilo. Minun tehtäväkseni on tullut yrittää luotsata Vantaa tämän vaikean kauden yli. Olen pannut tähän työhön kaikkeni ja yrittänyt parhaani.
12.3.1997 Karjalaiset sukujuuret vetävät itään Olen päätynyt hakemaan Itä-Suomen läänin maaherran tehtävää. Päätin vastata myöntävästi, kun Backmanin erityisavustaja Tapani Hellsten soitti minulle tänään kesken SM:n osallisuusprojektin kokousta. ja pyysi sitten laittamaan hakupaperit heti kuntoon. Ryhdyin kokoamaan papereitani. Olen ajatellut asiaa lasten ja elämän kannalta. Tehtävä alkoi tuntua suorastaan missiolta. Itä-Suomessa on karjalaisten sukujeni juuret ja suuri osa myös sukulaisistani. Suvuistani Raassinoita on tutkittu. Suvun esi-isä Knut Grassneck tuli Kiteelle 1630-luvulla. Karjalaisia sukujani asuu Pohjois- ja Etelä-Karjalassa, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä ennen sotia myös Sortavalan seudulla ja Uukuniemellä. Oma sukuhaarani lähti evakkoon Sortavalasta Tampereen seudulle. Karjalaiset ovat sukurakkaita, niin mekin. Kun raja aukesi Niiralasta kesällä 1990, sukuni on joka kesä käynyt Sortavalassa ja entisillä kotipaikoilla. Tunnen karjalaiset ihmiset tietysti karjalaisena läheisiksi. Eduskunta-aikanani tulin Kerttu Törnqvistin kanssa erityisen hyvin toimeen. Hänen kanssaan tein myös läheistä yhteistyötä, kun kävimme yhdessä eri tilaisuuksissa Pohjois-Karjalassa ja Uudellamaalla. Kerttu on hyvän ihmisen ja arjen asiantuntijan perikuva. Pohdin sitäkin, että varmasti Savossa ja Karjalassa minut samastetaan vahvasti vain Etelä-Suomeen ja Vantaaseen. Olen ollut 10 vuotta uusmaalainen kansanedustaja ja kahdeksan vuotta Vantaan kaupunginjohtaja. Uskon kuitenkin, että olen saanut suurimman kannatukseni molempiin tehtäviin Uudellemaalle muuttaneilta, joista suuri osa on juuri savolaisia ja karjalaisia! Omassa tuttavapiirissäni meitä juuriltamme itäsuomalasia on todella paljon. Me myös tiedämme, ettei täällä etelässä kaikki ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Itä-Suomessa tarvitaan työpaikkoja ja tulevaisuuden mahdollisuuksia, ettei ihmisten ole pakko muuttaa työn perässä Helsingin seudulle.
13.3.1997 Vantaalta ei ole tietä Mikkeliin! Heurekassa oli maanmittaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät. Tietotekniikan hyödyntäminen hallinnossa oli minun puheenvuoroni aihe. Helsingissä oli Kuntaliiton hallituksen kokous. Backman soitti puoluehallituksen valinneen minut ehdokkaaksi Itä-Suomen maaherraksi 5 vuoden määräajaksi. Kohta olisi siis mahdollista rakentaa uudenlaista verkko-organisaatiota ja hyödyntää uutta teknologiaa. Olen oman ratkaisuni tehnyt eikä se ole ollut helppo. Jos Eke eläisi, en varmasti olisi lähdössä Vantaalta pois. Nyt kuitenkin tuntuu, että tehtävien ja paikkakunnan muutos on hyvä asia. Matka lasten luokse myös lyhenee. On uskallettava ottaa vastaan uusia haasteita. Pahinta olisi tunne, että on kuin ajettu nurkkaan, mistä ei pääse liikkumaan mihinkään. Erilaisia huhuja liikkuu julkisuudessa. Tuttavat ja tiedotusvälineet kyselevät jo kommentteja. Vielä ei ole aika sanoa mitään juhlavaa tai erityistä. Vantaalaisilla maanmittareilla on huumoria. Illalla maanmittaajille järjestetyllä kaupungin vastaanotolla vantaalaiset maanmittaajat antoivat minulle lahjaksi vanhan kartan, jossa ei ollut tietä Vantaalta Mikkeliin. Maanmittaajat vihjailivat, ettei täältä pääse Mikkeliin lainkaan. Viikonloppuna lähden Ouluun lasten luokse kylään.
19.3.1997 Hävisin Linda Lampeniukselle Lähetin 17.3. aamulla hakupaperini. Ruotsin kielen todistus vietiin vielä tänä aamuna. Vantaalla vihin Rittalin uudet toimitilat. Jokainen kuntajohtaja olisi tästä Vantaan työpaikkakehityksestä iloinen. Linda Lampenius soitti tilaisuudessa viulua. Hän kiinnosti juhlaväkeä enemmän kuin puheet Rittalin tulevaisuudensuunnitelmista ja Vantaan loistavasta sijainnista yritysten toiminnan kannalta.
21.3.1997 Tasavallan Presidentti Ahtisaari nimittää kuudeksi vuodeksi Eilen oli kevätpäivän tasaus ja valtioneuvosto valitsi maaherrat presidentille esitettäväksi. Haastattelupyyntöjen vyöry yllätti. En pystynyt pitämään niistä edes lukua. Sihteerini Satu yritti rautaisilla organisointitaidoillaan pitää aikatauluni koossa. Päivällä vihin Parker Hannifin toimitilat. Vantaalla on siis juhlittu uusia toimitiloja joka päivä. On turvallista lähteä. Tämän kaupungin kehitys on dynaamista. Tänään perjantaina tasavallan presidentti Martti Ahtisaari nimitti maaherrat viiden vuoden määräajaksi vuoteen 2003 asti. Olen yllättynyt, miten valtava mielenkiinnon valinta on herättänyt. Haastattelupyyntöjä valtavasti. Kukkia valtavasti. Sähkeitä valtavasti. Äitikin lähetti virallisesti sähkeen. Karjalainen Ida-tätini suree Alajärvellä Vaasan läänin menetystä eikä oikein osaa suhtautua myönteisesti Itä-Suomenkaan lääniin. Hyvä ystäväni ja entinen maaherra Kaarina Suonio viestitti sähkeessään: ”Rohkea päätös! Onnea!” Kaarina varmasti tietää edessä olevat vaikeudet ja haasteet. Onnittelukukkia on tullut niin paljon, etteivät ne ole meinanneet mahtua kotona pöydille. Maljakotkin ovat loppuneet kesken. Tuntuu hyvältä ja haikealta. Jo nyt itken ikävää ja lähtöäni, johon on aikaa vielä viisi kuukautta. En itse juhlinut nimitystä mitenkään. Kauan sitten oli sovittu, että hyvät ystävät Kyllikki ja Bror Ahlgren Lohjalta tulevat vieraakseni perjantaina, ovat yötä ja lentävät aikaisin lauantaina lomalle Lanzarotelle. Istuimme iltaa kotonani ja kävimme yhdessä Eken haudalla. Ahlgrenit olivat yhteisiä ystäviämme, jotka olivat meidän tukenamme kaikkina vaikeina vuosina. Eken kuoleman jälkeen he ovat auttaneet minua selviytymään suruni yli. Oikeat ystävät ovat ne, jotka ovat läsnä niin ilossa kuin surussakin. Haylen komeetta loistaa iltaisin kirkkaana taivaalla.
Tämän kevään aikana sähköiset muistelmani jatkuvat keväästä 1997 uuden Itä-Suomen lääninhallituksen toimintaan ja ensimmäisiin vuosiin. Miten tähän on tultu? Vietämme 1.9.2007 Itä-Suomen lääninhallituksen toiminnan 10-vuotisjuhlaa. Aika on kulunut nopeasti. II Vantaalta maaherraksi Itä-Suomen lääniin jatkuu
|
Tietoa sivustosta - Uutta sivuilla - Sivukartta - Palautetta tästä sivusta