Pirjo Ala-Kapee
PÄIVÄKIRJANI KERTOO 1996 - 2008

Kärsimysviikko

25.3.1997 

Haastattelujen ja onnittelujen vyöry yllättää

On pääsiäisviikko ja ensimmäinen kärsimysviikkoni vasta valittuna maaherrana onnittelujen vyöryn ja kukkameren keskellä. Tänään on tiistai ja syntymäpäiväni. Olen saanut tänä vuonna luonnolta hienon syntymäpäivälahjan, sillä toissayönä oli täysikuu ja kuunpimennys. Lisäksi samaan aikaan Haleyn komeetta loisti kirkkaimmillaan. Komeetta on läpimitaltaan vain 40 kilometriä. Se on ollut juuri näinä päivinä lähimpänä maata ja ihmeellisen upea. Komeetta katoaa 1.4. ja saapuu takaisin vuonna 5397! Kuka sen kirkkautta silloin ihmettelee? Onko maapalloa enää silloin olemassakaan?

Sitä tulee tällaisina harvinaisina hetkinä miettineeksi luonnon ja maailmankaikkeuden ihmeellisyyttä. Me ihmiset olemme pieni osa tätä käsittämättömän suurta kokonaisuutta Maailmankaikkeus ja tähtitiede ovat aina kiinnostaneet minua. Prosessit, syy- ja seuraussuhteet sekä yllättävät muuttujat kiehtovat mielikuvitusta. Maailmankaikkeudessa kaikki tuntuu olevan loogisesti ja matemaattisesti hyvässä järjestyksessä, mutta tutkimus tuo tietoisuuteen koko ajan uutta odottamatontakin. Mieltä ei auta koskaan vangita yhteen totuuteen. On oltava muutoksille avoin.

Olen sielultani humanisti ja ihmisen toiminnasta sekä organisaatioista kiinnostunut yhteiskuntatieteilijä, mutta olen aina ollut kiinnostunut myös luonnontieteiden kehityksestä. Pidin koulussa piirustuksesta, historiasta ja biologiasta. Kaikki läheiset nuoreni ovat luonnontieteilijöitä: oma tytär ja vävy biologeja, veljen tytär myös ja hänen miehensä lääkäri. Heidän näkemyksistään olen oppinut paljon. Pysyn siis kotioloissa aika hyvin kärryillä, mitä alan tutkimuksessa tapahtuu.

On mielenkiintoista havaita, miten valtavalla vauhdilla luonnontieteet kehittyvät tällä hetkellä. Normaalisti jo gradun tekijäkin löytää tieteenalaltaan jotain aivan uutta. Solubiologia ja geenitutkimus palvelevat entistä enemmän myös lääketiedettä. Eken sairastuminen syöpään ja kuolema ovat saaneet minut seuraamaan erityisesti syöpätutkimuksen edistymistä. Olen tukenut omalta pieneltä osaltani syöpätutkimusta myös syntymäpäivärahastoni kautta. Tutkimus tulee vielä minun elinaikanani löytämään syöpään tehokaan hoidon. Niin uskon.

Olin eilen maanantaina 24. päivä Länsi-Suomen läänin tulevan maaherran Heikki Kosken kanssa aamulla TV 3:ssa haastateltavana lääneistä. Aihe näyttää kiinnostavan toimittajia yleensä kovin suppeista näkökulmista. Kysymykset ovat yllättävän asenteellisia ja kulkevat pintaliitoa läänien tehtävistä maaherrojen asemaan, suurläänien ihmettelemiseen ja läänien lopulliseen lakkauttamiseen.

Olin Heikki Kosken vetämässä kuntien valtionosuuksia pohtineessa selvitysryhmässä. Koski on herrasmies ja kärsivällisen rauhallinen sovittelija, kulttuuria rakastava hallinnon moniottelija. Vaikuttaa siltä, ettei Koski koskaan puhu suurin kirjaimin. Hän muotoilee ankaran moitteenkin niin hienostuneesti huolitellulla suomen kielellä, ettei sitä miestä vähän tunteva heti edes kritiikiksi tunnista.

Verkostotyöskentely uutta valtionhallinnossa

Minä olen jo nyt täysin kyllästynyt vastaamaan yleisellä tasolla ns. suurläänien asioihin. Vaatii jo nyt melkoista itsehillintää, etten sano suoraan, mitä tällaisista kysymyksistä ajattelen. On ollut pakko toppuutella sanomisiaan. On tullut valitettavasti sellainen tunne, etteivät kaikki toimittajatkaan oikeasti itse joko tiedä koko lääninuudistuksesta tosiasioita tai eivät edes halua tietää. Jutut tehdään liian usein uskomusten ja mielipiteiden pohjalta.

Suurläänien johtaminen on yleisen ihmetyksen aihe. Miten maaherra pystyy johtamaan esimerkiksi Itä-Suomen lääniä, kun alue on niin laaja? Kysymys on mielestäni suoraan sanoen huvittava. Olen tehnyt johtamiseen liittyvät asiat luonnollisesti itselleni selväksi, kun päätin ilmoittautua hakijaksi.

Vantaalla verkostomainen työskentely on ollut jo pitkään arkea ja olen ollut siitä lapsellisen kiinnostunut. Puhun aiheesta yleensä niin kauan, kun kuulija pysyy kuuloetäisyydellä ja here illä. Nyt en kuitenkaan enää jaksaisi koko aikaa toistaa, että verkostotyöskentelyn ja tietotekniikan hyödyntäminen myös suurlääneissä on mahdollista. Sen pitäisi kaikille olla jo itsestäänselvyys.

Itä-Suomen läänissä on asukkaita vain 600 000 ja kolme maakuntaa, joiden keskuksissa lääninhallitus on toiminut ja tulee edelleen toimimaan. Verkostomainen, tietotekniikkaa hyödyntävä asiantuntijaorganisaatio on mielestäni tätä päivää ja tulevaisuutta myös valtionhallinnossa. Se näyttää kuitenkin vielä toistaiseksi olevan niin uusi asia, että valitettavan monen kuulijan katse alkaa harhailla aika nopeasti ja mielenkiinto herpaantuu.

Huolestuttavaa on, että tämä havainto koskee jopa joitakin valtionhallinnon omiakin virkamiehiä. Heille monessa kaupungissa toimiminen tuntuu oudolta ajatukselta. Valtion keskushallinnossa ihannetilahan on työskennellä vain Helsingissä, lähellä Senaatintoria, kaikki samassa talossa ja samassa kerroksessa, mutta kuitenkin tietysti omissa työhuoneissa. Verkottumista selostaessani moni toimittajakin mielellään siirtyy seuraavaan kysymykseen. Eihän tästä aiheesta edes synny kunnon otsikoita.

Itä-Suomen lääninhallituksessa tulee olemaan vain 250 henkeä. Toiminnan organisointi ei ole Vantaan liki 10 000 työntekijän organisaation kokemusten jälkeen mitenkään ylivoimainen tehtävä. Vantaan sisällä on asukasluvultaan yhteensä Mikkelin, Savonlinnan, Hämeenlinnan, Kemin ja Rovaniemen kaupunkien kokoiset palvelualueet, joissa tietysti järjestetään kaikki asukkaiden normaalit kunnalliset palvelut. Kunnallinen palveluvalikoima on laaja.

Lääninhallituksen tehtäviä ei tiedetä

Lääninhallituksen tehtävät ja organisaatio ovat Vantaan kaltaiseen suureen ja koko ajan kasvavaan kaupunkiin verrattuina erittäin selkeät, hallittavat ja ennakoitavat. Vanhat lääninhallitukset ovat olleet aivan liian pieniä ja haavoittuvia. Pienessä asiantuntijaorganisaatiossa vuosilomat ja sairaslomat, jopa lounastauotkin aiheuttavat erityisjärjestelyjä ja toimintakatkoja. Suurlääneissä asiantuntijavoimat voidaan nyt yhdistää, mikä on tehokkaan toiminnan kannalta välttämätöntä.

Yleinen uskomus näyttää olevan, että maakuntien liitot ja lääninhallitukset ovat keskenään kilpailijoita. Tämähän ei pidä paikkaansa. Molemmilla on tällä hetkellä eri tehtävät. On aivan oikein, että juuri maakuntaliitot vastaavat kunnallisen itsehallinnon periaatteiden mukaan kuntien organisaatioina maakunnallisesta suunnittelusta. Osana valtionhallintoa lääninhallitusten tehtävänä taas on valvoa, että kunnat hoitavat eduskunnan päätösten mukaiset lakiin perustuvat tehtävänsä kansalaisten peruspalvelujen järjestäjinä. Lääninhallitukset hoitavat seitsemän ministeriön lääninhallituksille delegoimia alueellisia valtionhallinnon tehtäviä.

Yksi vakiokysymys on, mihin tavallinen ihminen tarvitsee lääniä? Vastaukseksi ei näytä riittävän, ettei oikeastaan mihinkään, jos peruspalvelut toimivat. Jos palveluista sitä vastoin on huomauttamista, asiasta voi tehdä kantelun lääninhallitukselle. Lääninhallitukset myös arvioivat peruspalveluja ja sitä, että palvelut ovat koko maassa laadukkaita ja lakien mukaisia.

... eikä tietysti maaherrankaan tehtäviä

Olen jo kyllä pannut merkille, ettei näitä peruspalveluihin liittyviä lääninhallitusten tehtäviä pidetä tiedotusvälineissä kovinkaan merkittävinä. Kaupunginjohtajana en kuitenkaan missään määrin vähättele juuri näitä tehtäviä. Jos oman kaupunkini asukas kantelee lääninhallitukseen esimerkiksi saamastaan sosiaalitoimen palvelusta, velvollisuuteni kaupunginjohtajana on välittömästi selvittää kantelun syyt ja korjata mahdolliset epäkohdat. Asukkaan ja kansalaisen kannalta järjestelmä on erittäin hyvä. Se on osa kansalaisen oikeusturvaa. Tosiasiassa tiedotusvälineet vähätellessään näitä lääninhallituksen tehtäviä vähättelevätkin kansalaisten oikeuksia.

Olen saanut jo tietysti vastata myös kysymyksiin maaherran asemasta ja tehtävistä. Yleisen käsityksen mukaan maaherra etupäässä edustaa. Tähän edustamista koskevaan kysymykseen olen tottunut vastaamaan kaupunginjohtajan työssä kahdeksan vuoden aikana. Edustaminen ja peruskiven muuraukset näkyvät j ulkisuudessa. Maaherralla tilanne on sama. Normaalista arjen hallintotyöstä ei yleensä hirveitä otsikoita synny, ja jos syntyy, kyse on yleensä jostakin negatiivisesta.

Ei kaupunginjohtajankaan työstä julkisuudessa normaalisti näy tärkein kokonaisuus, joka on kunnallisen päätöksenteon valmistelun ja hallinnon johtaminen sekä esittelijän työ kaupunginhallituksen kokouksessa sekä kokonaisvastuu päätöksenteon sujuvuudesta. Se on kuitenkin ilolla syytä todeta, että hyvin mielelläni olen muurannut kaupunginjohtajana myös peruskiviä viime kuukausina. Syvimmän laman aikana ei muurattavaa ollut. Nyt syntyvät sadat uudet työpaikat ovat tulosta koko Vantaan kaupungin aktiivisesta elinkeinopolitiikasta. Olen siitä työstä erittäin ylpeä.

Mielenkiintoiset työt takana ja edessä

Pyysin heti eilen kaupunginhallituksen ja valtuuston kokouksessa eroa 1.9.97 lähtien kaupunginjohtajan tehtävästä. Valtuustossa ero myönnettiin klo 20.45. Tuli oudon haikea olo kuten aikaisemmistakin työpaikoista lähtiessä. Olen siirtynyt pois Kiljavan Ammattiyhdistysopistosta ja SAK:sta 35-vuotiaana ja eduskunnasta 45-vuotiaana mielenkiintoista työtä ja työtovereita ikävöiden, mutta tietoisesti uutta kohti. Yksi vaihe elämässä on aina samalla jäänyt taakse. Koskaanhan elämässä ei saa mitään uutta, ellei uskalla luopua mistään. Mutta totta on, että kaikki luopuminen on tuskallista.

Muistan hyvin, miten eduskunnasta lähtö kesken vaalikauden keväällä 1989 Vantaan kaupunginjohtajaksi otti koville. Itkin kaksi päivää silmäni punaiseksi siivotessani eduskunnassa pientä työhuonettani. Eke oli auttamassa eikä osannut lohduttaa minua. En osannut itsekään. Aina lähdön hetkellä tajuaa selvimmin, mitä menettää.

Eduskunta on työpaikkana innostava. Mikään päivä ei ole samanlainen. Lainsäädäntötyö on kiinnostavaa. Huono puoli politiikassa on mielestäni keskinäinen kilpailu. Se kuluttaa voimia eikä ole paras mahdollinen pohja avoimelle yhteistyölle ja työn ilolle. Olin ollut 10 vuotta kansanedustajana ja halusin tehdä elämässäni vielä jotain muutakin.

Olen saanut elämässäni tehdä mielenkiintoisia töitä aina keittiö-, myymälä- ja toimistoapulaisesta lähtien ja toiminut opettajana, apulaisrehtorina, tutkijana, kansanedustajana, opetusministerinä, kaupunginjohtajana ja kohta maaherrana. Minulla pysyy pölyrätti ja muutkin siivousvälineet edelleen hyvin kädessä. Arvoani Vantaalla ei alenna käyttää itse sähköpostiani, tehdä mitä tahansa eteen tulevia tehtäviä itse eikä noutaa tarvittaessa sihteerini Sadun ja oma postini lokerikostamme kaupungintalon ala-aulan postipisteestä.

Vantaa on ollut työyhteisönä haastava. Täällä työtovereinani ovat olleet maan parhaat ja eturivin hallinnon kehittäjät. Tämä työyhteisö pulppuaa koko ajan uusia ideoita. Täällä ei ole päässyt mikään jämähtämään paikoilleen, sillä koko Vantaa on ollut 20 vuotta jatkuvassa muutoksessa. Täällä kukaan ei päivittele muutoksia, vaan niitä pidetään innostavina haasteina.

Valtava muuttoliike toi 1970-luvulla nuoreen kaupunkiin kymmeniätuhansia uusia asukkaita eri puolilta Suomea. Voimakas kasvu jatkui koko 1980-luvun. Entisestä Helsingin maalaiskunnasta tuli näinä vuosikymmeninä asukasluvultaan Suomen neljänneksi suurin kaupunki. Kaavoitus, asuntorakentaminen, palvelujen järjestäminen, kansainvälinen lentokenttäalue, uusien yritysalueiden synty ja kunnallistekniikan rakentaminen ovat 20 vuoden ajan täystyöllistäneet Vantaan päättäjät ja koko henkilökunnan. Lapsiakin syntyy vuodessa yhtä paljon kuin pienessä kunnassa on asukkaita. Vantaalla muutos ei ole poikkeus, vaan juuri muutos on normaali olotila.

Miksi lähden Vantaalta?

Mutta kaikella hyvällä on myös huonoja puolia. Helsingin Sanomat arvioi aivan oikein maanantaina 24.3.pääkirjoituksessaan yhdeksi lähtöni merkittäväksi syyksi Vantaan mainetta rötösherrojen kaupunkina. En ole asiasta julkisuudessa puhunut. Olen yrittänyt olla itse hämmentämättä näitä ikäviä asioita. Varmasti läheisteni ei ole ollut kuitenkaan vaikea havaita, että olen kärsinyt henkilökohtaisesti erittäin paljon Vantaan maineen vuoksi.

Olen antanut Vantaalle itseni, kuten kaikki muutkin ty ötään täysillä tekevät kaupungin- ja kunnanjohtajat antavat. Minut samastetaan tällä hetkellä Vantaaseen jopa niin, etteivät hyvät tuttavanikaan enää vuosiin ole kysyneet, mitä minulle kuuluu. He kysyvät kohteliaasti, mitä Vantaalle kuuluu. Olen itse kokenut ajoittain joutuneeni syyttä sijaiskärsijäksi Vantaan ikävissä asioissa.

Olen käynyt läpi elämäni kovimman koulun mieheni kolme vuotta kestäneen sairauden ja kuoleman sekä samanaikaisten Vantaan lamavuosien ja oikeudenkäyntien kautta. Ne vuodet on nyt eletty. Selvisin hengissä Taivaan Isän suojeluksessa ilman stressilomia ja mieliala- tai unilääkettä. Uskon, ettei eteeni elämässä voi enää tulla näitä raskaampia koettelemuksia.

Helsingin Sanomat ymmärsi lähtöni senkin vuoksi, ettei maaherran tehtäviä ole joka päivä tarjolla. Mutta ei tämä uusi tehtäväkään ole mikään turvallinen lintukoto ja rauhallinen ihannepaikka. Maaherrat on valittu vain määräajaksi vuoteen 2003. Työn jatkuminen ei ole itsestään selvä. Onko läänejä ja maaherroja enää sen jälkeen? Ei valtio työnantajana näissä viroissa ole mitenkään helläkätinen. Eino Siuruaista ja Hannele Pokkaa lukuun ottamatta muut entiset maaherrat saivat tylysti lähteä.

Lääninhallinto on tuulinen paikka

Työpaikan vaihdoksessa on aina omat riskinsä. Jos ajattelisin vain eläkettä ja turvallista tulevaisuutta, olisin jäänyt Vantaalle. Jos kuitenkin haluaa vielä tehdä jotain muutakin, on tartuttava uusiin haasteisiin. Minulle sopii noin 10 vuoden työurakat. Siinä ajassa jaksaa antaa parhaansa eikä ehdi jäykistyä rutiineihin.

Miten rauhalliset ja vakaat maaherran tehtävät sitten oikeasti ovat, selvisi jo tänään, kun valtionvarainministeri Sauli Niinistö moitti julkisuudessa lääninuudistusta ja tehtyjä ratkaisuja.
Taustalla lienee tosiasia, että kokoomuksella on ollut vaikeaa valita oma ehdokkaansa Etelä-Suomen lääniin. Kymen läänin maaherra Mauri Miettinen oli pitkään vahva ehdokas ja ilmeisesti Niinistöllekin mieleinen. Miettinen oli kuitenkin lääninuudistusprosessin yhteydessä polttanut maaherrana liian monia siltoja eikä voinut tulla kysymykseen. Liikenneministeri Tuula Linnainmaa valittiin kokoomuksesta maaherraksi hyvänä kompromissiehdokkaana. Häneltähän vapautui myös tärkeä ministerin paikka Matti Auralle.

Valtion työnantajapolitiikka ei ole esimerkillistä. Valtioneuvosto voi tehdä yksimielisen päätöksen, mutta jokaisella valtioneuvoston jäsenellä on oikeus arvostella päätöstä. Erityistä tukea ja työrauhaa ei ole näissä hommissa odotettavissa. Tervetulotoivotus uuteen tehtävään on kokoomuksen suunnasta tehty sillä tyylikkyydellä, mitä sopi odottaa.  

Varmasti tämä valtioneuvoston sisälläkin jatkuva ristiriitainen keskustelu on vasta alkusoittoa siitä, mitä on odotettavissa tulevassa maaherran tehtävässä. Ei valtio ole työnantajana mitenkään mallikelpoinen. Poliittisten päättäjien ei tarvitse sitoutua edes omiin päätöksiinsä eikä valtioneuvoston työskentelyyn. Yön yli nukuttua voi taas tehdä mitä vain.

Ministeriöt eivät tee yhteistyötä keskenään - koko hallinto kärsii

Jokainen ministeriö ja ministeri sooloilee omissa päätöksissään ja toimii itsenäisesti tekemättä kunnon yhteistyötä muiden ministeriöiden ja minister ien kanssa. Ministeriöiden virkamiehet vahtivat reviirejään. Ministerien paremmuutta arvioidaan sillä, miten hyvin he pystyvät viemään vain oman ministeriönsä asioita eteenpäin. Suomalaisessa järjestelmässä keskushallinnon yhteistyö, sitoutuminen ja yhteinen tahto puuttuvat. Valtioneuvosto ei työskentele yhtenä virastona.

Kaupunginjohtajana valtionhallinnon yhteistyön puutteen on huomannut liiankin hyvin. Mielestäni valtionvarainministeriöllä pitäisi olla nykyistä vahvempi ote ja kaikki ministeriöt yhdistävä rooli. VM vetää budjettineuvottelut yksittäisten ministeriöiden kanssa. Kollektiivinen poliittinen vastuu ei valtioneuvostossa synny nykyisillä toimintaperiaatteilla. Taktiikka on vanha tuttu: divide et impera. Pääministeri ei pysty olemaan kaikissa asioissa yksin yhteistyön takuumiehenä. Tällä menolla ei synny myöskään aitoa poliittista sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. On syytä korostaa, ettei tämä tilanne ole yksittäisen ministerin t a i ministeriön vika.

Olen ymmärtänyt, ettei valtionhallinnon korkeimmasta poliittisesta johdosta ole odotettavissa erityisen kannustavaa tukea uudessa tehtävässä. En sitä entisenä kansanedustajana tosin ole tohtinut juuri toivoakaan. Politiikkahan on politiikkaa. Se ei ole matematiikkaa eikä aina kovin loogista. Mutta hommat aion hoitaa. Me kaikki valitut uudet maaherrat tunnemme politiikan pelisäännöt tai oikeammin johdonmukaisten sääntöjen puuttumisen.

31.3.1997

Vanhoillinen valtionhallinto

Toinen pääsiäispäivä. Olen viettänyt pääsiäisen yksin kotona Vantaalla. Kiirastorstaina lounastin ylijohtaja Pekka Kilven kanssa.  Olen joissakin asioissa hänen kanssaan hallinnon kehittämisestä valitettavasti eri mieltä. En sitä tässä vaiheessa erityisesti toitottanut. Kilpi on ollut pitkään valtionhallinnossa. Muistan hänet aina yhtä innostuneena asiantuntijana eduskunnan valiokuntatyöskentelystä. On kuitenkin niin, että jos ympyrät pysyvät samoina pitkään, saattaa näköala kaventua. Pidän nykyistä valtion keskushallintoa suoraan sanoen vanhoillisena ja kangistuneena.

Kaikille tekee hyvää välillä katsoa asioita eri vinkkelistä. Kunnat ovat hallinnon kehittämisessä tällä hetkellä kärkijoukossa yksikertaisesti jo siitäkin syystä, että kuntalaki ja valtionosuuslainsäädäntö ovat muuttuneet ja kuntien itsehallinto on vahvistunut.

Rahan niukkuus on pakottanut kuntia miettimään tehokkuutta, tuottavuutta, päällekkäistä toimintaa ja säästökohteita. Samaa rahan niukkuutta en ole lamavuosina pystynyt valtion keskushallinnossa havaitsemaan. Lisäksi suurimpien kuntien seuranta- ja laskentajärjestelmät ovat kehittyneet ja ovat aivan toista luokkaa kuin valtiolla. Suurimmilla kunnilla on tällä hetkellä myös palkkalistoillaan maan parhaat hallinnon ja kunnallistalouden kehittäjät.

Taiteilija Vilhun noitavalkeat

Vietin poikkeavan pitkäperjantain. Sää oli pilvinen ja sateinen. Olin jälleen Vilhun autonkuljettajana kuvausmatkalla Helsingin pitäjän kirkolla. Vilhu kuvasi vanhan kylänraitin rakennuksia. Kohta niistä kuvista syntyy taas kauniita tauluja. Vein samalla Eken haudalle pääsiäiskukat ja kynttilät. Vilhu on suunnitellut Eken hautakiven. Äkkiä minusta tuntui, että minun tulee Vilhuakin hirveä ikävä. Onko Itä-Suomessa yhtään Vilhun kaltaista taitelijasielua?

Pääsisäislauantaina Vilhu kutsui käymään kotiinsa Sotunkiin polttamaan noitavalkeaa. Mahtavan roihun Vilhu sytyttikin sitten kauhukseni pihamaalleen ja vakuutti, etteivät pahat henget nyt maaherraa Itä-Suomessa tämän jälkeen tule koskaan vainoamaan. Sen verran hirveä noitakokko oli, että pelkäsin naapureiden valittavan. Kaupunginjohtajana olin paikalla olevana vähän kuin osasyyllinen. Mutta naapurit näyttävät tuntevan hyvin taiteilijan tavat, eivätkä tällaisestakaan kipunoivasta tulimerestä hätkähtäneet.

Näin päättyi kärsimysviikkoni. Nyt toisena pääsiäispäivänä kotona yksin onnittelukukkien ja sähkeiden keskellä mietin tulevaisuuttani varsin kriittisesti ongelmia tunnistaen mutta uteliaana ja uusista haasteista innostuneena. 

Kevät ja kesä tulivat pitkästä aikaa 

3.4.1997 

Pohjois-Karjalassa huolia ja muutosvastarinta

Kirjoitan lentokoneessa matkalla Helsingistä Pariisiin ja sieltä edelleen Mauritiukselle. Olen Kuntaliiton delegaatiossa matkalla IULA:n kokoukseen. Tämä on minun viimeinen tehtäväni edustaa Suomen kuntakenttää kansainvälisessä tilaisuudessa.

Pohjois-Karjalan lääninhallituksesta kansliapäällikkö Yrjö Matilainen, lääninpoliisineuvos Mikko Varis ja luottamusmies Pekka Myllynen kävivät 1.4. luonani Vantaan kaupungintalossa. Mikko Variksen tunnen 1970-luvulta SAK:sta, jossa tuolloin olimme molemmat töissä. Matilainen ja Myllynen sitä vastoin ovat uusia tulevia työtovereita Joensuussa.

Mikään uutinen minulle ei ollut, että Joensuussa lääninhallituksen henkilökunta on tulevaisuudesta erittäin huolissaan. Tiesin sen muutenkin. Muutosvastarinta on ollut kova. Pohjois-Karjalan lääninhallitus on sitoutunut täysin viimeiseen asti puolustamaan omaa lääniään. Kaikki muut vaihtoehdot oli torjuttu. Tehtyjä ratkaisuja ei ole hyväksytty. Miten tästä pä ä s t ään eteenpäin, on hyvä kysymys.

Yritin vakuuttaa, että rakennamme yhdessä uudenaikaisen verkosto-organisaation. Kenenkään ei ole pakko muuttaa Joensuusta Mikkeliin tai Kuopioon. Joensuun toimistoa ei ole tarkoitus tyhjentää. Itä-Suomen lääninhallituksesta tulee moderni kolmen maakuntakeskuksen organisaatio. Meillä on yhdessä näytön paikka. Pystyväthän kansainväliset yrityksetkin toimimaan verkostoina peräti eri maanosissa.

Perinne ja tavat vaikuttavat meihin kaikkiin

Pohjois-Karjalan lääninhallituksessa lienee ollut varsin autoritaarinen johtamisperinne, sillä tulevat työtoverini vaikuttivat erityisen huolestuneilta siitä, ettei lääninhallituksen toimistossa Joensuussa olisi paikalla maaherratasoista johtajaa. Maaherran toimipaikkahan on määrätty Mikkeliin. Keskustelussa heijastui myös lääninhallitusten osastopäälliköiden valintaprosessi. Kun kolmen entisen lääninhallituksen organisaatiot yhdistetään, kaikki eivät tietysti saa entisiä johtotehtäviään.

Ymmärrän huolen tulevaisuudesta, mutten ymmärrä tämänkaltaista johtaja- ja maaherrakaipuuta. Itä-Suomen lääninhallituksen osastot ovat keskeisen tärkeitä. Ne tulevat toimimaan matriisiorganisaation tavoin kolmessa kaupungissa. Osastopäälliköiden rooli korostuu. Ei maaherran viraston johtajana tarvitse olla joka paikassa koko aikaa läsnä. Vantaan kaupunginjohtajana näen oman johtoryhmäni jäsenet korkeintaan muutamia kertoja kuukaudessa. Jokainen kuitenkin tietää valtansa ja vastuunsa ilman jatkuvaa käskytystä.

Kaupungin eri virastot ovat hajallaan ympäri Tikkurilaa. Palveluverkko kouluineen, päiväkoteineen ja terveyskeskuksineen kattaa tietysti koko kaupungin. Valmistelutyö on siirtynyt sähköiseksi. Esimerkiksi keskeisen asiantuntijani, henkilöstöjohtaja Tauno Lommin kanssa valmistelen asioita normaalisti vain puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Eihän fyysinen läheisyys ole enää nykymaailmassa mikään yhteistyön tai johtamisen edellytys.

Voi olla, että kyllästytän ihmiset näillä jatkuvilla Vantaan vertailuilla. Tosiasia kuitenkin on, ettei valtionhallinnossa tällä hetkellä ole kunnollisia esimerkkejä verkottumisesta. On siis syytä varautua asenteelliseenkin vastarintaan. Minut on otettu kyllä Itä-Suomessa sydämellisesti vastaan. Olen tottunut tekemään työtä tässä nopeasti kehittyvässä kaupungissa niin poikkeuksellisen innovatiivisessa hallintokulttuurissa, että vastaavaa ei valtionhallinnosta valitettavasti löydy.

Myös puhuja- ja esiintymispyyntöjä on tullut Itä-Suomeen jo runsaasti. Olen kuitenkin tehnyt periaatelinjauksen, etten esiinny missään virallisissa tilaisuuksissa ennen varsinaisen virkakauteni alkua 1.9.1997. Muutenhan en pystyisi hoitamaan nykyistä kaupunginjohtajan tehtävääni lainkaan. En voi myöskään Vantaan kustantamana ryhtyä hoitamaan uutta tehtävääni.

Valtio varastaa lomani ja vapaa-aikani

Joudun pakosta tekemään nyt valtiolle ilmaista työtä. En ole viitsinyt ottaa asiaa sen paremmin esille, kun kukaan ei ole sitä huomannut. Laiska töitään luettelee, sanoi vanha kansa. Siispä olen päättänyt käyttää Itä-Suomen lääninhallitusta koskevaan valmistelutyöhön ennen virallista maaherruutta omia lomapäiviäni ja lomarahavapaitani. Vantaal lahan kaikki johtajat ovat luopuneet lomarahoistaan säästösyistä, mutta eivät yleensä pidä vapaata, vaan ovat työssä. Senkin olen päättänyt, että Mikkelin, Kuopion ja Joensuun lääninhallituksen toimistoissa käyn sitten, jos kutsutaan.

Tämä viiden kuukauden epämääräinen tila on hieman harmillinen. Pitäisi päästä organisoimaan uuden lääninhallituksen toimintaa mahdollisimman pian. Samalla pitäisi pystyä hoitamaan kaupunginjohtajan tehtävät loppuun asti mahdollisimman hyvin. Olen jo nyt havainnut muutamien Kuntaliiton työntekijöiden suhtautuvan minuun tulevana maaherrana kuin vihollisleirin edustajaan. Huvittaa. Aika sitkeässä on epäluulo valtiovaltaa kohtaan Kuntaliitossa. Hyvä ystäväni Salme Sundqvist näyttää olevan yksi ehdottomin.

Olen ollut Kaupunkiliiton ja Kuntaliiton hallituksessa kahdeksan vuotta ja koko ajan mukana mielenkiintoisissa kehittämisprojekteissa. Salmen kanssa olemme tehneet nämä vuodet yhteistyötä ja ideoineet front of fi ce /b ack office -palveluja, yhteispalvelupisteitä, laatutyötä, osallisuutta ja käyttäjädemokratiaa. Nyt minusta tuntuu siltä, että Salme pitää nyt minua melkein vihollisen urkkijana. Salme edustaa Kuntaliitossa määrätietoisesti sitä kantaa, ettei lääninhallituksilla saisi olla lainkaan oikeutta arvioida kuntien järjestämiä peruspalveluja.

En itse näe kunnallista itsehallintoa sellaiseksi, ettei kuntien peruspalveluja saisi muut arvioida. Kysymyshän viime kädessä on kansalaisten saamista palveluista ja kansalaisten oikeuksista. Eihän kunta ole itseään varten vaan sitä varten, että kunnan velvollisuus on järjestää asukkailleen lakisääteiset peruspalvelut. Tärkeä luonnollisesti on valtakunnallisesti valvoa, että kansalaiset saavat eduskunnan säätämien lakien mukaisesti nämä palvelut koko maassa. Siihen tehtävään lääninhallitukset valtionhallinnon alueellisina viranomaisina sopivat hyvin.

"Miksi lähdet sinne puskaan?"

Kaikki eivät Helsingin seudulla ymmärrä, miksi lähden Itä-Suomeen ja Mikkeliin,”sinne puskaan”, kuten muutama hyvä tuttava on tokaissut. Tosiasiassa en koskaan aikaisemmin ole asunut minkään kaupungin keskustassa. Lääninhallitushan on torin reunalla keskellä Mikkeliä ja erittäin kaunis Engelin piirtämä empirerakennus 1840-luvulta. Helsingin seudulta katsottuna valitettavan monen mielestä muu Suomi on syrjässä ja pelkkää puskaa.

Minua on täällä Helsingin seudulla evästetty jo savolaisesta ajattelutavastakin moneen otteeseen. Savolaisella kieroudella on oma vahva tavaramerkkinsä. Sillä myös pelotellaan asiaa tuntemattomia. Eräs hyvä savolainen tuttavani varoitteli esimerkin avulla. Savolaisella on tapana sanoa hieman mietteissään ja ikään kuin asiaa puntaroiden: ”Voehan tuo niinniin olla.” Ohjeeksi sain, että tämän kuullessasi on heti valpastuttava. Savolainen viestii juuri näillä sanoilla, että hän vastustaa asiaa henkeen ja vereen. Hämäläinen sanoisi saman asian tosi yksiselitteisesti: ”Tätähä mää en siis tu hyväksyyn en sitte millään ehrolla.”

Vastuu savolaisten puheen tulkinnassa on siis kuulijalla. Tampereella lapsuuteni ja nuoruuteni eläneenä karjalaisena olen tottunut hämäläiseen suoruuteen. Karjalaisena ylenpalttinen puhuminen ja sanoilla leikkiminen on tietysti tuttua, mutta tätä savolaisen ajattelun ymmärtämistä lienee syytä aivan oikeasti opiskella. Savolaisuutta voi suorastaan luonnehtia diplomatiaksi. Asiat ilmaistaan hienovaraisesti toista osapuolta loukkaamatta.

Lento Pariisia kohti jatkuu. Matka on minulle samalla irtaantumista arjen rutiineista. Delegaatiomme johtoon kuuluva Kuntaliiton toimitusjohtaja Jussi-Pekka Alanen ja matkalla mukana oleva puoliso Leena ovat sydämellisiä ihmisiä. Jussi-Pekan isä professori Aulis Alanen oli Tampereen yliopiston opettajiani.

Minusta tuntuu, että kaikkien tietämän henkilökohtaisen suruni vuoksi koko delegaatiomme koettaa ottaa minut erityisesti huomioon suorastaan hemmotellen. Eken kuolemasta tulee kuluneeksi kahden viikon kuluttua vuosi. Huomaan olevani aika usein poissaoleva ja omissa mietteissäni, mutta kaikki pitkään avioliitossa olleet avioparit osaavat samastua leskeyteeni. He tietävät, miltä oman puolison kuolema tuntuisi. Kaikkihan me toivomme, että saisimme elää pitkään yhdessä, vanheta yhdessä ja nauttia yhdessä lastenlapsistamme. 

14.4.1997

Uudet tuttavuudet Maurituksella: dodo ja Pekka Sauri

Mauritiuksella pidetty 10 päivän IULA:n kokous on nyt takana. Melkoinen tiimipostiruuhka odotti täällä Suomessa. Puran sitä illalla kotikoneeltani. Työt imaisivat heti mennessään. Kävin päivällä Meritan seminaarissa ja Helsingin sotilasläänissä. Koko alkavan viikon kalenteri on tupaten täynnä.

Mauritiuksella kauniilla hotellialueella Grand Bayn valkohiekkaisella rannalla kävellessä unohtuivat maailman ja omatkin murheet hetkeksi. Hotelli on hääparien suosima paikka. Sadat vastavihityt ovat tehneet sinne häämatkan ja istuttanut hotellin puutarhaan oman nimikkopuun, jonka viereen on asetettu hääparin nimellä ja vihkiäisten päivämäärällä varustettu sievä kyltti. Puuta voi käydä katsomassa sitten vuosien päästä ja havaita sen kasvussa yhteiset vuodet.

Ma ur itiuksen maine paratiisina perustuu korkeatasoisiin hotellialueisiin, häämatkoihin ja upeisiin hiekkarantoihin. Pieni pettymys kuitenkin oli, ettei rannoilla voinut kävellä kovinkaan pitkiä matkoja, sillä jokaisella hotellilla on oma ranta-alueensa ja rajoilla oli vartijat. Oli saarella iltaisin hotellialueiden ulkopuolella toki arkista, tavallistakin elämää. Paikalliset perheet tulivat joukolla viettämään iltaa pienille yleisille ranta-alueille tuoden mukanaan tuolit, pöydät, eväskorit, kissat ja koirat sekä isovanhemmat, jotka istutettiin kunniapaikalle koko seurueen keskelle.

Sokeriruokoviljelmät tekevät Mauritiuksen ympäristöstä yksitoikkoisen. Viljelmiä on silmänkantamattomiin. Muuta viljelyksiä teiden varsilla autosta katsoen ei näkynyt. Mauritiuksen maskotti on sukupuuttoon kuollut lentokyvytön lintu, dodo, jonka matka tässä maailmassa päättyi sen hyvänmakuisen lihan vuoksi. Dodo oli kömpelö, suurikokoinen, utelias ja hyväuskoinen. Se oli helppo tappaa, koska se ei edes osannut pelätä ihmistä. Enää dodoja näkee vain matkamuistoissa ja painettuina t-paidoissa. Dodo-paran kuoleminen sukupuuttoon on surullinen esimerkki ihmisen tyhmyydestä ja ahneudesta.

Kansainvälisissä kokouksissa havaitsen aina, miten demokraattisessa maassa itse saa elää. Suomalaisena naisena voi tuntea ylpeyttä myös sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Pohjoismainen tasa-arvo sekä kunnallinen demokratia ja itsehallinto ovat monessa maassa vasta kaukainen tavoite. Käyttäjädemokratia, kansalaisten osallistuminen ja vaikutusmahdollisuudet sekä kunnallinen itsehallinnon kehittäminen olivat teemoja, joiden pohdinnassa runsas viikko hurahti nopeasti.

Ruotsalaiset loistavat yleensä kansainvälisissä kokouksissa ja ovat innokkaita keskustelijoita. Niin nytkin. He ovat demokratian kysymyksissä kaikki tietäviä ja esiintyvät sen mukaisesti. Ei voi muuta kuin ihailla ruotsalaisten itsevarmuutta, jonka saavuttamiseen tarvitaan myös usko oman linjan ehdottomasta oikeellisuudesta. Nyt ruotsalaiset tosin taas johtavat meitä oikeastikin tasa-arvossa, sillä 12.4.  Lundin piispaksi valittiin ensimmäinen nainen, 57-vuotias kirkkoherra Christina Odenberg.
Me suomalaiset emme ole samanlaisia julistajia emmekä markkinoi omia ratkaisujamme ainoina oikeina. Meidän asenteemme on kuvattavissa pikemminkin niin, että yritämme tuoda esiin hyviä linjauksia, mutta myös tekemiämme virheitä ja varoittaa muita tekemästä samoin. Voisikin todeta, että ruotsalaisten kanssa täydennämme hyvin toisiamme.

Minua onnisti Mauritiuksella myös matkaseuran suhteen. Vihreiden Kuntaliiton työvaliokunnan jäsen, tohtori Pekka Sauri oli mukana delegaatiossamme yksin kuten minäkin. Olen myös Kuntaliiton työvaliokunnan jäsen, mutta nyt vasta tutustuin Pekkaan, joka osoittautui vihreydestään huolimatta erittäin huumorintajuiseksi, älykkääksi ja erinomaiseksi keskustelukumppaniksi.

Teimme illallisen jälkeen joka ilta kävelylenkin hotellin ulkopuolelle saadaksemme edes hieman liikuntaa. Paransimme maailman, Suomen, Helsingin seudun ja kuntien asiat, mutta valmiiksi ne eivät vielä tulleet. Pekka os asi psykologina keskustella ammatilliselta kannalta myös surutyöstä. Surustanihan minä edelleen puhun silloin, kun päästän jonkun henkisesti lähelle.

18.4.1997

Raskain suruvuosi takana

Eken kuolemasta tulee tänään kuluneeksi vuosi. Olen viihtynyt edelleen vain mustissa vaatteissa. Ne ovat ikään kuin suojelleet minua. Hassu kirjoittaa tällaista, mutta niin se on.

Päivä on ollut normaali perjantai ja täynnä erilaista tavallista toimistotyötä. Lisäksi avasin Myyrmäessä lapsimessut ja Seura-lehdestä kävi toimittaja haastattelemassa. Illalla menen Pirkko Leino-Kaukiaisen kanssa oopperaan Fidelion ensi-iltaan.

Koin eilen erityisen koskettavia hetkiä Tikkurilan aamukirkossa. Raamatuntekstinä luettiin psalmi 23, ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu”. Luin itse saman psalmin päivälleen tasan vuosi sitten Ekelle hänen viimeisenä iltanaan ennen nukkumaanmenoa. Siitä unesta Eke ei sitten enää herännytkään, vaan Taivaan Isä vei hänet lep ääm ään iha n oikeasti sinne vihreille niityille ja vetten ääreen.

Yhteensattuma liikutti ja itketti. Olemme kaikki suojeluksessa. Ei meiltä puutu mitään. Se on hyvä ja turvallista aina muistaa.

Hetki isoäidin onnea

Lauantaina ja sunnuntaina tapaan pitkästä aikaa kaikki rakkaimpani äidin luona Tampereella. Minna ja lapset tulevat Oulusta sinne. Pääsen lähtemään Tampereelle tosin vasta lauantai-iltana, sillä kaupunginjohtajalla on tavanomaisia viikonlopputöitä . On vietävä Unifemin tilaisuuteen kaupungin tervehdys ja emännöitävä iltapäivällä kokousedustajien kaupungin vastaanotto. Viikonloppu- ja iltatyöt ovat tietysti normaalia kaupunginjohtajan työtä ilman erillistä korvausta. Jos laskisin työaikani pyhätöineen, tulos rikkoisi reippaasti kaikki työaikalain säännökset.

Sunnuntaina on aikaa hetki mummoilla Vean, Miljan ja Justuksen kanssa. Näen lapsenlapsiani aivan liian harvoin, mutta onneksi heidän luokseen Ouluun on nyt lyhempi matka kuin Bostoniin. Usein mietin, onko tällaisessa työsidonnaisessa velvollisuudentunnossa ja työnteossa mitään järkeä. Ihan oikeasti ei ole. Kukaan ei tule haudallani muistamaan, miten paljon elämässäni olen työlleni antanut, mutta lapsenlapset kyllä tulevat muistamaan, että Mumpsia tapasi vain harvoin. Syytä siihen hekään eivät tule muistamaan. 

25.4.1997 

Kaksi hallintokulttuuria: Vantaa ja valtio

Heti aamusta aloitin Vantaa 2002 –aineiston käsittelyn omassa virkamiesjohtoryhmässäni. Kaupungin talous on jatkuva huolen aihe. Miten selviämme tässä nuorten ja lasten jatkuvasti kasvavassa kaupungissa kaikista velvoitteista? Tärkeää on joka tapauksessa hoitaa asukkaiden lakisääteiset palvelut parhaalla mahdollisella tavalla. Ei ole varaa säästää väärällä tavalla lasten koulutuksesta, koska se säästö on pois tulevaisuudelta.

Helsingissä oli pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien normaali työkokous aiheena yhteinen markkinointi.  Meillä on säännölliset tapaamiset, joissa pyrimme koordinoimaan kaikki seudun yhteistyökysymykset. Nythän meitä on kolme naista: Eva-Riitta Siitonen, Marketta Kokkonen ja minä. Yhteistyömme on erittäin hyvä.

Talous ei ole Helsingissä ongelmissa, sillä vanha kaupunki on kehitykseltään varsin vakaa. Helsingillä on myös merkittävästi pääomatuloja. Espoossa ja Kauniaisissa verotulot nousevat suhteellisen korkeiksi, sillä asukkaat ovat seudun hyvätuloisimpia. Vantaalla asukkaiden tulotaso on koko maan tasoon verrattuna erittäin korkealla, mutta Helsingin seudun matalin. Näitä suhteellisuuksia ja syy- ja seuraussuhteita eivät kaikki ymmärrä tai halua ymmärtää.

Tapasin tänään Mikkelistä maaherran sihteeri Raija Hirvosen. Kun kaikilla kolmella maaherralla on ollut omat sihteerinsä, uusia tehtäviä ja työnjakoja on selvitettävä. Raija vaikutti jämptiltä ja avoimelta naiselta. Hänellä on nuoresta iästään huolimatta pitkä virkaura ja vankka kokemus Mikkelissä maaherran sihteerin tehtävistä aina maaherra Viljo Virtasen ajoista lähtien.

Raija on ehtinyt passata jo kolmea maaherraa: Virtasta, Uki Voutilaista ja J. Juhani Kortesalmea. Virkaikää riittää. Kemiamme sopivat todennäköisesti myös hyvin yhteen, sillä Raijalta näytti löytyvän itsenäisyyttä, nopeutta ja määrätietoisuutta. Ensivaikutelma useimmiten paljastaa tärkeimmän. Tulin vakuuttuneeksi, että Raija on myös minulle hyvä ja tehokas sihteeri.

Uusien tehtävien järjestely on ongelmallista, koska kaikki eivät Itä-Suomen lääninhallituksessa tule hoitamaan entisiä tehtäviään. Päällikkötason virkamiehiä on liian monta. Miten uudessa työnjaossa onnistutaan? Siitä riippuu paljon, miten uusi lääninhallitus pystyy aloittamaan työnsä ja toimimaan. Jos valinnoista aiheutuu katkeruutta, syntyy kitkaa ja hankaluuksia.

Koska en tunne henkilökohtaisesti ketään Itä-Suomen tulevan lääninhallituksen henkilökunnasta oikein hyvin, en ole pyrkinyt itse erityisesti vaikuttamaan ratkaisuihin. Voidakseen olla jostakin henkilöstä työntekijänä ja yhteistyökumppanina jotakin mieltä, hänen kanssaan on tehtävä töitä. 

Ministeriöiden tiedusteluihin näkemyksistäni tulevista päälliköistä olen todennut, että pätevyyden lisäksi yksi keskeinen kriteeri valintatilanteessa on virkaikä. Lääninhallitusten seitsemän yhteistyöministeriötä ovat pitäneet tärkeänä saada osastojen johtoon mahdollisimman hyvät henkilöt. Olen päättänyt tässä tilanteessa luottaa niiden arvioihin, sillä ministeriöt ovat työskennelleet kaikkien kanssa ja tuntevat henkilöt paremmin kuin minä.

Taitelen kahden työn välissä. Muilla tulevilla maaherroilla tällaista ongelmaa ei ole. Siuruainen ja Pokka jäävät nykyisiin virkoihinsa. Heillä oikeastaan mikään ei muutu. Länsi-Suomen Heikki Koskella ei ole tällä hetkellä varsinaista virkaa ja Tuula Linnanmaa on kansanedustajana vapaampi sovittamaan aikataulujaan. Ajoittain minusta tuntuu, etten näiden kahden tehtävän puristuksessa ehdi edes nukkua.

Pieni epätoivo käy jo mielessä

Haikossa pidettiin 22. ja 23. päivinä uusien lääninhallitusten ensimmäinen seminaari. Otin lomarahavapaan ja lomapäivän. Tapaisin ensimmäistä kertaa omat tulevat työtoverini. Olin hieman epätoivoinen päivien annista. Luennot johtamisesta vaikuttivat luvalla sanoen teoreettisilta, jotenkin ummehtuneilta ja teknisiltä. Lääninhallitusten ohjaus ja alisteisuus sisäministeriöön korostuivat erityisesti ministeriön omissa puheenvuoroissa. Ministeriö tähdensi oman roolinsa tärkeyttä. Senkin voi tietysti tehdä monella tavalla. Jos rooli on keskeinen, ei sitä tarvitse erityisesti korostaa.

Huomasin taas kerran todellakin tehneeni työtä kahdeksan vuotta erilaisessa kulttuurissa ja maailmassa. Valtionhallinnossa on jääty monessa asiassa kunnallishallinnosta jälkeen. Jotta valtionhallinnossa saadaan muutoksia aikaan, on poliittisten päättäjien sitouduttava muutoksiin ja vietävä ne läpi. Hallinto itse ei virkakunnan voimin muutoksiin kykene. Muutokset johtavat virkamiesten kesken usein hallinnon sisäisiin monimutkaisiin valtataisteluihin. Sen verran ministeriöitä tunnen, että osan innovaatiot kiertävät kaukaa.

Jouni Backman on hallintoministerinä joutunut tekemään muutosten vuoksi töitä toden teolla. Vastustus hallinnon sisällä ja kentällä on ollut melkoinen. Aluehallinto pystyttiin nyt uudistamaan. Keskushallinnon remontin tarpeellisuudesta kaikki puhuvat, muttei siitä koskaan tule mitään. Kes kushallinto on sementoitunut ministeriöiden omiin lokeroihin ja vuorovaikutus eri ministeriöiden välillä on heikkoa.

Kaikissa hallituksissa pitäisi olla näinä aikoina ministeri, jonka erityinen tehtävä on perata hallintoa ja tehostaa hallintoa. Keskushallinto on ollut pitkään eniten muutoksen tarpeessa. Poliittiset päättäjät ovat kuitenkin itse keskushallinnosta riippuvaisia eivätkä osaa, uskalla tai ymmärrä ottaa keskushallinnossa muutoksen kammesta kiinni. Hallinnon kehittämisessä tarvittaisiin selkeä tavoite, tahtoa ja voimaa.

Ritva Viljasen siirtyminen Väestörekisteri keskuksen johtoon on lääninhallituksen kehittämisen kannalta suuri vahinko. Olen koko ajan pitänyt Ritvan innostavasta otteesta kehittämisasioissa. Kuka tulee Ritvan tilalle, sillä on suuri vaikutus . Ai naki n V äestörekisterikeskus saa johtajakseen loistavan kehittäjän. Lääninuudistuksen kannalta on harmi, että vaihdos tapahtuu juuri, kun lääninhallitukset tarvitsisivat ministeriöstä näkemystä ja tukea omalle kehittämistyölleen. Toivon hartaasti, että seuraaja olisi yhtä innokas ja dynaaminen hallinnon kehittäjätyyppi kuin Ritvakin. Olisi kohtalokasta heti alkuvaiheessa jähmettyä takaisin vanhoihin kaavoihin ja uriin.

Iloa Itä-Suomesta

Itä-Suomen lääninhallituksen kansliapäällikkö Reijo Luhtavaara on kokenut hallintomies, joten saan hänestä varmasti hyvän yhteistyökumppanin. Haikon seminaarissa ryhmätöissämme määräsin hänet sihteeriksi, koska näytti siltä, että olisin joutunut muuten johtamaan puhetta ja kirjoittamaan myös ryhmämuistiomme. Siihenhän naisena tosin olen elämäni aikana tottunut. Kun johdan kokouksessa puhetta ja paikalla on vain miehiä, he melko usein olettavat, että kyllä se naisena näppärästi laatii myös kokousmuistion!

Luhtavaara osoittautui äärettömän perinteiseksi mieheksi ja ilmoitti, ettei hän ole tottunut tekemään muistiinpanoja eikä saa selvää edes omasta käsialastaan ja että hänelle on avuksi valittava tekninen sihteeri. Niin alkoi yhteistyömme Itä-Suomessa hieman huumorinkin merkeissä, mutta oli siinä roolijakosanailussa ripaus myös totta.

Itä-Suomen ryhmässä otimme iskulauseeksemme ilon ja ihmisläheisyyden ja päätimme madaltaa raja-aidat. Pohdimme arvojamme ja toimintaperiaatteitamme. Tärkeää oli korostaa yhteistyötä ja verkostomaista työskentelyä. Hallintoministeri Jouni Backman tarjosi kokousväelle illallisen illanviettoineen. Tästä se määrätietoista työtä kaikilta vaativa hitsautuminen yhteen alkaa.

Entisestä luovuttava, jos haluaa uutta

Kuntaliiton hallituksen kokouksessa eilen 24.4. nostettiin juhlallisesti maljat maaherruuteni kunniaksi. Olen päättänyt nousta tästä surustani ja panin aamulla päälleni keltaisen jakun. Olen kulkenut mustissa vaatteissa yli vuoden. Vastasin Kuntaliitossa lämpimiin onnitteluihin Pentti Saarikosken sanoin: ”Elämän talossa ovet ovat kapeat. Huoneesta toiseen ei pääse suurten kantamusten kanssa. Jotakin on jätettävä jokaisen oven eteen. Elämän talossa on kuljettava näin, ja ovet ovat kerta kerralta kapeampia, ja matalampia”. Ne sanat kuvasivat nyt parhaiten lähtöni tunnelmia. Jos haluaa uutta, on entisestä luovuttava.

29.4.1997

Maaherra Kortesalmi evästi

Maaherra J. Juhani Kortesalmi kutsui minut lounaalle Helsinkiin kasvisravintolaan. Viherherkkuja notkuvan pöydän lisäksi myös tapaamisemme oli keskusteluineen erittäin myönteinen ja hyvä. Kortesalmi vaikutti hyväntuuliselta ja vapautuneelta. Hän kertoi avoimesti työstään, henkilökunnasta ja lääninuudistuksesta. Hän ei vaikuttanut mitenkään katkeralta, vaan totesi, että poliittiset päätökset ovat poliittisia. Kortesalmi itse oli erittäin tyytyväinen voidessaan vielä tehdä työtä tutkijana ja tiedemiehenä.

Kansainvälinen yhteistyö Karjalan tasavaltaan ja Viroon, ekolääni, yliopistoyhteistyö ja kulttuuri olivat Kortesalmen mielestä tärkeitä. Totesimme, että nämä linjat tulevat jatkumaan myös tulevassa suurläänissä. Sekin todettiin yhdessä, ettei lääninuudistus vähennä sen työn arvoa, mitä lääninhallitukset aluehallinnossa ovat vuosisatojen aikana tehneet. Kortesalmi kehui myös Mikkelin vuonna 1840-luvulla käyttöön otettua lääninhallitusrakennusta. Alakerta oli osin remontoitu vanhaa kunnioittaen kauniisti.

Kävin tervehtimässä myös rouva Marjukka Kortesalmea, sillä maaherra kutsui minut vielä lounaan jälkeen mukaansa Kasarmikadulle kotiinsakin. Kortesalmet ovat parhaillaan siirtämässä Mikkelin tavaroitaan Kasarmikadulle. Rouva oli yllätysvierailustani huolimatta hyvin ystävällinen ja huomaavainen. Olin tapaamisen jälkeen huojentunut. Mikkelin läänin maaherra rouvineen otti minut hyvin lämpimästi vastaan. Heille lääninuudistuksesta ei ole jäänyt käsittelemättömiä ongelmia. Minulle se on periaatteessa erittäin tärkeää.

Illalla Vantaalla pidimme kaupungin luottamusmies- ja virkamiesjohdon palaverin Vuosaaren satamasuunnitelmista. Emme ole oikein vakuuttuneita suuren naapurimme Helsingin aikeista ja tarkoitusperistä. Uhkaa käydä niin, että Helsinki ottaa hyödyt ja työntää naapureille ongelmat: laivat jonottavat Sipoon saaristossa ja rekat Vantaan teillä ja kaduilla.

Nauroin ääneen, kun silmiini osui iltapäivälehden horoskooppini tältä päivältä: ”Elämä heitti sinut uudelle raiteelle, jota hiihdät kuitenkin samalla lailla kuin vanhaa latuasi. Mikä ihme sinua vaivaa? Nauti tästä uudesta vaiheesta elämässäsi ja anna menneiden jo olla.”  Niin pitäisi todella osata tehdä!

1.5.1997 

Iloinen vappu pitkästä aikaa

Vietin vapun Marjaana Valkosen kanssa Vantaan kodissani. Sää oli lämmin ja aatosta asti kevättä ilmassa. Meillä on niin pitkä yhteinen ystävyys ja työtoveruus, että keskustelunaiheet eivät koskaan lopu. Teimme yhdessä SAK:n historian ensimmäisen osan. Muistelimme vappuaaton ja yön kaikkia yhteisiä hauskoja asioita. Nauroimme iloisesti ilman alkoholipitoisia vappujuomia elämäämme taatusti ainakin kolme lisävuotta, sillä nauruhan pidentä ä ikää. Kelalle tämä kaikki tulee kyllä kalliiksi.

Vappuaamuna vedimme lipun salkoon. Otimme pihalla aurinkoa. Päivällä ajelutin Marjaanaa pitkin Vantaata Tikkurilassa ja Korsossa vappujuhlissa. Aurinko paistoi upeasti. Minna viestitti Oulusta, että sielläkin oli 10 astetta lämmintä. Nyt on siis oikea kevät.

Minusta on alkanut todella tuntua, että nyt olen herännyt kevään valoon ja henkiin vuosia kestäneen pitkän pimeän yön jälkeen. Kolme kevättä on mennyt niin, etten huomannutkaan. Eken sairaus varjosti kevättä 1994, samoin kevättä 1995 ja Eke haudattiin Ruusun päivänä 4.5.1996. Kolme kevättä olen kulkenut kuin unessa oman suruni saattelemana. Nyt minusta on alkanut tuntua siltä, että suru on muuttanut väriään mustasta kauniin siniseksi. Ilo on palannut. Hyvät muistot säilytän kantamaan elämää eteenpäin.

15.5.1997 

Maaherra Martikaisen vieraana Kuopiossa

Olen tänään käynyt lentäen Kuopiossa. Tutustuin lääninhallitukseen maaherra Olavi Martikaisen vieraana sekä tapasin tulevia työtovereitani ja Pohjois-Savon TE-keskuksen tulevan johtajan Jaakko Kekonin. Maaherra Martikainen on eduskunnasta tuttu, erittäin miellyttävä ja yhteistyökykyinen henkilö. Hän suhtautuu tuleviin muutoksiin rauhallisesti. Meillä on ollut yhteistyötä aiemminkin eduskunta-aikana. Kun olin opetusministerinä, olin järjestämässä Lapinlahden lukiota taideaineissa erityislukioksi.

Martikainen esitteli minulle Kuopion lääninhallituksen tiloja. Maaherran työhuone parvekkeineen on upea ja kuin menneestä satujen maailmasta. Ihastelin yhdessä maaherra Martikaisen kanssa rakennuksia, mutta samalla totesimme, että henkilökunnan työtilat vaativat remonttia. Työhuoneet ovat ankean oloiset ja 1880-luvun rakennuksen ilme on kauhtunut. Lukuisissa remonteissa on tyyli kadonnut lastulevyseinien taakse.

Erityisesti olen iloinen siitä, että Kuopion lääninhallituksen henkilökuntakin näyttää suhtautuvan tuleviin muutoksiin varsin rauhallisesti. Kenenkään ei tarvitse muuttaa Kuopiosta. Tämä asia on tullut selväksi eikä näytä aiheuttavan erityistä hämminkiä.

Miten totun tähän maaherroitteluun?

Minulle saattaa tulla syksyllä vaikeuksia, sillä tähän jatkuvaan maaherroitteluun en varmasti tule koskaan oikein tottumaan. Tuntuu oudolta, kun tulevat työtoverit tituleeraavat ”arvoisa tuleva maaherra”. Vantaalla kaikki työtoverit sanovat minua Pipsaksi, samoin eduskunnassa, Tampereella ja Vantaalla sekä koko nykyisessä tuttava- ja ystäväpiirissäni. Vain tosi harvat puhuttelevat virallisesti kaupunginjohtajaksi. Edessä saattaa olla pieni identiteettikriisi. Itä-Suomessa minusta ei taida tulla Pipsaa, korkeintaan Pirjo ja maaherra. Kaikkea sitä tulee miettineeksi.

Olen tavannut kaksi tulevaa osastopäällikköäni: Jorma Ahosen 12.5. Helsingissä ja Tuula Eerolan 13.5. Vantaalla. Sosiaali- ja terveysosaston osastopäällikkö Tuula Eerola vaikuttaa asiansa osaavalta, tyylikkäältä ja hienolta naiselta.

Ahosen tapaamisen viesti huolestuttaa minua erittäin paljon jo nyt, sillä Ahosen pesti SM:n poliisiosaston palveluksessa jatkuu. Hän ei siis tule hoitamaan heti syyskuun alusta Itä-Suomen lääninhallituksen poliisiosaston johtajan virkaansa. Sanoin Ahoselle suoraan, etten pitänyt tästä järjestelystä. Luonnehdin tilannetta sanalla moraaliton. Haasteita on läänin alkuvaiheessa muutenkin aivan riittävästi. Syy ei tietysti ollut Ahosen, koska järjestelyt oli tehty SM:n poliisiosastossa.

Tähän asti olen luullut, että ainakin poliisissa tajuttaisiin johtamisesta ja uusien organisaatioiden ylösrakentamisesta jotakin. Enää en ole kovin vakuuttunut, sillä Itä-Suomen lääninhallituksen alku tulee olemaan poliisin kannalta aika kehno, kun läänissä syyskuun 1 . päivänä on kolme entisten läänien poliisijohtajaa ja uusi valittu johtaja ei ota heti tehtäväänsä vastaan.

18.5.1997

Vantaan kotia jo nyt ikävä

Helluntaisunnuntai ja kaatuneiden muistopäivä. Kaupunginjohtajana tein normaalin virallisen seppele- ja hautakierroksen viimeistä kertaa, ensin Helsingin pitäjän kirkolla ja Ruskeasannan hautausmaalla sankarihaudoilla ja Hiekkaharjussa vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä. Sää on lämmin ja aurinkoinen. Istun nyt kotipihalla ja otan aurinkoa ja kirjoitan.
Illalla menen oopperaan katsomaan toistamiseen Lemmenjuoman.

Eilen lauantaina istutin tähän pihaan uusia kukkia koristamaan tulevaa viimeistä Vantaan kesääni. Tein koko päivän pihatöitä, olihan päivä ainoa vapaapäiväni moneen viikkoon. Mitä teen tälle talolle, sitä en tiedä. Moni on kysynyt tätä jo vuokralle. Minusta alkaa kuitenkin tuntua, että jätän talon itselleni vapaa-ajan ja etelän asunnoksi. En osaa asua Helsingin seudulla hotellissa. Se olisi minulle liian suuri henkinen muutos. Ihmisellä on hyvä olla ihan oman näköinen koti. Mikkelin lääninhallituksen asunnosta sellaista ei tule.

Kylässä Mikkelissä ensimmäistä kertaa

Perjantaina 16.5. kävin ensimmäistä kertaa Mikkelissä lääninhallituksessa maaherra ja rouva Kortesalmen kanssa poliisin kyyditsemänä mustalla Saabilla, joka haki minut Vantaalta kotiovelta asti. Olen vieraillut Mikkelissä kansanedustajana maaherra Uki Voutilaisen aikaan 1980-luvulla. Hämärästi muistin siltä matkalta ruokasalin ja leveät yläkerran portaat.

Mikkelin lääninhallituksen alakerran tilat ovat kauniit, osittain remontoidut, mutta yläkerta on huonossa kunnossa. Huoneita ei ole todennäköisesti maalattu vuosikymmeniin. Kadulta tullut pöly ja tupakansavu ovat iskostuneet osin rapistuneisiin seiniin ja kattoihin. Seinät ovat likaisen harmaat ja ikkunaverhot tunkkaisen pölyiset. Osassa huoneista on rikkisiä kokolattiamattoja. Kalustus ja valaisimet edustavat luvattoman montaa tyylisuuntaa.

Puhisin itsekseni. Maakunnissa ei ole montaa valtion vanhaa arvorakennusta, joten olettaisi valtion pitävän omaisuudestaan myös maakunnassa parempaa huolta. Kuopion ja Mikkelin lääninhallituksen rakennukset on jo kulttuurinkin vuoksi syytä saattaa nopeasti remontilla, tyyliin kuuluvalla värimaailmalla ja uusilla verhoilla arvoiseensa kuntoon. Missään valtion tiloissa Helsingissä eivät vanhat arvorakennukset ole näin surkeassa tilassa.

Kävin Mikkelin matkallani myös Uki ja Aini Voutilaisen vieraana Kyyhkylässä. Tutustuin Ukin opastuksella Kyyhkylän alueeseen ja toimintaan. Monipuolisen ja antoisan vierailun jälkeen suunnistin jälleen mustan Saabin ja poliisin kyydissä kohti Vantaata.

Herraksi en aio ryhtyä!

Monet asiat ovat jo kirkastuneet. Poliisi ei jatkossa enää tule kuljettamaan maaherraa, koska poliisi on kuljettajana kustannuksena liian kallis. Tulevan maaherran on ajettava muiden kuolevaisten tapaan itse tai saatava jostain poliisia halvempi kuljettaja. Matkat junassa on myös tehtävä toisessa luokassa.

Minulle nämä muodollisuudet eivät todellakaan ole tärkeitä ja hieman huvittaa ja hymyilyttää koko touhu. Minähän se olen valtiolle todella halpa maaherra. Palkkani tulee olemaan huomattavasti pienempi kuin Lapin ja Oulun läänien maaherrojen. Omistan talon Helsingin seudulla ja voin yöpyä ilmaiseksi aina Helsingin virkamatkoilla siellä. Maksan Mikkelin yksityistiloistani tietysti vuokraa, mutta pidän samalla palkalla edustustiloissa yllä siisteyttä ja järjestystä sekä vien niihin omat pitsiliinani ja sopivat koriste-esineeni. Olen tällä hetkellä VR:n hallintoneuvoston jäsen ja olen siinä asemassa oikeutettu ilmaisiin ensimmäisen luokan junamatkoihin. Onneksi olen ajanut myös vuosi sitten ajokortin enkä ole tarvittaessa kenenkään kyydistä riippuvainen.

Mikkelissä tapasin vain muutamia uusista työtovereistani, mutta arvoisaksi tulevaksi maaherraksi minua sielläkin heti tituleerattiin. Järjestys oli puhuttelussa ihailtavan selkeä. Kortesalmi itse oli herra maaherra ja Marjukka Kortesalmi rouva maaherratar.

22.5.1997

Sonkajärven isännät ja eukonkanto

Kuntaliiton valtuuston kevätkokous päättyi tänään Turussa. Kirjaa n nykyisin muistiin jokaisen viimeisen kokoukseni. Olen ollut kaksi päivää tutun kunnallisväen keskellä kokouksessa, tavannut kunnanjohtajia, luottamushenkilöitä ja hyviä ystäviä. Kuntaliiton hallituksen jäsenyys on ollut minulle näköalapaikka, jonka kautta olen oppinut tuntemaan kahdeksan vuoden aikana koko Suomen kunnalliselämän keskeiset vaikuttajat.

Tapasin tietysti myös itäsuomalaista kuntaväkeä. Nyt keskustelunaiheet luonnol lisesti liittyivät tulevaan yhteistyöhömme. Uudet yhteistyökumppanit toivottivat tervetulleeksi Itä-Suomeen ja olivat iloisia siitä, että tuleva maaherra tunsi kuntien asiat. Olin tietysti myös itse iloinen siitä, että tunsin itäsuomalaiset kuntapäättäjät erittäin hyvin ja myös heidän kuntiensa tilanteen. Meillä on yhteinen toimintaympäristö. Kuntien tehtävä on järjestää kansalaisille peruspalvelut ja lääninhallitukset arvioivat niitä. Itse uskon, että Itä-Suomen lääninhallitus voi koulutuksen keinoin tukea kuntia selviytymään tehtävästään.

Sonkajärveltä Turun kokouksessa oli joukko myhäileviä isäntämiehiä, jotka heti ensimmäisenä kokouspäivänä houkuttelivat minut lounaalla pöytäänsä. Tietysti tiedän Sonkajärven eukonkannot, eihän Englannin BBC:kään Suomen kesästä vuosiin ole muuta osannut kertoa. UM:n diplomaattinen johto vaikeroi joka kesä häpeissään, kun suomalaisesta korkean teknologian kännykkäkansasta tulee arvovaltaisessa kansainvälisessä levityksessä aivan metsäläinen kuva.

Sitä en kuitenkaan ole tiennyt, miten Sonkajärven eukonkannot on ideoitu. Isännät valaisivat, että ensin tietysti tarvittiin kori olutta. Sitten alkoi aivotyöskentely eli iteointi vetävästä metiatapahtumasta Sonkajärvelle. Kaikki alkoi perimätiedosta. Sen mukaan seudulla oli ennen muinoin porukka, joka kähvelteli taloista jauhosäkkejä ja joutui tietysti kantamaan niitä pakoon juostessaan erilaisten esteiden yli. Se oli tosi miesten puuhaa. Oli aitoja, vesiesteitä ja mäkiä, ojia ja iljanteita.

Tämä perinne piti hyödyntää uudessa tapahtumassa. Isännät kertoivat asiantuntevasti tulleensa nopeasti muutaman oluen jälkeen siihen tulokseen, että normaalilihainen eukko painaa hyvinkin jauhosäkin verran. Eukko voi siis paremman puutteessa korvata jauhosäkin. Ei muuta kuin eukko selkään ja ensimmäiseksi vesiesteeseen, josta kukaan housut kuivana ei tulisi selviämään.

24.5.1997

Kaupunginjohtajan toukokuinen lauantai

Vain Vantaalla voi kokea kaupunginjohtajana tällaisen ambivalentin tämän päivän kaltaisen lauantain. Puolelta päivin kulttuuriväki oli organisoinut katutapahtuman, jonka nimenä oli Suuri huijaus. Tilaisuuden avaajalle kaupunginjohtajalle on tehty mahtava musta harsohattu, jonka päällä keikkui sulkia ja upean näköinen tekoharakka. Tämä hattu päässä kaupunginjohtaja käveli kadulla Tikkurilassa juhlaväen keskuudessa ja väki arvuutteli, kuka harsohatun sisällä mahtoi olla. Moni tunnisti oikein äänen perusteella.

Kun tämä Suuri huijaus oli saatu onnellisesti avattua, oli siirryttävä karnevaalitunnelmista elämän ja kuoleman kysymyksiin. Harakkahattu pois päästä ja Hotelli Vantaaseen puhumaan syöpälasten vanhempien järjestön Sylvan tilaisuuteen, jonne myös sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre toi valtiovallan tervehdyksen.

Tunnen monta vanhempaa, jotka ovat kokeneet lapsensa sairastumisen syöpään. Olen läheltä seurannut oman tyttäreni kummipojan Vernerin taistelua leukemiaa vastaan ja yrittänyt tukea nuoria vanhempia, mutta vastavuoroisesti saanut myös heiltä tukea omissa vaikeuksissani. Näissä asioissa vertaistuki on tärkeää. Kun itse on ollut tuen tarpeessa, osaa antaa apua myös muille. Niin se on, että me ihmiset olemme toisillemme tärkeitä.

29.5.1997

Itä-Suomen lääninhallituksen työjärjestys syntyy olohuoneessani Vantaalla

Käytin taas yhden lomapäivistäni miettimällä Mikkelin lääninhallituksen kansliapäällikkö Reijo Luhtavaaran kanssa Itä-Suomen lääninhallituksen asioita kotonani Vantaalla. Työjärjestyksen ja työnjaon hienosäätöjä on vielä hiottava.

Savo-Karjalan maaherra Olof Wibelius Suomen sodan ajoilta 1809 on meille kaikille runoilija Runebergin ansiosta tuttu. Totesimme yhdessä, että ehkä ainakin ne ajat on lääninhallinnon historiassa ohitettu. Liian usein kuitenkin tuntuu siltä, että hyvin harvat tietävät, mitä lääninhallitukset nykyisin tekevät. Huomenna lennän Joensuuhun Pohjois-Karjalan lääninhallitukseen. Paikalliset mediat eivät ole suhtautuneet uuteen suurlääniin erityisen rakastettavasti.

31.5.1997

Joensuussa apea tunnelma

Lauantai. Toukokuun viimeinen päivä. Koulut päättyvät ja suvivirsi soi. Kukkakaupassa  pojat ostivat tyttöystävilleen ylioppilasruusuja ja minä haudalle kukkia. Jo aamulla join pihalla teetä ja kuuntelin lintuja. Nyt istun auringossa. Minusta tuntuu vihdoin pitkästä aikaa ihan oikealta keväältä ja oikea kesä alkaa. Menen illalla kylään Espoon kaupunginjohtajan Marketta Kokkosen luokse häneen kotiinsa Gumbölen kartanoon. Me kaksi leskeä olemme ajatelleet viettää kevätjuhlan iltaa kahden, kävellä puistossa, jutella ja kuunnella klassista musiikkia.

Olin eilen perjantaina maaherra Hannu Tenhiälän kutsumana käymässä Joensuussa lääninhallituksessa. Aamukone lähti klo 6.20. Takaisin Vantaalle lensin klo 13.30 Joensuusta lähtevällä koneella. Menin Joensuuhun avoimin silmin ja tietoisena siitä, että Pohjois-Karjalassa edelleen on sitouduttu omaan lääninhallitukseen. Olemme olleet maaherra Tenhiälän kanssa samaan aikaan eduskunnassa, joten sitä kautta tunnemme kyllä toisemme. Nyt vaikuttaa siltä, että lääninuudistus on prosessina jättänyt jälkeensä liian paljon katkeruutta.

Joensuussa lääninhallituksessa vastaanotto oli ystävällinen mutta pidättyvämpi kuin Kuopiossa ja Mikkelissä. Aistin Joensuun ilmapiirissä ahdistusta, jonka oman läänin sulautuminen Itä-Suomen lääniin on synnyttänyt. Joensuussa käydään edelleen läpi muutoksen ja menetyksen tuskaa. Miten tästä selvitään yhdessä eteenpäin, se tulee teettämään meillä kaikilla töitä. En yksin maaherrana pysty saamaan yksituumaisuutta aikaan, jos Joensuun henkilökunta ei itse halua sitoutua. Miten luodaan luottamuksen ilmapiiriä?  Se on suuri haaste.

Tapasin Joensuussa kaupunginjohtaja Juhani Meriläisen, jonka tunnen erittäin hyvin ja jonka ammattitaitoa myös arvostan erittäin paljon. Uskon yhteistyön lääninhallituksen ja kaupungin kanssa sujuvan erinomaisesti. Tapasin myös yliopiston edustajat ja rehtori Paavo Pelkosen, jonka tunnen entuudestaan. Maakuntajohtaja Tarja Cronbergin kanssa olen tutustunut valtioneuvoston asettamassa tietoyhteiskuntaneuvottelukunnassa ja viime keskiviikon kokouksessa päätimme vahvistaa jatkossa yhteistyössä Itä-Suomen tietoverkkoja.

Mistä omaan henkilökuntaan työn iloa?

Kun kaikki keskeiset toimijat Pohjois-Karjalassa summaa yhteen, tulokseksi tulee, että eniten yhteistyön eteen täytyy tehdä oman henkilökunnan kanssa. Aika erikoinen johtopäätös, mutta näin asia näyttää nyt olevan. Työtä on siis tehtävä ja voimia tulee kulumaan oman organisaation sisällä, vaikka varsinainen tulos syntyykin vasta siitä, mitä saamme yhdessä aikaan niin sanotusti asiakkaan hyväksi.

Ymmärrän varsin hyvin, että on vaikea nopeasti muuttaa mielipidettään, jos on vahvasti sitoutunut johonkin näkemykseen. Koskaan ei kuitenkaan saisi jumiutua mihinkään tämän tyyppiseen hallinnolliseen periaatteeseen niin lujasti, ettei ole mahdollisuutta arvioida asioita uudelleen. Johtajien tehtävä on nähdä suunta ja estää koko organisaation totaalinen karille ajo, vaikka kuinka itse olisivatkin kehitystä vastaan.

Kunnioitettu ministeri Esa Timonen ja legendaarinen entinen maaherra on kirjoittanut omana testamenttinaan, että maakuntaliiton on nyt otettava Pohjois-Karjalan läänin perintö vaalittavakseen, kun omaa lääniä ei enää ole. Tosiasia kuitenkin on, että lääninhallituksen tehtävät ovat vuosia sitten muuttuneet ja että maakuntaliitot lain mukaan ovat jo pitkään hoitaneet entisiä lääninhallitusten tehtäviä. Pohjois-Karjalan liitolla on lain mukaan nämä tärkeät maakunnalliset tehtävät ja velvoitteet kuntien yhteistyöorganisaationa myös hoitaa ne.

Pohjois-Karjalassa maakuntaliitto luo ja vahvistaa muiden maakuntaliittojen tapaan kuntien yhteistyöorganisaationa maakunnallista identiteettiä ja suunnittelua. Lääninhallitukset ovat osa valtionhallintoa ja niiden tehtävät tulevat seitsemältä ministeriöltä. Kunnallista itsehallintoa kunnioittavana en lainkaan ymmärrä tätä pohjoiskarjalaista haikailua valtionhallinnon perään.

Ei tarvitse olla kovin suuri organisaatioasiantuntija voidakseen todeta, että Itä-Suomessa maakunnan kokoinen lääni on asiantuntijaorganisaationa liian pieni ja haavoittuva. Kolmen entisen maakuntapohjaisen läänin yhdistäminen on toiminnan kannalta välttämätön.

Iloinen uutinen on myös kirjattava ylös. Perjantaina SM:n poliisijohtaja Olli Urponen ja Jorma Ahonen ilmoittivat minulle, että Itä-Suomen lääninhallituksen poliisiosastoa tulee Mikkelissä johtamaan läänin aloittaessa toimintansa 1.9.1997 Olli Soinne. Hyvä näin. Erilaiset spekulaatiot päättyvät yleensä vasta, kun päätökset on tehty.

Yösauna toukokuun päätteeksi

Tälle toukokuun viimeiselle päivälle on nyt vielä pantava piste. Jatkan kirjoittamista. Tulin juuri kotiin Marketan luota Espoosta. Marketta on Esa Timosen sukulaistyttöjä. Kehuimme Esaa kuorossa. Esa on hurmaava persoonallisuus ja täysverinen poliitikko.

Luonto hemmotteli meitä Gumbölessä. Kesäilta, satakielen laulu, kukkaloisto, tulppaaneja, orvokkeja, vihreät nurmikentät, voiko tämän kauniimpaa enää olla! Lähdin Marketan luota ennen puolta yötä ajamaan Vantaalle. Lämmitin kotona itselleni yösaunan.

Nyt saunan jälkeen klo 1.30 oikein kirjoitan vielä kerran, että kevät ja kesä tulivat sittenkin pitkästä aikaa. Edessä on upea kesä, sillä olen saanut Itä-Suomen eri tapahtumiin valtavasti kutsuja. Aioin kiertää tulevaa lääniäni koko lomani ajan. Syyskuun 1. päivänä on sitten helpompaa aloittaa varsinainen työ.

II Vantaalta maaherraksi Itä-Suomen lääniin jatkuu

Takaisin | Tulosta sivu