Kuvaelementti
Peruspalvelujen alueellinen arviointi

Peruspalveluilla tarkoitetaan aluehallintoviraston arvioinnissa palveluja, jotka pääasiassa koskevat suurta määrää ihmisiä ja vaikuttavat kansalaisten jokapäiväiseen elämään ja joiden puuttuminen aiheuttaa merkittäviä ongelmia.

Julkisen vallan ja valtion tehtävänä on luoda riittävät edellytykset peruspalvelujen toteuttamiselle. Seurannalla ja arvioinnilla tuotetaan tietoa sekä kuntien oman arvioinnin tueksi että alue- ja keskushallinnon ja valtakunnan päätöksenteon tarpeisiin. Tätä varten aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti peruspalvelujen saatavuutta ja riittävyyttä alueella.

Peruspalveluja arvioidaan valtiovarainministeriön toimeksiannosta sivistystoimen, sosiaali- ja terveystoimen, maa- ja metsätaloushallinnon, liikennepalvelujen, poliisitoimen, pelastustoimen, kuluttajahallinnon ja sisäasiainhallinnon alalla. Lisäksi poikkihallinnollinen arviointitehtävä yhdistää aluehallintoviraston eri osastojen asiantuntemuksen peruspalvelujen monialaiseksi arvioinniksi.

Peruspalvelujen arvioinnin tulokset julkistetaan vuosittain maaliskuun
loppuun mennessä. Vuoden 2009 peruspalvelujen arviointi julkistetaan poikkeuksellisesti huhtikuun loppuun mennessä.

Aluehallintoviraston arviointityötä ohjaa ylijohtajan johdolla ohjausryhmä. Käytännön arviointityön toteuttamisesta vastaa peruspalvelujen arviointiryhmä. Arviointi suoritetaan sekä osastoilla että aluehallintoviraston poikkihallinnollisissa asiantuntijaryhmissä.

Peruspalvelujen hallinnonaloittaiset ja poikkihallinnolliset arviointikohteet määritellään ja täsmennetään vuosittain ministeriöiden ja aluehallintovirastojen yhteistyönä. Arvioinnin toteuttamisessa ja tulosten käsittelyssä aluehallintovirasto tekee yhteistyötä ELY-virastojen, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa.

Laki aluehallintovirastoista (896/2009)
Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (897/2009)
Valtion säädöstietopankki

Peruspalvelujen arviointiraportit
Peruspalvelujen arviointiraportti 2008
Peruspalvelujen arviointiraportti 2007
Peruspalvelujen arviointiraportti 2006
Peruspalvelujen arviointiraportti 2005
Peruspalvelujen arviointiraportti 2004
Peruspalvelujen arviointiraportti 2003
Peruspalvelujen arviointiraportti 2002
Peruspalvelujen arviointiraportti 2001
Peruspalvelujen arviointiraportti 2000
Peruspalvelujen arviointiraportti 1999


Hallintoasiat
Kilpailu- ja kuluttaja-asiat
Liikenne
Pelastus
Poliisi
Sivistys
Sosiaali- ja terveystoimen asiat

Yhteyshenkilöt:
Lounais-Suomi:
sivistystoimentarkastaja Lea Karjomaa, puh. 050 456 0329

Länsi- ja Sisä-Suomi: ylitarkastaja Pirjo Kujala, puh. 040 488 0616





 






Takaisin | Tulosta sivu