Kuvaelementti
Hallintokantelu

Hallintokantelu on ylemmälle tai valvovalle viranomaiselle tehty ilmoitus siitä, että asianomainen katsoo kantelun kohteena olevan menettelyn tai toiminnan lainvastaiseksi, virheelliseksi tai epäasianmukaiseksi. Myös toimimattomuudesta tai tehtävien laiminlyönnistä voi kannella.

Kantelun voi tehdä kaikenlaisesta toiminnasta. Kantelu voi siten koskea niin tosiasiallista toimintaa (kuten palvelujen laatua tai asiakkaan kohtelua) kuin hallintopäätöksiäkin.

Kantelun voi tehdä kuka tahansa. Oikeus kantelun tekemiseen ei siten ole rajattu kantelijan omaan asiaan.

Kantelu on vapaamuotoinen

Kantelu tehdään yleensä kirjallisesti. Kantelun voi tehdä vapaamuotoisesti tai aluehallintovirastosta ja aluehallintoviraston internet-sivuilta saatavalla lomakkeella.

Kantelussa tulee selvittää, mitä toimenpidettä, menettelyä tai päätöstä kantelija pitää virheellisenä tai epäasianmukaisena. Kantelussa kuvataan lyhyesti asia tai tapahtuma, josta on kysymys, sekä esitetään perustelut, miten ja miksi toiminta on virheellinen.

Kantelu toimitetaan allekirjoitettuna aluehallintovirastolle. Sen voi lähettää myös sähköpostitse: kirjaamo.lansi(at)avi.fi tai kirjaamo.lounais(at)avi.fi


Hallintokantelu (doc) (35 Kb)

Hallintokantelu (pdf) (55 Kb)

Aluehallintovirasto kanteluja käsittelevänä viranomaisena

Aluehallintovirastossa käsitellään useita toimialoja koskevia kanteluja.

Kantelu käsitellään sillä vastuualueella, jonka toimialaa kantelu koskee:

Sosiaali ja terveys: sosiaali- ja terveydenhuolto, terveydensuojelu sekä eläinlääkintähuolto, eläinsuojelu ja elintarvikehygienia

Sivistys:

Liikenne: taksi- tavara- ja joukkoliikenne

Kilpailu ja kuluttaja: kiinteistönvälitysliikkeet ja vuokrahuoneiston välitysliikkeet

Oikeushallinto: Alueen ulosottoviranomaisten menettely

Pelastus: pelastuslaitokset

Poliisitoimi: poliisimiehen tai muun poliisihallintoon kuuluvan virkamiehen tai viranomaisen menettely

Hallinto: kantelut kuntien toiminnasta


Kantelu ei ole muutoksenhakukeino

Aluehallintovirasto voi kanteluratkaisussa huomauttaa kantelun kohteena olevaa tahoa vastaisen varalta tai antaa kantelun kohteena olevalle taholle hallinnollista ohjausta siitä, miten asiassa olisi tullut menetellä.
Kanteluratkaisulla ei voida muuttaa tai kumota kantelun kohteena olevaa hallintotointa tai päätöstä eikä määrätä maksettavaksi korvauksia.

Kanteluasiaan annettu ratkaisu on maksuton.



Sähköpostiosoite on muodossa etunimi.sukunimi(at)laaninhallitus.fi



Takaisin | Tulosta sivu