|
|  |
Taksiluvat myönnetään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen vuosittain vahvistamien kuntakohtaisten kiintiöiden mukaisesti
Henkilöiden kuljettaminen tiellä moottoriajoneuvolla korvausta vastaan on luvanvaraista taksiliikennettä, johon tarvitaan taksilupa.
Lupaa haetaan kirjallisesti siltä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, jonka alueella liikennettä aiotaan harjoittaa. Lupa oikeuttaa harjoittamaan tilausliikennettä ja ostoliikennettä henkilöautolla koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Taksilupa voidaan myöntää hakijalle, joka on
- vakavarainen
- hyvämaineinen
- ammattitaitoinen: hakija on suorittanut hyväksytysti taksiliikenteen yrittäjäkurssin ja hänellä on käytännön kokemusta taksinkuljettajana toimimisesta tai jo ennestään taksilupa.
Lupa voidaan myöntää myös oikeushenkilölle eli yhtiölle tai yhteisölle, joka on vakavarainen ja jonka liikenteestä vastaava henkilö täyttää edellä mainitut vaatimukset.
Uudet lupahakemukset käsitellään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa toiminta-alueittain 1 - 2 kertaa vuodessa. Toiminta-alue voi olla kunta tai useamman kunnan muodostama yhteistoiminta-alue.
Vuonna 2012 hakemuksesta annettavan päätöksen hinta on 320 euroa. Maksu peritään myös hylkäävästä päätöksestä.
Laki (217/2007) Valtion säädöstietopankki
Taksiliikenne: Lupahakemus Taksiliikenne: Luvan uusiminen Luvanhaltijan ilmoitus liikevaihdosta ja ammattiajokilometreistä
Yrittäjäkurssit ja koetilaisuudet löytyvät Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin sivuilta Yhteyshenkilöt: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus: liikennesuunnittelija Tuija Kurhela, matkapuh. 040 5136 896 Keski-Suomen ELY-keskus: liikenteen asiakaspalvelu, ma - pe klo 9 - 16, neuvonta 0206 90300 Pirkanmaan ELY-keskus: liikennesuunnittelija Tenho Laukkanen, matkapuh. 040 7093 122 Varsinais-Suomen ELY-keskus: lupa-asiantuntija Riitta Ellä, matkapuh. 050 4562 442
Takaisin | Tulosta sivu
| |