Kuvaelementti
Nuorten työpajat

Nuorten työpajatoiminnan tarkoitus on tarjota yksilöllisiä kouluttautumista ja työllistymistä edistäviä palveluita

Toiminnan sisällön haasteena on mahdollistaa yksilöllinen eteneminen esimerkiksi asiakkaan nykyhetken kartoituksesta ja tavoitteiden asettamisesta tuettuun kuntoutukseen, kuntouttavaan työtoimintaan, työharjoitteluun ja työelämänvalmennukseen, tuettuun tukityöhön, tukityöhön ja työelämään. Lisäksi useilla paikkakunnilla on hyviä kokemuksia peruskoulu- ja ammattioppilaitosyhteistyöstä. Menetelmänä on toiminnallinen oppiminen.

Työpajatoiminta alkoi nuorten työpajoista, jotka ovat olleet pääsääntöisesti kuntien nuorisotoimien ylläpitämiä. Työpajatoiminta alkoi 90-luvun lopussa laajentua hätäaputyöllistämisestä kokonaisvaltaiseksi nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen metodiksi ja toimintajärjestelmäksi

Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien alueella toimii noin 70 työpajaa.

Rahoituksen näkökulmasta työpajat voidaan jakaa 3 ryhmään


  • Euroopan Sosiaalirahaston tukea saavat pajat
  • Kansallista kehittämisrahaa saavat pajat
  • pelkästään kunnan oman rahoituksen turvin toimivat pajat
Näiden lisäksi on joitakin yhdistysten ylläpitämiä pajoja, jotka saavat avustusta RAY:n kautta

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa alueellaan ESR-rahoituksen ja kansallisen kehittämisrahan myöntämisestä.


Linkit avustuksia myöntävien viranomaisten www-sivuille:
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rakennerahastosivu
Opetus- ja kulttuuriministeriö/nuoriso/avustukset
Työministeriö
Maakuntien liitot
Raha-automaattiyhdistys

Pajat
Valtakunnallinen työpajayhdistys








Takaisin | Tulosta sivu