Aikuiskoulutuksen alueelliset toimenpideohjelmat
Aito-ohjelmat
Opetusministeriö on sopinut lääninhallitusten kanssa vuotta 2004 koskevissa tulossopimuksissa, että lääninhallitukset laativat yhteistyössä alueen TE-keskusten, maakuntien liittojen ja julkisesti rahoitetun aikuiskoulutuksen järjestäjien (ammatillinen aikuiskoulutus, yliopistot ja ammattikorkeakoulut, vapaan sivistystyön oppilaitokset) kanssa aikuiskoulutuksen vaikuttavuutta koskevat alueelliset toimenpideohjelmat, joihin sisältyy arvio alueen elinkeinoelämän ja aikuisväestön koulutustarpeista, koulutustarjonnasta ja sen kehittämistarpeista.
"Aito –ohjelmien lähtökohtana on tarkastella aikuiskoulutusta alueellisena kokonaisuutena huomioiden koko aikuiskoulutuksen kirjo. Maakuntien erilaisuus tuodaan esiin toimintaympäristön ja väestörakenteen kuvauksilla hyödyntäen olemassa olevaa tilastoaineistoa ja alueellisen ennakoinnin materiaalia. Aikuiskoulutuksen tilan ja kehittämistarpeen analysoinnin pohjaksi kerätään tilastotietoa mm aikuiskoulutuksen aloittaneista, aikuiskoulutuksen opiskelijamääristä ja tutkinnoista. Lisäksi kuvataan alueellinen aikuiskoulutuksen järjestäjä- ja ylläpitäjäverkosto niin ikään tilastojen valossa. Numerotiedon tueksi kootaan laajapohjaisen asiantuntijaverkoston näkemys alueen aikuiskoulutuksesta ja sen kehittämistarpeista. Tämä tiedonkeruun pohjalta syntyy luonnos aikuiskoulutuksen järjestämisen nykytilasta maakunnittain"
Aito –ohjelmien selvityksen kohteet:
- työelämän ja aikuisväestön koulutustarpeet - tarpeiden ja tarjonnan kohtaanto - koulutuksen saavutettavuus - oppilaitosverkko ja muut aikuiskoulutusresurssit - oppilaitosten välinen yhteistyö ja työnjako ja niiden toimivuus
Takaisin | Tulosta sivu
|