Lasten päivähoito ja kotihoidon tuki
Aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat-vastuualueen tehtävä on ohjata ja valvoa alueen kuntien ja yksityisten palvelujentuottajien päivähoitotoimintaa. Koulutustilaisuudet ja työkokoukset, muunlainen neuvonta ja erilaiset kehittämishankkeet toimivat ohjauskeinoina. Aluehallintoviraston ohjaus ja valvonta tapahtuu myös kantelukäsittelyjen ja valvontakäyntien yhteydessä. Kantelu voi koskea sekä kunnallista että yksityistä toimintaa. Hallintokantelun tekeminen
Laki lasten päivähoidosta määrittää vaatimukset sille miten päivähoitoa kunnassa järjestetään. Vanhemmilla on lain mukaan oikeus saada hoitopaikka lapselleen vanhempainrahakauden jälkeen siihen saakka kunnes lapsi aloittaa oppivelvollisena koulun. Päivähoito-oikeudella halutaan varmistaa, että vanhemmat voivat saada tukea kasvatustehtävässään ja voivat edistää lapsensa persoonallisuuden tasapainoista kehitystä. Kasvatustavoitteista sovitaan yhteistyössä vanhempien kanssa ja kirjataan ne hoito- ja kasvatussuunnitelmaan.
Päivähoitolain mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että lasten päivähoitopalveluja on saatavissa siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Päivähoitoa on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vanhempien toivomassa muodossa. Kunnan on myös järjestettävä yö- ja iltahoitoa ja viikonloppuhoitoa, jos vanhemmat työn tai opiskelun vuoksi tarvitsevat lapselleen hoitoa normaalin hoitoajan ulkopuolella.
Päivähoidon eri muodot Lasten päivähoitoa voidaan järjestää päiväkotihoitona, perhepäivähoitona, leikkitoimintana tai muuna päivähoitotoimintana. Kunta voi myös hankkia palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta.
Yksityinen henkilö tai yhteisö, joka maksua vastaan harjoittaa päivähoitotoimintaa, on velvollinen ilmoittamaan sosiaalilautakunnalle toiminnan aloittamisesta viimeistään kahden viikon kuluessa. Sosiaalilautakunta valvoo yksityistä päivähoitoa ja ylläpitää luetteloa päivähoidon harjoittajista. Aluehallintovirasto pitää rekisteriä yksityisistä sosiaalipalvelujen tuottajista kuntien ilmoittamien tietojen pohjalta. Aluehallintoviraston lupaa päivähoidon järjestämiseksi ei tarvita.
Perhepäivähoitoa voidaan antaa yksityiskodissa tai muussa kodinomaisessa hoitopaikassa. Ryhmäperhepäiväkoti (ryhmis) on perhepäivähoitoa. Perhepäivähoitajalla voi olla hoidossa enintään neljä kokopäivälasta ja yksi puolipäivähoitoa tarvitseva esikouluikäinen. Ryhmäperhepäiväkodissa enimmäismäärä on 12 lasta.
Päiväkodissa voi olla yksi tai useampia osastoja. Päiväkoti tai sen osa jossa järjestetään lapsille erityisiä hoito- ja tukipalveluja muun päivähoitotoiminnan ohella kutsutaan erityispäiväkodiksi. Lapselle, joka tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta päivähoidossa, hankitaan erikoislääkärin tai muun asiantuntijan lausunto päivähoitohenkilöstön tueksi.
Lasten päivähoidosta annetussa asetuksessa määritellään aikuisten ja lasten välinen suhdeluku. Pääsääntöisesti päiväkodissa voi olla yhtä hoito- ja kasvatushenkilöä kohden enintään seitsemän 3-6 -vuotiasta kokopäivälasta. Alle 3 -vuotiailla pitää olla kokopäivähoidossa vähintään yksi hoitaja neljää alle 3-vuotiasta lasta kohden. Osapäivähoidossa voi olla enintään 13 lasta hoitajaa kohden. Joka kolmannella hoito- ja kasvatushenkilöllä tulee olla lastentarhanopettajan koulutus.
Leikkitoiminnalla tuetaan lähinnä kotona olevien lasten perheitä ja se on usein osa-aikaista. Leikkitoiminnan muotoja ovat erilaiset kerhot, leikkipuistot ja avoimet päiväkodit. Sosiaalitoimen järjestämä koululaisten iltapäivähoito on joko kerhotoimintaa tai päivähoidon osapäivähoitoa.
Päivähoitomaksut Päivähoidon maksuista säädetään laissa. Maksu määräytyy perheen koon ja tulojen mukaan. Suurin maksu on 233 euroa lasta kohti.
Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuki: vanhemmat, jotka eivät valitse kunnallista päivähoitoa lapselleen vaan järjestävät itse hoitonsa yksityisesti, voivat
hakea Kansaneläkelaitokselta lasten k oti hoidon tukea tai yksityisen hoidon tukea.
Kunnallinen lisä: kunta voi päättämällään euromäärällään maksaa omaa kunnallista lisää kotihoidon ja yksityisen hoidon lisänä. Kuntalisä on kunnalle vapaa-ehtoinen tukimuoto.
Esiopetus päivähoidossa: esiopetus on perusopetuslain mukaista toimintaa. Esiopetusta voidaan järjestää myös päiväkodeissa.
Laki lasten päivähoidosta (36/1973) Asetus lasten päivähoidosta (239/1973) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005)
Valtion säädöstietopankki
Yhteyshenkilöt:
Satakunta ja Varsinais-Suomi: suunnittelija Terhi Tanner, p. 0295 018 118
Sähköpostiosoite on: etunimi.sukunimi(at)avi.fi
Takaisin | Tulosta sivu
|