Toimeentulotuki
Toimeentulotukeen liittyvissä asioissa aluehallintovirasto ohjaa, neuvoo ja toimii kanteluviranomaisena.
Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto. Ennen sen myöntämistä selvitetään hakijan mahdollisuudet saada muita sosiaaliturvaetuisuuksia, kuten työmarkkinatukea, asumistukea tai opintotukea. Toimeentulotukeen on oikeus henkilöllä tai perheellä, jonka omat tulot ja varat eivät riitä tarpeen mukaiseen toimeentuloon. Toimeentulotuen myöntäminen on laissa määrätty kuntien tehtäväksi ja sitä haetaan kunnan sosiaalitoimistosta.
Toimeentulotukiasiat tulee kunnassa käsitellä viivytyksettä. Kiireellisessä tilanteessa päätös on tehtävä viimeistään seuraavana arkipäivänä hakemuksesta ja muussa kuin kiireellisessä tilanteessa toimeentulotukipäätös tulee tehdä viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen tekemisestä. Asiakkaalle tulee myös järjestää tarvittaessa tilaisuus keskustella henkilökohtaisesti toimeentulotuki-asiassaan sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä kun pyyntö on esitetty.
Toimeentulotuen määrä
Toimeentulotuen suuruus määrätään aina tapauskohtaisesti. Henkilölle tai perheelle laaditaan laskelma tukeen oikeuttavista menoista ja henkilön tai perheen käytettävissä olevista tuloista ja varoista. Jos perheen tulot ja varat ovat pienemmät kuin toimeentulotukeen oikeuttavat menot, suoritetaan erotus toimeentulotukena. Toimeentulotukilaskelma tehdään yleensä kuukauden ajalle.
Toimeentulotukeen oikeuttavat menot koostuvat perusosasta ja eräistä erikseen huomioon otettavista muista menoista. Perusosan lisäksi otetaan huomioon tarpeellisen suuruisena mm. kohtuulliset asumismenot, tavallista suuremmat terveydenhuoltomenot, lasten päivähoitomenot sekä henkilön tai perheen erityisistä tarpeista ja olosuhteista johtuvat tarpeellisiksi harkitut menot. Kohtuulliset työmatkamenot voidaan kokonaisuudessaan vähentää tuloista.
Ehkäisevä toimeentulotuki
Varsinaisen toimeentulotuen lisäksi kunta myöntää ehkäisevää toimeentulotukea päättämiensä perusteiden mukaan. Tavoitteena on edistää henkilön tai perheen sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä tilanteessa, jossa hakijalla ei olisi oikeutta varsinaiseen toimeentulotukeen tai myönnettävän toimeentulotuen määrä ei ole riittävä taloudellisesta ahdingosta selviämiseen. Ehkäisevällä toimeentulotuella voidaan myös auttaa riittävän ajoissa henkilöä, jolla on odotettavissa toimeentulo-ongelmia.
Sosiaali- ja terveysministeriön opas toimeentulotukilain soveltajille (julkaisuja 2007:11) löytyy sosiaali- ja terveysministeriön Internet-sivuilta.
Laki toimeentulotuesta (1412/1997)
Valtion säädöstietopankki
Yhteyshenkilöt: Satakunta ja Varsinais-Suomi: suunnittelija Terhi Tanner, p. 0295 018 118
Sähköpostiosoite on: etunimi.sukunimi(at)avi.fi
Takaisin | Tulosta sivu
|