Luvat > Ulkomaalaisluvat |
| ||
|
|
UlkomaalaisluvatPaikallispoliisi myöntää Lupahakemukset tulee toimittaa oleskelupaikkakunnan poliisille ( ks. yhteystiedot) henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä. Henkilökohtainen käynti on tarpeen henkilöllisyyden varmistamiseksi ennen lupapäätöksen tekemistä. Ulkomailla lupahakemukset toimitetaan Suomen edustustoon. Helsingissä ulkomaalaispoliisi Malmilla vastaa ulokomaalaishallinnon lupa- ja tutkinta-asioiden hoitamisesta. EU-kansalaisten osalta paikallispoliisi suorittaa oleskeluoikeuden rekisteröintitoimenpiteet ja EU-kansalaisten perheenjäsenten oleskelulupakorttien käsittelyn, jos perheenjäsenet eivät ole EU-kansalaisia. Pohjoismaiden kansalaiset eivät tarvitse viisumia tai oleskelulupaa oleskellessaan tai työskennellessään Suomessa. Pohjoismaiden kansalainen ei matkustaessaan suoraan toiseen Pohjoismaahan tarvitse passia tai muuta henkilöllisyysasiakirjaa. Kuitenkin hänen tulee tarvittaessa kyetä osoittamaan henkilöllisyytensä ja pohjoismaan kansalaisuutensa, joten passia tai henkilökorttia on hyvä pitää mukanaan. Muussa kuin lyhytaikaisessa tarkoituksessa maahan tulevan Pohjoismaan kansalaisen on rekisteröitävä oleskelunsa maistraatissa, joten oleskeluoikeuden rekisteröiminen paikallispoliisissa ei koske heitä. Poliisi voi myöntää ulkomaalaisille ulkomaalaisten henkilökortteja. Niillä ei voi matkustaa Suomen ulkopuolelle, koska ne eivät ole matkustusasiakirjoja. Lisäksi poliisi voi hakemuksesta vaihtaa EU- tai ETA-valtiossa annetun ajokortin vastaavaan suomalaiseen ajokorttiin. Ulkomaalaisluvista saa lisätietoja asuinpaikkakunnan poliisilta, maahanmuuttovirastosta, työvoimatoimistoista ja Suomen edustustoista ulkomailla. Ennen uuden ulkomaalaislain voimaantuloa (1.5.2004) vireille tulleisiin asioihin sovelletaan vanhaa ulkomaalaislakia. Uutta käsittelyä varten palautettuihin asioihin sovelletaan uutta ulkomaalaislakia. Maahanmuuttovirasto Suomen kansalaiseksi? Takaisin | Tulostettava versio | ||




